NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVULLA 1. TÄTÄKÖ SE ONKIN? Pappi tekee työtä omalla persoonallaan. Siksi oma sisäinen tila sävyttää työn tulosta. Työn tekeminen ei ole minun ulkopuolinen tapahtuma vaan osa minua. Millainen minä itse olen, määrittää työtäni. Tuon työhöni iloni, suruni ja kaikkeni, tietoiset ja tiedostamattomat perusteet. Työn välityksellä, vaikkakin puhuisin kuinka Jumalasta, seulon myös itseäni. Nuoruuden odotukset papinviralta eivät täyttyneet. Minulta puuttuivat tosiasioita vastaavat tiedot ja tuntemukset. Näin papin puvussaan ihannehenkilönä ja seurasin sokeasti joitakin ihanteitani. En uskaltanut kysyä itseltäni, mitä haluan. Siksi mennessäni teologiseen tiedekuntaan en tiennyt, mihin ammattiin oikeastaan tähtäsin. Vasta täällä kentällä selvisi, miten minä koen työni. Vasta täällä aloin mitata sopivuuttani ja tutkia tuntojani. Papin työ vaatii lujaa luottamusta omaan itseen, koska mielipiteiden tarjoajia riittää. Tapaan päivittäin erilaisia ihmisiä ja joudun menemään heitä lähelle. Kestääkö pinna? Uskallanko kuunnella häntä loppuun asti? Missä vaiheessa laukaisen omat puolustusmekanismini päälle? Tuntuu siltä, että jotkut ihmiset kajoavat persoonaani liian rajusti. Koen itseni riittämättömäksi ja joudun etsimään itseluottamusta. Tiedän, että kaipaan lisää selkeyttä itselleni. Aivan siksi, että viihtyisin paremmin. Kun koen itseni väsyneeksi ja haluttomaksi enkä jaksa rakastaa ihmisiä, olen itse solmussa. Myönnän sen. Ehkä minulla on liian monta puhetta pidettävänä? Ehkä tunnen pumpanneeni itseni tyhjiin? Ehkä perheelle jää liian vähän aikaa? Jumalakin tuntuu kaukaiselta ja uskovaiset ikäviltä. Silloin ajatus lähtee kulkemaan vallattomia mutta kuumeisia ratojaan. Menen lenkille. Hölkkään. Etsin sopusointua itseni ja työni välille. Aivan yksin. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1203 blogia