PAPPIS-AJALTA JA TURPAHÖYLÄÄ Näinä harvoina loppuvuosina ajatus kiertää paitsi tahkoa myös matkani tapahtumasarjaa. Kelaan eri sävelin n.10:n ikävuoden tapahtumia Kuopion Haapaniemellä. Köyhien pihalla oli paljon lapsia ja enemmin harrastuksia. Taistelun tiimellyksessä koulussa, partiossa, urheiluseurassa, kesämökillä Neulaniemeä vastapäätä Kaatio-saaressa, kesäisin maalla jne. alkoi eksistenttinen heräämiseni olemassaoloon. Isä opetti kalaretkillä tarkkailemaan luonnon ihmeitä: tervaskantoja, haapapuun havinaa, polun mutkia, sammalta kivellä, veneen tervan hajua ja tapin reikää, josta vesi meni kierteellä ulos. Pienenä ”isin” matkassa oli hyvä olla, ihailla hänen voimaansa ja osaamistaan, mutta 17-vuotiaana sotaan meneminen oli vetänyt toisaalta hermot kireälle ja asiakaspalvelu Elorannassa johtajan vaatimuksissa teki parhaasta isästä vastakohdan myöhemmin. Omassa mielessäni vaatimattoman kodin ”Jeesus ja Jumala” loi eheyttä perheeseen, oli edes jotain pysyvää kaiken epävarmuuden keskellä! En saanut selvää sukulaisten ja kotiväen ”Jeesuksesta” ja heidän uskonnollisesta purpatuksestaan. Esikuvien saattamana papinkoulu oli juuri minulle. 30 v vierähti pappina: 16 kantelua, 16000 kotikäyntiä ilmaiseksi srk:lle, perheelle paineita, loppumattomia keskusteluja kotona, kiireisiä saarnoja 5 kpl valmiiksi ennen kesäloman Norjan matkaa, kursseja, asianajajia, toinen tutkinto, opettajan pätevyys, toimituksia, puheita, soittoja, ajeluja 35 asteen pakkasessa, auto ojassa, itkuja, naurua, satoja valvottuja öitä ”ilmiannettuna”, lasten kasvun seuraamista, vanhenemista, vaivoja, uupumusta, kokouksia, kirjoittamista, kiirettä, puhelimeen vastaamista, kuuntelua, mölyämistä, auton korjaamista, pyörien virittelyä, kasvimaan hoitoa, aikatauluja, juoksentelua 50 km viikossa ympäri Outokumpua, turhia kokouksia, ym. Lapsuuden vaatimaton usko Jumalan hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja rakkauteen syntisille kuolevaisille ihmisille oli pohjavireenä ja toivon antajana, kun juoksin tuomiokapituliin kiusattavaksi puolueelliselle väärällä tuomarille, joka käytti valtaa kohtuuttomilla kierteillä alushousuja näyttäen, pilkkanaurulla räkättäen ja neuvoen perheen kannalta tuhoisaa ilosanomaa lukemalla ”kuin piru Raamattua” saarnojani. Kirkon tuomiokapituli ei välittänyt, antoi järjestää nauhoitukset todistusaineistoksi, neuvoi kantelujen tekijöitä, esitti hyvää kirkkoneuvostolle ja käänsi ahterinsa minulle, rehelliselle, vilpittömälle ja hyvän tahdon papille samaan aikaan, kun nauhurit pyörivät sakastissa ja povitaskuissa, koululaiset herjasivat 10 m päästä koulun ikkunoista ja urheiluhousuni kiskottiin keskellä kaupunkia kinttuihin kyläläisten iloksi ja kirkon tunnustuksen kunniaksi. Kellekään ”ei tullut mitään”, kenestäkään kiusaajasta ei kuulunut koskaan mitään, vain minulle tuli seuraamuksia, painostusta, tehtävistä syrjäyttämistä, valheellisten juorujen levittelyä Jumalan sanana, rukouksia minun ja perheen tuhoksi! Srk:lla ei ollut minulle diakoniapappina rahaa tuhlata kotikäynteihin samalla kun markkoja meni vuosittain satoja tuhansia kirkkolaitoksen propagoimiseen ulkomaiden lähetystyössä . Sotaveteraanit ja sotainvalidit valittivat piispalle, etteivät saa tuoda sotalippuja, Naarvan marssia ja runonlausuntaa arkun äärelle kirkkoon, vaikka lääninrovasti sanoi, että vain se pätee mitä käsikirjassa sanotaan ilman lisukkeita. Lääninrovastit juoksivat pappilan ovellamme kuulostelemassa ja näyttämässä tuhon tietä! Ei tullut herra piispa apuun, ei asessori pöksyineen tuomiokapitulista. Uutta vaan kirjaamaan, kutsumaan poliisien uhalla kuulusteluihin, herjattavaksi, poispotkittavaksi! Minua kuvotti joidenkin työkaverien tekopyhyys, keinotekoisuus, välinpitämättömyys, epäluotettavuus ja pyrkimys esittää hyvää ja täydellistä ihmistä, kaikin puolin sen vastakohtaa, josta olin lukenut esim. antisemitistisen Aadolf Hitlerin oppi-isän, Martti Lutherin, armo-opista kirkkoisä Augustinuksen tyylillä. Olin avoin Outokummussa aluksi, kunnes oli pakko mennä mukaan khran evankeliumiin , jos mieli pysyä töissä. Lämpöäkin löytyi, mutta piispan tuomareilta ei koskaan, paitsi sillä kerralla, kun Matti Sihvosen oma poika oli edellisenä yönä kuollut ja minä olin huolineni hänen virkahuoneessaan. Hänen halauksensa jäi papin matkallani ainoaksi ylhäältä päin! Kaikkea se kirkon kahden regimentin oppi, kristillinen antisemitismi ja myyty juutalainen Jeshua teettääkin valtion uskontolaitoksessa! 4.4.-25 Jorma Luostarinen nettihaku: ”outokummun pappi luostarinen”, alla linkki, 1123 blogia