NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 15. OMALLATUNNOLLA ON MONET KASVOT Omaksitunnoksi kutsun kykyäni, jolla ratkaisen oikeaa ja väärää. Omatunto on hälytin, joka valvoo minua. Se on mielen liikettä. Katekismuksen mukaan omatunto ja Jumala-usko ovat yhteydessä toisiinsa: Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Moni kristitty on huomannut, että hänen omatuntonsa sanoo samaa kuin hänen isänsä ja äitinsä. Huomio syntyy, kun ihminen ei hyväksy omantunnon ääntä. Syntyy ristiriita: Kumpaa mieltä Jumala on? Minunko vai vanhempien? On onnellista, jos ihmisellä on ns. terve ja hyvä omatunto. Sairas omatunto syyttää sellaisesta, mihin ihminen ei ole oikeasti syyllinen. Tilanne on ahdistavan lamauttava. Toisessa tapauksessa omatunto voi vaatia tekemään tahallista pahaa, esim. jostakin uskonnollisesta tai muusta loukkauksesta. Psykopaatti ei itse koe syyllisyyttä mutta hän kylvää ahdistusta ympäristöön. Terve omatunto on kuin luotsi, joka johdattaa laivaa kohti turvallista satamaa ohi karien ja karikoiden. Kehotus tehdä omantunnon mukaan on siis aika kimurantti juttu! Omallatunnolla on monta nimeä: Freud kutsui sitä yliminäksi ja Berne vanhemmaksi. Arkikielessä puhutaan paremmasta minästä. Nimitykset kertovat siitä, että kukaan ei tee omaatuntoaan vaan se muokkaantuu vuorovaikutuksessa ympäristön ihmisten ja kokemusten kanssa. Omatuntu syntyy ja muokkautuu lapsuudesta alkaen elämän matkaa tehtäessä. Isä, äiti ja kasvattajat jne. painavat lapseen lähtemättömän ja lähes muuttumattoman perustan. Omatunto ei ole identtisen sama Jumalan äänen kanssa, vaan omassatunnossa puhuu Jumalan ääni. Aivan hyvä määritelmä. Sairas omatunto, johon ei voi luottaa ja joka ei toimi käytännössä, on ikävän raskas vaikutin ja aiheuttaa kärsimystä itselle ja läheisille. Ahdistus ilmenee aivan arkisen yksinkertaisissa tilanteissa, kun sinnitellään elämän vaatimuksissa. M. Luther kutsuisi sitä ehkä synnin juureksi! Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1217 blogia