KIRKKO-SANAN TAIVAALLISET SÄTEET Sanaa kirkko on käytetty historian matkalla kristillisen kulttuurin osa-alueilla globaalisti ja meilläkin mitä erilaisimmissa merkityksissä. Näyttää siltä ja perustuen pappisaikani kokemuksiin, että sanan taivaalliset säteet ja merkitykset vähenevät ja himmenevät aikanamme, jolloin ihmiset etsivät vettä ja ruokaa talojen raunioista ja maailman herrat uhittelevat ottavansa toisten valtioiden maa-alueet itselleen ja heittävänsä atomia ihmisraunioiden päälle. Sana kirkko elää ja näkyy eri muodoissaan kannattajien ja vastustajien reaktioissa, äänensävyissä, uhoiluissa, oppikirjoissa, taiteissa, kirkkotaloissa, teologisissa sepustuksissa, filosofisissa ideologioissa, kirkon hallinnon pöytäkirjoissa, lakikirjoissa, ohjeistuksissa, suosituksissa, käsikirjoissa, liturgisissa asuissa, alttaritauluissa, virsissä, viinikipoissa, ihmisten uskonnollissa asenteissa, opetuksessa, srk:n ja kirkon ”hengessä”, pelin hengessä, jossa junnataan kirkon tunnustus-käsitettä perusteena ihmisten poispotkimiseen lakien ja asetusten ehdoilla kirkolliskokouksesta alkaen hiippakuntakokoukseen, piispainkokoukseen, tuomiokapituleihin ja paikallisseurakuntiin khroille, papeille, suntioille, nuoriso-ohjaajille, ”talousihmeille”, siivoojan jalkarätiksi ja haudankaivajan hautaan säteilemään pelastukseksi srk:n asukkaille kylillä ja aitovierillä – ”firman” etuun. Kirkolla talona, hirsitalona, puutalona, sementtibunkkerina, luolana on käyttöä sen verran, että sitä kannattaa lämmittää ja korjata, jotta saadaan toimimaan polttoöljyllä ja pattereilla kirkossa istujille, papeille saarnatyöpaikkoja, ehtoollisen jakopaikkoja ja kastemaljoja koreilemaan alttarin läheisyydessä fyysisen kirkon, teologisen kirkon ja taivaallisen kirkon rajamaastossa. Kun pidin päivänavauksia kouluissa keskittyen sanan kirkko 100 eri merkitykseen ja valotin maallisen ja taivaallisen kirkon pimeää kohtaamista, lähti tosi-uskovaisten opettajien kantelukirje entiseen malliin saattajien matkassa valtion suojeluksessa olevan rautaisen enkelin kirkon tuomiokapituliin, jossa rautaiset virkamiehet rautaisella otteella rypistelivät otsaansa ja kirjettä ristiin rastiin rautaisella tuolillaan rautaisten ikkunoiden loisteessa. Kirkko puhuu! Kirkko sanoo! Sitä saa kuulla valtion siunaamassa kirkossa, heidän kirkossaan, joilla rautaisen virkansa takia ei ole mahdollisuutta nähdä siihen kirkkoon kuin päässään, josta UT:n kirjailijat näkivät unia 2000 v sitten juutalaisen Jeshuan aikaan! Aina vaan kirkko ja srk, mutta ei koskaan minä, minä itse, joka on vastuussa omien lorujensakin mukaan! Kaikki kirkko-sanan taivaalliset merkitykset katosivat: taivaan kirkon ihanuus, pelastuksen kirkon ihmeellisyys, onni ja autuus köyhien sydämissä, tahraton puhdas synnistä vapaa mieli, rakkaan Jeesuksen kirkko, Jumalan kirkko, jne.. Pienessä mökissään mummo muistelee kirkkoa: isän ja äidin matkassa rekikirkossa jouluna; 1. lapsensa syntymän kirkkoa nuoren äidin rakkauden kirkossa; koulun pihan kirkkoa, kun enkeli tuli apuun sydämen kirkkoon toisten kiusatessa pirun kirkostaan; avioitumisen kirkkoa maatalon pihakirkossa, kun ukkostuuli kaatoi pöydät ja kaikilla lyhyen elämän ilossa oli hauskaa ystävienkeskenkirkossa eikä niin kuin papilla hallintokirkon kirkonmiesten rakkaudettoman syleilyn kirkossa ”kovempien otteiden” kirkossa tuomioin, lisätuomioin ”kantelukierteessä”, viiteen kertaan ja viiteentoista kertaan – niiden ihmisten kirkossa, jotka eivät ymmärrä eivätkä tule koskaan ymmärtämään virkapaikka-asemakirkossaan ”hyvien ja oikeuden” tarkoitusten tuhoisuutta! Jorma Luostarinen 6.4.-24 Outokumpu nettihaku: outokummun pappi luostarinen, alla linkki, 1125 blogia