TEOS: SUURET OIKEUDENKÄYNNIT IHMISKUNNAN HISTORIASSA, 2024 Luin yllä olevan teoksen, jonka ovat kirjoittaneet oikeushist. prof. Jukka Kekkonen ja teol. prof. Jyrki Knuutila. He ovat koonneet joukon poliittisia ja uskonnollisia henkilöitä, jotka kokivat oikeusmurhan. Jotain vastaavaa ovat kokeneet sadat tuhannet ihmiset! Tuo asetelma syytetyn penkillä isoa vastaan on minulle tuttu, kun 30-vuotisena pappiaikana kävin läpi 16 srk:n tekemää kantelua Kuopion tuomiokapituliin. Kierrätin vastineita korkeimmissa oikeuksissa. Koin jo Enon srk:ssa 29-vuotiaana 1970-luvulla valtaan perustuvaa kiusaamista, syrjäyttämistä, herjoja, pelotteluja, kehotuksia poistua, kunnes Outokummussa virasta pidättämisiä ja potkut papinvirasta ja pappisvirasta eli papin oikeuksista v. 2006 ”kirkon tunnustuksen vastaisuudesta”. Pitääkseni työpaikan aloin kierrellä omalla ajalla srk:n raittia saadakseni tukijoita ja itseni tutummaksi kuin mitä kantelijat herjasivat kenkiäni, tukkaani ja kielimurrettani piispalle. Niin syntyi viran lisäksi 16000 ilmaiseksi tehtyä spontaania kotikäyntiä seurakuntalaisten koteihin. Kiitosta ei tullut kirkolta! Luin netistäkin tuomioni, jossa pöpötettiin kyökkiteologiaa ohi asiani. Syytä potkuihin ei yksilöity. Kysyessäni sitä piispan tuomiokapitulissa asessori vastasi: ”Sitä ei sinulle sanota, riittää, että me tiedämme sen!” Kun luin ko. teoksen tarinoita, voin lämmöllä asettua heidän viereen yhteisessä kokemuksessa. Siitä syntyi 1231 blogia nettiin haulla ”outokummun pappi luostarinen”. S. 274. ”Sokrates oli kummajainen Ateenan demokratiassa. Hän edusti alempia yhteiskuntaluokkia. Yläluokka piti häntä joukkoonsa kuulumattomana häirikkönä, … röyhkeänä, ja halusi päästä hänestä eroon. …syyttäjät käyttivät … ideologiaa, … uskonnollista aatejärjestelmää, saadakseen hänet tuomittua kuolemaan. …syytteen taustalla oli 3 asiaa: suurvaltapolitiikka, Ateenan sisäpolitiikka ja syyttäjät tunsivat henkilökohtaista vastenmielisyyttä S:ta kohtaan. Kun mikään näistä todellisista motiiveista ei ollut riittävä kuolemantuomion aikaan saamiseksi, kanteen perustaksi valikoitui uskonnollisella ideologialla perusteltu syy: …nuorison turmeleminen.” s. 274. ”Myös Jeesuksen oikeudenkäynti liittyi … suurvaltapolitiikkaan, jossa Rooma laajensi valtapiiriään…. Tämä vaikutti alueen sisäpolitiikkaan ja uskonnollisiin yhteisöihin. Sisäpoliittisena toimijana … oli juutalainen uskonnollinen eliitti, joka pelkäsi Jeesuksen opetusten murentavan sen … vallan. Eliitti kadehti Jeesuksen toimintaa riippumattomana uskonnollisena opettajana, joka oli taipumaton kirjanoppineiden edessä ja johon ei voinut vaikuttaa mitenkään. Uskonnollinen eliitti hyötyi siis Jeesuksen kuolemasta, mutta se ei voinut itse tuomita kuolemaan rikkomatta omia uskonnollisia sääntöjään. Lisäksi kuolemantuomiolla tuli olla roomalaisen esivallan suostumus. Juutalainen uskonnollinen eliitti verhosi syytteensä… poliittiseksi, koska se ei onnistunut vakuuttamaan roomalaisia viranomaisia Jeesuksen syyllisyydestä uskonnollisin perustein. … He muunsivat omaa juutalaista oikeustapaansa ja muokkasivat roomalaisten viranomaisten mieltä asiassa. Lopulta uskonnollinen eliitti sai roomalaisen esivallan toteuttamaan kuolemantuomion. Ylin roomalainen toimenhaltija joutui toimimaan poliittisista syistä omantuntonsa vastaisesti ja toteuttamaan oikeusmurhan.” Uskontohistorioitsija Arne Runebergilla on analyysi virkamiehen, esim. Pilatuksen omantunnon, viran, lain ja sosiaalis-yhteiskunnallisen välttämättömyyden yhteensovittamattomuudesta: Hän kelpo virkamiehenä joutuu tekemään lähimmäisensä, esim. Jeesuksen oikeutta vastaan. Lue Jesu korsfästelse i regionshistoriska belysning, 1952. Sen pitäisi olla jokaisen papin ja uskovaisen käsikirja, kun Raamatusta revitään omassa teltassa ainoaa oikeaa Jumalan sanaa laitoskirkon siunauksella! UT:n Paavalilla 2000 v sitten Kristus tarkoittaa aikansa kulttuurin ihmisen ideaa, abstraktista ihmistä, täydellistä ihmistä, ihmistä yleensä, ihmiskuntaa. ”Pelastus tulee Kristuksessa” eli uskossa häneen, hänen nimessään, joka nimi Jeshua eli pakanoiden Jeesus on korkein. Liekö jo tänään pykinyt Rooman keisarin perustaman valtiokirkon sotilastuomiokaapeli, kun pappi ja pappien opettajat todistavat kirjoissaan Sensuroitu 2023 ja Jumalan synty 2025, että ihminen loi Jumalan omaksi kuvakseen Raamatun 1. lehdeltä alkaen? Minä toin työssäni esiin joitain vähäisiä kaikkien pappien tietämiä faktoja, joilla halusin vapauttaa kuulijat fraaseista tekstien uskoon. Toiselle mitali, toiselle kenkä! Siinä valtion uskontolaitoksen luoman Jumalan oikeus! Outokummussa 29.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1232 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 13. LUOMISUSKON JA KEHITYSOPIN VÄLILLÄ EI OLE RISTIRIITAA Mielipiteet jakaantuvat kahtia: toiset ovat luomisuskon kannalla kehitysoppia vastaan ja toiset kehitysopin puolesta. Käsittääkseni lähempänä totuutta on näkemys, jonka mukaan luomisusko ja kehitysoppi yhdessä sanovat ihmiselle jotain tärkeää. Molemmat, tosin eri näkökulmista, vastaavat siihen, mikä on ihmisen paikka ja tehtävä luonnon osana. Raamatun mukaan ihminen on Jumalan luoma olento hänen luomassaan maailmassa. Se on uskontotuus. Kehitysopin mukaan ihminen on oliolajina jatkuvan muutoksen ja kehityksen tulos. Se on tieteen totuus. Nämä totuudet täydentävät toisiaan mutta eivät välttämättä ole vastakkaisia ja toisensa poissulkevia elämää tulkittaessa. Luomisuskon näkökulmasta Jumala pysyy jatkuvasti Jumalana ja ihminen ihmisenä mielipiteistä riippumatta. Ihminen ei voi tiedollaan horjuttaa Jumalaa. Kehitysoppi on luodun ihmisen löytämää tietoa luodussa maailmassa. Se tieto on syntynyt ihmisen ehdoilla ja tietämisen halusta. Usko Jumalaan avautuu vain uskosta käsin ja tieteen tieto vain tietämisestä käsin. Uskominen on oma pelinsä ja tietäminen omansa. Kummallakin ihmisen toiminnalla on sääntönsä, joilla toimia. En halveksi kehitysopin pyrkimystä totuuteen vaan kunnioitan ja arvostan sitä. Tietämisen tieto ei ole kristitylle millään lailla vaarallinen asia vaan juuri kristittynä olen velvollinen näkemään elämän mahdollisimman totuudellisesti. Jos tieto vie meitä totuuteen päin, niin OK. Jotakin on vialla käsityksessä, että tieto veisi uskon pois. Sääli uskovaista, joka pelkää tietoa, joka voi viedä häntä ja koko ihmiskuntaa eteenpäin. Yksi Jumalan hyvä lahja onkin se, että ihminen on kykenevä tutkimaan asioita ja ratkaisemaan ongelmia suppeammin ja laajemmin maailmassa. Luojaansa luottava ihminen voi rohkeasti jatkaa ponnisteluja kohti totuutta uskoen, että hän kaikessa vaivassakin toteuttaa hyvän Jumalan hyvää suunnitelmaa. Tietämisen synnyttämät ongelmat todistavat ihmisen epäonnistumisesta eikä Jumalan. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1215 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 5. KAIPAAN YKSINÄISYYTTÄ Tällä paikkakunnalla olen tunnettu henkilö. Milloin minkin asian yhteydessä saan tietää, että ihmiset ovat nähneet autoni tai vilauksen minusta. Saan kuulla: Olitko se sinä ja mitä sinä siellä teit? Pankissa pankkineiti sanoo päivää pastori ja kaupassa myyjä: mitä pastorille saisi olla. Ihmiset huomaavat pappinsa. Vapaallakin olen pappi. Pään nyökytysten syvyys ja vakavuus kertoo, mikä minkin ihmisen käsitys papista on. Joskus tuntuu: antakaa minun olla jo rauhassa. Joskus lasten ja nuorten huulilta luen: pappi menee, pappi on tuolla. Työntekotilanteissa olen paljon esillä. Kun toiset istuutuvat, minä nousen pitämään heille puhetta. Joillekin ihmisille luultavasti syntyykin käsitys papista sellaisena kuin he ovat hänet nähneet. Papilla on papinpuku, kiiltävät kengät, hän laulaa ja lausuu. Tuntuu siltä, että he huomaamattaan tyrkyttävät odotuksiaan ja vaatimuksiaan. Harvempi kai myöntää, että pappi on tavallinen ihminen. Heiltä puuttuu kokemus niistä tilanteista, joissa papilla olisi mahdollisuus tulla heitä lähelle sellaisena kuin hän todellisuudessa on. Kun minulla on kuulijakuntaa, sitä on tavallisesti runsaasti. Joskus tuntuu selittämättömän ahdistavalta seistä monien ihmisten edessä. Huoli pokan pitämisestä ja tilanteen onnistumisesta ahdistaa. Usein pienikin töppäys näkyy. Esim. jumalanpalvelus on sellainen tilanne. Pappi on arvostelun kohteena. Minustakin puhutaan, koska edeltäjiäkin repostellaan ja vielä viidenkin kymmenen vuoden takaa. Joskus on vaikea luottaa ihmisten vilpittömyyteen ja nähdä ilkeässä puheessa jotain hyvää. Joskus vitsien ja piruilun raja on epäselvä. En käsitä, mikä antaa niin monille ihmisille perusteen asettaa papilleen vaatimuksia siitä, millainen hänen pitäisi olla. Töissäkin voi olla hyvin yksin ja yksinäinen. Pako yksinoloon helpottaa ja selkeyttää. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1207 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 27. EN OLE HYVÄN IHMISEN ESIKUVA Olen huomannut, että ihmiset aika tarkasti löytävät papin puheista väärät kohdat. He mielellään tuijottavat papin ulkoisia piirteitä, äänen sävyjä, käsiä, tukkaa, vaatteita ja käyttäytymistä. Jotkut sanovat papille et saa, ei sovi, ei voi …. koska olet pappi. He näkevät roolihenkilön, ei ihmistä. On paljon srk:n ihmisiä, jotka arvailevat papista ja motiiveista sitä sun tätä, vaativat häntä olemaan heidän ihannekuvansa mukainen. Odotukset moraalisesta hyvästä kohoavat taivaaseen. Ihmisten lukuisuuden takia vaatimuksia on niin moneen lähtöön, että kukaan ei helpolla seulo niiden paineessa helppoa ja toimivaa reittiä eteenpäin. Ehkä ihmiset suhtautuvat pappiin kuten epäonnistuneet vanhemmat lapsiinsa. He vaativat toiselta sellaista, mikä heissä itsessään ei ole toteutunut. Vai johtuisivatko vaatimukset siitä syystä, että papisto aikoinaan oli itseoikeutetussa asemassa vaatimaan rahvaalta siveellisten arvojen pakollista noudattamista esim. kylän kinkereillä. Kyläiset rollivat kylän vanhimman kautta rovastille parhaimmat juorut ja häpäisivät syntisäkkinsä armotta . Mennyt aika on mennyt, mutta loukkaukset, kokemukset ja iskut elävät maalaismaisemissa ja niiden asukkaissa: Potut pottuina! Menneen ajan kokemukset pullahtavat esiin sopivassa tilanteessa ja pappi on yhä henkilö, josta voidaan puhua mitä halutaan, koska kirkolla ei ole enää sanktioita seurakuntalaisiin. Myönnän mielelläni, etten ole hyvä ihminen enkä ole koskaan ollut enkä koskaan pyri sellaiseksi! Ylitän elää Raamatun Jumalan armosta joka aamu uudelleen aloittaen. Olen vain ihminen ihmisten joukossa ja toivon toistenkin sen tajuavan. Hyvää ihmistä ei ole olemassa, vaikka sellaisia sanotaan olevan ja sellaiseen ihanteeseen saattavat monetkin srk:ssa pyrkiä. Ensinnäkään ei ole hyvän ihmisen roolia, mallia ja laatuja sille. On vain ihmisiä ihmisten maailmassa, Uimahajussa, Enossa, Pohjois-Karjalassa, Suomessa ja maailmalla. Hyvä, paha, oikea ja väärä vaihtelevat henkilöstä henkilöön kunkin persoonan mukaisesti riippuen siitä, onko arvioija noussut aamulla pylly edellä vai nokka kohti taivasta. Itse haluaisin kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, joksi Luojani on minut luonut, jotta voisin häntä rakastaa ja häneltä saamillani lahjoilla rakastaa ihmisiä, joita tarvitsen ja niitä, jotka jäävät ikuisesti tuntemattomiksi lähellä ja kaukana maailmalla. Outokummussa 21.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1229 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 26. KIRKON OPPI ON MIELIPIDEASIA Edessäni on kirkkolain pykälä 1. Siinä määritellään kirkon opiksi se kristillinen usko, joka sisältyy Raamattuun ja kirkon Tunnustuskirjoihin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Asia on teologisesti selkis. Ongelmat syntyvät vasta sitten, kun ihmiset alkavat keskustella, mikä sitten tarkemmin eriteltynä on kirkon oppi ja onko se ja se ilmiö opin mukainen. Käytännön työssäni olen monta kertaa huomannut, että joku Suomen kirkko ei ensinnäkään ole mikään yhtenäinen laitos. Se koostuu monista herätysliikkeistä, joilla on omat oppi-isänsä ja uskon korostuksensa. Lisäksi kirkon piirissä on mitä useampia kristillisiä yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka oletuksen mukaan tukevat kirkon työtä omine organisaatioineen, johtajineen ja korostuksineen. Kirkkohallinnollisesti katsoen huomaan, että kirkossa on mitä eri tasoisimpia ja mitä erilaisempaa arvovaltaa käyttäviä elimiä, jotka tulkitsevat ja selittävät ns. kirkon oppia eri tilanteissa tarpeidensa mukaan yhteiskunnassa. Raamatun usko paljastuu vasta Raamattua käytettäessä ja siinä löydetään monenlaisia uskoja. Jokainen lukija joutuu tulkitsemaan ja selittämään yleisiä linjoja ja suodattamaan ihmispersoonansa läpi. Raamattu itsessään, teksteinä ja kirjana, ei tietenkään sano mitään, vaikka uskovaiset niin väittävät omissa lafkoissaan oikeaoppisesti. Tämä tulkinnan ongelma minua askarruttaa, koska monissa minulle kaoottisissa uskosta väittelyissä törmään siihen, kun en saa sönkkääjän hyökkäyksestä mitään selvää. Olen saanut saarnoistani ja kirjoituksista lähinnä negatiivista palautetta. Niiden mukaan en ole kutsumukseni arvoinen. Jotkut syytökset ovat ankaran typeriä ja perustuvat vain vihaan ja tietämättömyyteen kirkon historiasta, opista ja Raamatun tutkimuksesta. Huomaan, että minulla on Raamatun tulkintani, piispalla omansa ja lääninrovasti-khralla omansa. Toinen piispa selittää ja vaatii toisin kuin toinen ja papit ovat kukin mieltänsä esim. avioliitosta, avoliitosta ja eronneiden vihkimisestä, joista väännetään kättä kirkollisissa lehdissä ja pappien kokoontumisissa. Toiset saavat sanoa, toiset eivät. Kysymykseksi jää edelleen ja sellaiseksi se jätetään, mikä sitten on kirkon oppi. Se kun ei puhu puolestaan! Outokummussa 21.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1228 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 25. EDUSTANKO VÄÄRÄÄ IDEOLOGIAA? Kristinuskossa on jaloja piirteitä ja paljon sinänsä hyvää. Myös miljoonat kristityt ovat yrittäneet tehdä käytännössä täyttä totta lähimmäisen rakkauden opista. Se ei ole toteutunut läheskään. Miksi monilla ihmisillä on karvaita kokemuksia uskovista vanhemmista ja sukulaisista? Miksi joku tahallaan pilkkaa uskovaisia ja välttää kohtaamasta heitä ja heidän tilaisuuksiaan? Miksi joku tulee minulle rähjäämään sitä, että Jumala on joka tapauksessa paha ja ihmisten itsekäs keksintö? Niin, miksi? Missä minä olen vääristänyt sitä, mitä Jeesus tarkoitti? Olenko minä antanut uskostani sellaisen kuvan, josta toinen ihminen sanoisi: Tuota minäkin haluan. Tiedän, että minussa kuten jokaisessa vääristyy Jumalan hyvä tahto. Mutta ymmärtävätkö sen sellaiset ihmiset, jotka tunnetaan ensisijaisesti uskovaisina? Luulen, että moni ateistiksi, kommunistiksi tai muilla arvonimillä stigmatisoitu on kokenut aivan terveellä tavalla sydämettömän julmuuden. Entäs, mitä ovat kokeneet ne ihmiset, jotka Jumalan nimissä on hylätty saatanan haltuun, kuten täälläpäin sanotaan. Miten he olisivatkaan voineet käsittää jotain Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta? Olen huomannut, että monet tekeytyvät uskovaisiksi ja kuitenkin heissä näkyy avoin ongelma-ihminen, joka tarvitsisi kiireistä hoitoa ja suun putsausta. Mitä sairaan hoitamaton ihminen voisikaan toiselle antaa kuin omat vaivansa, ristiriitansa, piintymänsä ja katkeruutensa? Usko ei ole tuonut hänelle inhimillistä ymmärtämystä toisia kohtaan vaan jotain menneen pakonomaista toistamista ja jankkaamista uskonnon fraaseilla. Sääli Jeesuksen oppia! Yleisellä tasolla minä pappina edustan heille heidän käsityksissään ja tulkinnoissaan UT:n hyviä asioita, mutta minäkin kuolevaisen vajavaisena ihmisenä voin niitä toteuttaa vain itseni verran. Minulla ei ole kokemuksia ahdistus-kristillisyydestä, helvetti-kristillisyydestä eikä saatana-kristillisyydestä. Siiskö voi minua vai…! Joillekin minä edustan pappina väärää ideologiaa, väärää oppia ja kaikenlaista muuta väärää, kun en laula heidän laulujaan! Outokummussa 21.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1227 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 24. TANSSI JA VIINAKO AINOAT SYNNIT? Kyllä srk:n ihmisten käsitykset ovat ihmeelliset. Ihmeiden ja ihmettelyn aika ei totisesti ole ohi. Miten kapea juuri kristityn ja uskovaisen nimellä kulkevien ihmisten ajatusmaailma onkaan! Lähes tilaisuudesta tilaisuuteen saan kuulla puhuttavan ja saarnattavan tanssin kaikissa tapauksissa ja viinan kaikissa tapauksissa synniksi, ja mikä ihmeellistä, muut asiat eivät ole mitään mainittavaa! Paljon ovat papit pitäneet ja rummuttaneet piiristä piiriin mutta tämä tilanneko on ollut vaivan ja työn arvoinen kristillisessä srk:ssa? En ihmettele, kun ajattelevat ihmiset arvostelevat kirkon tyylejä ja kokevat sen pikkupiirit itselleen vieraiksi. Kysyn ihmisiltä, eikö liikalihavuus ole syntiä, eikö pahan puhuminen, itsensä ja toisten aliarvioiminen, entä sotiminen ja kinastelu omalla kylällä. Srk:ssa pitäisi katsoa myös uskon takia tuhon kohteeksi joutuneiden näkökulmaa! Harvoin piireissä on henkilö, joka pyrkii itsenäisesti ajattelemaan ja pohtimaan. Hän ei uskalla tulla esiin, koska pelkää herätysliikkeensä johtajia, painostusta ja harhautuneen oikeaan saattamista. Vaikea on käsittää, mitä tuollaiset kaksinaiset ihmiset sitten saavat Jumalalta, Jeesukselta ja uskostaan. Miksi he käyvät noissa tilaisuuksissa? Antavatko he ruoskia itseään itsevihassaan vai eivätkö he ota kuitenkaan vakavasti saarnamiehen tuomioita? Kuuluuko se vaan totuttuun perinteeseen, että tullaan tupaan koolle ja otetaan vastaan, mitä ylhäältä annetaan? Minulla on ahdistavia kokemuksia uskovaisista, jotka itse ajattelematta ovat hyökänneet niskaani. Ei ole helppoa asettua kriittisesti kylän johtajaa vastaan, mutta sisäinen ääneni pakottaa pappina sanomaan oma käsitys. En ole koskaan kokenut tanssia synniksi sen kummemmin kuin esim. syömistä ja nukkumista. Eräs kirkkoherra oli sitä mieltä, että uiminen oli syntiä. Tanssi on kulttuurillista taidetta ja hyvää liikuntaa isäntämiesten rasvaisen pulleille mahoille! Jos otan lasillisen viiniä pizzan kanssa, ketä minä vahingoitan? Alkoholin käyttö ei ole samaa kuin kaatua kaatokännissä kotinsa ovelle seurojen jälkeen! Outokummussa 21.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1226 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 23. KIRKKOLAKI KIELTÄÄ PAPPIA JUOPUMASTA Pykälä 105: Jos pappi tavataan viran toimituksessa juopuneena, erotettakoon hänet pappisvirkansa toimittamisesta vähintään 6 kuukaudeksi ja enintään 2 vuodeksi. Jos asianhaarat ovat raskauttavat, menettäköön pappisvirkansa. Pappi joka virantoimituksen ulkopuolella tavataan juopuneena, tuomittakoon erotettavaksi pappisviran toimittamisesta vähintään 1 ja enintään 6 kuukaudeksi… taikka menettämään pappisvirkansa. Tällainen pykälä on siis olemassa. Joitakin ongelmia. Kuinka monta pappia Suomen kirkossa on savustettu ulos juomisen takia? Mihinkä laitetaan puheet pappien rommin kulutuksesta menneinä hyvinä aikoina? Kuinka moni pappi kesämökillään, kaljailloissa, ulkomaan matkoilla ja vieraalla paikkakunnalla on tuudittautunut humalan ihanaan uneen? Kuinka moni on puhunut viinahöyryä vastaan moralisoiden juoppoja ja kaivanut esiin omat eväät tultuaan kotiin? Pappi, joka käyttää alkoholia, joutuu välttämättä ristiriitaan ko. pykälän kanssa. Se kieltää juopumasta viran toimituksessa ja sen ulkopuolella. Alkoholin humalluttava vaikutus ei tee poikkeusta papinkaan kohdalla: Vatsaan se menee ja sitten päähän. Tämä on tyypillisen kaksinaismoralistinen tilanne. Kirkon perinteen mukaisesti saarnamiehet yleensä moralisoivat alkoholin käyttäjiä mutta osa tekee itse sitä, minkä toisilta kieltää. Mitä järkeä ja etiikkaa siinä on? Tuntuu jotenkin hullulta puhu toista ja tehdä toista ja lähteä sitten valistamaan ja lyömään toisia. Osa saarnamiehistä käyttää alkoholia kirkkolakiin nähden salaa mutta ei silti moiti toisia. Kumpikin ryhmä sortuu kaksinaismoralismiin yrittäen sinnitellä omantunnun, lain ja srk:n välillä, jolla on lakiin perustuva mahdollisuus ja oikeus käräyttää pappinsa. Silloin pappi on lainsuojaton. Suhteessa lakiin selkein kanta on ehdoton raittius. Outokummussa 21.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1225 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 22. AJATTELEVAT IHMISET PYSYVÄT ULKOPUOLELLA On mielenkiintoista tavata ihmisiä, jotka ottavat kantaa kirkon toimintaan, tekevät papilleen kysymyksiä ja näkevät ongelmia seurakuntatyössä. Tapaan sellaisia aivan sattumalta esim. kastetilaisuuksissa, kotikäynneillä ja kaljakapakassa. Kysymysten tekeminen on elämän merkki. Mielenkiinto kirkon asioihin elävöittää oman työni arkipäivää, virkistää ja laittaa ajattelemaan. Srk:n sisäpiirissä ja työntekijöiden keskuudessa avoimet kysymykset ovat kokemukseni mukaan kiellettyjä. Lienee taustalla jonkinlainen pelko? Joskus ihmiset ovat tuohtuneita: Minä en saa vastinetta kirkon verolle, miksi kirkko ei auta köyhiä ja seuraa Jeesuksen oppia. Sanopa sinä, kun olet pappi kirkon kanta avoliittoon. Tuohtuneen kanssa, joka suoltaa puhetta ja katkeruutta kidastaan, ei ole helppo hikeentymättä keskustella. Onneksi on työnohjaus toisella paikkakunnalla. Se vapauttaa kestämään ja auttaa löytämään uusia näkökulmia erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Usein pappi saa kokea olevansa koko kirkon syntipukki. Kyllä ihmiset miettivät uskonasioita enemmän kuin käyvät kirkossa. Mutta miksi niin monet ajattelevat aivot jäävät srk:ssa käyttämättä? Ehkä siksi, että perinteen mukaan ajattelevat kokevat uudet ajatukset ja ihmiset jollakin tavalla uhaksi? Se mikä tuntuu uhalta itselle ja omalle piirille pitää vaientaa. Vaatii paljon rohkeutta esittää poikkeavia mielipiteitä joukossa, joka ei tue ajattelun vapautta. Harvat pystyvät hillitsemään itsensä, jos pappi tai joku muukalainen tulee neuvomaan piiriläisiä, jotka ovat omiensa kanssa kokoontuneet vuosikymmeniä. Alkaa räpsähdellä ja uskon tunteet pullahtavat esiin. Tunnelma voi muuttua pirullisen ahdistavaksi papillekin, jota aletaan ensin vähitellen ja sitten avoimemmin savustaa ulos. Kokemusta ja esimerkkejä löytyy. Srk-pelissä pätee sääntö: Mitä ei saa olla, sitä ei ole. Esimies khra toisti usein sitä minullekin asettuen laumansa puolelle alistuen sääntöön, minulle myös näyttäen tietä oikeaan järkeen. Jotkut kokevat avoimen keskustelun epäuskoksi ja sen levittämiseksi. Siten uskolla ja uskomisella tarkoitetaan kapean rajattuja asioita. Koska kristityn heidän mielestään pitää vain uskoa, ei uskoa saa sen enempää repeloida. Ajattelevat ihmiset ovat huomanneet tuollaisen ajattelun kapeuden ja suorastaan epärehellisyyden. Siksi he pysyvät kirkon aktiivisen toiminnan ulkopuolella. Heille inhimillinen rehellisyys ja avoimuus totuudelle on tärkeämpää kuin tulla köyhtymään kirkon ulkoisesti prameisiin tilaisuuksiin. Sääli. Tuskin kukaan pappi on voinut muuttaa srk:n perinteeseen iskostuneita tottumuksia. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1224 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 21. ONKO PAPIN TYÖSSÄ MITÄÄN ERITYISLAATUISTA? Katsotaanpa papin arkipäivää. Hän kastaa, vihkii, hautaa, toimittaa jumalanpalveluksia ja puhuu. Luetteloa voisi jatkaa metrikaupalla. Joka tapauksessa, ihminen, pappi, tekee työtä ja hänen ympärillään on muita ihmisiä. Papilla on koulutus ja hän on alansa ammattimies. Kasteessa pappi valelee vettä lapsen päähän. On malja, vesi, kummit ja vanhemmat. Avioliittoon vihkimisessä vihkipari solmii julkisen ja yhteiskunnallisen avioliiton papin edessä. Hautajaisissa pappi heittää kolme kertaa maata arkun päälle. Kuolemantapauksesta tulee julkinen ja vainaja voidaan haudata. Jumalanpalveluksessa pappi rukoilee, laulaa ja lukee Raamatun tekstiä. Seuroissa hän juo kahvia ja puhuu sedille ja tädeille. Onko tässä jotain erityistä verrattuna vaikkapa tehdasduunarin tai rakennusmiehen työpäivään? Jos on, niin mitä? Duunari ottaa laudan ja vie sen paikalleen. Hän lajittelee laudat ja lankut. Hän käyttää päätään, käsiään ja jalkojaan. Hän, ihminen, toimii ja tekee työnsä mukaan. Eikö papin laita ole samanlaisen vastaava? Hän tekee ja toimii. Hänellä on työtaitoa ja työvälineitä, kuten tehdasduunarilla liukuhihnalla. Huomaan nyt, että se mikä tekee erilaiseksi papin työn ja yleensäkin srk:n työn on työn perustelu: usko. Vain usko tekee työni järkevän perustelluksi. Ilman uskoa pappina oleminen olisi farssi, satujen ja tyhjän puhumista. Kun uskon, että Jumala on ja hän toimii evankeliumin esillä pitämisen kautta, käsitän työni mielekkääksi. Siinä on järkeä ja perustetta. Työn peruste on Jumalan käsky: Menkää kaikkeen maailmaan! Mutta Jumalan käsky ei vielä riitä. Onko Jumalan käskyn täyttämisestä hyötyä ja apua ihmisille. Palveleeko se? Nähdäkseni on. Siksi olen pappi. Teen mielekästä työtä tietynlaisella, minunlaisella ilolla. Jumalan tahto on ihmistä rakastava tahto. Sen esillä pitäminen on arvokas asia ja palvelee ihmisiä. Papin työssä on siis erityislaatuista tekemisen perustelua uskolla ja uskon seurauksilla sellaiselle ihmiselle, joka uskoo. Periaatteessa työ on kuin mikä tahansa työ. Jokaisella työmuodolla yhteiskunnassa on oma alueensa ja sisältönsä sen mukaan, mitä ihmiset tarvitsevat ja minkä puolesta he ovat valmiit satsaamaan. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1223 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 20. MITÄ SE KUTSUMUS ON? Muutaman kerran vuodessa tapaan ihmisen, joka kysyy, onko se pappina oleminen minulle kutsumus. Tuossa tilanteessa pyydän tarkempaa määrittelyä. Harva kysyjä pystyy sitä tekemään. Silloin minunkin on vaikea vastata. Kokemus osoittaa, että ei kannata paljoa selitellä, kun etukäteen tietään kysyjän motiiveista. Mutta aina vastaan jotain. Selitän, että olen ollut ikäni uskonnollinen ja kasvanut uskonnollisessa kodissa. Kerron, että olen tarvinnut uskoa Jumalaan aivan siitä syystä, että jaksaisin elää. Uskoni on minua auttanut. Kasteessa Jumala kosketti ja kutsui lapsekseen. Saarnojeni taustalla ja sydämessäni on hyvä kokemus uskosta tulevasta avusta. Eräässä piirissä paljastin kerran, miten vaikea minunkin on uskoa joitakin asioita ja elää niitä todeksi elämäni arjessa. Kerroin varovasti joistakin matkan varren ahdistuksistani ja muista vaikeuksistani, joista en ole kuitenkaan vapautunut millään konstilla. Pianpa kuului totuus uskovaisen kristityn suusta: Sinulta kun puuttuu kutsumus! Siinäpä kuulin totuuden törähdyksen! Kerran kerroin eräässä piirissä papin työn ikävistä puolista: epäsäännöllisyydestä, paineista, pitkistä päivistä, lyhyistä lomista ja kokemuksesta olla aina valmis. Toisaalta testasin, miten reagoidaan ja toisaalta halusin tukea srk:lta, joka siinä vaiheessa oli minulle uusi. Niinpä pian mummo tokaisi: Työ meette sinne tiedekuntaan ilman kutsumusta! Tulipa taas oiva isku minua lohduttamaan ja tietäni silottamaan! Olen huomannut sen, että itsestä kannattaa kertoa työtilanteissa harvoille ja valituille. Kestää vuosia olla pappina pienessä srk:ssa, ennen kuin oppii tuntemaan sellaisia ihmisiä, että syntyisi vastavuoroinen suojattu ihmissuhde avautua puolin ja toisin. Hyvä UT:n usko ei sinänsä elä elämäänsä srk:n arjessa ja kokoontumisissa. Ihmisillä on omat motiivinsa tulla papin eteen yhteisiin tilaisuuksiin. Parasta pitää vaari virasta ja suhtautua viileän asiallisesti. Se ei kuitenkaan ole minun aito tieni eikä sovi papin sydämelleni. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1222 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 19. KAIPAAN ITSENÄISYYTTÄ Alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, että olen kuin vossikkakuski, jonka kuka tahansa voi viheltää paikalle. Kaupoissa, kotipihalla ja jopa tiellä ihmiset esittivät, että nyt he tarvitsevat pappia sinne tänne. Koska en tuntenut ihmisiä, en tiennyt tarkemmin, mitä he oikeastaan tarkoittivat ja miten pitäisi suhtautua. Läksin tietenkin, paljolti pelosta, joka lähtöön kuten oikean papin sopii. Kuka tahansa srk:n alueella voi juoksuttaa minua minne tahansa. Minulta puuttuu lain suoja. Lähdettävä on, sanoo kirkkolaki. Onneksi tuosta kaoottisuudesta olen jo jonkin verran vapautunut päästyäni sisään pappi-peliin. Pystyn jo joskus sanomaan ei ja säätelemään työtäni, esim. kertomalla muusta aikataulustani. Selviydynkö tästä päivästä? Millaisia tilanteita tulee eteen, usein yllättävän äkkiä? Khra esimiehenä on oikeutettu jakamaan minulle työtehtäviä srk:n tarpeen ja oman harkintansa mukaan. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta otan hänen käskynsä sellaisenaan vastaan nurkumatta. Työkirjan ja työnjakokirjan välityksellä ja työntekijäkokouksissa yhteisellä käskyn jaolla saan työtehtäviä. Allakka täyttyy etukäteen kuukausia, jopa vuosi eteenpäin. Tilanne ahdistaa varsin usein ja omat menot ja harrastukset jäävät toiselle sijalle. Tuntuu usein, että tekemätöntä työtä on liian tiukalla aikataululla edessä. Apupappina olen alisteisessa asemassa. Olen käskettävä ja riippuvainen toisten työntekijöiden mielipiteistä. Minulla on tehtäväalueita mutta käytännössä se ei toimi selkeästi: Kaikki papit tekevät kaikkia aloja. Nautin, kun koen luovani jotain itsellenikin tärkeää rauhassa ja kiireettä. Enimmäkseen olen akateeminen juoksupoika, joka on velvollinen tottelemaan isäntäänsä tarkasti ja tunnollisesti. Ja srk osaa olla aikamoinen isäntä papille. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1221 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 18. KAIPAAN TYÖAIKALAKIA Papinviran oikeudet eivät ole lähimainkaan seuranneet muuta yhteiskunnallista kehitystä. Papilla on yksi vapaapäivä viikossa ja sekin ehdollinen. Jos srk:n tilanne vaatii, että sovittuna vapaapäivänä papin on oltava paikalla, ei pulina auta. Lisäksi vapaapäivä tarkoittaa samaa kuin 12 tuntia. Ennen vapaapäivää oleva ilta on klo 23.59 työaikaa. Jos joku seurakuntalainen tulee pyytämään palvelusta vapaapäivänä, en voi vedota vapaapäivääni. Jos hän pyytää vaikkapa sairaan ehtoollista, on minun kirkkolain mukaan lähdettävä hänen luokseen, ellen saa jotain muuta pappia menemään puolestani. Siksi pappien pako vapaapäiväksi vaikkapa metsään on ymmärrettävää. Pappi on pappi yöllä, vapaapäivänä, lomalla ja esim. ulkomaanmatkalla. Hän ei ole koskaan yksityishenkilö vaan hänen virkansa seuraa hänen mukanaan olipa hän missä tahansa tai millaisessa kunnossa tahansa. Siksi pappi ei koskaan oikeastaan voikaan päästä irti virastaan, paitsi eroamalla papinvirasta. Viran luonne on siis aika ihmeellinen. En usko, että jotkut papit suotta valittavat virkaa raskaaksi. Kuka jaksaa kokea itsensä jatkuvasti työssä olevaksi koneeksi eikä se olisi kovinkaan terveellistä? Mutta papin on kestettävä. Onko se sitä kutsumusta parhaimmillaan? Papin palkka on sama tehdyistä tai tekemättä jääneistä työtunneista. Osa työstä on pakollista mutta osaan voi käyttää aikaa enemmän tai vähemmän. Valmisteleva työ vie suurimman osan ajasta ja kuitenkaan ei näy missään sen enempää, paitsi oman perheen sisäisissä ihmissuhdehäiriöissä. Pappi on poissa kotoa väärään aikaan. Papintyöhön kuuluu hoitaa laumaa, mutta milloin kirkko vakavasti ryhtyy hoitamaan työntekijöitään? Työnohjaus ei riitä eikä oikeasti vaikuta mihinkään työyhteisössä. Ohjattava palaa aina takaisin entisiin muuttamattomiin olosuhteisiin. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1220 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 17. OPISKELUAJAN IHANUUS ON JO KAUKANA Luin teologiaa mielelläni. Nautin saadessani sellaista tietoa, joka vastasi kysymyksiini. Opiskellessani teol. tiedekunnassa tiesin olevani omalla alalla. Teologia oli minua varten. Opiskeltavat asiat eivät olleet vain minun ulkopuolisia asioita vaan minun asioitani. Kysymys Jumalasta ja elämän tarkoituksesta kiehtoi pienestä pitäen. Läksin etsimään tiedekunnasta vastauksia omaan kyselyyni ja varmasti aika pitkälle löysinkin. Nyt pappina tilanne on toinen. Täälläpä ei olekaan mahdollisuuksia mennä tutkijan kammioon, ei ole kirjoja, ei opettajia ja tarkasti on pidettävä suukin supussa teologiselta tietämiseltä. Joskus tuntuu, ettei pappina saa hengittääkään vapaasti. Srk:n elämä on kankeaa ja sitä rajoittavat perinteet ja vaikuttajayksilöiden ahtaat mielipiteet. On herätysliikkeitä, kaavoja, kirkkolaki, käsikirjat ja tunnustus. On vaikka mitä. On oltava hiljaa ja sanottava vain tuttua ja turvallista, mikä on sanottu jo tuhat kertaa, ja on jo etukäteen selvää, mitä sieltä tulee. Opiskellessa kehotettiin kysymään, nyt kehotetaan vaikenemaan: Vaikene tai lähde täältä. Tenttivastauksiin oli kiva liittää omia kommentteja ja tavallisesti se olikin plussaa. Ankara on ristiriita koulutuksen ja tehtävän työn välillä. Siksi kai tulee puhumattomuutta, mielen synkistymistä ja perusteet työlle tuntuvat katoavan: Mitä se hyödyttää? Tiedekunta ei kouluta valmiiksi. Mutta miksi keskustelu uskon kysymyksistä on niin vaikeaa? Voisimme oppia toisiltamme enemmän kuin kirjoista. Riidan pelkoko vetää suun suppuun? Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1219 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 16. SAARNAAJA TARJOAA VALMISTA Monta saarnaa olen pitänyt mutta yhä etsin vastausta kysymykseen, mitä itse asiassa teen saarnatessani. Asia on vuosien varrella selkiintynyt. Olen istunut tuntikaupalla hiljaa tekstin ja Jumalan edessä. Tekstin sisältö puhuu. Löytyy vastauksia. Luen saarnatekstin käsikirjasta. Katson pyhäpäivän aiheen. Rukoilen Jumalaa, että hän koskettaisi minua tekstin välityksellä. Työskentelen monta päivää. Vähitellen löydän omasta elämästäni ja elämäntilanteestani asioita, joita teksti puhuttelee. Ymmärrän: On Jumala, hän antaa elämän ja ylläpitää sitä, olen katoavainen, on Jeesus. Siitä se alkaa. Jumala on jo. Jeesus on antanut ihmisille anteeksi. Pelastus on jo tapahtunut tosiasia. Tuo merkitsee sitä, että minä pappina oikeastaan vain kerron, mitä on tapahtunut ja siirrän historialliset tapahtumat ja niiden merkitykset nykyaikaan, ihmisten nykytilanteeseen. Saarnaaminen on uskon sisällön erittelyä. Käsitykseni mukaan kukaan ihminen ei voi saarnat itse uskomatta siihen mitä puhuu. Näin saarna on myös saarnaajan oma uskontunnustus. Hän sanoo näin minä uskon mennessään puhumaan Jumalan sanaa. Koska saarnaaja puhuu uskonasiaa, hän puhuu itsensä ulkopuolisesta todellisuudesta. Evankeliumi on pääasia ja usko yksi kokonaisuus. Se on kiteytynyt uskontotuus. Se on valmiina olemassa Raamattuun kirjoitettuna saarnaajasta riippumatta. Ennen kuin saarnani on valmis, käyn ankaria keskusteluja itseni, toisten kirjoittajien ja Jumalan kanssa. Siten yritän tehdä valmiin sanoman itselleni käsitettäväksi ja merkittäväksi. Jos siinä onnistun, voin saarnata toisille. Srk:ssa ei riitä pelkkä valmiin kuuleminen. Ilman jatkuvaa keskustelua totuudesta ei Totuuskaan ilmaise kasvojaan. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1218 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 15. OMALLATUNNOLLA ON MONET KASVOT Omaksitunnoksi kutsun kykyäni, jolla ratkaisen oikeaa ja väärää. Omatunto on hälytin, joka valvoo minua. Se on mielen liikettä. Katekismuksen mukaan omatunto ja Jumala-usko ovat yhteydessä toisiinsa: Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Moni kristitty on huomannut, että hänen omatuntonsa sanoo samaa kuin hänen isänsä ja äitinsä. Huomio syntyy, kun ihminen ei hyväksy omantunnon ääntä. Syntyy ristiriita: Kumpaa mieltä Jumala on? Minunko vai vanhempien? On onnellista, jos ihmisellä on ns. terve ja hyvä omatunto. Sairas omatunto syyttää sellaisesta, mihin ihminen ei ole oikeasti syyllinen. Tilanne on ahdistavan lamauttava. Toisessa tapauksessa omatunto voi vaatia tekemään tahallista pahaa, esim. jostakin uskonnollisesta tai muusta loukkauksesta. Psykopaatti ei itse koe syyllisyyttä mutta hän kylvää ahdistusta ympäristöön. Terve omatunto on kuin luotsi, joka johdattaa laivaa kohti turvallista satamaa ohi karien ja karikoiden. Kehotus tehdä omantunnon mukaan on siis aika kimurantti juttu! Omallatunnolla on monta nimeä: Freud kutsui sitä yliminäksi ja Berne vanhemmaksi. Arkikielessä puhutaan paremmasta minästä. Nimitykset kertovat siitä, että kukaan ei tee omaatuntoaan vaan se muokkaantuu vuorovaikutuksessa ympäristön ihmisten ja kokemusten kanssa. Omatuntu syntyy ja muokkautuu lapsuudesta alkaen elämän matkaa tehtäessä. Isä, äiti ja kasvattajat jne. painavat lapseen lähtemättömän ja lähes muuttumattoman perustan. Omatunto ei ole identtisen sama Jumalan äänen kanssa, vaan omassatunnossa puhuu Jumalan ääni. Aivan hyvä määritelmä. Sairas omatunto, johon ei voi luottaa ja joka ei toimi käytännössä, on ikävän raskas vaikutin ja aiheuttaa kärsimystä itselle ja läheisille. Ahdistus ilmenee aivan arkisen yksinkertaisissa tilanteissa, kun sinnitellään elämän vaatimuksissa. M. Luther kutsuisi sitä ehkä synnin juureksi! Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1217 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 14. USKOVAISEN TAVALLINEN MORALISMI Luin moralismista ja moralistista pari hyvää määritelmää. Moralisti on henkilö, jolla on perusteet piruilla toisille hyvällä omallatunnolla. Moralismia on se, että on kateellinen toiselle siitä, että toinen uskaltaa tehdä sellaista, mitä itse ei uskalla tehdä. Srk:n työtilanteissa nämä määritelmät osoittautuvat paikkansa pitäviksi. Kuinka monesti kuulenkaan sanottavan itselleni ei saa, pappi ei saa tehdä, kristitty ei saa, sinun pitää, se on syntiä. Siinä kaikki! Joinakin hetkinä olen sitä mieltä, että usko onkin identtinen etiikan ja moralismin kanssa. Silloin olen tavannut liian monta moralistia. Ehkä heidän näkemyksensä ja tuputuksensa on tyrmännyt minut. Mitä hyötyä, apua ja pelastusta olisi uskonnosta, joka olisi pelkkiä käskyjä, kieltoja, tuomioita ja varoituksia? Kristinusko paperilla ja käytännössä ovat 2 aivan eri asiaa. Käytännön tavallinen ilmiö on juuri se, että uskovaisen nimellä kulkeva ihminen on julma toisille, nokkii toisen virheitä, hakkaa Raamatulla päähän ja taivuttelee toisia noudattamaan omia ohjeitaan – Jumalan nimissä. Jeesuksen oppi ja suhtautuminen ihmisiin oli paljolti päinvastainen. Ajatus armosta pelastumisesta on uskomme keskeinen sanoma, mutta miten se on ujunut kansaan ja miten siitä oikeasti eletään? Mistä inhottava uskovaisuuden tuntomerkki, moralismi, on sitten tullut ihmisten arkiseen kohtaamiseen, varsinkin eriuskoisten kesken? Ihminen, joka elää armosta, ei voi olla armoton toiselle. Ymmärrän niin, että parasta on tehdä tiliä omista synneistään, olla tarkka itsestään ja säästää suun sanoja ja asenteita toisia kohtaan. Minne meitä vievät syvälliset syntiluettelot toisten synneistä? Ei minnekään hyvään ja rakentavaan ihmisten, ryhmien ja seurakuntien välillä. Raamatun Jeesus on perinteellisesti tulkittu armon tuojaksi kaikkia varten. Sen ajatuksen pitäisi olla a niin kuin alku ja o niin kuin loppu siellä, missä ihmiset kohtaavat. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1216 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 13. LUOMISUSKON JA KEHITYSOPIN VÄLILLÄ EI OLE RISTIRIITAA Mielipiteet jakaantuvat kahtia: toiset ovat luomisuskon kannalla kehitysoppia vastaan ja toiset kehitysopin puolesta. Käsittääkseni lähempänä totuutta on näkemys, jonka mukaan luomisusko ja kehitysoppi yhdessä sanovat ihmiselle jotain tärkeää. Molemmat, tosin eri näkökulmista, vastaavat siihen, mikä on ihmisen paikka ja tehtävä luonnon osana. Raamatun mukaan ihminen on Jumalan luoma olento hänen luomassaan maailmassa. Se on uskontotuus. Kehitysopin mukaan ihminen on oliolajina jatkuvan muutoksen ja kehityksen tulos. Se on tieteen totuus. Nämä totuudet täydentävät toisiaan mutta eivät välttämättä ole vastakkaisia ja toisensa poissulkevia elämää tulkittaessa. Luomisuskon näkökulmasta Jumala pysyy jatkuvasti Jumalana ja ihminen ihmisenä mielipiteistä riippumatta. Ihminen ei voi tiedollaan horjuttaa Jumalaa. Kehitysoppi on luodun ihmisen löytämää tietoa luodussa maailmassa. Se tieto on syntynyt ihmisen ehdoilla ja tietämisen halusta. Usko Jumalaan avautuu vain uskosta käsin ja tieteen tieto vain tietämisestä käsin. Uskominen on oma pelinsä ja tietäminen omansa. Kummallakin ihmisen toiminnalla on sääntönsä, joilla toimia. En halveksi kehitysopin pyrkimystä totuuteen vaan kunnioitan ja arvostan sitä. Tietämisen tieto ei ole kristitylle millään lailla vaarallinen asia vaan juuri kristittynä olen velvollinen näkemään elämän mahdollisimman totuudellisesti. Jos tieto vie meitä totuuteen päin, niin OK. Jotakin on vialla käsityksessä, että tieto veisi uskon pois. Sääli uskovaista, joka pelkää tietoa, joka voi viedä häntä ja koko ihmiskuntaa eteenpäin. Yksi Jumalan hyvä lahja onkin se, että ihminen on kykenevä tutkimaan asioita ja ratkaisemaan ongelmia suppeammin ja laajemmin maailmassa. Luojaansa luottava ihminen voi rohkeasti jatkaa ponnisteluja kohti totuutta uskoen, että hän kaikessa vaivassakin toteuttaa hyvän Jumalan hyvää suunnitelmaa. Tietämisen synnyttämät ongelmat todistavat ihmisen epäonnistumisesta eikä Jumalan. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1215 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 12. YMMÄRRÄTKÖ SEN MIHIN USKOT? Usein kuulen sanontoja milloin tulit uskoon, minä otin Jeesuksen vastaan. Silloin kysyn, mitä tarkoitat? Vaadin selitystä. Jos asianomainen osaa sanoa nuo fraasit omin sanoin, hän käsittää sen, mihin hän uskoo. Harvoin käy niin onnellisesti. Moni puhuja käyttää sokeasti uskon fraaseja. Hän puhuu ja puhuu, mutta mitä kuulijat voivat kaanaankielestä ymmärtää? Saarnaamisen yksi suurimmista ongelmista onkin se, että uskonnollinen käsitteistö on irti ihmisten reaalielämästä, arkisesta pakertamisesta. Siksi uskonnon arvostelijat tekevätkin oikeutetun kaksijaon uskonasioihin ja tosiasioihin. Pelkkien Raamatun lauseiden sanatarkka toistaminen ja aikoinaan hyvien ilmausten toistaminen ei poista kyseistä ongelmaa. Ihmiset elävät 1980-lukua ja juuri sitä. Terve suunta olisi se, että jokainen puhuja yrittäisi kääntää Raamatun sanoman nykyajan ihmisen kielelle ja tehdä siten uskon rikkauden merkitykselliseksi. Mitä kannattaa hokea sellaista, miltä puuttuu merkitys ja sovellus reaalielämään! Onko kirkolla jokin erityinen sanoma vai onko julistus siveysoppia? Onko kirkon julistus ja työ perusteltua ja uskottavaa? Visaisia kysymyksiä! Olen kokenut julistuksen usein pelkkänä käskyjen ja kieltojen antamisena. Siihen ei tarvita jumalallisia perusteluja. Itse pyrin puhumaan uskottavalla tavalla normaalikielellä. Uskon sen, mitä sanon. Olen elänyt puheeni todeksi uskossani enkä puhu toiselle sellaista, mihin en itsekään usko. Jumala on jollakin tavalla minun Jumalani minulle ja toiselle hänen Jumalansa. Omasta uskostani vain voin vastata. Käytännössä ajatustapani ei toimi ongelmitta, varsinkaan mestari-uskovaisten keskuudessa. Joudun pappina itse selittelemään ja seinää vasten! Uskossa oleminen on ainakin minulle jatkuvaa kyselyä ja toivoa päästä asiassa eteenpäin ja ehkäpä auttaa toista eteenpäin hänen uskossaan. Uskominen ei ole minulle mikään saavutettu tila ja päämäärä sinänsä. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1214 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 11. MIKSI USKOVAISET RIITELEVÄT? Erään kirjan mukaan maailmassa on yli 7000 kristillistä kirkkoa ja yhdyskuntaa. Periaatteessa kaikki suunnat katsovat olevansa sitä ainutta oikeata väkeä. Ehkäpä kaikki sittenkin uskovat yhteen ja samaan Jumalaan. Mutta miksi sitten vallitsee valtava hajaannus, joka on juuri päinvastoin kuin Jeesus opetti omiaan? Tähän tilanteeseen on olemassa mitä useampia selityksiä. Itse lähtisin etsimään selitystä ihmisen arkielämästä, johon uskonnollinen elämys, se miltä tuntuu, on yhteydessä. Elämän varrella kasvaessaan ihmislapsi oppii myös uskontonsa. Isä ja äiti ovat tavallisesti lähimmät vaikuttajat lapselle. Heidän välityksellään lapseen tarttuu ja sisäistyy käsitys Jumalasta, Jeesuksesta, armosta ja vaikkapa Jumalan rakkaudesta. Uskonnolliset käsitteet eivät ole ihmiselle vain äännettyjä ja kirjoitettuja kuolleita sanoja, vaan ne sykähdyttävät hänen sieluaan jollakin tavalla. Sana Jumala voi herättää jossakin ihmisessä rakkauden tunteita, jossakin toisessa pelon tunteita, jne.. Lapsi oppii kokemaan Jumalan aina jonkinlaisena Jumalana, samoin Jumalan tahdon. Kun hän kuulee uskonnollisia sanoja, vaikkapa synti ja parannus, hän välttämättömyyden pakosta sovittaa nuo sanat ja niiden merkitykset itseensä ja tekee niistä omat johtopäätökset, kenties toimintamallin koko loppuelämään. Kuten muutkin käsitykset ja asenteet elämästä ja siveellisistä arvoista, pyrkivät uskonnollisetkin mielipiteet vakiintumaan ja kiinteytymään ihmisen sielunelämässä. Myöhemmin hän ei pääse siitä kokonaan irti, millaisesta Jumalasta vanhemmat ovat todistaneet esimerkillään ja opetuksellaan. Uskonnollinen riitely kertoo siitä, että toisessa leirissä ihmiset kokevat asiat eri tavoin kuin toisessa. Samanmieliset, joilla on samanmielisiä kokemuksia, tulevat paremmin toimeen keskenään varsinkin uskonnollisessa yhteisössä, jossa pelataan paljolti tunteilla. Kun vaikutelmat laukeavat päälle ja sisäistyvät, niitä on mahdoton muuttaa perustaltaan. Siksi on helpompi käyttää torjuntaa ulkoryhmäläisiä kohtaan ja säilyttää hengen tasapaino itselle tärkeissä asioissa oman ryhmän sisällä. Outokumpu 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1213 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 10. HYVÄ PAPPI SAARNAA ITSESTÄÄN Papin velvollisuus on puhua Jumalan sanaa, mutta mitä Jumalan sana on? Eikö se ole sitä, minkä kukin ihminen käsittää Jumalan sanaksi? Minusta on mahdotonta käyttää ilmaisuja: Raamattu sanoo, Raamattu todistaa, Raamatun mukaan, koska Raamattu-esine itsessään on vain kirja kirjojen joukossa. Vasta ihmisen käyttäessä ja ymmärtäessä Raamattu-kirja voi tulla välineeksi, jonka voi ymmärtää sisältävän Jumalan antaman sanoman. On oikein sanoa: Paavalin mukaan on niin ja niin, Pietari sanoi että, Johannes kirjoitti että, jne.. Ihmiset ovat todellakin kirjoittaneet Raamatun. Mutta nuo ihmiset ymmärsivät eli uskoivat, että Jumala ilmaisi heidän välityksellään hyvän tahtonsa. Ilman uskoa Jumalaan Raamattu jää vain tavalliseksi kirjaksi ja ihmisten tekeleeksi. Ilman käsitystä siitä, että ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun, jää Raamattu mykäksi ja käsittämättömäksi kirjaksi. Totuudellinen ja auttava lähtökohta on se, että Raamatussa on sekä inhimillinen että jumalallinen luonto, kuten kirkon historiassa jankataan. Edellä sanottu on sovitettavissa saarnaamiseen. Ihmisenä minä puhun ihmisille. En saarnaa puhdasta Jumalan sanaa vaan kokemaani Jumalan sanaa. En saarnaa Jumalan tahtoa sellaisenaan vaan itseni läpäisemää Jumalan tahtoa. En saarnaa Jumalan rakkautta itsessään vaan Jumalan rakkautta sellaisena kuin itse olen sen elänyt todeksi. Jumala kirjoitutti Raamatun ihmisillä. Hän toimi ihmisten kautta. Samalla tavalla hän saarnauttaa yhä tahtonsa ihmisten kautta ja toimii edelleenkin ihmisten välityksellä. Voin vastata vain siitä, minkä käsitän ja koen. Siksi pyydänkin, että Jumala koskettaisi ensin minua itseäni ja vasta sitten menen toiselle puhumaan sen, minkä Jumala minulle on ilmaissut. Rohkenen puhua usein minä-muodossa: minä olen kokenut niin ja niin, minä ymmärrän näin. Tämä ilmaisutapa merkitsee minulle rehellistä lähtökohtaa suhteessa itseeni, ihmisiin ja Jumalaan. Kun saarnaan, puhun sekä itsestäni että Jumalasta, ts. Jumala-suhteestani. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1212 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 9. SAARNA PALJASTAA SAARNAAJAN MIELENTILAN Monta kertaa olen huomannut sen, miten uskonnollinen puhuminen on tunteiden vaihtoa. Uskonto ankkuroituu ihmisessä hänen tunne-elämäänsä. Uskonnon kautta paljastuu pakostakin ihmisen syvät tuntemukset ja käsitykset itsestä, ihmisestä ja maailmasta. Saarnamies paljastaa mielensä liikkeet saarnoissaan, uskova esim. virren veisuussa. Saarnamies puhuu Jumalasta. Se on hänen tehtävänsä, mutta Jumalasta ei kukaan voi puhua sanomatta jotain itsestään. Puhe Jumalasta on aina jossakin määrin puhetta ihmisestä itsestään. Jokaisen saarnaajan on terveellistä tämä muistaa ja varsinkin silloin, kun hän väittää puhuvansa vain Jumalan tahdon. Saarnaaja valitsee tekstin. Se on kannanotto. Joku teksti on häntä lähempänä kuin toinen. Jostakin on aivan mahdoton puhua. Oman uskon laatu määrittelee sen, mikä teksti tuntuu helpolta ja mikä vaikealta. Vaikea teksti on sellainen, johon saarnaaja ei löydä yhteyttä. Helppo on taas sellainen Raamatun kohta, jonka saarnaaja itse elää todeksi eli hän on löytänyt itsensä ja kohdan väliltä yhteyden. Silloin hän voi sanoa: Niin minäkin olen kokenut. Joku puhuja saarnaa lakia. Miksi? Siksi, että hän itse on syyllisyydentuntoinen ja vihaa ihmisiä. Ehkä hän haluaa rangaista itseään ja julmistella toisille. Saarnapönttö antaa sellaiselle ihmiselle oivan tilaisuuden hoidattaa omaa sieluaan. Kuinkahan monelle Jumalan sanan saarnaajalle julistustilanne on näyttö siitä, että hän itse tarvitsee hoitoa ja työnohjausta? Toinen puhuja saarnaa rakastavaa ja lämmintä armoa. Miksi? Siksi, että hän itse on selvillä kehnoudestaan ja janoaa Jumalan hyviä lahjoja. Ts. hänen elämäntilanteensa ja käsityksensä siitä on erilainen kuin lain saarnaajalla. Jumala on yhdenlainen mutta ihmisten Jumala-käsitykset vaihtelevat. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1211 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 8. JEESUS OLI SISÄISESTI VAPAA IHMINEN Kristillisessä uskossa Jeesuksen persoona on a ja o. Ei voi olla oikean julistusta ilman Jeesusta. Siksi jokainen Jumalan puoleen kääntyvä ihminen joutuu paneutumaan kysymykseen, kuka ja millainen Jeesus Nasaretilainen oli ja on. Samat kysymykset joutuu tekemään saarnamies. Olen käsittänyt kristillisen uskon julistukseksi ihmisen vapauttamisesta: Ihminen on jo vapautettu. Vapauttaminen on takana historiassa. Se tapahtui silloin, kun Jeesus oli kuuliainen Isälleen. Usko on sitä, että ihminen elää omassa elämäntilanteessaan todeksi tuon uskonlauseen. Uskossa kasvaminen on yhä enemmän vapaaksi tulemista. Vapauttaakseen ihmiset piti Jeesuksen itse olla vapautettu. Hän olikin Jumalan Poika, ilman syntiä. Hän oli sidottu vain Isänsä tahtoon mutta ei ihmisiin. Hän oli riippumaton siitä, mitä ihmiset häneltä vaativat ja odottivat. Jeesus kesti sen sosiaalisen paineen, joka rajulla tavalla, jopa tappavalla häneen kohdistui. Jeesus tiesi mitä teki. Hänellä oli selkeä ohjelma, jonka hän toteutti. Selkeys ja luottamus Jumalaan ärsytti niitä ihmisiä, jotka olivat ihmisten arvostelun kahleissa. Jeesuksen vapautuneisuus ärsytti erityisesti uskonnollisia johtomiehiä, kirjanoppineita ja fariseuksia. He eivät kestäneet Jeesuksen vahvuutta, sitä, että hän itse uskoi olevansa Jumalan, Isänsä, asialla loppuun asti. Jeesuksen mielipiteissä aikansa ilmiöitä ja henkilöitä vastaan kuvastuu hänen vahvuutensa eli vapautensa. Vapautensa seurauksena Jeesuksella oli tilaa toiselle ihmiselle. Hän rakasti ihmisiä, koska hän rakasti itseään aidolla tavalla. Hän kunnioitti ensin itseään, jopa Jumalan Poikana. Ne ihmiset, jotka käsittivät millä tavalla ihminen voi kasvaa vapauden suuntaan, löysivät häneltä iankaikkisen elämän sanat. Ne taas, joilla oli epätotuuteen perustuva käsitys ihmisen vapauttamisesta, eivät kestäneet Jeesuksen puhetta. He kokivat Jeesuksen vaarallisena uhkana. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1210 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 7. EIKÖ PAPPI SAA TIETÄÄ ASIOITA? Monta kertaa on mieleeni tullut kysymys: Enkö todellakaan saa tietää täällä srk:ssa niistä asioista, joita työllä ja vaivalla pänttäsin päähäni teologisessa tiedekunnassa? Kun esitän jotain kriittistä tai totutusta poikkeavaa, saan palautteen, jonka tulkitsen kielteiseksi kannanotoksi. Kerran yhteisvastuu-juhlassa kerroin diasarjan mukaisesti hindulaisuudesta. Pian isäntämies tokaisi: ” Pappi, ei pidä paikkaansa.” Luultavasti hän käsitti, että minä pappina en saanut puhua siitä, miten hindut uskovat. Minulle se merkitsi, etten tuona hetkenä saanut tietää joistakin asioista tai en ainakaan saanut ajatella ääneen. Huomautin, etten minä väitä mitään, mutta se ei isäntää rauhoittanut. Mitähän seuraisi, jos järjestelmällisesti ujuttaisin saarnoihini uudempia eksegeettisiä tutkimustuloksia ja vaikkapa eräitä filosofisia pohdintoja? Koulutuksen lähtökohta oli kaiken epäileminen ja asettaminen tutkimuksen kohteeksi. Tiedekunta tutkii totuutta. Se ei julistanut sitä. Mutta entäs nyt pappina? Mikä perustelisi sen, että kaikki puheeni ja toimeni olisivat valmista ja pureskeltua? En ole saanut sellaiseen mitään koulutusta ja entäs kiperä kysymys totuudesta? Silläkö totuus minulle avautuu, että toistan sokeasti käskyjä noudattaen kirkon fraaseja? Joillekin uskonryhmille on paha peikko se, että pappi tietää psykologian lainalaisuuksista ja sovittaa niitä keskusteluun. Yleensäkin asioiden tarkastelu ja erittely antaa kielteisen palautteen. Joku piruparka hermostuu, jos hän ei kuule totuttuja sanakäänteitä. Ei ole helppo tuntea olevansa piiriä vastaan, varsinkaan pappina! Kysymys herää: Mitä hyötyä sitten on kaikesta siitä tiedosta ja koulutuksesta, jota hankin kuutena vuotena yliopistossa, jos kerran siitä on vaiettava työssä? Papin työ on siitä ihmeellinen, että hänellä on koulutus mutta toiseen työhön kuin pappina olemiseen. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1209 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 6. POLITIIKALLA JA USKONNOLLA ON SAMA PÄÄMÄÄRÄ Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Poliitikot tekevät päätöksiä ihmisten yhteisistä asioista. Pyrkimyksenä on parantaa oloja ja kehittää yhteiskuntaa. Tämä tavoite näkyy poliittisessa toiminnassa ja pidetyissä puheenvuoroissa. Tiedotusvälineiden kautta tavallinen kansalainen kuulee niistä ratkaisuista, jotka koskevat häntä itseään. Hyvin usein saarnan kirjoittamisen jälkeen avaan TV:n iltauutiset ja kuulostelen, mitä sieltä tulee. Havaitsen, että sieltähän tulee aivan samantapaisia ideoita kuin mitä minä saarnassani otan esille. Minä puhun Jumalan nimissä, mitä joku poliitikko puhuu uskonnottomasti. Minä käytän sanoja syyllisyys, armo, pelastus kuvaamaan pyrkimyksiäni. Syyllisyys merkitsee, että jonkin ihmisen tai ihmisryhmän olisi vielä tarkistettava toimiaan, armo merkitsee, että ihmisellä on mahdollisuus saada anteeksi ja oikeus yrittää uudelleen ja pelastus merkitsee, että ihmisen nykytila voi olla parempi tulevaisuudessa. Puhe Jumalasta saa merkityksensä ihmisen konkreettisessa tilanteessa. Saarnaaja tarkastelee tuota tilannetta ja koettaa löytää siihen selvennystä ja toivoa. Samalla asialla on poliitikko. Uskonto, tässä tapauksessa kristillinen usko, on ihmisen asiaa. Ihmiset pitävät puheita, rukoilevat, laulavat ja kokoontuvat yhteisen uskon äärellä. Kokoontumisella ja toiminnalla on jokin perusteltu ja tunnettu päämäärä. Eikö uskonto olekin yhteisten asioiden hoitamista? En tiedä, onko uskonto enempää tai vähempää kuin politiikan tekeminen. Mutta uskonto on erityislaatuista elämän ilmiöiden tulkintaa. Se lähtee liikkeelle uskosta Jumalaan ja sen päämäärä on Jumala. Mutta mitä eroa on konkreettisessa tilanteessa, kun ihminen perustelee asiat uskonnollisesti tai poliittisesti? Ihminen siinä pohtii, ajattelee ja tarkastelee. Poliittinen päämäärä on auttaa ihmistä. Uskonnossa on sama päämäärä. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1208 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 5. KAIPAAN YKSINÄISYYTTÄ Tällä paikkakunnalla olen tunnettu henkilö. Milloin minkin asian yhteydessä saan tietää, että ihmiset ovat nähneet autoni tai vilauksen minusta. Saan kuulla: Olitko se sinä ja mitä sinä siellä teit? Pankissa pankkineiti sanoo päivää pastori ja kaupassa myyjä: mitä pastorille saisi olla. Ihmiset huomaavat pappinsa. Vapaallakin olen pappi. Pään nyökytysten syvyys ja vakavuus kertoo, mikä minkin ihmisen käsitys papista on. Joskus tuntuu: antakaa minun olla jo rauhassa. Joskus lasten ja nuorten huulilta luen: pappi menee, pappi on tuolla. Työntekotilanteissa olen paljon esillä. Kun toiset istuutuvat, minä nousen pitämään heille puhetta. Joillekin ihmisille luultavasti syntyykin käsitys papista sellaisena kuin he ovat hänet nähneet. Papilla on papinpuku, kiiltävät kengät, hän laulaa ja lausuu. Tuntuu siltä, että he huomaamattaan tyrkyttävät odotuksiaan ja vaatimuksiaan. Harvempi kai myöntää, että pappi on tavallinen ihminen. Heiltä puuttuu kokemus niistä tilanteista, joissa papilla olisi mahdollisuus tulla heitä lähelle sellaisena kuin hän todellisuudessa on. Kun minulla on kuulijakuntaa, sitä on tavallisesti runsaasti. Joskus tuntuu selittämättömän ahdistavalta seistä monien ihmisten edessä. Huoli pokan pitämisestä ja tilanteen onnistumisesta ahdistaa. Usein pienikin töppäys näkyy. Esim. jumalanpalvelus on sellainen tilanne. Pappi on arvostelun kohteena. Minustakin puhutaan, koska edeltäjiäkin repostellaan ja vielä viidenkin kymmenen vuoden takaa. Joskus on vaikea luottaa ihmisten vilpittömyyteen ja nähdä ilkeässä puheessa jotain hyvää. Joskus vitsien ja piruilun raja on epäselvä. En käsitä, mikä antaa niin monille ihmisille perusteen asettaa papilleen vaatimuksia siitä, millainen hänen pitäisi olla. Töissäkin voi olla hyvin yksin ja yksinäinen. Pako yksinoloon helpottaa ja selkeyttää. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1207 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 4. PYRIN OLEMAAN OMA ITSENI Evankeliumi merkitsee minulle sitä, että haluan olla mahdollisimman paljon sellainen ihminen, joksi Jumala minut teki. Hän teki minusta ihmispersoonan, ainutlaatuisen sellaisen luomakunnassa. Elämäni on sitä, että jatkuvasti itse kasvaisin sellaiseksi ihmiseksi, miksi Jumala minut tarkoitti. Ristiriitani ja ahdistukseni todistavat, että minä en ole vielä sopusoinnussa sen ihmisen kanssa, mitä minä todellisuudessa olen. Ehkäpä ennen kuolemaani löydän joitakin askeleita kohti itseäni. Olen pappi mutta en roolihenkilö. En halua esittää mitään sellaista osaa, joka minulle on vieras. Joskus kuitenkin löydän itseni jopa pellen paikalta. Oma heikkouteni ihmisten paineita vastaan vetää kohti epäaitoutta. Siitä voi nousta. Jumala näkee ihon päälle, mutta myös ihon alle. Papinpuku on työvaatteeni. Jos olisin rakennusmies, vastaava asu olisi haalarit. Papinpuku ei muuta minua miksikään. Olen pappi puvusta millään lailla riippumatta. En pakene puvun sisään enkä toimi puvun avulla. Vain minä, ihmispersoona. Uskon, että mitä aidompana itselleni toimin, sitä enemmän Jumala voi toimia minun välityksellä. Jumalan käyttämä tie on juuri persoonallinen, ihmispersoonan kautta tapahtuva tie. Jumalan hyvä työ ihmisen kautta vääristyy sitä vähemmän, mitä enemmän ihminen tuntee itseään ja hallitsee itseään aitona minänä. Kaikki ihmispersoonalle vieras vääristää Jumalan hyvää työtä. Törmään esteisiin jalossa pyrkimyksessäni. Esteet ovat aina ihmiset. Koen heikkouteni takia heidän vaatimuksensa uhkaavina aidolle minuudelleni. Ehkäpä siksi sorrun puheessa nuottiin ja käytöksessä papilliseen kaavamaisuuteen. Kaikki kaavamaisuus on aidon minän suojaamista. Jotkut seurakuntalaiset ilmaisevat suoraan minua vastaan omat ihanteensa. Koen, että he estävät minua olemasta minä. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1206 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 3. MIKSI YHÄ OLEN PAPPINA? Pappina joudun olemaan lähellä itseäni. Siinä minä olen erityisesti vaikeuksineni. Olen epävarma. Minulla on monia pelkoja. Ristiriitoja ja ahdistuksen tunteita on vielä tähän päivään asti riittänyt. Jotkut asiat johtuvat lapsuuteni aikaisista ihmisistä, jotkut tämänhetkisistä ja jotkut minusta itsestäni. Olen tällainen. Huomaan tulleeni ammattiin, jossa ristiriitani nostavat päätään. Aivan kuin olisin hakeutunut työhön rypeäkseni vaikeuksissa. Vai rankaisenko itseäni? Ei. Kyllä minä olen pappina sen takia, että tyydyttäisin syviä kaipauksiani. Olen etsimässä itselleni apua kasvaakseni sisäisesti ja tullakseni vapaaksi. Vain ihmisten ympäröimänä voin kasvaa. En nauti ristiriidoista. Haluaisin niistä irti. Vaikka pappina oleminen ei olekaan minulle helppo asia, se on kuitenkin läheinen asia. Olen löytänyt kristillisestä uskosta sanoman tai voisiko sitä kutsua ohjelmaksi, jonka mukaan ihmisellä on olemassa apu kasvaakseen. Minä itse tarvitsen kipeästi apua kasvaakseni ihmisenä ja näen uskossa Jumalaan mahdollisuuden lähteä kasvamaan. Jumalan antama apu on juuri sitä, mitä minä itse tarvitsen. Olen pappina siitä syystä, koska usko Jumalaan on ihmiselle pelkästään myönteinen asia. Ainakin se on sitä minulle. En voi kuin kiittää Jumalaa, jos hän sanoo rakastavansa minua. Raamatun tekstit ovat tulvillaan todistusta siitä, että Jumala pitää ihmisistä, haluaa heille pelkkää hyvää ja lahjoittaa kaikenlaista. Kyllä minä iloitsen saadessani uskoa sellaiseen Jumalaan. Uskomisen hyöty on siinä, että ihminen pääsee kasvamaan omassa itsessään. Usko Jumalaan auttaa aivan samaan päämäärään ihmisessä kuin terapeuttinen hoito, ellei ihmisen Jumala-kuva ole vääristynyt. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ihmisen elämässä. Uskomisesta seuraava ihmisen hoito on elävä ja elinikäinen. Minullekin. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1205 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 2. TARVITSEN ITSE JATKUVAA HOITOA Nyt kun olen sairaslomalla, huomaan yhä selvemmin työn aiheuttaman väsymyksen. On aikaa seuloa tunteita ja mielialoja. Pystyn erittelemään itseäni, työn ikäviä puolia ja myönteisiä. Työntekotilanteet vievät niin kaiken energian, ettei seulontaan jää riittävästi aikaa. Latautuminen työhön pitäisi kuitenkin tapahtua työn lomassa. Eihän loma ole sitä varten, että työntekijä silloin muistelee töitään. Loma on lepoa varten. Joittenkin määritelmien mukaan pappi on sielunhoitaja. Silloin hän on toisen ihmisen kuuntelija hänen ehdoillaan. Kuunteleminen vaatii kuulemista. Itse väsyneenä toisen kuunteleminen on mahdotonta. Huomaan, että vain itse itselleni selkeänä, voin ja jaksan istua toisen ihmisen lähellä. Muussa tapauksessa tulee olo, joka vaatii kiirehtimään jo toiseen virkatehtävään. Miten voisin toista hoitaa, jos itse olen sairas? Mitä sairaalla on annettavana kuin oma sairautensa? Hoidon tarve ja rehellisyyteni itseäni kohtaan pakotti minut kysymään piispalta työnohjausta. Asia järjestyi ja ohjauksen aloittamisesta on kulunut jo vuosi. Tunnen hyötyneeni tuosta palvelumuodosta monella tavalla. Pääsen keskustelemaan minulle vaikeista työtilanteista turvallisessa ympäristössä ja siten, että minulla on mahdollisuus itse kasvaa ihmisenä ja työntekijänä. Pelkkä puhuminen ei mitään hyödytä. Sairauden juuret tarvitsevat selvitystä. Olen kokenut, että seurakunnan työntekijät omissa seurakunnissaan ovat aika lailla puhumatonta väkeä. Ehkä tämä johtuu kuvitellusta uskovaisihanteesta. Sen mukaan uskovaisella ei saa olla vaikeuksia tai muussa tapauksessa hänen uskonsa laatu asetetaan kyseenalaiseksi. Seurakunta on valtava joukko ihmisiä. Aiheuttaisiko puhumattomuutta ymmärtämättömien pelko ja tarve suojautua vaikuttajayksilöiden edessä? Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1204 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVULLA 1. TÄTÄKÖ SE ONKIN? Pappi tekee työtä omalla persoonallaan. Siksi oma sisäinen tila sävyttää työn tulosta. Työn tekeminen ei ole minun ulkopuolinen tapahtuma vaan osa minua. Millainen minä itse olen, määrittää työtäni. Tuon työhöni iloni, suruni ja kaikkeni, tietoiset ja tiedostamattomat perusteet. Työn välityksellä, vaikkakin puhuisin kuinka Jumalasta, seulon myös itseäni. Nuoruuden odotukset papinviralta eivät täyttyneet. Minulta puuttuivat tosiasioita vastaavat tiedot ja tuntemukset. Näin papin puvussaan ihannehenkilönä ja seurasin sokeasti joitakin ihanteitani. En uskaltanut kysyä itseltäni, mitä haluan. Siksi mennessäni teologiseen tiedekuntaan en tiennyt, mihin ammattiin oikeastaan tähtäsin. Vasta täällä kentällä selvisi, miten minä koen työni. Vasta täällä aloin mitata sopivuuttani ja tutkia tuntojani. Papin työ vaatii lujaa luottamusta omaan itseen, koska mielipiteiden tarjoajia riittää. Tapaan päivittäin erilaisia ihmisiä ja joudun menemään heitä lähelle. Kestääkö pinna? Uskallanko kuunnella häntä loppuun asti? Missä vaiheessa laukaisen omat puolustusmekanismini päälle? Tuntuu siltä, että jotkut ihmiset kajoavat persoonaani liian rajusti. Koen itseni riittämättömäksi ja joudun etsimään itseluottamusta. Tiedän, että kaipaan lisää selkeyttä itselleni. Aivan siksi, että viihtyisin paremmin. Kun koen itseni väsyneeksi ja haluttomaksi enkä jaksa rakastaa ihmisiä, olen itse solmussa. Myönnän sen. Ehkä minulla on liian monta puhetta pidettävänä? Ehkä tunnen pumpanneeni itseni tyhjiin? Ehkä perheelle jää liian vähän aikaa? Jumalakin tuntuu kaukaiselta ja uskovaiset ikäviltä. Silloin ajatus lähtee kulkemaan vallattomia mutta kuumeisia ratojaan. Menen lenkille. Hölkkään. Etsin sopusointua itseni ja työni välille. Aivan yksin. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1203 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 32. Huomattava puute on, ettei hän analysoinut papin viran, statuksen ja roolien suhdetta yhteiskunnassa tapahtuvaan sosiaaliseen interaktioon. Siitä syystä ja tekemättä itse kenttätyötä hän universaalisti liikaa sitä, mitä hän kutsui löydökseen. Papiksi vihkiminen on tapahtumasarja, joka liittää pappiskandidaatin uudella tavalla kirkkoon ja kirkon virkaan. Hän siirtyy yleisestä pappeudesta erityis- eli virkapappeuteen. Aktissa ennakoidaan piispan, tuomiokappitulin, papin ja seurakuntalaisten statuksia ja rooleja. Aktissa ne demonstroidaan kaavamaisesti, perinteellisesti, institutionaalisesti ja lakisääteisesti. Nykyisen käsikirjan kaavassa ei näy se kulttuuri- ja yhteiskuntamuutoksen aiheuttama pappisihanteen muutos, joka näkyy ruotsalaisten ja suomalaisten teol. ylioppilaiden toiveissa ja nyky-yhteiskuntien joissakin haasteissa. Kaavassa papin virka, status ja roolit esitellään pikemminkin kirkon historiassa muotoutuneilla käsitteillä. Van Gennepillä on runsaasti välineitä aiheeni tutkimiseen. Toiset siirtymäriittiteoreetikot ja tutkijat auttoivat tuomaan uusia käsitteitä teoriaan ja kytkemään siirtymisen idean urbaaniin yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen todellisuuteen. Käyttökelpoisia käsitteitä ovat virka, status, rooli, roolikasauma, profeetallinen karisma contra byrokraattinen karisma, srk sosiaalisen vuorovaikutuksen yksikkönä, tuomiokapituli kontrolli-, valta- ja auktoriteettiagenttina contra pappi ihmispersoonana, ja se että kirkko legitimoi ja lisensioi pappisviran kelpuuttamalleen kansalaiselle. Kokoan seuraavaan taulukkoon luettelon niistä teorian teeseistä, jotka selittävät papiksi vihkimistä Suomen luterilaisessa kirkossa. Ensimmäisessä sarakkeessa on teorian yleistävä väite ja sen rinnalla toisessa sarakkeessa sen kirkollinen manifestaatio. Outokummusa 9.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1202 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 31. Koko kirkon edustajana piispa ja hänen tuomiokapitulinsa järjesti initiatoriset tulikokeet, joista vihittävän oli selviydyttävä kirkon määrittelemällä tavalla. Van Gennepin teoria sopii selittämään papiksi vihkimistä osittain sellaisenaan, mutta osittain sitä on korjattava. Kenttäaineiston selittämisessä teorian puutteet ja virheellisyydet tulevat esiin, esim. väite siirtymisen universaalisesta kaavasta. Kirkon aktia on mahdoton pakottaa pelkistettyyn kaavaan. Siinä kuten sitä edeltävässä ordinaatiokoulutuksessa on erotettavissa ainoastaan katkelmallisia separaatioita, liminaalisuuksia tai inkorporaatioita, joiden järjestys voi olla mikä tahansa eivätkä ne välttämättä muodosta mitään yhtenäistä siirtymisen sarjaa. Toiseksi on huomattava, että van Gennepin peruskaava jää melko teoreettiseksi käsitteeksi, koska se vastaa reaalisia siirtymiä vain osittain. Tulkitsijasta itsestään riippuu, millä nimellä hän kutsuu jotain prosessin aktia, ja yhtä ja samaa aktia voidaan yhtä aikaa katsoa esim. separaation ja inkorporaation näkökulmista. Niinpä esim. siirrettävän oma näkökulma voi olla juuri vastakkainen kuin riitin järjestäjän. Kolmanneksi on huomattava, että siirtymisprosessissa on autonomisia ja kiinteitä jaksojen sarjoja, joista löytyy kaikki peruskaavan vaiheet, mutta nekään eivät vastaa sitä mekaanisuutta, josta van Gennep puhuu. Neljänneksi on huomattava, että van Gennepin ”ordinaatio” ei ole papin statuksen muutoksen ”siirttymäriitti”, vaan teologian ylioppilas tullessaan teol. kandidaatiksi ja ordinaatiokoulun käyneeksi tarvitsee siirtymisprosessissaan aikaa keskimäärin 6 vuotta, jona aikana hän läpäisee satoja erilaisia akteja. Papiksi tulemisessa on lakisääteisesti määritelty, mitkä aktit ovat pakollisia, joten nekin vihkimystä edeltävät tapahtumat vaikuttavat lopputulokseen. Puutos niissä voi merkitä, ettei ole lopputulostakaan. Siirtymisen viisi tapaa kolmella tasolla saadaan esiin empiirisessä aineistossa, parhaiten papiksi vihkimisen aktissa. Van Gennepin prosessiajattelu ja spesiaalit käsitteet kuten. esim. pyhä, syntymä, kuolema, ylösnousemus, transitio, liminaalinen, separaatio ja inkorporaatio sopivat hyvin tutkimusaiheen selittäjiksi. Outokummussa 9.9. 25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1201 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 30. Kuvassa 11. kirkon itäpään elämänovi on jatkuvasti auki. Sillä on käytännön merkitys, että yleisö saa jatkuvasti happea, mutta avoin ovi myös symboloi pääsyä spirituaaliseen uuteen elämään, joka tässä tapauksessa näkyy kirkkovieraille heidän selkäpuoleltaan. Seurakunta odottaa sitä idästä päin. Katsoessaan länteen, kuolemaan päin, se toivoo näkevänsä kuoleman vastakohdan. Jumalanpalveluksen jälkeen kastetut poistuvat kirkon pääovesta ja sivuovista, kun taas papit sakastin ovesta. Kirkkoon papit tulevat lännestä, maallikot yleisimmin idästä. Pyhät ja pyhään spesiaalisti vihkiytyneet kohtaavat toisensa pyhemmän alueella kuorissa, jossa tapahtuvat sakramentaaliset mysteerit, kirkolliset toimitukset. Kun Kalle Seppänen poistui ordinaation jälkeen sakastiin, hän oli kulkueen viimeisin. Hänen edellään kulkivat avustajat ja piispa ensimmäisenä. Poistuvan kulkueen järjestys oli siis päinvastainen kuin saapuvan. Sakastiin tultuaan vihittävä oli täsmälleen samassa pisteessä, josta hän oli hetki sitten lähtenyt. Hän teki sekä spatiaalisesti että spirituaalisesti kehällisen matkan, kun taas sosiaalinen matka oli kohoava ja suoraviivainen. Tapahtumassa näkyy eräänlainen spiraalisesti kiertyvä ja kohoava dialektinen statuksen muutos, jota van Gennep tarkemmin määrittelemättä kuvaa seuraavasti: ”Ryhmälle ja yksilölle elämä itse merkitsee separaatiota ja jälleen yhdistymistä, muodon ja ehtojen muuttumista, kuolemista ja syntymistä uudelleen. On toimittava ja lopetettava toiminta, odotettava ja levättävä, ja sitten aloitettava toimia jälleen, mutta uudella tavalla.” Yhteenvetona esitän seuraavassa kuviossa Seppäsen spatiaaliset siirtymiset kirkossa kronologisessa järjestyksessä, peruskaavan jaksot ja binaariset oppositiot: Glaserin ja Straussin ”siirtymisen muotoa” soveltamalla saadaan yhteen kuvioon koko siirtymisprosessi alkaen teol. ylioppilaan statuksesta. 5. Loppukatsaus Kalle Seppäsen siirtyminen papin sosiaaliseen statukseen kesti useita vuosia. Statuksen muuttumisprosessissa hän teki lukuisia valintoja ja kulki useiden välivaiheiden kautta toivomaansa päämäärään, pappisvirkaan. Papiksi vihkimisen akti oli viimeinen vaihe ja samalla siirtymisen päätepiste. Opiskeluaikana hän oli eniten riippuvainen yliopiston tiedekunnasta, mutta mitä lähemmäksi hän tuli vihkimystään, sitä merkityksellisemmäksi tuli piispa ja tuomiokapituli. Outokummussa 9.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1200 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 29. Valokuva 8. Avustajapapit pukevat vihittävän messukasukkaan ja pappisviran tehtäviin: julistamaan evankeliumia ja jakamaan sakramentteja. Piispan kuvaus, että pukemiset ovat ”symbolisia tekoja”, sopii siirtymäriittiteoriaan. Uuteen asuun pukeminen on uuteen statukseen pukemista. Uuden papin passiivinen vastaanotto tarkoittaa, että ”kukaan ei aseta itseään virkaan”. Asu erottaa papin maallikoista. Papilla on kaikkien kastettujen puku, alba, ja se jää liturgisen asun alle. Papille alba on spirituaalinen alusvaate. Valokuva 9: Kätten päälle panemisessa vihittävän uusi status vahvistetaan spirituaalisesti pyhimmän ja pyhemmän raja-alueella. Kätten päälle asettamisessa vihittävä ”saa Pyhän Hengen”, tapahtuu spirituaalinen uudesti syntyminen, ylösnouseminen ja profeetallisen karisman saaminen. Tässä ei näy niinkään kirkon dogmaattisuus ja byrokraattisuus. Valokuva 10: Palvelijan ja paimenen roolissaan pappisviran saanut nöyrtyy laumansa kanssa ”Jumalan ja ihmisten edessä”. Seurakunta katsoo pappinsa kautta alttariin, Jumalaan päin. Kaavan 11. kohta ”rukous” Piispa ”huutaa Pyhää Henkeä avuksi” uudelleen ja toistaa papin roolit: ”paimen”, ”opettaja”, ”todistaja”, ”saarnaaja, ”julistaja” ja ”palvelija”. Kaavan viimeinen kohta on” virkaan lähettäminen ja siunaus” Piispa lähettää papin ”kaitsemaan ja palvelemaan” hänelle ”uskottua Jumalan laumaa hänen tahtonsa mukaan”. Piispa tekee ilmaan ristinmerkin, joka on erityisesti piispallinen ”virkamerkki”. Valokuva 11. Pyhä akti on ohi. Uusi pappi jää kirkon etupenkissä piispan vasemmalle puolelle ja tuomiorovasti, joka on tuomiokapitulin varapuheenjohtaja, oikealle. Samalla istuimella istuminen symboloi keskinäistä inkorporaatiota. Outokummussa 7.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1199 bologia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 28. Kuudes kohta on ”Raamatun lukua”. Siinä piispa sanoo: ”Vihittävä on kutsuttu pappisvirkaan”. Hänen pitää kuulla mitä Raamatussa tästä virasta sanotaan”. Avustajat lukevat valittuja tekstejä. Seitsemäs kohta on ”uskontunnustus”. Se inkorporoi salin läsnäolevat. Seppänen sitoutuu kirkon uskoon ja tunnustukseen ja mm. lupaa olla ”riitelemättä virkaveljiensä kanssa”. Kahdeksas kohta on varsinaiset ”lupaukset” Seppänen sanoi: ”Joo, kyllä se (rajanylitys) tuota tähän vihkimykseen liittyy,…mutta kuitenkin sanosin, että nää lupaukset, ett tahdon, että ne oli niin kun minua puhutteli kaikkein eniten.” Lupauksissa hän sitoutui vastaanottamaan pappisviran, ”hoitamaan sitä uskollisesti Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakennukseksi”. Yhdeksäs vaihe on ”pappisvala” Siinä osittain notaari, osittain vihittävä, toistavat lupausten sisällön yksityiskohtaisesti. Seppänen kertoi: ”Joo, siinä se jotenki anto vastuuta niin mahdottomasti, että sitten pappina joutuu kuuntelemaan ja kuulemaan… se tai semmosen velvoitteen ja vastuun.” Valokuva 7. Piispa antaa vihittävälle stolan pappeuden merkiksi ja pappisviran. Pyhä asu ja pyhä virka luovutetaan hänelle kaikkein pyhimmän alueen puolelta. Kymmenes vaihe on ”viran antaminen”. Piispa asettaa vihittävän kaulaan stolan, joka symboloi ”Kristuksen iestä” ja pappeutta. Samalla piispa luo pappiin erityissiteen ja vahvistaa sen verbaalisella formulalla. ”Jeesus sanoo, ota minun ikeeni päällesi; minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä.” Piispa aktuaalistaa Kristuksen roolin. Kun Seppänen hetken kuluttua jakaa piispalle ehtoollisleipää, ovat virkojen alistussuhteet hetkellisesti nurinpäin, piispa alistetussa vastaanottajan asemassa. Outokummussa 7.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1198 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNORLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITITEORIAN VALOSSA 27. Kuorissa kulkueen oikeanpuoleiset avustajat menevät alttarin eteen oikealta puolelta ja vasemmanpuoleiset ja piispa vasemmalta. Piispa sijoittuu heidän keskelleen, ryhmä polvistuu ja kääntyy seurakuntaan päin. Vihittävä jää alttarikaiteen toiselle puolelle, selkä seurakuntaan päin, vastapäätä piispaa. Avustajista vanhin on piispaa lähimpänä ja vihittävä kauimpana. Tässä vaiheessa kulkueen spatiaalinen matka on päättynyt. Piispa ja avustajat kulkevat kokonaismatkallaan esipyhästä pyhään ja pyhemmästä kaikkein pyhimpään. Initiandi siirtyi kolme astetta, esipyhästä pyhempään. Valokuva 5. Spatiaalinen matka on päättynyt. Vihittävä tunnustaa uskonsa pyhemmän ja pyhimmän alueen rajalla vastapäätä vihkijää ja kolmea tuomiokapitulin asessoria. Kirkkolaki velvoittaa piispaa toimittamaan vihkimisen käsikirjan kaavan mukaisesti. Papit, lehtorit ja piispat ”vihitään virkaan”, mutta muut kirkon työntekijät ”siunataan”. Kalle Seppäselle virkaan vihkiminen tarkoittaa kutsua ”koko kirkossa suoritettavaan elämäntehtävään”. Kaavan 1. vaihe on ”virsi”, toinen on ”johdanto” ja kolmas ”piispan puhe”. Puheessa näkyy viran apostolinen suksessio, joka ulottuu diakronisessa ajassa tapahtuneeseen alkulähettämiseen. Siten alkulähettäminen kertautuu Mircea Eliaden kehällisessä ajassa. Liturgian kehällisestä ajasta muistuttaa Seppäsen edessä oleva alttaritaulu, jossa Jeesus on ristillä. Kertomus aktuaalistuu tässä ja nyt. Neljäs käsikirjan kohta on ”rukous”. Sen aikana piispa avustajineen kääntyy alttariin, ”Jumalaan päin”. Seurakuntakin katsoo sinne päin, länteen, kuolemaan. Piispa toimii esirukoilijana ja ”huutaa avuksi” Pyhää Henkeä. Viiden kohta on ”kutsu virkaan”. ”Notaari lukee vihittävien nimet ja viran, johon hänet on kutsuttu.” Silloin julkistetaan Seppäsen oma kutsumus, seurakunnan vokaatio ja tuomiokapitulin vokaatio. Koko kirkko kutsuu Seppäsen virkaan. Nimen mainitsemisella Seppänen yksilöidään, hänen sosiaalinen asemansa hyväksytään ja tunnistetaan. Hänet inkorporoidaan. Akti vastaa kasteessa saatua kutsua. Kasteessa kutsuttiin yleiseen pappeuteen, nyt erityiseen. Outokummussa 7.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1197 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 26. Kalle Seppäsen kulkureitti punaista mattoa ja pääkäytävää pitkin ihmisten ja penkkien välitse muistuttaa varhaiskantaisen ikäryhmäinitiaation kujanjuoksua. Psykologisesti hänen testauksensa jatkuu: Sosiaalinen yhteisö seuraa katseellaan hänen etenemistään kohti kaikkein pyhintä, se arvioi vihittävää ja luo hänestä mielipidettä. Kujanjuoksussaan initiandi juoksee uuteen satatukseen ja virkaan kaikilla tasoilla: spatiaalisesti, sosiaalisesti ja spirituaalisesti. Spatiaalisesti hän kulkee tarkkaa reittiä pääovelta kuoriin; sosiaalisesti hän siirtyy yleisten pappien ryhmästä papistoon ja kohoaa statushierarkiassa apupapin asteeseen; spirituaalisesti hän siirtyy pappisviran hengellisiin tehtäviin. Tässä vaiheessa ambivalentti liminaalinen status vielä jatkuu: Kävelyllään hän osoittaa aktiivisuuttaan, mutta saatettuna olemisellaan passiivisuutta. Käytävällä kulkemistaan Seppänen kuvasi: ”Joo, tiesin, että mitä siellä alttarin kaiteella odottaa. Että siellä on alba ja stola ja messukasukka, jotka minun päälle puetaan pappeuden merkiksi. Ja kyll se käytävä pitkältä näytti ja tuntui ensinnä, että ei tämä taija loppuakaan. Mutt ett hyvinhän sinne alttarille alttarikaiteen ääreen saavuttiin.” Kuvasta 4 näkyy, että kulkue on siirtynyt sisäkäytävien leikkauspisteeseen, ristikirkon keksipisteeseen, pääkattokruunun alle. Valo symboloi uutta elämää ja uudestisyntymistä, jota kirkossa riittää kaikille pyhille. Seisomaan nousemisellaan katsojat osoittavat kulkueelle arvostavaa asennettaan ja samalla nousevat vihittävän kanssa viimeisen kerran samalle sosiaaliselle tasolle. Vihittävä jatkaa matkaa kohti kuoria, joka alun perin tarkoitti ”kuoron paikkaa”. Tasaisella löattialla kulkeminen päättyy kuorin rajalla, kun etummaisin penkkirivi on ohitettu ja liminaalinen kaista ylitetty. Siinä Seppänen jättää taakseen yleisen pappeuden ja nousee sen merkiksi kolme matalaa ja laajaa porrasta ylöspäin kuorin lattiatasolle. Spatiaalisesti se on vihkimysaktin yli alue. Vasta jakaessaan ehtoollisleipää vihkimisen jälkeen hän on vielä yhtä askelmaa ylemmällä, mutta silloin hän onkin jo alttarikaiteen sisäpuolella täysivaltaisena pappina. Outokummussa 7.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1196 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 25. Rafael Saartion symboliikkaa kehittelemällä voidaan kirkon sisäosa jakaa kulkusuunnassa kolmeen pyhän asteeseen: Seurakuntalaisten istuma-alue eli kirkkosali on pyhä; kirkon etusali eli kuori on pyhempi ja alttarikaiteen sisäosa on kaikkein pyhin. Etummaisen penkkirivin ja kuorin välissä on parin metrin levyinen liminaalinen kaista, josta lähtevät kolmiaskelmaiset, leveät ja matalat portaat kuoriin. Kiinteä kastemalja, ehtoollisvälineet ja alttari ovat kuorin alueella ja symboloivat uutta elämää, uutta syntymää ja ylösnousemusta. Kun saarnaaja tulee sakastista saarnatuoliin, hän siirtyy kuorin läpi, yli liminaalisen kaistan ja nousee portaita puhujan paikalleen kasvot kohti kirkkosalia. Kirkon asiakirjoissa saarnaaminen assosioidaan uudestisyntymiseen ja uuteen elämään. Vanhassa kastekaavassa kaste on ”kuolemista” ja ”ylösnousemista”. Siksi kuoria sopii nimittää tyypillisen siirtymäriittiteoreettisesti ”kuoleman paikaksi” ja ”elämän paikaksi”, jossa initiandin ratkaiseva spirituaalinen muutos tapahtuu. Alueen nimi on looginen, koska kuori sijaitsee kirkon pituussuunnassa kuolemanoven ja elämänoven välissä. Kuvasta 3 näkyy, että kulkueen kulkusuunta on nyt idästä länteen, elämästä kuolemaan päin. Vastaava edestakainen liikkuminen elämän ja kuoleman välillä tapahtuu esim. Sambian ndembujen isoma-rituaalissa. Gennepin teoria tarjoaa mielenkiintoisen yhteyden kahden kaukaisen ilmiön välillä. Kulkueen liike kirkkosalissa merkitsee: 1. Piispa koko kirkon edustajana tuo uutta elämää laumalleen. 2. Kulkue takaa, että vihittävä pääsee esteettä läpi tulikokeiden siirtymään yleisten pappien ryhmän eli ”pyhien” läpi pyhemmän alueelle, erityispappien joukkoon. 3. Saattajapapit ja pappiskokelas tulevat elämänovelta kuolemanoven erityispaikkaan, ”kuoleman ja elämän paikkaan”, jotta seurakuntalaiset heidän välityksellään pääsisivät spirituaalisesti ylösnousemaan kuolemasta elämään. 4. Vihittävä julkistetaan, esitellään ja näytetään pyhän alueella seurakunnalle sen edessä ja hänen puolipukeinen käännetty ja alennettu statuksensa ylennetään, kun hänet hetken kuluttua puetaan täydelliseen papinasuun. 5. Vihittävä saa papiksi tultuaan katsoa alttarilla enemmän kuin vihkimättömät. Hän katsoo itään päin, uuteen elämään, kun taas seurakunta katsoo länteen päin, kuolemaan; hän saa käsitellä pyhiä esineitä, mutta seurakunta kohtaa ne pappinsa välityksellä. Outokummussa 7.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1195 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 24. Kuvassa 2 näkyy selvästi, että aurinko todellakin paistaa elämänovelle. Van Gennepin tulkinta, että siirtoseremoniat assosioitaisiin globaalisti taivaankappaleiden ja vuodenaikojen rytmiin, ei kuitenkaan sovellu selittämään urbaanin yhteiskunnan papiksi vihkimistä. Ainut yhteys hänen rytmisyyteensä on kirkon liturginen kehällinen ajanlasku eli kirkkovuosi, joka kytkeytyy yhteen kalenterivuoden lineaarisen ajanlaskun kanssa. Kirkkovuosi alkaa marraskuun lopussa 1. adventtisunnuntaista ja päättyy seuraavan vuoden marraskuun lopussa tuomiosunnuntaina. Kirkkovuodessa liikutaan rytmisen kehällisesti ”kuolemasta ylösnousemukseen”, jos tuomiosunnuntaita pidetään vuosijakson loppuna ja 1. adventtisunnuntaita uuden alkuna. Jos kehällistä kirkkovuotta tarkastellaan yhtä aikaa kronologisesti etenevän kalenterivuoden kanssa, havaitaan loputon rytminen sarja: kuolema-ylösnousemus-kuolema-ylösnousemus-kuolema, jne.. Kulkueen nouseminen pihatasolta pyhälle alueelle osoittaa pyhään kohdistuvaa arvostusta: Kirkkoon tuleminen on jotain niin merkittävää, että kannattaa nousta 8 jykevää kiviporrasta ylös. Vihittävään sovellettuna kiipeäminen merkitsi, että hän nousi mielen tasolla, spirituaalisesti, alennetusta kuoleman tilasta ylennettyyn ylösnousemuksen tilaan. Van Gennep käyttää liminaalikauden eristysmajasta kohdun metaforaa, joskaan ei sano soveltavansa psykoanalyyttistä teoriaa. Sen sijaan Victor Turner sanoo sen selvästi. Hän käyttää Anna Freudin tulkintoja. Kirkkorakennus on primitiivisen eristysmajan vastine, mikä tarkoittaa sitä, että varhaiskantainen ihminen menee liminaaliseen isolaatioon eristysmajassaan uudesti syntymään, nousemaan ylös kuoleman tilasta kuin sikiö kohdusta tullessaan ulos syntymään. Laivan metafora, joka S. Freudilla on feminiinisyyden vertauskuva ja kohdun vertauskuva ilmaisevat siirtymäriittiteoreettisesti, että kirkkoon tullessaan kulkue palaa kirkkoäidin kohtuun ja haluaa syntyä uudelleen. Seppäsen vajaa asu ja kirkkoon kävely symboloivat hänen sikiön statustaan. Kulkue ei heti jatka matkaa, vaikka ulko-ovi ja kaksi sisäovea ovat auki, vaan pysähtyy eteisessä liminaaliseen odotukseen. Eteinen on jaettu ovilla kahteen yhtä suureen alueeseen, joten reitti kohtuun ei ole esteetön. Asteittainen siirtyminen jatkuu vasta, kun musiikki soi ja virren veisuu alkaa. Kellojen soitto, musiikki ja jumalanpalvelukseen osallistuminen ovat inkorporoivia riittejä. Seppänen jatkaa pääovelta kohti kuoria ja alttaria. Hän esittää julkisesti kuolemista entiselle ja ylösnousemista uuteen. Separaatioriittejä ovat ovelta poistuminen, sille selän kääntäminen ja loittoneminen itäpäästä kauemmas kohti länsipäätä. Outokummussa 7.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1194 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 23. Vihkimisaamuna Seppäsen lähiomaiset saapuivat kirkkoon. Kirkkosali on valmistettu ja kaunistettu. Sakastissa Seppäsen vaimo kysyi, miten liperit asetetaan. Nyt Seppästä ”jännitti” ja hän koki ”uudestisyntymisen vivahdetta, koska ei voi palata entiseen”. Hieman vaille klo 10 vihkijä, avustajat ja vihittävä järjestyivät sakastissa, kirkon länsipäässä eli kuoleman päässä, kulkueeksi vihkijä viimeisenä ja vihittävä ensimmäisenä. Initiatorisessa kulkueessa näkyy symboliikkaa. Vihittävän puolipukeinen asu ja se että hänet saatetaan kuvaavat initiandin liminaalista statusta. Hän on keskeneräinen, ”sikiö”, joka ei ole vielä syntynyt ottamaan vastaan uutta tehtävää. Vaihdekautta kuvaa myös kulkueen isolaatiotila pihalla, sisällä olevan sosiaalisen yhteisön ulkopuolella. Spatiaalinen kävely lumessa pihalla on täsmällinen vastine van Gennepin ”transitiolle”, joka dramatisoidaan siirtoseremonioissa. Kulkueen 1. päämäärä on kirkon itäpää, uuden elämän ja auringon nousun ovi, josta lähdetään kirkon sisällä takaisin länteen päin, kuolemaan päin, mutta myös initiandin uuteen statukseen, uudesti syntymiseen ja uuteen elämään pappina. Kulkueen muoto ja järjestys symboloivat vihkijän, avustajien ja vihittävän auktoriteettiasteita, ja sen hetkisiä ja tulevia rooleja. Koko kirkon edustajana piispa ohjaa joukkoaan takaapäin, peräsimen pitäjänä. Kirkon symboleissa kirkkoa kuvataankin perinteellisesti laivana, joka kokoaa hukkuvia ihmisiä. Vihittävä ja avustajat ovat kulkuelaivan etupäässä piispan ohjattavina. Piispan ja tuomiokapitulin jäsenten sijoittuminen vihittävän taakse symboloi sitä, että hänet on kelpuutettu ja häntä tuetaan ja ohjataan edelleen. Vihittävän selän suunta kuoleman ovelle länteen symboloi sitä, että entiseen paluuta ei enää ole. Hän loittonee edellisestä vaiheestaan kohti uutta lopullisesti. Van Gennepin sanoin ”matka on vaarallinen” ja siksi siirrettävä tarvitsee saattajia. Kulkue saapuu ulkona kirkon länsipäästä itäpäähän kuljettuaan puoliympyränmuotoisen kaaren. Pohjoisenpuoleinen sivuovi on kaaren puolivälissä. Sivuovilla on oma symboliikkansa saastaisuuden suuntaan, kirjoittaa van Gennep. Siksi se vain ohitetaan, tässä tapauksessa kuitenkin ilman ritualisointia. Tultuaan kirkon itäpään pääovelle kulkue on matkannut kokonaisreitin puoliväliin ja pyhän alueen kynnykselle, kirkon itäpään ovelle. Kirkkovieraat saapuvat pääosin pääovesta profaanilta alueelta välivaiheen kautta pyhälle alueelle kirkkosalin penkkeihin. Siirtyminen spirituaalisesti näkyy myös spatiaalisesti, kun kirkkovieraat ja kulkue kiipeävät kahdeksan kiviporrasta ylöspäin päästäkseen kirkon ovitasanteelle ja lattiatasanteelle Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1193 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 22. Vaihe 2. teologian kandidaatista ordinaatiokoulun käyneeksi Opiskelijan siirtymisessä näkyy van Gennepin mainitsema yleisperiaate: Uuteen siirtyminen tapahtuu vähitellen ja asteittain. Opiskeluaikana opiskelija käy lukuisan määrän valintoja, kursseja ja harjoituksia, joita voidaan tarkastella separaation, liminaalisuuden ja inkorporaation näkulmista. Lähestyessään papiksi vihkimistä hänen valintatilanteensa kapenevat ja tuomiokapitulin valintatilanteet lisääntyvät. Matkan alussa hänen itsenäisyytensä on suurimmillaan ja lopussa pienimmillään. Liminaalista alistumistaan Seppänen kuvasi näin: ”Ei väsytä lainkaan. Harmitti, kun piispa ilmoitti, ettei voikaan ottaa vastaan klo 17… Niin, sitä nyt vähän, pikkusen vähän ajattelee, että nyt nenähtää päivälle pituutta…Kun tänne on tultu, niin tehdään mitä käsketään.” Piispan arvovalta-asema korostuu, koska hänellä on valta ottaa tai hylätä. Kandidaatin näkökulmasta ja tuomiokapitulin näkökulmasta ordinaatiokoulutus näyttää erilaiselta. Piispa Sihvosen mukaan hän tukee kandidaattia. Tuomiokapituli korostaa vihittävän inkorporaatiota uuteen virkaan, mutta koulutuksen alussa Seppänen painotti siirtymisen separaatiota. Puheenvuorossaan hän tietämättään ja spontaanisti ilmaisi van Gennepin teesin assosioidessaan papiksi vihkimisen avioliittoon. ”Elämän tehtävä” oli kuitenkin ”lapsien kasvattaminen”. Piispa tähtäsi taas siihen, että vihittävä todella ryhtyy papin virkaa hoitamaan. Piispa Sihvonen ei nähnyt ordinaatiokoulutuksessa mitään, mikä sellaisenaan vastaisi van Gennepin esittämää statukselle kuolemista ja uuteen ylösnousemista. Vaihe 3. pappisvihkimyksen saaminen Seppäsen papiksi vihkiminen tapahtui sunnuntaina 20.12.1987 klo 10 Kuopion tuomiokirkossa. Notaari valmensi häntä jo edellisenä iltana. Vihkimys julkistettiin seurakunnalle edellisen sunnuntain jumalanpalveluksessa. Liminaalista ”odottamistaan” ja ”pysähtymistään” Seppänen kuvaili: ”No, aamu on kyllä merkittävä,… että hyvin kyllä niin kun iloisin ja vapain sydämin aamua odotan….” Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1192 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 21. Sosiaaliset roolit Papin pääroolit ovat saman julistaja ja sakramenttien jakaja. Evankeliumin julistajana pappi toteuttaa profeetallista karismaansa. Samanaikaisesti hän on byrokraattinen johtaja, kultin hoitaja ja rituaalimestari. Kun pappi on julistaja, seurakuntalaiset ovat passiivisia kuuntelijoita, vastaroolin esittäjiä. Sakramenttien jakajana pappi esiintyy toisessa pääroolissaan. Turnerin mukaan pappi toimittaessaan kastetta ja ehtoollista on ”välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä”. Ehtoollisen jakajana pappi aktuaalistaa Jumalan ja Kristuksen roolit. Hän samaistaa sanansa Raamatun teksteihin, jotka usein on verbalisoitu itsensä Jumalan sanomiksi; myös synninpäästö tapahtuu Jumalan nimissä ja pappi kutsuu Kristuksen suulla ehtoollispöytään. Jumalan roolin aktuaalistamista voidaan tarkastella Mircea Eliaden analyysillä. Sen mukaan seurakunta tiedostamattaan samaistaa pappien toimitukset myyttisen alkuajan tapahtumiin, jotka on kerrottu Raamatun pyhässä historiassa. Seurakuntalaisten mielissä papit ovat ”kuolemattomien inkarnaatioita”, jotka rekapituloivat pyhän historian tapahtumia. ”Kristuksen draama” tapahtui kerran lineaarisessa ajassa ja paikassa, mutta kultin ”liturgian” kehällisessä ajassa se on jatkuvaa nykyisyyttä. Pääroolien alarooleja ovat opettaja, sielunhoitaja, toimitusten hoitaja, diakoni, opettaja, teologi, rippi-isä, terapeutti, palvelija, tukija, ohjaaja, jne. vaihe 1: teologian ylioppilaasta teologian kandidaatiksi Kenttäpäiväkirjassa olen esitellyt pappiskokelas Kalle Seppäsen ja hänen läheisensä, joiden haastattelut vaikuttivat tutkielmaani. He kuvasivat mm. näin tuntojaan ennen vihkimystä: - ”kirkko kutsui minut tähän” - ”ratkaiseva käännekohta” - ”on tapahtunut muutos” - ”menee opinnot päätökseen” - ”taivaan Isä on johdatellut” - ”odotusta että tulee” - ”siirtyminen on” - ”rooli vaihtuu” - ”iso juhlallinen ovi” - ”ammatin vaihdos” - ”ajoi hyvin sisälle” - ”arkisesti astun tuomiokapitulin ovesta” Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1191 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 20. 3. Kirkko mobilisoi papin auktoriteetin. 4. Papin statuksen mandaatti näkyy pappeuskirjassa ja valtakirjassa. 5. Papin status perustuu vihkimykseen. 6. Papin statuksen prestiisi näkyy papin ja seurakuntalaisten ihmissuhteissa ja virkojen hierarkiassa. 7. Papin ja seurakuntalaisen resiprookkinen ja dialektinen suhde näkyy papin tehdessä käytännön työtä. Max Weberin vallan näkökulma 1. Pappi toimii kirkon määrittelemien traditionaalisten ohjeiden mukaan ja hoitaa kiinteää kulttia. 2. Pappi edustaa kirkon ”spesiaalia tietoa” ja ”kiinteää oppia”, joilla hän tulkitsee maallikoiden elämää. 3. Pappi kontrolloi seurakuntalaisten ”arkista toimintaa” esim. sielunhoitotilanteissa. 4. Pappi käyttää maallikoihin ”tuomiovaltaa” opin määrittelyn, jumalanpalvelusten toimittamisten, sielunhoidon, ripin ja sakramenttien jakamisen välityksellä. Papilla on lakisääteinen oikeus suorittaa virkatehtävänsä. Hän saa julkisesti kirkon nimissä hoitaa kirkossa vallitsevia tehtäviä. Oikeudeksi luetaan myös ”kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaaminen” ja ehtoollisen antaminen ”kirkosta eronneelle”. Papin oikeudet työtehtäviin ovat samalla hänen velvollisuuksiaan. Roolit ovat papin sosiaalisen statuksen dynaamisia aspekteja. Yksityiskohtaisesti viran tehtävät määräytyvät srk:n pappien laatiman pappien ”työjakokirjan” mukaisesti. Roolisuoritusten moneuden perusteella voidaan puhua papin roolikasaumasta eli hänen esittämien roolien summasta. Papilla on ollut privilegio, kun häntä on syytetty yleisessä oikeudessa tai poliisi on antanut hänelle sakot liikennerikkomuksesta. Pappi saa käyttää tuomiokapitulin ”määräämää asiamiestä” ollessaan syytettynä yleisessä oikeudessa. Papilla on lakisääteinen oikeus käyttää ”pappispuvun merkkejä”. Piispainkokous määrittelee tarkemmin vaatetuksen eri virkatehtävissä. Toisaalta pappihenkilön persoonallisuutta piilotetaan, toisaalta vaaditaan kaikille määrättyjä yleisnormeja. Sukkien väriäkin määritellään. Kuopion piispa kirjoittaa: ”Haluan kiinnittää huomiota papin pukeutumiseen. …Vaikka pappi käyttää albaa, se ei tarkoita, että alban alla voi olla mitä tahansa. … mustat housut, mustat sukat ja mustat kiillotetut kengät. Asiallista ei ole esim. henkselien näkyminen alban läpi…..” Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1190 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 19. 3. Kandidaatteja vihitään kirkon tarpeen mukaisesti 4. Vihittävältä vaaditaan lukuisia persoonallisia edellytyksiä: ”nuhteettomuutta”, ”jumalaapelkäämistä”, tiettyä ikää ja opiskelua. 5. Kandidaatti hakee vihkimystä tuomiokapitulilta, jolle hän suorittaa ”julkisen tutkinnon” ja ”näytteet”. 6. Virkaura alkaa apulaisen asteesta, johon vihkimyksessä saatava pappeuskirja oikeuttaa. Installaatiossa pappi saa valtakirjan vakinaiseen virkaan. 7. Tuomiokapituli antaa ”koko kirkon nimissä” vokaation pappisvirkaan, määrää ja nimittää papin ensimmäiseen virkapaikkaan. 8. Vihkiminen on julkinen tilaisuus tuomiokirkossa ja sen toimittaa piispa. 9. Papinvirka on legitiimi kirkon virkaan perustuva tehtävä. Teologian ylioppilas siirtyy opiskelussaan, harjoittelussaan ja vihkimyksessä kohti papinvirkaa. Samalla hän siirtyy yhteisen pappeuden statuksesta spesiaaliin statukseen. Siirtymistä voidaan tarkastella eri tasoilla: Tultuaan pappisvirkaan pappi siirtyy siitä edelleen seurakunnan papinvirkaan, jossa hänen saavutusstatuksensa konkretisoituu; ryhmämuutos tapahtuu maallikoista papistoon ja spatiaalisesti hän siirtyy virka-asuntoon, pappilaan. Sosiaalinen status Pappi saa sosiaalisen statuksen initiatorisessa pappisvihkimyksessä. Pappisviran perusteella hänellä on seurakunnassa erityisasema, johon kuuluu teologisesti ilmaistuja spirituaalisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Ne konkretisoituvat papinviran oikeudellisissa, hallinnollisissa ja taloudellisissa oikeuksissa ja velvollisuuksissa. Papin asema on tarkasti strukturoitu, koska se määritellään kirkkolain lakinormeilla. Niillä ilmaistaan papin toiminnan rajat, hänen asemansa statushierarkiassa ja ne vaikuttavat hänen yksilöhierarkiaansa eli ihmissuhteisiinsa seurakunnassa. 1. Yhteiskunnan instituutiona kirkko lisensioi, legitimoi ja antaa papille sosiaalisen aseman. 2. Papin statukseen kuuluu lakisääteinen virkavastuu sanktioineen. ”Käytös- ja virkavirheistä” seurakuntalaisella on oikeus valittaa tuomiokapituliin, joka alemmanasteisena oikeuselimenä on velvollinen tutkimaan valituksen. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1189 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 18. Virka Papin asema kirkossa määräytyy hän virkansa mukaisesti. Asiakirjoissa sana virka esiintyy mm. seuraavasti: ”papin virka”, ”papinvirka”, ”pappisvirka”, ”saarnavirka”, ”kappalaisen virka”, ”virkamies” ja ”viranhaltija”. Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä papin virka määritellään tarkasti ja siitä todetaan mm. seuraavaa: ”Kirkon olemuksen ja tehtävän” mukaisesti papin virka perustuu kirkon virkaan iure divino eli ”jumalallisen oikeuden” perusteella. Se sisältää tehtävän ”julistaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja”. Virkaa painotetaan niin paljon, että kielellisenä ilmaisuna se saa lähes personoidun vivahteen, ikään kuin virka olisi aktiivisesti läsnä ilman viran hoitajaa. Teologisesti kirkko on ”yksi, pyhä, yleinen (katolinen) ja apostolinen”, ”pyhäin yhteys”, Jumalan kansa”, ”pyhä papisto”, jonka hallussa on kirkon virka. Kaikilla kastetuilla kirkon jäsenillä on ”yleinen eli yhteinen pappeus”. Viran määrittely juontaa juurensa luterilaisen kirkon historiasta, Raamatun tulkinnasta ja Tunnustuskirjoista, joka on normatiivinen opin lähde. Kirkkolaissa papin virassa erotetaan kaksi tehtävää: pappisvirka eli pappeus (ruots. prästämbete) ja papinvirka (prästtjänst). Pappisvirka tarkoittaa sitä ”valtuutusta”, jonka pappiskokelas saa pappisvihkimyksessään. Teologisesti sanotaan, että ”koko kirkko eli yleisen pappeuden edustajat” ”kutsuvat” ja ”erottavat” keskuudestaan henkilön ”kirkon erityisvirkaan”, joka on saarnavirka. Koko kirkon edustajana piispa toimittaa vihkimyksen ja antaa vihittävälle viran ja papin statuksen. Samalla hän saa virkaansa kuuluvat ”oikeudet”, ”velvollisuudet” ja ”virkavastuun”. Käsite pappisvirka on teologinen ja spirituaalinen tehtäväkokonaisuus. Henkilöllä voi olla pappisvirka ilman papinvirkaa, esim. silloin, kun hänet on vihitty papiksi, mutta hän työskentelee päätoimisesti uskonnon opettajana; ts. hän ei tee papin ansiotyötä. Sen sijaan papinvirkaa ei voi olla ilman pappisvirkaa, koska kukaan ei voi tehdä papin työtä ilman pappisvihkimystä. Käsite papinvirka tarkoittaa papin palkkatyötä paikallisseurakunnassa, jossa hän on kirkkoherran, kappalaisen tai ”ylimääräisen” virassa. Käsite papin virka tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä papillista tehtävää. 1. Kirkkoherran ja kappalaisen virat ovat pysyviä julkisoikeudellisessa kirkko-organisaatiossa. 2. Kandidaatit läpäisevät ”kirkon virkaan aikovien teologian ylioppilaiden soveltuvuustutkinnan palauteseminaareineen ja soveltuvuushaastatteluineen”. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1188 blogia