NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 2. TARVITSEN ITSE JATKUVAA HOITOA Nyt kun olen sairaslomalla, huomaan yhä selvemmin työn aiheuttaman väsymyksen. On aikaa seuloa tunteita ja mielialoja. Pystyn erittelemään itseäni, työn ikäviä puolia ja myönteisiä. Työntekotilanteet vievät niin kaiken energian, ettei seulontaan jää riittävästi aikaa. Latautuminen työhön pitäisi kuitenkin tapahtua työn lomassa. Eihän loma ole sitä varten, että työntekijä silloin muistelee töitään. Loma on lepoa varten. Joittenkin määritelmien mukaan pappi on sielunhoitaja. Silloin hän on toisen ihmisen kuuntelija hänen ehdoillaan. Kuunteleminen vaatii kuulemista. Itse väsyneenä toisen kuunteleminen on mahdotonta. Huomaan, että vain itse itselleni selkeänä, voin ja jaksan istua toisen ihmisen lähellä. Muussa tapauksessa tulee olo, joka vaatii kiirehtimään jo toiseen virkatehtävään. Miten voisin toista hoitaa, jos itse olen sairas? Mitä sairaalla on annettavana kuin oma sairautensa? Hoidon tarve ja rehellisyyteni itseäni kohtaan pakotti minut kysymään piispalta työnohjausta. Asia järjestyi ja ohjauksen aloittamisesta on kulunut jo vuosi. Tunnen hyötyneeni tuosta palvelumuodosta monella tavalla. Pääsen keskustelemaan minulle vaikeista työtilanteista turvallisessa ympäristössä ja siten, että minulla on mahdollisuus itse kasvaa ihmisenä ja työntekijänä. Pelkkä puhuminen ei mitään hyödytä. Sairauden juuret tarvitsevat selvitystä. Olen kokenut, että seurakunnan työntekijät omissa seurakunnissaan ovat aika lailla puhumatonta väkeä. Ehkä tämä johtuu kuvitellusta uskovaisihanteesta. Sen mukaan uskovaisella ei saa olla vaikeuksia tai muussa tapauksessa hänen uskonsa laatu asetetaan kyseenalaiseksi. Seurakunta on valtava joukko ihmisiä. Aiheuttaisiko puhumattomuutta ymmärtämättömien pelko ja tarve suojautua vaikuttajayksilöiden edessä? Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1204 blogia