JEESUS-TARINASSA YLEINEN SANKARIMYYTIN KAAVA Rank-Raglan yleinen sankari-myytin kaava. Toistan ja muokkaan: 1. epätavallinen syntymä 2. maine jumalan poikana 3. tappohanke syntymän jälkeen, 4. perheen pako 5. lapsuudesta tietoa vähän 6. menettää jumalan suosion 7. kohtaa epätavallisen kuoleman 8. jälkeläiset eivät peri hänen kuninkuuttaan 9. hautaus hautakammioon Jos kriteereitä venytetään, saadaan seuraavat yhteiset piirteet: 1. hänen äitinsä on kuninkaallinen neitsyt 2. isä on kuningassukua/ taivaallinen Isä 3. hänet kasvattavat ulkomailla kasvattivanhemmat, esim. Egyptissä 4. aikuisena palaa kuningaskuntaansa, alkaa opettaa Jumalan valtakuntaa 5. voittaa kuninkaan, jättiläisen, lohikäärmeen, villipedon, kuoleman, saatanan 6. nai prinsessan, morsiamen eli seurakunnan 7. korotetaan kuninkaaksi elämässä/ kuolemassa 8. asettaa lakeja, tulkintoja, vuorisaarnan 9. kuolee mäellä 10. hänen ruumistaan ei haudata, ( yksi eksegeettinen arvelu ) Papinkoulun ja lisäopintojen perusteella sanon, että Jeesuksen tarinaa voidaan tulkita ko. mallilla. Se on yksi tulkinnan väline pyrittäessä totuuteen. Taustaoletuksena siinä on käsitys Jeesuksesta myyttisenä muinaisaikojen sankarina toisten joukossa. Luettuani pappien/ eksegeettien kirjoittamat kirjat ”Sensuroitu” 2023 ja ”Jumalan synty” 2025 yllä oleva on kevyttä tarinaa. Ajatellen tutkimuksia UT:n historiallisen juutalaisen Jeshuan jälkeen UT:n kirjoissa ja siitä edelleen apostolisilla isillä ja kirkkoisillä, jne. meille asti jako historialliseen juutalaiseen Jeshuaan ja myyttiseen kaikkien aikojen Jeesus-Kristukseen on vain yksi kategoria tutkimuksen historiassa. Ko. jaottelu saattaa olla mielenkiintoinen papille itselleen pohdiskella mutta sillä ei ole paljoa käyttöä muille rutinoituneessa srk-työssä. Tuskin ketään seurakuntalaista asia kiinnostaa. Tietämyksessään pappi joutuu syytettynä tuomiokapitulin eteen. Outokummussa 19.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1161 blogia alla linkki

EKSOSKISTI JEESUS Löysin netistä valmista tekstiä, jota lyhennän ja muokkaan 1. kappaleessa. Käsitys, jonka mukaan ihminen voi olla pahan hengen vallassa on globaali. Kyky operoida henkien kanssa kohottaa nk. primitiivissä kulttuureissa osaajansa asemaa. Sama päti Jeesukseen 1. vuosisadan Palestiinassa. Juutalainen historioitsija Josefus mainitsee, että taito ajaa pahoja henkiä on ”hyödyllinen ja terveellinen”. Hän kertoo, miten eksorkisti Eleazar ajoi keisari Vespasianuksen sotilaasta pahan hengen ulos. Tutkijat ovat lähestyneet riivausilmiötä useista lähtökohdista. Vanhempi näkemys piti tapauksia epilepsia-kohtauksina tai mielisairauksina. Antropologinen tutkimus avartaa. On esitetty, että kyseessä olisi epäsuora poliittinen protesti valtakoneistoa vastaan. Tutkimus on korostanut myös kyseessä olevan ns. muuttuneeseen tietoisuuden tilaan lukeutuvasta inhimillisestä ilmiöstä, jota tavataan kaikissa uskonnoissa. Nykyisen Jeesus-tutkimuksen mukaan Jeesus harjoitti eksorkismia. Hänestä kerrotaan MK:ssa ja Q-lähteessä. Viittauksia eksorkismiin on hänen sanonnoissaan ja kertomuksissa. JH:ssa hyökätään häntä vastaan: Toimii riivaajien päämiehen, Beelsebulin voimalla! Jeesusta pidettiin menestyvänä alalla, koska hänen nimeään käytettiin manaustapauksissa myös alkukirkon ulkopuolella. Jeesus ei ilmeisesti käyttänyt juutalaisille tyypillisiä apuvälineitä kuten sormuksia ja savuja. Uskonnon mukaan riivattuja pidettiin rituaalisesti saastaisina ja heidät poistettiin normaaliyhteiskunnasta. Eksorkisti nosti ”potilaansa” ihmisarvoa. Jeesuksen tapauksessa ilmiöllä oli yhteys hänen järjestämiinsä ateriayhteyksiin ”syntisten ja publikaanien” kanssa. Toiminta kuvasti hänen saarnaamaa Jumalan valtakuntaa. Se loukkasi perinteisiä luokkarajoja, normeja, asenteita ja toi kaaoksen uhkaa valtaa pitäville. Mielestäni uskontohistoria on paras rajaus lähteä ymmärtämään ko. raamatullista teemaa. UT:n aiheen kannalta on luonnollista käyttää UT:n eksegetiikan menetelmiä ja tutkimustuloksia. Jos eksorkismia selitetään esim. lääketieteestä, mennään kokonaan toiselle alueelle varsinaisen asian ulkopuolelle, jolloin saadaan esiin hienoja nykyaikaisia selityksiä, mutta jotka kuvastavat enemmänkin meidän aikaamme kuin muinaisia ilmiöitä muinaisina aikoina. Esim. Arne Runebergin ”Jesu korsfästelse i regionshistoriska belysning, 1952 iästään huolimatta antaa raamit selittää eksorkismia. Jeesuksen ajan ihmiset elivät täysin erilaisessa maailmassa maailman- ja ihmiskuvansa mukaan – Jumalat ja henget olivat arkirealiteetti – hyvä oli minun hyvää – poikkeava aiheutti kauhua ja oli yliluonnollinen, ylivoimainen, vihattu ja kunnioitettu – ajattelu oli maagis-taikauskoinen - ihmisiä ei analysoitu eikä syitä ja seurauksia – Jumalat ja henget vaikuttivat kaiken ihmiselämässä ja koko maailmassa – Jeesus toimi kansanuskon tasolla ei dualistisesti joko-tahi vaan relatiivisesti – hyvä ei ollut absoluuttista – yhteisö eli perinteen malleista, kirjoituksista, laista ja säännöistä joka hetki – syntipukkeja tarvittiin – saastainen saastutti koko yhteisön hankkien Jumalan vihan kaikkien päälle– eri yhteiskuntaryhmät näkivät eri tavoin – papit julistivat terveeksi – lausutussa Raamatun tekstissä oli dynaaminen voima, jolla jumalallinen tahto pakosta toteutui. Suhtautuessaan ystävällisesti riivattuihin Jeesus sai päälleen heidän kohtalon. Outokumpu 18.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1160 blogia alla linkki

Jeesus ei sanonut olevansa Jumalan Poika Löysin netistä valmiin tekstin aiheesta, josta on kirjoitettu tuhansia teoksia. Kirjoittaja lienee juutalaisesta tai muhamettilaisesta yhteisöstä. Hän antaa tietämättömille kiihkoilijoille ja rutiini-uskovaisille pikkupurtavaa. Hieman muokkaan tekstiä. Siitä, onko Jumalaa olemassa, on eri näkemyksiä. Tiedämme, että Jeesus on oikeasti elänyt ihminen. Väitetään, että hän on Jumala tai Jumalan Poika ja hän olisi niin opettanut. Se ei pidä paikkaansa. Alkukristityt uskoivat, että Jumala on yksi. Tätä käsitystä lähtivät muuttamaan esim. Justinus Marttyyri (n. 100-162) ja kirkkoisä Tertullianus (n. 150-230). Nykyisenkaltaista kolminaisuusoppia ei ollut ennen 300-lukua. Jeesus ei halunnut häntä palvottavan eikä sanonut olevansa Jumala tai Jumalan Poika tai inkarnaatio. Hänen jälkeen kirkossa syntyi konflikteja Jumalan persoonasta, joka johti Nikean kirkolliskokoukseen v. 325. Tällöin kokoontui 2048 kirkonmiestä, joista yli 700 piti Jumalaa yhtenä. Pakanakeisari Konstantinus, jolla ei ollut tietoa uskon perinteestä, puolsi kolminaisuusoppia. Jumalan ykseyteen uskovat julistettiin kiroukseen. Kristinuskoon kääntyi pakanoita ja he säilyttivät vanhoja uskomuksiaan. Raamatussa ei ole sanaa kolminaisuus, joskin esim. kirjeiden siunauksissa on 3-jakoja. Raamattu ilmoittaa Jumalan olevan yksi Herra, Luoja, ja Jeesuksen olevan ihminen. - Me tiedämme, ettei epäjumalia ole, on vain yksi ainoa Jumala – ei ole sinun vertaistasi eikä ole muuta Jumalaa kuin sinä - Minä olen Herra, eikä muuta Jumalaa ole - Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä - Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista ole. Monoteismin puolesta trinitarismia vastaan puhuvia jakeita. Kun Jeesukselta kysyttiin, mikä käsky on kaikkein tärkein, hän vastasi: `Kuule Israel: Herra, sinun Jumalasi on yksi’. ( Shema ). Trinitaarit laiminlyövät Raamatun tärkeimmän käskyn. Raamatussa ilmoitetaan, että Jeesus välitti viestin Jumalalta. Hän on vain Välittäjä, Lähettiläs, Profeetta eikä Vapahtaja-Pelastaja. ”Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus”. Jeesus pitää itseään selvästi Jumalasta erillisenä. “Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.” Herää kysymys, eikö Raamatussa silti ole kolminaisuusoppia tukevia jakeita. Näin ei ole, sillä hepreankieliset sanat “bar” ja “ben”, jotka on käännetty “[Jumalan] poika”, eivät tarkoita kirjaimellisesti poikaa, vaan mitä tahansa seuraajaa. Monia muitakin, esim. enkeleitä kutsutaan “Jumalan pojiksi”. “Jumalan poikuus” ei ole Jeesuksen yksinoikeus. Jeesuksen eli juutalaisen Jeshuan historiallisuus Palestiinassa ajanlaskun alussa on kuuma peruna edelleen myyttistä Jeesusta vastaan. Alkukristityt olivat juutalaisia Jerusalemissa. On mahdoton sanoa, mitä Jeesus halusi, koska kaikki UT:n kirjat on kirjoitettu 50-luvulta alkaen hänen kuolemansa jälkeen vuoteen 150 jKr. mennessä. Kirjurit ja redaktorit kirjoittivat nahkalle, papyrukselle ja savelle Jeesus-perinteestä valittuja paloja halunsa ja tavoitteidensa mukaan srk:ien tarpeisiin. Jeesuksen pään sisään ei päästy eikä päästä. Toisen käden kirjoituksista voidaan vain päätellä Jeesuksen alkuperäisiin sanoihin, ipsissima vox, arvailla, vertailla ja tulkita eteenpäin. Nikean kokous tuhosi oikealla opillaan eli ”Jumalan sanalla” lopullisesti vanhimman juutalaisen ja juutalais-kristillisen perinteen ja suuntasi Jeesus-tulkinnan kirkon määrittelemän opin uomaan. Silloin juutalaiset lähtivät lopullisesti ulos. Jeesus-usko muutettiin Palestiinan ulkopuolella hellenistisille käsitteille pakanoille ymmärrettäväksi keisarin poliittiseen käyttöön. Hän kutsui kirkolliskokoukset koolle kirkon ylipappina puolustamaan yhtä Jumalaa, yhtä valtiokirkkoa, yhtä oppia, yhtä kastetta ja yhtä pelastusta. Kirottujen leiman saivat ne teologit, papit, piispat ja uskovaiset, jotka poikkesivat kirkon komennosta. Raamatun monoteismi oli juutalaisille ja Jeesukselle fakta. Hänen kuolemansa jälkeen perinne laajennettiin eri aikakausiin sopivaksi ja uudelleen tulkittiin aina meille asti. Juutalainen eksorsisti-profeetta-äijä korotettiin haudasta ja maan päältä uusissa merkityksissä uusilla arvonimillä jumalalliseksi koko maailman Messias-Kristukseksi, Jumalan Pojaksi maasta taivaaseen - ihmisten tarpeiden mukaan. Outokummussa 16.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1159 blogia alla linkki

TUURE LEHENIN ”MATERIALISTEJA JA IDEALISTEJA” -KIRJASTA, 1964 4. Lainaan, referoin ja hieman muokkaan tekstiä entisen papin filosofisella mielenkiinnolla. 1700-luvun ranskalainen materialismi. Plehanov huomauttaa, että 1700-luvun ranskalainen materialismi on pikemminkin kolmannen säädyn kuin porvariston filosofiaa. Päästyään voitolle vallankumouksessa ja noustuaan hallitsevaksi luokaksi se alkoi vähitellen muuttaa suhdettaan materialismiin ja etsiä idealistis-uskonnollisista katsomuksista niitä henkisiä arvoja, joita tarvittiin kansan kurissapitämiseen. Katolinen kirkko edusti taantumusta. Siksi edistykselliset voimat vaikuttivat voimakkaasti vastaan. Jean Meslier, v. 1664- oli pappi ja ateisti, joka saarnasi kansan sortoa ja uskonnon pimitystä vastaan. Hän pyysi loppupäivinään Jumalalta anteeksi, että oli saarnannut kristinuskoa ja siten pettänyt ihmisiä. Ranskalainen Montaigne : ”Uskonto tukee poliittista valtaa ja hallitus poliittista. Papit ovat uskonnon palvelijoita, käskevät kirkonkirouksen ja ikuisen kadotuksen uhalla tottelemaan virkamiehiä. …Ruhtinaat toimittavat heille hyviä virkoja ja suuria tuloja.” Meslier: ”On tarpeen, että kansa on tietämätön monista oikeista asioista ja uskoo moniin vääriin.” La Mettrie, v. 1709- kirjoitti ”Ihmiskoneen”. Katolilaiset vainosivat häntä ja vaativat kuolemanrangaistusta. On nähtävä vain se mikä on todellisuudessa olemassa ilman luuloja ja kuvitelmia! Sulaa hulluutta on kiduttaa itseään kaikilla sellaisilla uskomuksilla, joista ei voi tietää mitään. Diderot, v. 1713- kirjoitti kirjoja siihen malliin, että papit ja skolastikot hyökkäsivät häntä vastaan. Kysymys oli Jumalan olemassaolosta ja sen hatarista perusteista. Helvetius, v. 1715- todisteli voimakkaasti ihmisjärjen puolesta. Marxin mainesanat siitä! Holbach, v. 1723- kirjoitti uskontoa vastaan. Uskonnon menestyksen 1. edellytys on tietämättömyys, jota kirkko pitää juuri siitä syystä suuressa arvossa. Pelko ja tietämättömyys pitävät uskonnon koossa. Papit ovat kalastajia, jotka sekoittavat veden saadakseen verkkoon kaloja. Saksalainen agnostikko Immanuel Kant, v. 1724- todisteli Jumalan olemista: ontologisesti Jumala on korkein olento; kosmologisesti syyn ja seurausten ketjussa täytyy olla alkusyy; teleologisesti luonnossa vallitsee järjestys ja tarkoituksenmukaisuus. Fichte, v. 1762- syytti Kantia tietoteorian dualismista ja kehitti oppiaan äärimmäisen subjektiivisen idealismin suuntaan solipsismiksi, jonka mukaan kaikki on vain pelkkää minän mielikuvaa. Saksalainen Hegel, v. 1770- kirjoitti ja luennoi objektiivien idealismin periaatteella maailmanhengestä eli absoluuttisesta ideasta, joka on kaiken olevaisen alku ja perusta, kaikkea maailman tapahtumista ohjaava ja hallitseva voima. Ihmisen ajatuksetkin ovat tuon hengen ohjaamia. Maailmanhenki muistuttaa kristinuskon Jumalaa. Maailmanhenki on ikuinen ja ensisijainen, luonto toissijainen. Se on vain hengen varjoa, toisinoloa, lihaksi tuloa. Maailmanhenki eroaa Platonin ideamaailmasta siten, että se ei ole näkyvän aistimaailman yläpuolella vaan tässä maailmassa muodostaen sen henkisen perustan. Suomessa Juhana Wilhelm Snellman oli innokas Hegelin oppien edelleen kehittelijä, soveltaja ja probakoija. Maailmanhenki esiintyy myös kansallishengen, siveellisyyden ja Kaitselmuksen nimellä. Outokummussa 13.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1158 blogia alla linkki

TUURE LEHENIN ”MATERIALISTEJA JA IDEALISTEJA” -KIRJASTA, 1964 3. Lainaan, referoin ja hieman muokkaan tekstiä entisen papin filosofisella mielenkiinnolla. Seuraava englantilainen kokemusfilosofi on John Locke, v. 1632- . Hänen katsomuksensa kuvastavat porvariston ja aatelin kompromissiin päättyneen Englannin vallankumouksen aikoja. Käsitykset moraalista, hyvästä ja pahasta ovat hyvin erilaisia ja suhteellisia. Jumala-ajatus ei ole yleinen kaikille ihmisille ja on kansoja, joilta se puuttuu. Locken sanotaan uskoneen neitseestä syntymiseen ja kuolleiden ylösnousemukseen. Hän yritti saada uskontoa sopusointuun järjen kanssa ja luoda rationaalista uskontoa. Hänen mukaan Jumala loi maailman mutta ei puutu sittemmin sen asioihin. Tyypillinen deismin käsitys! Suomen historiassa Henrik Gabriel Porthan ihaili Locken mystiikkaa vastakohtana Immanuel Kantiin. Juutalainen v. Baruch Spinoza, 1632- puhuu paljon Jumalasta mutta ei tarkoita silla maailman yläpuolella olevaa oliota eikä henkeä vaan luontoa sellaisena kuin sen aistimme: Deus sive natura = Jumala eli luonto. Jumalalla ei ole mitään antropomorfisia piirteitä, toimintoja eikä ominaisuuksia. Jumala-luonto on ikuinen ja toimii omien lakiensa mukaan. Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Täsmälleen samaa kuin pappien ja teologien kirja ”Jumalan synty” 2025! Spinozan Jumala ei kelvannut kirkonmiehille, uskovaisille eikä juutalaisillekaan. Hänet heitettiin ulos srk:sta. Oppi leimattiin jumalattomuudeksi, joka vapaamielisessä Hollannissa tarkoitti kirkonkirousta ja julkaisukieltoa. Saksalainen Leibnitz ajatteli, että todellisuus koostuu monadeista ja niiden maailmassa vallitsee tiukka hierarkia. Ylinnä on Jumala, jonka säteilystä tulevat alemmat monadit, ensin henkiolennot, sitten ihmiset ja eläimet. Monadit muodostavat yhtenäisen maailman, jossa vallitsee ennalta säädetty harmonia. Sen mukaan Jumala maailmaa luodessaan sijoitti monadit oikeaan järjestykseen. Vallitseva luonnon ja yhteiskunnan järjestys on paras kaikista mahdollisista maailmoista. Voltaire pilkkasi ajatusta ”Candidessa”. Historiallisen kehityksen tajuaminen saa mainesanoja materialistifilosofeilta esim. marxilaisuudesta. Outokummussa 13.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1157 blogia alla linkki

TUURE LEHENIN ”MATERIALISTEJA JA IDEALISTEJA” -KIRJASTA, 1964 2. Lainaan, referoin ja hieman muokkaan tekstiä entisen papin filosofisella mielenkiinnolla. Keskiajan feodaaliyhteiskunnassa kristinusko sopi hyvin viralliseksi uskonnoksi. Kirkko opetti kansaa alistumaan Jumalan säätämän esivallan edessä dualistisilla kristinopin dogmeilla: papit/ maallikot, paavi/ keisari, sielu/ ruumis, henki/ liha. Kapinointi riisto- ja sortojärjestelmää vastaan merkitsi kerettiläisyyttä kirkon virallisista arvovaltaa vastaan. Skolastiikkaa on sanottu koulumiesten filosofian aikakaudeksi, jolloin tutkittiin Raamatun ikuisia totuuksia ja saivarreltiin: Kuinka vanha Aatami oli Jumalan luotua hänet; tuleeko kylkiluu, josta Eeva luotiin olemaan hänen vai Aatamin kyljessä ylösnousemuksessa? Kirkkoruhtinaat käyttivät hyväkseen menneisyyden maineikkaiden filosofien perinteen arvovaltaa. 1000-luvulla Anselm Canterbyryläinen valjasti Platonin idealismin kirkon vankkurien vetäjäksi, seuraavaksi Aristoteleen. ”Papit tappoivat Aristoteleesta sen, mikä siinä oli elävää ja ikuistivat kuolleen”, sanoo Lenin. Dominikaani Tuomas Akvinolainen, v. 1225- on skolastiikan ja Rooman kirkon maineikkain teologi. V. 1879 hänen oppinsa julistettiin kirkon ainoaksi oikeaksi ja ainoaksi totuudeksi. Tuomaan jälkeen syntyi tomismi ja uustomismi. Kaikki maailmassa on sijoitettu hierarkkiseen portaikkoon, joka alkaa elottomista esineistä ja nousee ihmisten kautta enkeleihin ja Jumalaan. Jumalan luomat ihmisruumiit ovat valtion alaisia, sielut kirkon. Duns Scotus nominalisteineen ja realisteineen kiisteli yleiskäsitteiden olemisesta ja suhteesta yksilökäsitteisiin. 1500 luvulla tuli käänne uuteen aikaan ja Euroopassa ilmeni monenlaista liikehdintää kirkossa, yhteiskunnissa ja tieteessä. Kirkko korosti perinnettään ainoana totuutena ja inkvisitiollaan kuulusteli, kidutti ja poltti ihmisiä, jotka kritisoivat kirkkoja, esittivät Raamattua vastaan ja tieteissä toivat esille tietoa, joka ei ollut kirkon tulkintojen mukainen. Ranskalainen rationalisti Descartes uuden filosofian isänä vaikuttaa tänäänkin. Ainut totuuden etsinnän lähtökohta on cogito ergo sum eli ajattelen, olen siis olemassa. On skeptisesti epäiltävä kaikkia aistimuksia, Jumalaa ja kirkon oppeja. Etsiessään totuutta ihmismielen tajunnasta eikä sen ulkopuolelta objektiivisesta todellisuudesta hän joutui loogisiin ristiriitoihin ja päätyi turvautumaan Jumalan apuun, joka oli reaalikäsite hänen teorioissaan. Mistä hän tietää, että Jumala on olemassa? Siitä että hänellä on sielussaan ajatuksellinen kuva Jumalasta. Hän ei nähnyt laadullisia eroja orgaanisen ja epäorgaanisen materian välillä ja käsitti eläinten ja ihmisten ruumiin rakenteen kellon tai muun mekaanisen laitteen tapaiseksi automaatiksi, koneeksi. Eläimet, esim. lehmät ja hevoset ovat suuria koneita! Dualismin ja mystiikan lumoissa ihmisellä on kuitenkin kuolematon sielu, joka asustaa aivojen käpyrauhasessa. Englannissa Francis Bacon, 1561- empiristinä ja materialistina totesi, että on aistiva sielu ja järjellinen sielu, joiden avulla saadaan varmaa tietoa maailmasta. ”Tieto on valtaa” hän sanoo. Se tarkoittaa, että tuntemalla luonnonlait, ihminen pääsee luonnon herraksi ja voi vaikuttaa maailman menoon. Thomas Hobbes, 1588- materialistina kehitteli oppejaan ilman uskontoa matemaattisella tarkkuudella. Teologia ja skolastiikka on keksiaikaista valetiedettä. Jumalaa ei ole eikä sielu ole kuolematon. Uskonto perustuu tietämättömyydestä johtuvaan pelkoon. Uskonto = taikausko. ”Leviathan”-teoksessa hän toteaa, että näkymättömät voimat on keksitty valtion luvalla. Samaa sarjaa on taikausko. Outokummussa 13.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1156 blogia alla linkki

TUURE LEHENIN ”MATERIALISTEJA JA IDEALISTEJA”-KIRJASTA”, 1964 1. Lainaan, referoin ja hieman muokkaan tekstiä entisen papin filosofisella mielenkiinnolla. Alussa oli materia. Kreikan filosofia alkaa 600-luvulla eKr. materialistisena luonnonfilosofiana. Pohdittiin maailman alkuperää. Ongelmana ei ollut sen synty ja luominen vaan alkuaine, josta maailmankaikkeus koostuu. Thalekselle kaikki on vettä, kaikki oliot ovat jumalia ja magneettikiven sielu saa raudankappaleen liikkumaan. Leninin mukaan tuon ajan filosofeille jumala tarkoitti luontoa ja jumalat kuvattiin maallisin käsittein olentoina. Anaksimeneelle alkusubstanssi on ilmaa kuten sielu. Anaksimandroksen mukaan maailma on ikuinen materia, ei luotu, vaan ikuisesti kestävää liikettä. Anaksagoraan mukaan luonnonilmiöiden taustalla ovat olioiden siemenet, joita liikuttelee nuus, järki. 500-luvulla Herakleitos korostaa ajatusta panta rei eli kaikki virtaa, on liikkeessä. Alkusubstanssi on tuli. Luonto on prosessi, vastakohtien taistelua. Jumala on päivä ja yö, sota ja rauha, jne.. Pythagoras ja sofistit 500-400 -luvuilla. Heillä on mystisiä menoja, sielunvaellusoppi ja taikausko. Protagoraalle ihminen on kaiken mitta. Hän palvoo jumalia, vaikka ei tiedä niistä mitään. V. 460- Demokritos ei puhu idealistisesti uskonnosta. Platon syytää Leukipposta asebeiasta eli jumalattomuudesta, joka johtaakuolemanrangaistukseen. Platon v. 427- kehitteleetaistelevaa eli objektiivista idealismia. Jokaisella luonnon havaitulla oliolla on täydellinen vastine ideamaailmassa ja jumala kuuluu siihen. Idea-opin perustalle UT:n Paavali kehittelee käsitystä Kristuksesta, täydellisestä, katoamattomasta ja kuolemattomasta ihmisen ideasta, joka on Jumalan kaltainen ( Arne Runeberg ). Platonin maailma on teleologinen eli päämäärähakuinen. Se yleis-hellenistisenä käsitteenä selittää myöhempien UT:n kirjoittajien tulkintaa VT:sta UT:n ideajuonteiden pohjana ja taustana. Elämän kulkua ohjaa ihmistä korkeampi tarkoitus uskonnon mystiikan puitteissa. Hyve on tietoa ja itsessään oleva absoluutti. Aristoteles v. 384- on Kreikan filosofian Aleksanteri Suuri. Luonto on objektiivisesti olemassa mistään hengestä riippumatta. Olioiden olemus on niissä itsessään. Alkumateria ilman luomista on itsessään passiivista ja sen on pannut liikkeelle liikkumaton liikuttaja, jota A. ei sano jumalaksi. Se antaa maailmalle teleologis- finalistisen tarkoitus-päämäärän. Materia on passiivista mutta sielu aktiivista. Epikuros v. 341- selittää maailman ilmiöt luonnollisesti turvautumatta mystiikkaan ja haluaa vapauttaa ihmiset uskonnollis-taikauskoisten käsitysten aiheuttamasta kuoleman ja sen jälkeisen elämän pelosta. Lucretiuksen mukaan mitään ei synny tyhjästä, joten hän kieltää luomisen tyhjästä, ex nihilo, VT:n vastaisesti. Kuolematon sielu ja sielunvaellus on hänelle taikauskoa. Ei ole Tantalosta, ei Kerberosta, ei Haadesta eikä Tartarosta. Kuolema on samaa sarjaa kuin syntyminen. Luonto on oman kehityksensä varassa, toimii luonnonlakien mukaan ilman mitään ihmeitä. kaikki syntyy maasta, Maaemosta ja kehittyy ajassa korkeammalle tasolle. Selvää naturalismia! Uskonnon yliluonnolliset oliot ovat samaa sarjaa kuin unen näyt. Jos jumalia sattuu olemaan, ne elävät omissa maailmoissaan omaa elämäänsä puuttumatta tapahtumien kulkuun. Roomalainen Lukianos ei nähnyt mitään eroa kristinuskon ja muiden uskontojen oletusten välillä. Hän ruotii niitä taikauskosta. Jorma Luostarinen Outokumpu 12.8. -25 nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1155 blogia alla linkki

”JUMALAN SYNTY”-KIRJAA ENNEN LUDWIG FEUERBACHIN ”USKONNON OLEMUKSESTA” 2. Usko jumalan olemassaoloon perustuu vain luontoon ja logiikkaan: Koska minä olen täällä, on jumala ulkopuolellani! Luonto ja luomistyö ei tähtää ihmiseen eikä ole ihmistä varten. Luonnon järjestys ei tarvitse ihmistä sen enempää kuin mitään muutakaan luontokappaletta. Teologit selittävät luomisen ja luonnon väärässä järjestyksessä: Ensin on henki, sitten materia - idealismin mukaan. Se tunne, että ihminen kokee itsensä rajoittuneeksi, voimattomaksi ja mitättömäksi luonnon osana synnyttää vastakohdan, jumalan. VT:n Jumala kysyykin Jobilta: ”Taidatko solmia Otavan siteet?” Sokrateen mukaan: Mitä ihminen voi tehdä on inhimillistä, mitä ei jumalallista. Uskonnollinen primitiivinen ihminen ja haihatteleva kulttuuri-ihminenkin pitää Jumalaa salattuna, koska luonto tulee olemaan ihmiselle aina osaksi salattu eikä täydellisesti selitettävissä. Uskovaisille jumala ja luonto ovat 2 eri asiaa, mutta mielikuvituksessaan ja toiveissaan he eivät niitä ymmärrä yhdeksi. Luonto on aina ollut ja jumala tulee mukaan vasta ihmisen kuvitelmien mukana. Kaikki se mikä on luonnossa, järjestys, vakaus, luonnonlait, pysyvyys, voimat, yllätykset, tuho, jatkuvuus, jne. näkyvät eri muodoissaan myyteissä, riiteissä, symboleissa ja uskonnollisesti tulkitussa yksilön ja ryhmän elämässä ja jumalakuvassa. Jumala luontona ei siis ole mikään moraalinen tai henkinen vaan ainoastaan luonnollisen fyysinen. Luonnossa ei ole moraalia! JUMALAN SYNTY-kirjassa 2025 näkyy feuerbachilainen selitysmalli tänä päivänä jo kirjan nimessä. Tuhansien vuosien aikana eri aikakausien ehdoilla ja olosuhteissa Lähi-Idän kulttuurien ihmiset ovat keksineet, muokanneet, valikoineet ja tallentaneet tarvitsemiaan käsityksiä Jumalasta Raamattuun: Hei loivat jumalia, Jumalan. Jumalien kehityssarjassa VT:n Jahve on luonnon ainoa Jumala ihmisen kuvaamana luonnon ilmiöiden ja ihmisen ominaisuuksien sanastolla. Siten persoitu Jumalakin kätkee: Jumala on luonto. UT:n Jeesuksen Kristuksen kehityskaarella kirkossa voitti käsitys Kristuksen kahdesta luonnosta: Jumala ja ihminen. Käsite luonto eri merkityksessä kuin Feuerbachilla. Kristuksessa on vaikea nähdä mitään yhteyttä Feuerbachin tarkoittamaan fyysiseen luontoon. Outokummussa 5.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1154 blogia

”JUMALAN SYNTY”-KIRJAA ENNEN LUDWIG FEUERBACHIN ”USKONNON OLEMUKSESTA” 1. Papin koulussa 1970 luvun alussa minua kiinnosti lukea uskonnonfilosofiaa. Törmäsin Feuerbachiin (1804-1872 ). Hänet määriteltiin saksalaiseksi marxilaisuuden taustavoimaksi, materialistiksi, filosofian historioitsijaksi ja ateistiksi. Ajattelussaan hän pyrki osoittamaan, ettei ihmisen olemus ole hänen itsetajunnassaan vaan häntä muovaamissa aineellisissa olosuhteissa: ”Ihminen on sitä mitä syö”, sanaleikki der Mensch ist was er isst. Uskonto on vieraantumista. Jumalan salaisuus on ihmisen olemus. Uskonto selittyy psykologisesti. Jumaluudet palautuvat luontoon, Jumalalla tarkoitetaan luonnon ilmiöitä ihmisen näkökulmasta. Monet luonnonuskonnot ovat kristinuskoa järkevämpiä. Kreikkalaisilla oli rajoittuneita jumalia, koska heillä oli rajoittuvia toiveita. Kristityt toivovat taivasta, jossa kaikki luonnon rajat ja välttämättömyydet on kumottu, kaikki toiveet täytetty. Heidän uskonsa kohteena ei siksi ole määrätty jumala, jolla olisi nimi vaan nimetön Jumala, jumaluus, jumala ylipäänsä. ”Millaiset toiveet, sellaiset jumalat.” Kun luen ko. kirjaa, mieleen tulee assosiaatioita JUMALAN SYNTY -kirjaan. Pidän varmana, että teologi-pappien kirjoittamaan Raamatun eksgetiikan kirjaan on vaikuttanut feuerbachilaisuus. Tulkintojen oletukset ovat samanlaiset. Lähden liikkeelle lainaillen, poistaen, lisäten ja uudelleen tulkiten. Jumalat ovat ihmisen luomia ja ihminen kuvaa niissä vain käsitystä itsestään. Uskonto irrottaa ihmisen voimat, ominaisuudet ja olemuksen määreet ihmisistä ja jumalallistaa ne itsenäisiksi olennoiksi. Uskonto on vieraantumista itsestä ja yhteiskunnasta. Jumalan salaisuus on ihmisen olemus. Korkeammat olennot ovat olemuksemme heijastumista mielikuvituksessa. Uskonto ei ole synnynnäistä vaan kulttuurissa opittua. Kristinuskossa uskotaan erilliseen ja riippumattomaan Luojaan, joka todellisuudessa on luonto. Ts. löytyy yhteys Baruch Spinozaan, jolle jumala = luonto, deus sive natura. Uskonnon perusta on ihmisen riippuvuudentunne luonnosta, materiaalisesta ympäristöstä. Uskonto on yhtä läheinen ihmiselle kuin esim. valo silmälle ja se sitä mitä minä olen. Kuten Arne Runeberg puhui vuodenaikojen vaikutuksesta uskonnon ilmiöihin, samoin tässä uskonnon juhlat ja riitit näyttävät luonnon eli jumalan rytmiä, tahtoa ja kaitsentaa. Kristityt eivät kunnioita luontoa Jumalanaan, koska uskon mukaan Jumalan Henki oli ensin ja sitten luomistyö tyhjästä ilman materiaa: Jumala on ensisijainen ja viimeinen, ja luonto hänestä erillinen tuotos ja seuraus. Ihmisen elämä ja kohtalo määräytyy vain hänen suhteesta Jumalaan ilman luontoa. Jumala aloittaa elämän ja ylläpitää. Jumalan kunnioitus on tosiasiassa samaa kuin ihmisen itsekunnioitus! Mitä suuremmaksi nähdään elämän arvo, sitä suuremmaksi jumala. Se jumalallinen olento, joka ilmaisee itsensä luonnossa, ei ole muuta kuin luonto itse. ”Luonnon henki” on ihmisen henki, fantasia, mielentila, joka sijoittaa itsensä luontoon, tekee luonnosta oman olemuksensa symbolin ja peilin. Outokummussa 5.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1153 blogia

JUMALAN SYNTY -KIRJAA ENNEN 4. Kävin papinkoulua 1970-luvun alussa. Nyt 55 v myöhemmin tajuan, että jo silloin oli vahvaa UT:n tutkimustietoa, jota nyt esitetään uutena. Referoin ja muokkaan Johannes Lehmannin kirjaa Raportti Jeesuksesta, 1972 melko vapaasti. Paavali tekee epäonnistuneesta juutalaisten Messiaasta voittajan, Kristuksen, tapetusta elävän, ihmisen Pojasta Jumalan Pojan. Paavalin evankeliumi voisi olla juutalaiselle ankarauskoiselle rabbi J:lle vain kauhistus. Paavalin kärsivä Messias korvaa juutalaisten voittoisan Messiaan, joka palauttaa juutalaisille Daavidin kuningaskunnan mahdin ikiajoiksi. Ajatus ihmisen siirtymisestä taivaaseen, mikä on mahdollista vain Kreikan mytologiassa, korvaa Jumalan palvelijan maan päällä, jollaisena Jesaja ymmärsi Messiaan. Paavali julistaa kolminaisuudellaan, ettei Jahve ole ainut Jumala. Siten Jeesuksen evankeliumi turmeltuu. Paavali käytti tarinoita rabbi J:stä pelkästään aiheena probakoidakseen omia ajatuksiaan vieraan kyltin alla. Hän uskoi taivaalliseen olentoon jo ennen kääntymistään. Paavali asetti rabbi J:n vaatiman lakiuskon vastapainoksi juutalaisille mahdottoman vaatimuksen irrottautua isien uskosta ja laista. Paavalin mainostama kristinusko oli puhdasta kerettiläisyyttä, jota ei tukenut juutalaisuus, ei essealaisuus eikä Rabbi. Schonfield sanoo: ”Paavalin kerettiläisyydestä tuli kristillisen puhdasoppisuuden perus ja kristillinen kirkko työnsi oikean kirkon syrjään.” Ylösnousseen idea on ei-juutalainen. Raamattu tuntee ihmisen uudelleenruumiillistumisen. Niinpä J. Kastajaa kuvataan UT:ssa Eliaana ja Rabbia Johannes K:na tai jonakin profeettana, mutta koskaan ei ole kysymys kuolleista ylösnousemisesta. Juutalaisten traditioiden ja kreikkalaisten kuvitelmien sekoitus tuntui Jerusalemin juutalaiskristityistä hyväksyttävältä, koska he eivät muuten löytäneet selitystä Rabbin kuolemalle. Paavalin kautta heillä oli jälleen tilaisuus siirtää Rabbiin asettamansa ja hukkaan menneet toiveet toivoon Kristuksesta, henkisestä Messiaasta. Rabbin elämän tilalle tuli oppi Kristuksesta: Epäonnistuneen elämän korvasi jumalallisen pelastussuunnitelman toteuma. Sen kautta evankeliumista tuli ajaton ja globaali. Paavali teki sen, mitä Rabbi ei olisi koskaan tehnyt. Historian kirjoitus on enemmistön ja voittajien sanelema tarina, johon menneisyys mukautetaan. Ilman Paavalia ei olisi kristinuskoa. Se värittyy tänäänkin Paavalin omien kriisien, persoonallisuuden ja painotusten sävelillä. Juutalaisuuden ja hellenismin keskivaiheilla Paavali piirsi rabbi J:stä abstraktin kuvan. Jokainen voi nähdä siinä jotain itsestään, elämänsä, syntymänsä, kuolemansa, syyllisyytensä, ilonsa, surunsa, pettymyksensä, tarkoituksensa ja toiveensa. Harhakuva on toiminut ja toimii! Historiallista Rabbia harva ongelmoi. Teologien ammattikuntaa ja kirkkoa, jotka ovat hänen perintönsä vaalijoita, ei ole kiinnostanut hänen uskonsa vaan usko häneen. ”Historiallinen Jeesus on tullut meille kristinuskoon suljettuna kuin hyttynen meripihkassa.” ( Carmichael ). Lakkaako historiallisen totuuden etsiminen siinä, missä instituution olemassaolo joutuu vaakalaudalle? Bonhoeffer puhuu ”uskonnottomasta kristinuskosta” ja arvioi kirkkojen ja uskovaisten asennetta: Mitä ei saa olla, ei ole! ”Ellei J. olisikaan sama kuin julistettu J., silloin kirkolta olisi riistetty sen perusolemus.” Kirkon Kristus on puhdas uskon ilmaisu, jolla rauhoitetaan mieliä ja turvataan instituutio. Realiteettien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Outokumpu 1.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1152 blogia alla linkki

JUMALAN SYNTY -KIRJAA ENNEN 3. Kävin papinkoulua 1970-luvun alussa. Nyt vasta 55 vuoden jälkeen tajuan, että jo silloin oli vahvaa UT: tutkimustietoa, jota nyt esitetään uutena. Referoin ja muokkaan Johannes Lehmannin kirjaa Raportti Jeesuksesta, 1972 hyvinkin vapaasti. Essealaisista muodostuneen vääristyneen kuvan on aiheuttanut pyrkimys erottaa heidän opistaan ja pelastusodotuksestaan siihen liittyneet poliittis-juutalaiset tekijät, jotta essealaisuudesta olisi saatu roomalaisten silmissä salonkikelpoinen. Qumranin ja Masadan löytöjen jälkeen tiedetään, ettei evankeliumien antama kuva täsmää roomalaisen Josephuksen ja Filon Aleksandrialaisen kirjoitusten kanssa. Schonfieldin ja Carmichaelin tapaiset kirjoittajat asettavat länsimaista hengellis-hurskasta selitystä vastaan jyrkästi poliittisen tulkinnan: Evankeliumit esittävät joka kohdassa vastakohdan faktoille. Rabbi J. oli aikalaisilleen sekä Jumalan Poika että epäonnistunut poliitikko. Evankelistat kirjoittivat varovaisesti ajan ehdoilla, salasivat totuuden ja johtivat lukijat harhaan. Vähitellen historiallinen radikaali aines jäi pois ja rabbi J. muuttui opiksi ajan ja kirkon tarpeiden mukaan. Yhteys Qumraniin muuttaa kristillisen opin merkitystä. Se johtaa Paavalin laajennuksien ohi rabbi J:n kautta juutalaisen ajattelun ahtauteen, josta rabbin ajattelu nousee. Rabbi J:llä ei ollut mitään omaa oppia vaan se tunnettiin jo juutalaisuudessa. Rabbin pyrkimyksissä on aina nähty monta puolta, mutta hän halusi kokea kutsumuksensa mukaisesti poliittisen Messiaan roolin epäonnistumiseen ja tuhoonsa saakka. Ei-juutalaiset kannattajat tajusivat Paavalin taivaallisen Kristuksen mutta eivät juutalaisten maallista kansallista Kuningas-Messiasta. Juutalaiset kannattajat halusivat Golgatan jälkeen jatkaa Mestarin pyrkimyksiä ja viedä ne päätökseen. Prosessin uusissa tulkinnoissa hänet korotettiin yli-inhimilliseksi kärsiväksi Messiaaksi, jossa pettymyksen sijaan nähtiin taivaat auenneina kuolevaisille ja uusi toivo tulevaisuuteen, vastaava onni kuin Baabelin vankeuden jälkeen 500-luvulla eKr.. Silloinen temppelin tuho ja kansan kärsimys-tappio synnytti uusia tekstejä, uutta Jumalakuvaa ja päivitettyä toivoa tässä, nyt ja tulevaisuudessa. Vastaavasti uudet tekstit eli evankeliumit syntyivät 60-luvulta jKr. eteenpäin, kun roomalaiset tuhosivat juutalaissodassa, 66-70, Jerusalemin temppelin! Israelin asema roomalaisten miehittämässä maassa loi vääriä todistetekstejä Rabbista olosuhteiden pakosta. Saarnaavan Rabbin ja saarnatun Rabbin välille on mahdoton rakentaa yhdistävää siltaa. Uskon Rabbi ja historian Rabbi ovat toisensa pois sulkevia! Wilson esittää moitteen, että ”kirkon palveluksessa olevia tiedemiehiä estää heidän uskonnollinen tehtävänsä tekemästä johtopäätöksiä Kuolleen meren kirjakääröistä.” Paavalin kristinusko irrottautui Mooseksen laista ja julistaa lain voittamista ja lunastusta Kristuksen kautta. Paavali ei toista rabbi J:n sanoja, opetuksia, vertauksia, ei tiedä hänestä henkilönä juuri mitään eikä tarvitse häntä teologiansa perustaksi. Vaikeaselkoisilla kreikkalaisilla käsitteillä hän antaa juutalaiselle profeetta-eksorsisti-Rabbille uusia merkityksiä oman koulutuksensa, pakana-kuulijoiden käsityskyvyn ja mielipiteidensä mukaisesti. APT viittaa Rabbin yhteiskunnalliseen taisteluun vähäisesti ja esittää alkuseurakunnan tarinan jo Paavalin näkökulmasta: Menneisyys kielletään, vaikka Rabbin kuolemasta on kulunut vasta pari vuosikymmentä; hänet nähdään paljolti teoreettisena pelastuksen täyttymyksenä. Outokummussa 1.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1151 blogia alla linkki

JUMALAN SYNTY -KIRJAA ENNEN 2. Kävin papinkoulua 1970-luvun alussa. Nyt vasta 55 vuoden jälkeen tajuan, että jo silloin oli vahvaa UT: tutkimustietoa, jota nyt esitetään uutena. Referoin ja muokkaan Johannes Lehmannin kirjaa Raportti Jeesuksesta, 1972 hyvinkin vapaasti. Me vieraan kulttuurin myöhäiset jälkeläiset unohdamme – pappien auttaessa - , ettei uusi liitto tarkoittanut uutta uskontoa: Jerusalemin ensimmäiset juutalais-kristityt rukoilivat edelleen rabbi J:n kuoleman jälkeen temppelissä, vaativat ympärileikkausta, juutalaisia tapoja ja Mooseksen lakia noudatettavaksi. Jumala tunnustaisi heidät uudelleen valituksi kansakseen ja johtaisi heidät roomalaisten orjuutuksesta itsenäisyyteen. Uuden liiton kansa olisi uskonnollinen, poliittinen ja kansallinen yhteisö. Alku.srk:n vaiheessa juutalaisten kuningas ja rauhanruhtinas eli Messias ei ollut vielä synneistä vapahtava vaan vieraista valtioista vapauttava päästäjä. Sama idea oli myös qumranilaisilla siten, että etummaiset sijat kuuluivat juuri heille. Rabbi J. julisti, että VT:n profeettojen lupaama kansallinen onnen aika koittaisi pian, jopa läsnäolevana hänen persoonassaan. UT:n kirjoittajilla se oli evankeliumin keskiössä: Koko maailman historia ja juutalaishistoria tekstien mukaan tähtäsi rabbi J:hin Jumalan Poikana, Vapahtajana, Lunastajana, Sovittajana, Messiaana, Kristuksena, Hyvittäjänä, jne.. Rabbi J. julisti omana aikanaan tapahtuvaksi sitä mitä Qumranin ihmiset olivat 200 vuotta toivoneet: Aika oli täyttynyt ja Jumalan valtakunta tullut lähelle. Vuorisaarna, maailmanlopun ennustukset, katumus, kaste, omaisuuden yhteys, köyhyys, ehtoollinen ja uusi liitto löytyvät Qumranin kirjakääröistä. Se mitä pidämme 2000 vuoden ajan rabbi J:n oppina oli kirjoitettu jo ennen häntä. Frank Gross: ”UT:n todistukset ovat osaksi essealaisia juutalais-kristillisiä yhdistelmiä.” Rabbi J:n kasteesta alkaen hänen opissaan on viimeiseen ehtoolliseen saakka ideoiden ketju essealaisiin. Hänet ymmärrettiin karkeasti väärin tekemällä hänestä globaalin uskonnon perustaja, vaikka hän itse halusi vain sovittaa oman kansansa Jahven kanssa, koska Jumalan valtakunta oli lähellä. Jälkimaine teki kuljeksivasta saarnaajasta ja profeetasta Jumalan Pojan, Jumalan. Kristinuskon ihmiset ovat samaistuneet opetuslapsiin, uskoneet ymmärtäneensä sanoman oikein ja välittäneensä sen oikein eteenpäin. Erehdys ymmärretään, koska UT:n kirjoittajat salasivat historialliset asiayhteydet. Rabbi J. ilmestyy tuntemattomuudesta, tulee tietoiseksi kasteessa tehtävästään, opettaa, saa vihamiehiä ja tapetaan: Komeetta kulkee ratansa, palaa loppuun! UT:ssa näkyy useissa kohdin kirjoittajien motiivi: Mitä ei saa olla, sitä ei ole! Kaikki merkit viittaavat siihen, että ainakin 6 12:sta opetuslapsesta kuului selootteihin eli sicareihin, jotka kantoivat lyhyttä miekkaa ja terroristisen väkivaltaisesti pyrkivät luomaan parempaa Israelia: Simon Kiivailija, Simon Pietari Baryona (bar joona eli yksi Joonan pojista), Juudas Iskariot eli käännettynä tikarimies, Jaakob? ja Andreas. Salaisuus vai väärennös? Evankeliumit eivät esitä historiallista totuutta, vaan aikaansa sidottuja puolustuskirjoituksia. Papit ja teologit kehittivät saarnoissaan, kirjoituksissaan, laeissaan ja kokouksissaan kirkkoinstituution synnystä alkaen historiasta irroitetuilla tulkinnoilla kirkon tarpeeseen seurakuntateologiaa laitoksen aseman vahvistamiseksi. Kaikki essealaiset opit ovat suodatuksesta huolimatta kuitenkin olemassa UT:n rivien välissä, joskin anonyyminä lähdemateriaalina: Maininta essealaisista jätettiin pois; Jeesus-liikkeelle vaarallinen aines karsittiin ja vaaraton säilytettiin. Outokummussa 1.8.-25 Jorma Luostarinen netti: outokummun pappi luostarinen 1150 blogia alla linkki

JUMALAN SYNTY -KIRJAA ENNEN 1. Kävin papinkoulua 1970-luvun alussa. Nyt vasta 55 vuoden jälkeen tajuan, että jo silloin oli vahvaa UT: tutkimustietoa, jota nyt esitetään uutena. Referoin ja muokkaan Johannes Lehmannin kirjaa Raportti Jeesuksesta, 1972 hyvinkin vapaasti. Jokaisella instituutiolla kuten kirkko on taipumus jäykistyen muuttua arvoksi sinänsä. Tarvitaan kontrollia ja korjauksia. Kirkko ei ole kovinkaan pyhän koskematon. Se on alusta alkaen etääntynyt alkuperäisestä tarkoituksesta, sillä toisin kuin muut uskonnot kirkko tunnustautuu historialliseen henkilöön ja tutkittavissa olevaan aikaan. Qumranista löydetyt tekstit v. 1947 tuovat esim. Johannes Kastajan ja rabbi J:n uuteen valoon verrattuna UT:n kaanonin tekstiin: Löytyy yhteys Qumranin luostariin. Rabbi J:stä kirjoittaneet eivät ole kirjoittaneet hänen tarinaansa vaan kuvastaneet omaa kohtaloaan hänen elämässään. Rabbi J:ssä he puhuivat enemmänkin itsestään, toiveistaan ja tekivät hänestä legendan, koska eivät ymmärtäneet häntä. Hänet selitettiin uudelleen, perinnettä suodattamalla karsittiin Qumranin essealaisuus pois ja puhuttiin vain suhteesta fariseuksiin ja saddukeuksiin. Keskeisiä väittelyn aiheita olivat maailman loppu, Messias-odotus, historian käänne ja miehittäjä-roomalaisista vapautuminen. Rabbi J. ja J. Kastaja puhuivat täysin juutalaisittain Mooseksen linjalla ja essealaisten tyylillä. Evankelistat piirsivät hurskaan kuvan rabbi J:stä juutalaissodan v. 66-70 jälkeen MK:n syntyessä, kun Jerusalemin temppeli tuhottiin ja kertautui sama häpäisy kuin 500-luvulla eKr., jolloin Babylonia tuhosi 1. temppelin ja vei juutalaiset pakkosiirtolaisuuteen. Kirjoittajat peittivät rabbi J:n poliittiset pyrkimykset, koska kriisitilanteessa Rooma-vastaisuudesta tuli heillekin vaikeuksia. Juutalainen Flavius Josesefus, joka osallistui juutalaissotaan, kuvaa essealaisia: ankara etiikka, munkkielämä ja ei-juutalainen oppi sielun kuolemattomuudesta, joka juontuu Persian ajalta. Sieltä tulevat myös maailmanajat eli aioonit, ylösnousemususko, enkeli-usko, viimeinen tuomio ja dualistinen taivas/helvetti -jako ja valo/pimeys. Niitä oppeja lähimpänä olivat fariseukset ja saddukeukset kauimpina. August Gföfer kirjoitti jo v.1831: ”Kristillinen kirkko sai alkunsa essealaisten srk:sta, jonka ajatuksia se on kehittänyt edelleen ja jonka organisaatio olisi käsittämätön ilman essealaisten sääntöjä.” Rabbi J. omaksui Qumranin opin, muunsi sitä ja keskitti itseensä, mutta ei ollut tämän opin luoja. ”Huutavan äänen erämaassa” aikaan ja rabbi J:n aikaan paikkaan sidotusta perinteestä tehtiin ajasta riippumaton ja ikivoimainen odotus Herran tulemisesta. Kun historiallinen realiteetti unohdettiin ajan myötä, sanoma idealisoitui prosessissa ja myöhemmin käsittämättömät seikat tulkittiin symboleiksi. Jälkikäteisessä tulkinnassa edellinen historia pantiin viittaamaan tulevaan Kristukseen, joka käsitettiin eri tavalla juutalaisilla ja ei-juutalaisilla pakanoiden alueilla. Jokainen tekstin käännös oli uusi sovellus ja tulkinta siirryttyään toisen kulttuurin ajatus- ja kokemismaailmaan. Kristinusko alkoi muuttua Palestiinan juutalaisesta lahkosta maailman uskonnoksi. Jumalan herruus sijoitettiin kaikkialle, ei vaan erämaassa elävien ”Jumalan murhaajien” keskuuteen. Kääntäjät tekivät virheitä, muunnoksia, tulkintoja, poisjättöjä ja lisäyksiä omien tendenssiensä ja ihmisten tarpeiden mukaan, koska he ajattelivat oman hetkensä ehdoilla eivätkä rabbi J:n tarkoituksista hänen olosuhteissaan. Outokummussa 1.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1149 blogia