lauantai 2. elokuuta 2025
JUMALAN SYNTY -KIRJAA ENNEN 2.
Kävin papinkoulua 1970-luvun alussa. Nyt vasta 55 vuoden jälkeen tajuan, että jo silloin oli vahvaa UT: tutkimustietoa, jota nyt esitetään uutena. Referoin ja muokkaan Johannes Lehmannin kirjaa Raportti Jeesuksesta, 1972 hyvinkin vapaasti. Me vieraan kulttuurin myöhäiset jälkeläiset unohdamme – pappien auttaessa - , ettei uusi liitto tarkoittanut uutta uskontoa: Jerusalemin ensimmäiset juutalais-kristityt rukoilivat edelleen rabbi J:n kuoleman jälkeen temppelissä, vaativat ympärileikkausta, juutalaisia tapoja ja Mooseksen lakia noudatettavaksi. Jumala tunnustaisi heidät uudelleen valituksi kansakseen ja johtaisi heidät roomalaisten orjuutuksesta itsenäisyyteen. Uuden liiton kansa olisi uskonnollinen, poliittinen ja kansallinen yhteisö. Alku.srk:n vaiheessa juutalaisten kuningas ja rauhanruhtinas eli Messias ei ollut vielä synneistä vapahtava vaan vieraista valtioista vapauttava päästäjä. Sama idea oli myös qumranilaisilla siten, että etummaiset sijat kuuluivat juuri heille. Rabbi J. julisti, että VT:n profeettojen lupaama kansallinen onnen aika koittaisi pian, jopa läsnäolevana hänen persoonassaan. UT:n kirjoittajilla se oli evankeliumin keskiössä: Koko maailman historia ja juutalaishistoria tekstien mukaan tähtäsi rabbi J:hin Jumalan Poikana, Vapahtajana, Lunastajana, Sovittajana, Messiaana, Kristuksena, Hyvittäjänä, jne.. Rabbi J. julisti omana aikanaan tapahtuvaksi sitä mitä Qumranin ihmiset olivat 200 vuotta toivoneet: Aika oli täyttynyt ja Jumalan valtakunta tullut lähelle. Vuorisaarna, maailmanlopun ennustukset, katumus, kaste, omaisuuden yhteys, köyhyys, ehtoollinen ja uusi liitto löytyvät Qumranin kirjakääröistä. Se mitä pidämme 2000 vuoden ajan rabbi J:n oppina oli kirjoitettu jo ennen häntä. Frank Gross: ”UT:n todistukset ovat osaksi essealaisia juutalais-kristillisiä yhdistelmiä.” Rabbi J:n kasteesta alkaen hänen opissaan on viimeiseen ehtoolliseen saakka ideoiden ketju essealaisiin. Hänet ymmärrettiin karkeasti väärin tekemällä hänestä globaalin uskonnon perustaja, vaikka hän itse halusi vain sovittaa oman kansansa Jahven kanssa, koska Jumalan valtakunta oli lähellä. Jälkimaine teki kuljeksivasta saarnaajasta ja profeetasta Jumalan Pojan, Jumalan. Kristinuskon ihmiset ovat samaistuneet opetuslapsiin, uskoneet ymmärtäneensä sanoman oikein ja välittäneensä sen oikein eteenpäin. Erehdys ymmärretään, koska UT:n kirjoittajat salasivat historialliset asiayhteydet. Rabbi J. ilmestyy tuntemattomuudesta, tulee tietoiseksi kasteessa tehtävästään, opettaa, saa vihamiehiä ja tapetaan: Komeetta kulkee ratansa, palaa loppuun! UT:ssa näkyy useissa kohdin kirjoittajien motiivi: Mitä ei saa olla, sitä ei ole! Kaikki merkit viittaavat siihen, että ainakin 6 12:sta opetuslapsesta kuului selootteihin eli sicareihin, jotka kantoivat lyhyttä miekkaa ja terroristisen väkivaltaisesti pyrkivät luomaan parempaa Israelia: Simon Kiivailija, Simon Pietari Baryona (bar joona eli yksi Joonan pojista), Juudas Iskariot eli käännettynä tikarimies, Jaakob? ja Andreas. Salaisuus vai väärennös? Evankeliumit eivät esitä historiallista totuutta, vaan aikaansa sidottuja puolustuskirjoituksia. Papit ja teologit kehittivät saarnoissaan, kirjoituksissaan, laeissaan ja kokouksissaan kirkkoinstituution synnystä alkaen historiasta irroitetuilla tulkinnoilla kirkon tarpeeseen seurakuntateologiaa laitoksen aseman vahvistamiseksi. Kaikki essealaiset opit ovat suodatuksesta huolimatta kuitenkin olemassa UT:n rivien välissä, joskin anonyyminä lähdemateriaalina: Maininta essealaisista jätettiin pois; Jeesus-liikkeelle vaarallinen aines karsittiin ja vaaraton säilytettiin.
Outokummussa 1.8.-25 Jorma Luostarinen
netti: outokummun pappi luostarinen 1150 blogia alla linkki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
NÄIN TEET LAPSESI ONNETTOMAKSI 3. 58. Vertaa lastasi parempaan Vesaan, joka tervehtii 59. Naapurin lapset ja meidä...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
MILLAINEN JEESUS? ”Tällainen oli todellinen Jeesus” ( Lauantai 25.12.2010 klo 12:...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti