”JUMALAN SYNTY”-KIRJAA ENNEN LUDWIG FEUERBACHIN ”USKONNON OLEMUKSESTA” 1. Papin koulussa 1970 luvun alussa minua kiinnosti lukea uskonnonfilosofiaa. Törmäsin Feuerbachiin (1804-1872 ). Hänet määriteltiin saksalaiseksi marxilaisuuden taustavoimaksi, materialistiksi, filosofian historioitsijaksi ja ateistiksi. Ajattelussaan hän pyrki osoittamaan, ettei ihmisen olemus ole hänen itsetajunnassaan vaan häntä muovaamissa aineellisissa olosuhteissa: ”Ihminen on sitä mitä syö”, sanaleikki der Mensch ist was er isst. Uskonto on vieraantumista. Jumalan salaisuus on ihmisen olemus. Uskonto selittyy psykologisesti. Jumaluudet palautuvat luontoon, Jumalalla tarkoitetaan luonnon ilmiöitä ihmisen näkökulmasta. Monet luonnonuskonnot ovat kristinuskoa järkevämpiä. Kreikkalaisilla oli rajoittuneita jumalia, koska heillä oli rajoittuvia toiveita. Kristityt toivovat taivasta, jossa kaikki luonnon rajat ja välttämättömyydet on kumottu, kaikki toiveet täytetty. Heidän uskonsa kohteena ei siksi ole määrätty jumala, jolla olisi nimi vaan nimetön Jumala, jumaluus, jumala ylipäänsä. ”Millaiset toiveet, sellaiset jumalat.” Kun luen ko. kirjaa, mieleen tulee assosiaatioita JUMALAN SYNTY -kirjaan. Pidän varmana, että teologi-pappien kirjoittamaan Raamatun eksgetiikan kirjaan on vaikuttanut feuerbachilaisuus. Tulkintojen oletukset ovat samanlaiset. Lähden liikkeelle lainaillen, poistaen, lisäten ja uudelleen tulkiten. Jumalat ovat ihmisen luomia ja ihminen kuvaa niissä vain käsitystä itsestään. Uskonto irrottaa ihmisen voimat, ominaisuudet ja olemuksen määreet ihmisistä ja jumalallistaa ne itsenäisiksi olennoiksi. Uskonto on vieraantumista itsestä ja yhteiskunnasta. Jumalan salaisuus on ihmisen olemus. Korkeammat olennot ovat olemuksemme heijastumista mielikuvituksessa. Uskonto ei ole synnynnäistä vaan kulttuurissa opittua. Kristinuskossa uskotaan erilliseen ja riippumattomaan Luojaan, joka todellisuudessa on luonto. Ts. löytyy yhteys Baruch Spinozaan, jolle jumala = luonto, deus sive natura. Uskonnon perusta on ihmisen riippuvuudentunne luonnosta, materiaalisesta ympäristöstä. Uskonto on yhtä läheinen ihmiselle kuin esim. valo silmälle ja se sitä mitä minä olen. Kuten Arne Runeberg puhui vuodenaikojen vaikutuksesta uskonnon ilmiöihin, samoin tässä uskonnon juhlat ja riitit näyttävät luonnon eli jumalan rytmiä, tahtoa ja kaitsentaa. Kristityt eivät kunnioita luontoa Jumalanaan, koska uskon mukaan Jumalan Henki oli ensin ja sitten luomistyö tyhjästä ilman materiaa: Jumala on ensisijainen ja viimeinen, ja luonto hänestä erillinen tuotos ja seuraus. Ihmisen elämä ja kohtalo määräytyy vain hänen suhteesta Jumalaan ilman luontoa. Jumala aloittaa elämän ja ylläpitää. Jumalan kunnioitus on tosiasiassa samaa kuin ihmisen itsekunnioitus! Mitä suuremmaksi nähdään elämän arvo, sitä suuremmaksi jumala. Se jumalallinen olento, joka ilmaisee itsensä luonnossa, ei ole muuta kuin luonto itse. ”Luonnon henki” on ihmisen henki, fantasia, mielentila, joka sijoittaa itsensä luontoon, tekee luonnosta oman olemuksensa symbolin ja peilin. Outokummussa 5.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1153 blogia