TUOMIOKAPITULI EV.-LUT. KIRKON TUNNUSTUSTA VASTAAN Suomen Ev.-Lut. kirkko määrittää keksimänsä tunnustuksen: ”Tunnustus ilmaisee uskoa ja elämän suuntaamista sen mukaan. Tunnustaminen on oman itsensä jättämistä sen varaan, mihin tunnustaa uskovansa. Uskontunnustuksen lausuminen on kunnian antamista Jumalalle ja kiittämistä hänen pelastusteoistaan. Varhaisimmat kristittyjen tunnustukset olivat lyhyitä: ”Jeesus on Herra”, ”Jeesus on Kristus”, ”Herra Kristus”, ”Jeesus on Jumalan Poika” (Luuk. 9:20, Room. 10:9, Fil. 2:11, 1. Joh. 4:15). Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opillinen perusta on lausuttu kirkkolain ja kirkkojärjestyksen alussa (KL 1:1 §, KJ 1:1 §). ”Kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon katolisessa uskontunnustuksessa, jotka ovat apostolinen, nikealais-konstantinopolilainen ja Athanasiuksen uskontunnustus, sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.” Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. Opin suhteen Raamattu on arvohierarkiassa ensisijainen, seuraavina tulevat kolme vanhakirkollista katolista tunnustusta ja luterilaiset tunnustuskirjat. Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ovat: Augsburgin tunnustus (1530), Augsburgin tunnustuksen puolustus (1530) Lutherin Iso ja Pieni katekismus (1529), Schmalkaldenin uskonkohdat (1537), Yksimielisyyden ohje (1577).” Tavallinen tapakristitty ja aloitteleva ihannepastoripeeveliveli ei tajua valtiokirkon asemaa kuvaavasta korkealentoisen arvovaltaisen juhlavasta ihmissepitteestä mitään. Siksi tuomiokapitulilla Suomen lakiin perustavassa asemassaan on voimatilaisuus käyttää, soveltaa ja tulkita tekstiä tarpeensa ja tahtonsa mukaan srk:n henkilöstöpolitiikan läpihuutojutuissa, koska oikeita eli hallinnollisvirallisia tehtäviä kasautuu ”Firman” työpöydille. Yhteenvetona näin jälkikäteen oltuani 30 v pappina, tehtyäni 16000 diakonista kotikäyntiä virkatehtävien lisäksi srk:lle ilmaiseksi ja otettuani 16 kantelua vastaan totean, että juoksin srk-kapituli -lenkkiä usein ja viattomat muut osapuolet olivat välinpitämättömiä ”ilmiannettua” kohtaan. Matti Sihvonen yksilöi minut aamuna, kun hänen poikansa oli kuollut, mutta siihen se jäi. Muissa blogeissani kerron kokemistani faktoista kapitulitalossa, sen tuomari-istunnoista ja srk:n ”edesottamuksista”. Siksi ei niitä nyt. Jos lukija muistaa tarinani, päädymme esittämieni faktojen valossa kysymykseen: Mikä tuomiokapitulin minulle ja läheisilleni aiheuttama teko, reaktio, menetys, suhtautuminen ja valtaa pitävän muu helpponakkisyöttö on Suomen Ev.-Lut. kirkon tunnustuksen mukainen? Luon katseeni myös srk:n luottamusmiehiin ja valittajiin. Päättelemällä faktoista totean, että muutamat tosiuskovaiset jengeineen eivät toimineet pappiaan vastaan pelkästään omasta tunnetyhmyysilkeydestään vaan ylemmän eli yksityisten kapitulijäsenten ja sitten koko kapitulikollegion avulla, ehdotuksesta, vaatimuksesta. Neuvosto ja uskovaiset kokivat rukoustensa taivaallisessa voimassa saavansa ylemmän siunauksen, jolloin yksityinen valittaja siirsi vastuunsa pois ylemmälle ja ylempi takaisin alemmalle. Juuri niin: Kukaan ei ollut tehnyt mitään – niin kuin ei tehnytkään; minä olin jopa itse tehnyt kanteluja itseäni vastaan! Minunkin jaksamiseni oli tiukalla ilman järjestelmän minkäänlaista tukea, kun kantelijat laumoittain polvistuivat eteeni Herran pöytään ja vaatimalla vaativat saada toimituspapiksi ja perhepapiksi! Niin se menee! Soittaessaan kapituliin valittaja keskusteli jonkun kapitulin jäsenen kanssa, joka kuunteli toisella korvalla todistusaineistoksi ja toisella toivoi pääsevänsä kiusasoittajasta eroon. Ei syntynyt mitään tulosta, koska palapelillä ei ollut kokoajaa vaan pelkkiä irtopaloja! Siksi 25 v ”kantelukierre” yksilöimättä syyt ulosheitolle! Emme poistuneet piispan harhautusten, tasajalkahyppelyn ja huutamisenkaan jälkeen! Koska juttujen seuraava vaihe oli kaikille osapuolille auki, kukaan kohdallaan ei tiennyt, mikä olisi viisas teko kunakin hetkenä. Välinpitämättömät osapuolet toimivat khran tyylillä: ”Kyllä minä vielä saan sinut ulos!”. Piispa palkitsi hänet rovastin arvolla kirkollisesta hyvästä palveluksesta. Siinä näkyy Suomen Ev.-Lut. kirkon tunnustus käytännössä, sama usko kuin Putinilla, joka voittaa Ukrainan parissa päivässä ja Trumpilla joka lopettaa sodan parissa päivässä. Pelkkää pahuutta suusta ulos, paperin rapistelua ilman mitään inhimillistä kohtaamista! Jorma Luostarinen 7.4.2025 Outokumpu netti:”outokummun pappi luostarinen” 1126 blogia, alla linkki

KIRKKO-SANAN TAIVAALLISET SÄTEET Sanaa kirkko on käytetty historian matkalla kristillisen kulttuurin osa-alueilla globaalisti ja meilläkin mitä erilaisimmissa merkityksissä. Näyttää siltä ja perustuen pappisaikani kokemuksiin, että sanan taivaalliset säteet ja merkitykset vähenevät ja himmenevät aikanamme, jolloin ihmiset etsivät vettä ja ruokaa talojen raunioista ja maailman herrat uhittelevat ottavansa toisten valtioiden maa-alueet itselleen ja heittävänsä atomia ihmisraunioiden päälle. Sana kirkko elää ja näkyy eri muodoissaan kannattajien ja vastustajien reaktioissa, äänensävyissä, uhoiluissa, oppikirjoissa, taiteissa, kirkkotaloissa, teologisissa sepustuksissa, filosofisissa ideologioissa, kirkon hallinnon pöytäkirjoissa, lakikirjoissa, ohjeistuksissa, suosituksissa, käsikirjoissa, liturgisissa asuissa, alttaritauluissa, virsissä, viinikipoissa, ihmisten uskonnollissa asenteissa, opetuksessa, srk:n ja kirkon ”hengessä”, pelin hengessä, jossa junnataan kirkon tunnustus-käsitettä perusteena ihmisten poispotkimiseen lakien ja asetusten ehdoilla kirkolliskokouksesta alkaen hiippakuntakokoukseen, piispainkokoukseen, tuomiokapituleihin ja paikallisseurakuntiin khroille, papeille, suntioille, nuoriso-ohjaajille, ”talousihmeille”, siivoojan jalkarätiksi ja haudankaivajan hautaan säteilemään pelastukseksi srk:n asukkaille kylillä ja aitovierillä – ”firman” etuun. Kirkolla talona, hirsitalona, puutalona, sementtibunkkerina, luolana on käyttöä sen verran, että sitä kannattaa lämmittää ja korjata, jotta saadaan toimimaan polttoöljyllä ja pattereilla kirkossa istujille, papeille saarnatyöpaikkoja, ehtoollisen jakopaikkoja ja kastemaljoja koreilemaan alttarin läheisyydessä fyysisen kirkon, teologisen kirkon ja taivaallisen kirkon rajamaastossa. Kun pidin päivänavauksia kouluissa keskittyen sanan kirkko 100 eri merkitykseen ja valotin maallisen ja taivaallisen kirkon pimeää kohtaamista, lähti tosi-uskovaisten opettajien kantelukirje entiseen malliin saattajien matkassa valtion suojeluksessa olevan rautaisen enkelin kirkon tuomiokapituliin, jossa rautaiset virkamiehet rautaisella otteella rypistelivät otsaansa ja kirjettä ristiin rastiin rautaisella tuolillaan rautaisten ikkunoiden loisteessa. Kirkko puhuu! Kirkko sanoo! Sitä saa kuulla valtion siunaamassa kirkossa, heidän kirkossaan, joilla rautaisen virkansa takia ei ole mahdollisuutta nähdä siihen kirkkoon kuin päässään, josta UT:n kirjailijat näkivät unia 2000 v sitten juutalaisen Jeshuan aikaan! Aina vaan kirkko ja srk, mutta ei koskaan minä, minä itse, joka on vastuussa omien lorujensakin mukaan! Kaikki kirkko-sanan taivaalliset merkitykset katosivat: taivaan kirkon ihanuus, pelastuksen kirkon ihmeellisyys, onni ja autuus köyhien sydämissä, tahraton puhdas synnistä vapaa mieli, rakkaan Jeesuksen kirkko, Jumalan kirkko, jne.. Pienessä mökissään mummo muistelee kirkkoa: isän ja äidin matkassa rekikirkossa jouluna; 1. lapsensa syntymän kirkkoa nuoren äidin rakkauden kirkossa; koulun pihan kirkkoa, kun enkeli tuli apuun sydämen kirkkoon toisten kiusatessa pirun kirkostaan; avioitumisen kirkkoa maatalon pihakirkossa, kun ukkostuuli kaatoi pöydät ja kaikilla lyhyen elämän ilossa oli hauskaa ystävienkeskenkirkossa eikä niin kuin papilla hallintokirkon kirkonmiesten rakkaudettoman syleilyn kirkossa ”kovempien otteiden” kirkossa tuomioin, lisätuomioin ”kantelukierteessä”, viiteen kertaan ja viiteentoista kertaan – niiden ihmisten kirkossa, jotka eivät ymmärrä eivätkä tule koskaan ymmärtämään virkapaikka-asemakirkossaan ”hyvien ja oikeuden” tarkoitusten tuhoisuutta! Jorma Luostarinen 6.4.-24 Outokumpu nettihaku: outokummun pappi luostarinen, alla linkki, 1125 blogia

SEURAKUNTA EI TYKKÄÄ RIEKKISESTÄ 30 vuoden pappispalveluksen, 16 kantelun ja 16000 ilmaiseksi tehdyn kotikäynnin aikana oli pakko tutkia syntyjä syviä ja etsiä selkeää polkua eteenpäin. Törmäsin usein sanan kirkko ja srk hämärään käyttöön, joka pulppusi kirkon hallintomiesten suusta: piispan, tuomiokapitulin, khra-asessorien, lääninrovastien, kirkkovaltuustojen ja -neuvostojen suusta. Ensimmäisessä duunissa khralla oli hyvä yleismaine hallinnossa, paitsi suhteessa piispaan, mutta seurakuntalaiset yleisesti eivät hänestä pitäneet. Koska hän pärjäsi srk:n johtavien kanssa, ei piispakaan mahtanut mitään! Saamallaan tuella hän neuvoi minuakin juorujen viidakossa: ”Srk kiittää, srk kiittää!” Sanallisella tasolla ja jaksamisessaan hän oli voittaja muutaman tukijan turvin ja pääsi pappina eläkkeelle asti. Hänen tapauksessaan kirkkoneuvosto oli vahvempi kuin piispan kollegio. Paine kohdistui myös minuun. Testasin reaktioita maalaamalla tussilla käden etusormen mustaksi ja jaoin ehtoollista. Kauan kuulin epämääräistä murinaa. Oma jaksamiseni perustui ratkaisevasti tapahtumaan rippikoululeirillä, kun toiset oppilaat kiusasivat erästä poikaa. Minä itse koulukiusatun kokemuksella astuin esiin ja tein lopun ilkeydestä. En tiennyt selkeästi, että poika oli srk:n kirkkovaltuuston puheenjohtajan poika. ”Nytpä puolustit oikeaa henkilöä”, sanoi heilani. Sain srk:n siunauksen enkä koskaan enää myöhemmin 30 v aikana! Tänään naispapit saavat rovastin arvoja tatuoiduin kauloin ja käsivarsin, ”koska se kuuluu heidän persoonallisuuteen”, julistaa kirkko! Toisessa duunissa minulla oli ”vääränväriset ruskeat kengät”, josta srk oli valittanut diakonissan kautta khralle. Kolmannessa srk:ssa uho jatkui: ”et tunne srk:n perinnettä, ”et ole toivottu” ”sinulle ei jaeta toimituksia”. Sana srk ja kirkko tuli siis hoennassa tutuksi ja päättelin, että khran piiskaajana oli korkeampi näkymätön mahti eli tuomiokapituli, joka välikäsien kautta piiloutui ja laittoi alemman asialle – tietenkin srk: n ja kirkon uskomaan etuun! Mihinkäpä muuhun!? Kaikissa tapauksissa valittelijoita oli ehkä 1 tai muutamia, jotka eivät koskaan tulleet esiin. Saattoi olla, että khra oli keksinyt koko tarinan vain saadakseen minut ulos tai joku koiranleuka oli huulena heittänyt tarinaa. Joka tapauksessa taustalla oli taas korkeampi ilkiö, jolla oli oma alistettu kokemus ollessaan itse nuori pappi. Ruotuun siis! Tuollainen itse koettu tukistaminen menee luonnonlain välttämättömyydellä eteenpäin ja siitä tulee kirjoittamaton normi järjestelmään, puhumattakaan huutamisesta papille, herjaamisesta ja totuuden vääristelystä! Virkoja täytettäessä kirkolle ”oikea pappi” on sellainen, ”josta ei ole kuulunut mitään” ( eli näkymätön mykkä viänänen ), vahvistaa tuomiokapitulin vahtimestari. Neljännessä eli viimeisessä duunissa olin 25 v. Tulijaiskahveista alkaen ylhäältä pesty khra sanoi: ”Srk ei olisi sinua ottanut, ellet olisi ollut ainut hakija!”. Ja pian alkoi sataa kanteluja, kolmekin yhtä aikaa: ”Kyllä minä vielä saan sinut pois!” - Mielessäni ajattelin khran rohkaisevaa ilosanomaa: ”Sehän nähdään, minä katson koko näytelmän loppuun!” Ja niin katsoin 16. kanteluun asti, kun kirjekuoressa evankeliumia julistava kirkon tuomiokapituli ilmoitti, etten saa toimittaa mitään papillista tehtävää. Oikeudenkäyntien väliajoilla tuomiokapitulitalossa kirkon lakiasessori jäpätti sanottuani, että ”kyllä minulla on ystäviä srk:ssa”: ”Tuollaisella ei voi olla ystäviä!” He olivat soittaneet puolestani srk:n nimissä ja srk:n edustajina. Piispa valehteli, ”ettei kukaan ole soittanut”, vaikka tiesin kysyttyäni ystäviltä. Ihmeellistä voimaa on siis sanalla srk ja kirkko ja ihmeelliseen käyttöön sitä tarvitaan! Lääninrovasti seisoi filttihattu päässä pappilamme ulko-ovella vuotavan vesikourun alla ja piti jäpätystään: ”Srk valittaa”, ”srk ei tykkää”, ”laittavat pois, lähde!” Toinen lääninrovasti juoksutti 130 km:n päähän kuulusteluihin ( srk kieltäytyi maksamasta matkakuluja ) ja määritteli itsensä ”oikeudenmukaiseksi”. Sepä nähtiin! Kolmas tuppautui pakollisella kurssilla etukäteen nimetylle paikalleen pöydässä vastapäätä minua, jotta lääninrovasti poliisin lisäksi oli tavannut rikollisen! Nämä tositarinat ovat uskomattomia kirkon srk:ssa, jossa uskotaan ”oikein”, ”oikeaa Jumalan sanaa” ja ”oikeita” palvelijoita! Tuomiokapitulin todistuksen mukaan srk ei tykännyt minusta, samoilla mittapuilla ei Riekkisestäkään! Koskaan en pappina asettanut tavoitteeksi, että minusta pitäisi tykätä! Jorma Luostarinen 5.4.-25 Outokumpu nettihaku: ”Outokummun pappi Luostarinen”, alla linkki: 1124 blogia

PAPPIS-AJALTA JA TURPAHÖYLÄÄ Näinä harvoina loppuvuosina ajatus kiertää paitsi tahkoa myös matkani tapahtumasarjaa. Kelaan eri sävelin n.10:n ikävuoden tapahtumia Kuopion Haapaniemellä. Köyhien pihalla oli paljon lapsia ja enemmin harrastuksia. Taistelun tiimellyksessä koulussa, partiossa, urheiluseurassa, kesämökillä Neulaniemeä vastapäätä Kaatio-saaressa, kesäisin maalla jne. alkoi eksistenttinen heräämiseni olemassaoloon. Isä opetti kalaretkillä tarkkailemaan luonnon ihmeitä: tervaskantoja, haapapuun havinaa, polun mutkia, sammalta kivellä, veneen tervan hajua ja tapin reikää, josta vesi meni kierteellä ulos. Pienenä ”isin” matkassa oli hyvä olla, ihailla hänen voimaansa ja osaamistaan, mutta 17-vuotiaana sotaan meneminen oli vetänyt toisaalta hermot kireälle ja asiakaspalvelu Elorannassa johtajan vaatimuksissa teki parhaasta isästä vastakohdan myöhemmin. Omassa mielessäni vaatimattoman kodin ”Jeesus ja Jumala” loi eheyttä perheeseen, oli edes jotain pysyvää kaiken epävarmuuden keskellä! En saanut selvää sukulaisten ja kotiväen ”Jeesuksesta” ja heidän uskonnollisesta purpatuksestaan. Esikuvien saattamana papinkoulu oli juuri minulle. 30 v vierähti pappina: 16 kantelua, 16000 kotikäyntiä ilmaiseksi srk:lle, perheelle paineita, loppumattomia keskusteluja kotona, kiireisiä saarnoja 5 kpl valmiiksi ennen kesäloman Norjan matkaa, kursseja, asianajajia, toinen tutkinto, opettajan pätevyys, toimituksia, puheita, soittoja, ajeluja 35 asteen pakkasessa, auto ojassa, itkuja, naurua, satoja valvottuja öitä ”ilmiannettuna”, lasten kasvun seuraamista, vanhenemista, vaivoja, uupumusta, kokouksia, kirjoittamista, kiirettä, puhelimeen vastaamista, kuuntelua, mölyämistä, auton korjaamista, pyörien virittelyä, kasvimaan hoitoa, aikatauluja, juoksentelua 50 km viikossa ympäri Outokumpua, turhia kokouksia, ym. Lapsuuden vaatimaton usko Jumalan hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja rakkauteen syntisille kuolevaisille ihmisille oli pohjavireenä ja toivon antajana, kun juoksin tuomiokapituliin kiusattavaksi puolueelliselle väärällä tuomarille, joka käytti valtaa kohtuuttomilla kierteillä alushousuja näyttäen, pilkkanaurulla räkättäen ja neuvoen perheen kannalta tuhoisaa ilosanomaa lukemalla ”kuin piru Raamattua” saarnojani. Kirkon tuomiokapituli ei välittänyt, antoi järjestää nauhoitukset todistusaineistoksi, neuvoi kantelujen tekijöitä, esitti hyvää kirkkoneuvostolle ja käänsi ahterinsa minulle, rehelliselle, vilpittömälle ja hyvän tahdon papille samaan aikaan, kun nauhurit pyörivät sakastissa ja povitaskuissa, koululaiset herjasivat 10 m päästä koulun ikkunoista ja urheiluhousuni kiskottiin keskellä kaupunkia kinttuihin kyläläisten iloksi ja kirkon tunnustuksen kunniaksi. Kellekään ”ei tullut mitään”, kenestäkään kiusaajasta ei kuulunut koskaan mitään, vain minulle tuli seuraamuksia, painostusta, tehtävistä syrjäyttämistä, valheellisten juorujen levittelyä Jumalan sanana, rukouksia minun ja perheen tuhoksi! Srk:lla ei ollut minulle diakoniapappina rahaa tuhlata kotikäynteihin samalla kun markkoja meni vuosittain satoja tuhansia kirkkolaitoksen propagoimiseen ulkomaiden lähetystyössä . Sotaveteraanit ja sotainvalidit valittivat piispalle, etteivät saa tuoda sotalippuja, Naarvan marssia ja runonlausuntaa arkun äärelle kirkkoon, vaikka lääninrovasti sanoi, että vain se pätee mitä käsikirjassa sanotaan ilman lisukkeita. Lääninrovastit juoksivat pappilan ovellamme kuulostelemassa ja näyttämässä tuhon tietä! Ei tullut herra piispa apuun, ei asessori pöksyineen tuomiokapitulista. Uutta vaan kirjaamaan, kutsumaan poliisien uhalla kuulusteluihin, herjattavaksi, poispotkittavaksi! Minua kuvotti joidenkin työkaverien tekopyhyys, keinotekoisuus, välinpitämättömyys, epäluotettavuus ja pyrkimys esittää hyvää ja täydellistä ihmistä, kaikin puolin sen vastakohtaa, josta olin lukenut esim. antisemitistisen Aadolf Hitlerin oppi-isän, Martti Lutherin, armo-opista kirkkoisä Augustinuksen tyylillä. Olin avoin Outokummussa aluksi, kunnes oli pakko mennä mukaan khran evankeliumiin , jos mieli pysyä töissä. Lämpöäkin löytyi, mutta piispan tuomareilta ei koskaan, paitsi sillä kerralla, kun Matti Sihvosen oma poika oli edellisenä yönä kuollut ja minä olin huolineni hänen virkahuoneessaan. Hänen halauksensa jäi papin matkallani ainoaksi ylhäältä päin! Kaikkea se kirkon kahden regimentin oppi, kristillinen antisemitismi ja myyty juutalainen Jeshua teettääkin valtion uskontolaitoksessa! 4.4.-25 Jorma Luostarinen nettihaku: ”outokummun pappi luostarinen”, alla linkki, 1123 blogia

KIRKON TUNNUSTUKSEN VASTAISUUS? Suomen Ev.-Lut. kirkko määrittelee tunnustuksensa netissä: ”Tunnustus ilmaisee uskoa ja elämän suuntaamista sen mukaan. Tunnustaminen on oman itsensä jättämistä sen varaan, mihin tunnustaa uskovansa. Uskontunnustuksen lausuminen on kunnian antamista Jumalalle ja kiittämistä hänen pelastusteoistaan. Varhaisimmat kristittyjen tunnustukset olivat lyhyitä: ”Jeesus on Herra”, ”Jeesus on Kristus”, ”Herra Kristus”, ”Jeesus on Jumalan Poika” (Luuk. 9:20, Room. 10:9, Fil. 2:11, 1. Joh. 4:15). Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opillinen perusta on lausuttu kirkkolain ja kirkkojärjestyksen alussa (KL 1:1 §, KJ 1:1 §). ”Kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon katolisessa uskontunnustuksessa, jotka ovat apostolinen, nikealais-konstantinopolilainen ja Athanasiuksen uskontunnustus, sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.” Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. Opin suhteen Raamattu on arvohierarkiassa ensisijainen, seuraavina tulevat kolme vanhakirkollista katolista tunnustusta ja luterilaiset tunnustuskirjat. Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ovat: Augsburgin tunnustus (1530), Augsburgin tunnustuksen puolustus (1530) Lutherin Iso ja Pieni katekismus (1529), Schmalkaldenin uskonkohdat (1537), Yksimielisyyden ohje (1577).” Kun arvioin matkaani erotettuna tunnustuksen vastaisuudesta v 2006 ja 30-vuotista pappisaikaani, 16000 diakonista kotikäyntiä ilmaiseksi, srk:n tekemiä 16 kantelua ulkonäöstäni, parrastani, kielimurteesta ja tukastani alkaen, mieleeni tulee retkeni matkamuisto: Kirkon tuomiokapituli ei tunne omaa mainostaan ( yllä ) eikä sillä ole mitään Raamatun jaloinpiin hyveisiin perustuvaa tunnustusta, vaan maagisella ”tunnustus”-käsitteellä valtaa pitävä huijaa srk:n ymmärtämättömiä hallintoelimiä ja muutamia seurakuntalaisia antamaan kentältä palautetta, jolla päivitetään lakia valtiokirkon etuun! Pieni kimppa laitetaan potkimaan paha ulos varoitukseksi toisille ja näyttämään, että keksityt lait eivät ole turhia! Palvelukseen valitut uskonnollisesti motivoituneet työntekijät ovat taipuvaisia ottaman kovan edessä itseensä ja yhdistämään karmeatkin kokemukset jollakin tavalla Jumalan tahtoon ja saattavat kuulla hänen varoituksensa luulossa, että tuomiokapituli olisi hyvän Jumalan asialla. Kun suomukset putoavat, aletaan huomata, että tuhoisa tapahtuu ”ilmiannetun kannalta” tavalla, josta hänen on lähes mahdoton saada aluksi selvää siitä mitä oikeasti tapahtuu. Vasta jälkeenpäin kantelu kantelulta rahaa palaessa puolustautumiseen hän näkee paremmin konahtelut, pikkupöksyt, uhkailut, ”kovemmat otteet”, harhautukset, huutamiset, syrjäyttämisen, nauhoitukset saarnoista ja pimeän juoruilun oikeudelle, jne. ja ennen kaikkea sen, että kapituli provosoi ja antaa jatkua ”kantelukierteen” eikä koskaan estä eettisesti ala-arvoista puuhailua. Siinä kirkon tunnus oikeasti. Se näkyy ”pestyjen” ja kapitulin palkkaamien psykiatrien lausunnoissa ristiin rastiin. Loppukuulustelussa jäi minun osuuteni kokonaan käsittelemättä, keskustelematta ja luin tuomilauselman kyökkiteologian netistä, josta en tunnistanut itseäni enkä rikoksiani. Niin käy papille, kun tutkii Jumalan sanan eksegetiikkaa, juutalaisuutta, Raamatun Jahvea ja Jeshuaa ja siitä syntynyttä muunnosta, pakanoiden kristinuskoa, jonka jo UT:ssa alkanut antisemitismi pesiytyi kristinuskoon ja näkyy kirkkoisät - Augustinus - Martti Luther - Adolf Hitler -linjalla tänään Suomen Ev.-Lut. kirkon tunnustuksessa! netti: Outokummun pappi Luostarinen, alla linkki: 1122 blogia Jorma Luostarinen Outokumpu