NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 7. EIKÖ PAPPI SAA TIETÄÄ ASIOITA? Monta kertaa on mieleeni tullut kysymys: Enkö todellakaan saa tietää täällä srk:ssa niistä asioista, joita työllä ja vaivalla pänttäsin päähäni teologisessa tiedekunnassa? Kun esitän jotain kriittistä tai totutusta poikkeavaa, saan palautteen, jonka tulkitsen kielteiseksi kannanotoksi. Kerran yhteisvastuu-juhlassa kerroin diasarjan mukaisesti hindulaisuudesta. Pian isäntämies tokaisi: ” Pappi, ei pidä paikkaansa.” Luultavasti hän käsitti, että minä pappina en saanut puhua siitä, miten hindut uskovat. Minulle se merkitsi, etten tuona hetkenä saanut tietää joistakin asioista tai en ainakaan saanut ajatella ääneen. Huomautin, etten minä väitä mitään, mutta se ei isäntää rauhoittanut. Mitähän seuraisi, jos järjestelmällisesti ujuttaisin saarnoihini uudempia eksegeettisiä tutkimustuloksia ja vaikkapa eräitä filosofisia pohdintoja? Koulutuksen lähtökohta oli kaiken epäileminen ja asettaminen tutkimuksen kohteeksi. Tiedekunta tutkii totuutta. Se ei julistanut sitä. Mutta entäs nyt pappina? Mikä perustelisi sen, että kaikki puheeni ja toimeni olisivat valmista ja pureskeltua? En ole saanut sellaiseen mitään koulutusta ja entäs kiperä kysymys totuudesta? Silläkö totuus minulle avautuu, että toistan sokeasti käskyjä noudattaen kirkon fraaseja? Joillekin uskonryhmille on paha peikko se, että pappi tietää psykologian lainalaisuuksista ja sovittaa niitä keskusteluun. Yleensäkin asioiden tarkastelu ja erittely antaa kielteisen palautteen. Joku piruparka hermostuu, jos hän ei kuule totuttuja sanakäänteitä. Ei ole helppo tuntea olevansa piiriä vastaan, varsinkaan pappina! Kysymys herää: Mitä hyötyä sitten on kaikesta siitä tiedosta ja koulutuksesta, jota hankin kuutena vuotena yliopistossa, jos kerran siitä on vaiettava työssä? Papin työ on siitä ihmeellinen, että hänellä on koulutus mutta toiseen työhön kuin pappina olemiseen. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1209 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 6. POLITIIKALLA JA USKONNOLLA ON SAMA PÄÄMÄÄRÄ Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Poliitikot tekevät päätöksiä ihmisten yhteisistä asioista. Pyrkimyksenä on parantaa oloja ja kehittää yhteiskuntaa. Tämä tavoite näkyy poliittisessa toiminnassa ja pidetyissä puheenvuoroissa. Tiedotusvälineiden kautta tavallinen kansalainen kuulee niistä ratkaisuista, jotka koskevat häntä itseään. Hyvin usein saarnan kirjoittamisen jälkeen avaan TV:n iltauutiset ja kuulostelen, mitä sieltä tulee. Havaitsen, että sieltähän tulee aivan samantapaisia ideoita kuin mitä minä saarnassani otan esille. Minä puhun Jumalan nimissä, mitä joku poliitikko puhuu uskonnottomasti. Minä käytän sanoja syyllisyys, armo, pelastus kuvaamaan pyrkimyksiäni. Syyllisyys merkitsee, että jonkin ihmisen tai ihmisryhmän olisi vielä tarkistettava toimiaan, armo merkitsee, että ihmisellä on mahdollisuus saada anteeksi ja oikeus yrittää uudelleen ja pelastus merkitsee, että ihmisen nykytila voi olla parempi tulevaisuudessa. Puhe Jumalasta saa merkityksensä ihmisen konkreettisessa tilanteessa. Saarnaaja tarkastelee tuota tilannetta ja koettaa löytää siihen selvennystä ja toivoa. Samalla asialla on poliitikko. Uskonto, tässä tapauksessa kristillinen usko, on ihmisen asiaa. Ihmiset pitävät puheita, rukoilevat, laulavat ja kokoontuvat yhteisen uskon äärellä. Kokoontumisella ja toiminnalla on jokin perusteltu ja tunnettu päämäärä. Eikö uskonto olekin yhteisten asioiden hoitamista? En tiedä, onko uskonto enempää tai vähempää kuin politiikan tekeminen. Mutta uskonto on erityislaatuista elämän ilmiöiden tulkintaa. Se lähtee liikkeelle uskosta Jumalaan ja sen päämäärä on Jumala. Mutta mitä eroa on konkreettisessa tilanteessa, kun ihminen perustelee asiat uskonnollisesti tai poliittisesti? Ihminen siinä pohtii, ajattelee ja tarkastelee. Poliittinen päämäärä on auttaa ihmistä. Uskonnossa on sama päämäärä. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1208 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 5. KAIPAAN YKSINÄISYYTTÄ Tällä paikkakunnalla olen tunnettu henkilö. Milloin minkin asian yhteydessä saan tietää, että ihmiset ovat nähneet autoni tai vilauksen minusta. Saan kuulla: Olitko se sinä ja mitä sinä siellä teit? Pankissa pankkineiti sanoo päivää pastori ja kaupassa myyjä: mitä pastorille saisi olla. Ihmiset huomaavat pappinsa. Vapaallakin olen pappi. Pään nyökytysten syvyys ja vakavuus kertoo, mikä minkin ihmisen käsitys papista on. Joskus tuntuu: antakaa minun olla jo rauhassa. Joskus lasten ja nuorten huulilta luen: pappi menee, pappi on tuolla. Työntekotilanteissa olen paljon esillä. Kun toiset istuutuvat, minä nousen pitämään heille puhetta. Joillekin ihmisille luultavasti syntyykin käsitys papista sellaisena kuin he ovat hänet nähneet. Papilla on papinpuku, kiiltävät kengät, hän laulaa ja lausuu. Tuntuu siltä, että he huomaamattaan tyrkyttävät odotuksiaan ja vaatimuksiaan. Harvempi kai myöntää, että pappi on tavallinen ihminen. Heiltä puuttuu kokemus niistä tilanteista, joissa papilla olisi mahdollisuus tulla heitä lähelle sellaisena kuin hän todellisuudessa on. Kun minulla on kuulijakuntaa, sitä on tavallisesti runsaasti. Joskus tuntuu selittämättömän ahdistavalta seistä monien ihmisten edessä. Huoli pokan pitämisestä ja tilanteen onnistumisesta ahdistaa. Usein pienikin töppäys näkyy. Esim. jumalanpalvelus on sellainen tilanne. Pappi on arvostelun kohteena. Minustakin puhutaan, koska edeltäjiäkin repostellaan ja vielä viidenkin kymmenen vuoden takaa. Joskus on vaikea luottaa ihmisten vilpittömyyteen ja nähdä ilkeässä puheessa jotain hyvää. Joskus vitsien ja piruilun raja on epäselvä. En käsitä, mikä antaa niin monille ihmisille perusteen asettaa papilleen vaatimuksia siitä, millainen hänen pitäisi olla. Töissäkin voi olla hyvin yksin ja yksinäinen. Pako yksinoloon helpottaa ja selkeyttää. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1207 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 4. PYRIN OLEMAAN OMA ITSENI Evankeliumi merkitsee minulle sitä, että haluan olla mahdollisimman paljon sellainen ihminen, joksi Jumala minut teki. Hän teki minusta ihmispersoonan, ainutlaatuisen sellaisen luomakunnassa. Elämäni on sitä, että jatkuvasti itse kasvaisin sellaiseksi ihmiseksi, miksi Jumala minut tarkoitti. Ristiriitani ja ahdistukseni todistavat, että minä en ole vielä sopusoinnussa sen ihmisen kanssa, mitä minä todellisuudessa olen. Ehkäpä ennen kuolemaani löydän joitakin askeleita kohti itseäni. Olen pappi mutta en roolihenkilö. En halua esittää mitään sellaista osaa, joka minulle on vieras. Joskus kuitenkin löydän itseni jopa pellen paikalta. Oma heikkouteni ihmisten paineita vastaan vetää kohti epäaitoutta. Siitä voi nousta. Jumala näkee ihon päälle, mutta myös ihon alle. Papinpuku on työvaatteeni. Jos olisin rakennusmies, vastaava asu olisi haalarit. Papinpuku ei muuta minua miksikään. Olen pappi puvusta millään lailla riippumatta. En pakene puvun sisään enkä toimi puvun avulla. Vain minä, ihmispersoona. Uskon, että mitä aidompana itselleni toimin, sitä enemmän Jumala voi toimia minun välityksellä. Jumalan käyttämä tie on juuri persoonallinen, ihmispersoonan kautta tapahtuva tie. Jumalan hyvä työ ihmisen kautta vääristyy sitä vähemmän, mitä enemmän ihminen tuntee itseään ja hallitsee itseään aitona minänä. Kaikki ihmispersoonalle vieras vääristää Jumalan hyvää työtä. Törmään esteisiin jalossa pyrkimyksessäni. Esteet ovat aina ihmiset. Koen heikkouteni takia heidän vaatimuksensa uhkaavina aidolle minuudelleni. Ehkäpä siksi sorrun puheessa nuottiin ja käytöksessä papilliseen kaavamaisuuteen. Kaikki kaavamaisuus on aidon minän suojaamista. Jotkut seurakuntalaiset ilmaisevat suoraan minua vastaan omat ihanteensa. Koen, että he estävät minua olemasta minä. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1206 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 3. MIKSI YHÄ OLEN PAPPINA? Pappina joudun olemaan lähellä itseäni. Siinä minä olen erityisesti vaikeuksineni. Olen epävarma. Minulla on monia pelkoja. Ristiriitoja ja ahdistuksen tunteita on vielä tähän päivään asti riittänyt. Jotkut asiat johtuvat lapsuuteni aikaisista ihmisistä, jotkut tämänhetkisistä ja jotkut minusta itsestäni. Olen tällainen. Huomaan tulleeni ammattiin, jossa ristiriitani nostavat päätään. Aivan kuin olisin hakeutunut työhön rypeäkseni vaikeuksissa. Vai rankaisenko itseäni? Ei. Kyllä minä olen pappina sen takia, että tyydyttäisin syviä kaipauksiani. Olen etsimässä itselleni apua kasvaakseni sisäisesti ja tullakseni vapaaksi. Vain ihmisten ympäröimänä voin kasvaa. En nauti ristiriidoista. Haluaisin niistä irti. Vaikka pappina oleminen ei olekaan minulle helppo asia, se on kuitenkin läheinen asia. Olen löytänyt kristillisestä uskosta sanoman tai voisiko sitä kutsua ohjelmaksi, jonka mukaan ihmisellä on olemassa apu kasvaakseen. Minä itse tarvitsen kipeästi apua kasvaakseni ihmisenä ja näen uskossa Jumalaan mahdollisuuden lähteä kasvamaan. Jumalan antama apu on juuri sitä, mitä minä itse tarvitsen. Olen pappina siitä syystä, koska usko Jumalaan on ihmiselle pelkästään myönteinen asia. Ainakin se on sitä minulle. En voi kuin kiittää Jumalaa, jos hän sanoo rakastavansa minua. Raamatun tekstit ovat tulvillaan todistusta siitä, että Jumala pitää ihmisistä, haluaa heille pelkkää hyvää ja lahjoittaa kaikenlaista. Kyllä minä iloitsen saadessani uskoa sellaiseen Jumalaan. Uskomisen hyöty on siinä, että ihminen pääsee kasvamaan omassa itsessään. Usko Jumalaan auttaa aivan samaan päämäärään ihmisessä kuin terapeuttinen hoito, ellei ihmisen Jumala-kuva ole vääristynyt. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ihmisen elämässä. Uskomisesta seuraava ihmisen hoito on elävä ja elinikäinen. Minullekin. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1205 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 2. TARVITSEN ITSE JATKUVAA HOITOA Nyt kun olen sairaslomalla, huomaan yhä selvemmin työn aiheuttaman väsymyksen. On aikaa seuloa tunteita ja mielialoja. Pystyn erittelemään itseäni, työn ikäviä puolia ja myönteisiä. Työntekotilanteet vievät niin kaiken energian, ettei seulontaan jää riittävästi aikaa. Latautuminen työhön pitäisi kuitenkin tapahtua työn lomassa. Eihän loma ole sitä varten, että työntekijä silloin muistelee töitään. Loma on lepoa varten. Joittenkin määritelmien mukaan pappi on sielunhoitaja. Silloin hän on toisen ihmisen kuuntelija hänen ehdoillaan. Kuunteleminen vaatii kuulemista. Itse väsyneenä toisen kuunteleminen on mahdotonta. Huomaan, että vain itse itselleni selkeänä, voin ja jaksan istua toisen ihmisen lähellä. Muussa tapauksessa tulee olo, joka vaatii kiirehtimään jo toiseen virkatehtävään. Miten voisin toista hoitaa, jos itse olen sairas? Mitä sairaalla on annettavana kuin oma sairautensa? Hoidon tarve ja rehellisyyteni itseäni kohtaan pakotti minut kysymään piispalta työnohjausta. Asia järjestyi ja ohjauksen aloittamisesta on kulunut jo vuosi. Tunnen hyötyneeni tuosta palvelumuodosta monella tavalla. Pääsen keskustelemaan minulle vaikeista työtilanteista turvallisessa ympäristössä ja siten, että minulla on mahdollisuus itse kasvaa ihmisenä ja työntekijänä. Pelkkä puhuminen ei mitään hyödytä. Sairauden juuret tarvitsevat selvitystä. Olen kokenut, että seurakunnan työntekijät omissa seurakunnissaan ovat aika lailla puhumatonta väkeä. Ehkä tämä johtuu kuvitellusta uskovaisihanteesta. Sen mukaan uskovaisella ei saa olla vaikeuksia tai muussa tapauksessa hänen uskonsa laatu asetetaan kyseenalaiseksi. Seurakunta on valtava joukko ihmisiä. Aiheuttaisiko puhumattomuutta ymmärtämättömien pelko ja tarve suojautua vaikuttajayksilöiden edessä? Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1204 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVULLA 1. TÄTÄKÖ SE ONKIN? Pappi tekee työtä omalla persoonallaan. Siksi oma sisäinen tila sävyttää työn tulosta. Työn tekeminen ei ole minun ulkopuolinen tapahtuma vaan osa minua. Millainen minä itse olen, määrittää työtäni. Tuon työhöni iloni, suruni ja kaikkeni, tietoiset ja tiedostamattomat perusteet. Työn välityksellä, vaikkakin puhuisin kuinka Jumalasta, seulon myös itseäni. Nuoruuden odotukset papinviralta eivät täyttyneet. Minulta puuttuivat tosiasioita vastaavat tiedot ja tuntemukset. Näin papin puvussaan ihannehenkilönä ja seurasin sokeasti joitakin ihanteitani. En uskaltanut kysyä itseltäni, mitä haluan. Siksi mennessäni teologiseen tiedekuntaan en tiennyt, mihin ammattiin oikeastaan tähtäsin. Vasta täällä kentällä selvisi, miten minä koen työni. Vasta täällä aloin mitata sopivuuttani ja tutkia tuntojani. Papin työ vaatii lujaa luottamusta omaan itseen, koska mielipiteiden tarjoajia riittää. Tapaan päivittäin erilaisia ihmisiä ja joudun menemään heitä lähelle. Kestääkö pinna? Uskallanko kuunnella häntä loppuun asti? Missä vaiheessa laukaisen omat puolustusmekanismini päälle? Tuntuu siltä, että jotkut ihmiset kajoavat persoonaani liian rajusti. Koen itseni riittämättömäksi ja joudun etsimään itseluottamusta. Tiedän, että kaipaan lisää selkeyttä itselleni. Aivan siksi, että viihtyisin paremmin. Kun koen itseni väsyneeksi ja haluttomaksi enkä jaksa rakastaa ihmisiä, olen itse solmussa. Myönnän sen. Ehkä minulla on liian monta puhetta pidettävänä? Ehkä tunnen pumpanneeni itseni tyhjiin? Ehkä perheelle jää liian vähän aikaa? Jumalakin tuntuu kaukaiselta ja uskovaiset ikäviltä. Silloin ajatus lähtee kulkemaan vallattomia mutta kuumeisia ratojaan. Menen lenkille. Hölkkään. Etsin sopusointua itseni ja työni välille. Aivan yksin. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1203 blogia