TERVEHTIEN Oisko srk:lla mielenkiintoa kutsua minut lähiaikoina vieraaksenne. Haluaisin kertoa, vastailla ja keskustella yleisön edessä oman tieni löytöjen pohjalta sellaisista asioista, jotka ovat vieneet minua syntisenä kuolevaisena ihmisenä uskon ymmärtämisessä ja kokemisessa eteenpäin. Asia tuli lopultakin ajankohtaiseksi, vaikka sillä on koko elämäni tausta, kun serkkuni viikko sitten vaimoineen kuoli ja sairausmittarini näyttää 1 v eteenpäin ”terveenä”. Haluaisin olla hyödyksi toisille ja saada siten merkitystä myös omaan, joskus ”niin matalaan” elämäntuntooni. Haluaisin, että oman pitkällisen elämäntaisteluni hedelmät eivät vain mätänisi mukanani vaan ehkä joku voisi niitä itse pureskeltuaan mieleisekseen uskomisen ihanan vaikealla tiellä, päästä tajuamaan miten hyvä asia Jumalan tunteminen meille on. Tunnelma tilaisuudessa tulisi olemaan avoin: kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä; kaikki Suomen lain mukainen käytös sallittu; kaikki kysymykset ja kokemukset sallittu; ei pakottamista, ei taivuttelua, ei vaatimuksia. Väitellä saa, saa purkautua, itkeä nauraa; toista ei saa löydä Sanalla. JOKAINEN PUHUU OMASTA ASIASTAAN, OMASTA USKOSTAAN, OMASTA SUUSTAAN käyttäen esim. ilmaisuja: MINÄ KOEN NÄIN, MINÄ OLEN AJATELLUT NÄIN, MINUSTA TUNTUU, ONGELMANANI ON SE ETTÄ …, RAAMATUSSA MINUA IHMETYTTÄÄ…; Joku haluaa olla hiljaa, olkoon; joku haluaa puhua paljon mutta jätetään toisille tilaa. Jokainen esiintyy omalla vastuullaan ja tilaisuudesta saa kertoa ulkopuolisille. Näkökulmiani sävyttää paljolti kokemukset kun vielä olin pappi. Keskustelun ainut rajaus on totuus näistä uskon asioista!!! Jumalan nimissä toimivassa srk:ssa ei voi olla salaseuroja eikä pelkääviä työntekijöitä! Pyhä Henki näkyy sen verran kuin rakkaus toteutuu! Ei humalluta hengellisyydestä vaan vasta tutkitaan, ehkä aluksi painottuen VT:iin osana Lähi-Idän kulttuurien uskontohistoriaa. Hyvä asenne tulla mukaan olisi, että asianomainen ei tiedä mitään Raamatusta, ei rajaudu minkään perinnelaitoksen oppeihin eikä ihmisten tekemiin tunnustuksiin tuhansien vuosien saatossa. En ota mitään aineistoa mukaani, en saarnaa enkä luennoi. Ollaan vaan ja ihmetellään elämää. Vasta kyseltäis asioita tekstien, niiden tutkimuksen ja tulkintojen valossa, toivottais toisillemme apua ylhäältä. Oltais hetki ihmisinä, kun kaikki valittavat yksinäisyyttä. Älä odota ihmettä! Pyrittäis siihen suuntaan, että päästäis koko ihmisinä tajuamaan ja kokemaan, ainakin joskus, ennen kuolemaa, jotain siitä rakkaudesta - nyt vielä 2000 v myöhemmin - , jota historiallinen Galilean äijä lahjoitti ”hyvien uskovaisten” ja kelpo kansalaisten kiusaamille ihmis-paroille - maailmassa, jossa hänen oma henkensä Totuuden edessä oli jatkuvasti uhattuna. Huumorilla, kaipa nähdään? Jorma Luostarinen

NIILO JA LUOJA Joku vuosi sitten kerrottiin, että Soinisen Niilo ei tulisi enää Outokummun Erä- ja Luontokeskukseen palvelemaan retkeilijöitä. Se kosketti. Aioin jo silloin kirjoittaa sanasen, koska tapasimme lohenonginnassa satoja kertoja. Niilo kertoi reissuistaan, oli perustamassa Luontokeskusta, toimi kalastuksen valvojana ja ryhmien oppaana. Havunvärinen auto oli tuttu näky ”rannoilla”: tarinaa piisasi, arvailtiin säätä ja tahnan väriä, lohen liikkeitä seurattiin ja kaivattiin uusia istutuksia. Kaikki kävi luontevasti. ”Niilo” oli tuttu jo käsitteenä, asiallisena ihmisenä, joskus hyvinkin vaikeissa tilanteissa, kun ”ootto-onkija” oli rikkonut sääntöjä ja ”jäpätti vastaan”. Ikä toi vaivoja ja muutti reippaan miehen askeleen. Ketäpä eivät vuodet muuttaisi! Niin. Mutta miten äkkiä ihminen ja hänen muistonsa unohtuu! Vuosikymmeniä sitten minäkin olin hyvässä kunnossa: soutuvene meni hetkessä maasturin sisään; vedin veneen harjujen yli toiselle lammelle; yhdessä yössä soudin veneen Munaniemen päästä Kylänlahden ja Lietukkajoen kautta Kolmikantaan; siitä ”polkasin” pyörällä kotiin 8 km. Vastaavia nuoren miehen seikkailuja oli Niilolla: ”Oletko käynyt kalassa?” ”Kalamiehen pitää rautajäilläkin olla tarkka. Jään pitää olla 10 cm, mutta pilkkimiestä kestää jo 4 cm!” Kyllä nauratti porukkaa sinappi suusta valuen makkaratulilla! Niilo tarinoi elävästi. Joskus hän ohjasi keskustelun uskontoon, ehkä johtuen ammatistani ja siitä, että olimme läsnä luonnon keskellä: linnut lauloivat, tuuli vinkui, auringon kiilo vedessä väreili ja lohet molskivat. Niilo käytti Jumalasta sanaa Luoja. Se oli hänelle luontevaa luontoihmisenä: metsässä liikkuja, eläinten ruokkija, marjastaja, eräänlainen luonnon ja olevaisuuden ihmettelijä kuten moni kalamies. Elämää, jota me ihmiset elämme, on luontevaa kokea Luojan kautta: Luoja luo elämän, ihmisen ja itikan. Siten kaikki elämä on hyvää, samanarvoista, Luojan antamaa, annettua! Elämää ei voi ottaa, se annetaan! Henki meissä on Luojalta: Hän antaa sen, ottaa pois. Tasapeli kaikille! Vanhassa Testamentissa elämänlakia sanotaan Jumalan vanhurskaudeksi eli ehdottomaksi oikeudenmukaisuudeksi kaikkia eläviä kohtaan, koko maailmaa kohtaan, ikuisesti. Mahtava kuva! Sen raameihin mahtuu Niilokin, yksi meistä, jokainen joka uskoo niin. Jorma Luostarinen 0505512490 jorma.luostarinen@opaasi.fi netti ”outokummun pappi luostarinen” alla linkki

NYT YMMÄRRÄN RAAMATUN JUMALAA Tänään uskonto yhteiskunnassa näkyy vastakkaisina trendeinä: Toiset maksavat sakkoja uskonnon takia, toiset teroittavat Sanaa. Demokraattisessa valtiossa kansalainen saa uskoa mitä haluaa mutta laki määrää tekemisen rajan. Meille 1960-luvun lapsille entiset sukupolvet välittivät uskontoperinteen kansakoulussa kaikille samanlaisena ja kirkko antoi lisänsä. Kirkosta eronneet ja toisuskoiset olivat poikkeuksia. Siksi ei syntynyt uutisoitavia ongelmia. Tätä taustaa vasten entisenä pappina mietin Vanhan Testamentin Jumalaa, jota olen pohtinut ikäni. Luettuani kesällä Hesekielin kirjaa ongelma avautui. Opiskelusta tiedän, että uskontoa on redusoitu eli palautettu historian saatossa milloin mihinkin: psykologiaan; Marxismin ”vieraantumiseen”, hulluuteen ja esim. filosofi Spinozan ajatteluun, jossa Jumala on yhtä kuin luonto. Omalla matkallani olen kokenut Jumalan ystäväksi ilman teorioita. Köyhän kodin antama uskonnollinen pohja on ollut kantava voima, joka on kestänyt ja jolle voin yhä rakentaa. Profeetta Hesekielin kirjaan ihmiset ovat tallentaneet kertomusperinnettä 2600 v sitten. Silloin juutalaiset joutuivat evakkoon nykyisen Israelin alueelta supervalta Babyloniaan. Pappi Hesekiel oli itsekin evakossa. Profeetan tyylillä hän rohkaisee ahdistuneita, kiusattuja, katkeria, maansa ja uskontonsa menettäneitä uskolla Israelin Jumalaan, joka rakkautensa ja liittonsa tähden ei hylkää vaan itsekin taistelee kansansa puolesta, vaikka tuloksia ei näy. Hesekiel kuvaa Jumalan työtä aikansa tyylillä: Jumala karjuu viholliselle kuin leijona, lentää taivaalla kuin kotka, tuhoaa salamalla ja rajuilmalla, lähettää nälänhädän, kuivuuden, skorpionit, käärmeet. Jumalan ”kiivas” toiminta on sotaa Babyloniaa vastaan mutta myös kaikkia maailman ”alkeisvoimia” vastaan, jopa rakastamaansa Israelia vastaan, jos se ”iljettävillä” menoillaan hylkää Herran. Profeetan näky on meille tuhansia vuosia myöhemmin täysin toisenlaisessa kulttuurissa aivan käsittämätöntä. Jos sijoitamme Hesekielin puhumaan Suomen Jatkosotaan, Gazan pakolaisleirille ja Ukrainan raunioille, tajuamme, mitä profeetta tarkoittaa. Kun ihmisiltä on kaikki mennyt eikä parempaa ole edessä, mitä muuta Jumalan profeettakaan voi julistaa! Hänen aikansa ihmiset tulkitsivat, että Israelin Jumala on ikuisesti ollut ja tulee olemaan; hän on luonut koko universumin ja pitää sitä yllä; hän loi maan ja ihmisen; hän antoi ensimmäiselle ihmiselle hengen ja samalla kaikille myöhemmille. Itikan elämä on yhtä tärkeä kuin keisarin! Jumala Luojana omistaa kaiken elämän ja ylläpitää sitä. Kukaan elävä ei pääse pakoon, ei edes kuoltuaan! Historiassaan Israelin kansa on elänyt uskonsa todeksi. Se on erityislaatuinen, Jeesuksenkin uskonto, Lähi-Idän uskontojen joukossa. Israelin uskonnon valossa me pakanat, ei-juutalaiset, voimme yhdessä heidän kanssaan nähdä monipuolisesti elämän tarkoituksen. 050-5512490 jorma.luostarinen@opaasi.fi Jorma Luostarinen

SEURAKUNTA TUOMARINA? Outokummun kirkkovaltuusto ”erotti heti” työntekijänsä, talouspäällikön. Tapaus esiteltiin Outokummun Seudussa. Ulkopuolinen tavisseurakuntalainen voi henkilödraaman vain todeta, vetäytyä pois ja paljolti ajatella, että tuomitun täytyy olla joka tapauksessa syyllinen, koska ”minun kirkkoni” ei voi olla väärässä. Siksi tuomittu sai asiallisilta ihmisiltä oikean tuomion! Yleisesti ihmiset suhtautuvat seurakunnan työntekijään ankarammin kuin muihin, koska täällä maaseudulla enemmistö arvioi asioita uskonnon vanhan perinteen mukaan. Siinä seurakuntaa pidetään sinällään hyvänä: Onhan sillä Totuuden Henki oppaana! Ihmisten mielissä sekoittuu se, mitä saarnataan taivaasta ja mitä oikeasti tapahtuu maan päällä. Työntekijä ei voi paljastaa sitä, jos haluaa pitää työpaikan. Tavikset näkevät yhteisönsä omien kokemustensa läpi joulukirkon lämmössä, hautajaisten toivossa ja kastelapsen sulossa, kun pappi kauniisti vastaa seurakuntalaisen kaipaukseen. Siitä seuraa loogisesti: Pyhä seurakunta on ongelmaton ja sen pitää sellaisena pysyä! Jos siinä näkyy vikaa, joku on sen sinne tuonut ja loukannut yhteisöä! Eheys korjautuu potkimalla paha pois! Noitavainoissa ihmisparkoja potkittiin juuri noin – kirkon siunauksella! Tavatessani pappina kymmeniä tuhansia ihmisiä lähikontaktissa ”ilmiannettuna” tiedän mistä puhun. Kun luin lehdestä talouspäällikön tapauksesta, omakin ahdistukseni päivittyi. Työyhteisössä tukijoita oli vähän. Eräs jäi mieleen: ”Seurakunnassa pitäisi olla Jumala, joka näkee ihmiset monelta kantilta, ei vain yhdeltä!” Kirkon järjestelmässä talouspäällikön asema on oikeudellisesti sellainen, että häntä ei voi kukaan enää pelastaa. Aina voi joku hyväsydäminen yrittää mutta ainut vaikuttava tie on etsiä itselle auttajaa järjestelmän ulkopuolelta. Seurakuntatuomari on mahdottomuus jo käsitteenä . Kirkko itse on mainostanut miljoonilla kirkkohistorian sivuillaan, että seurakunnan ainut perusta olemiselleen on Raamatun kirjoitusten Jumalan Poika, Jeesus Kristus, joka elää seurakuntansa keskellä ylösnousseena Herrana. OK! Mikä ihana kaiku taivaasta! Kun ajattelemme kirkkovaltuuston kovaa päätöstä ”heti erotettava” ilman mitään Jumalan Jeesusta, tullaan samaan tulokseen kuin työtoverini: ”Seurakunnassa pitäisi olla Jumala…” Luottamusmiehillä olisi nyt hyvä tilaisuus esimerkin valossa vaikuttaa kirkon luterilaisen teologian ja kirkon valtiollisen aseman ongelman korjaamiseksi, jotta kirkko oikeasti toteuttaisi oikeudenmukaisuuttaan työntekijöilleen. Vielä äskettäin kirkko ylisti ainutlaatuista oikeudellista paremmuuttaan yhteiskunnassa, koska sillä on hallussa Raamatun Jumalan vanhurskauden eli ehdottoman oikeudenmukaisuuden sovellus. Jos oma työntekijä hylätään oman onnensa nojaan, sanoudutaan irti vastuusta ja mennään nukkumaan hyvällä omallatunnolla, niin missä tuo Jumalan vanhurskaus näkyy? jorma.luostarinen@opaasi.fi Jorma Luostarinen

”JEESUS PARHAIN YSTÄVÄNI” ENNEN JA NYT Kansakoulussa 1950-luvun Kuopiossa me lapset lauloimme yllä olevaa virttä aamuhartauksissa. Opettaja ohjasi meidät saliin ja valvoi, että tilaisuuteen tultiin arvokkaasti. Kun pappi saapui oppilaiden eteen, tuli syvä hiljaisuus. Harva särki yhteisen tunnelman, joskus joku tirskui jännityksestä, koska ei ollut nähnyt uskonnollisia esikuvia. Siksi hän ehkä koki olevansa väärässä paikassa eikä kestänyt sitä: Tilaisuus oli hänelle tyhjä! ”Toisten silmissä” ja ”ajan hengen” mukaan hänet häpäistiin panemalla nurkkaan seisomaan. Itse muistan lämmöllä nuo aamuhetket, koska ymmärsin sitä, mitä ihmisenä vajavainen pappi yritti sanoa täydellisen Jumalan ystävyydestä. Kokemus vei papinkouluun. Esimerkki kertoo, että hurskas aamuhetki ei tuohonkaan aikaan tuonut kouluun ja lapsille sitä rakkauden Jeesusta, josta pappi äsken oli puhunut. Kenties kukaan nurkkaan laittaja ei ajatellut asiaa häirikön kannalta, jolla kenties oli vaikeat kotiolot: Hän paljasti oman tuskansa hyväosaisten maailmassa mutta tuli tuomituksi. Opettajalla työssään ei ollut aikaa ”vaikealle” ja lapset myötäilivät opettajaa. Kenties tirskuja tukeutui UT:n radikaaliin sorrettujen Jeesukseen! . Ylen nettitiedotteessa 6.11. -24 luki: ”Jeesuksesta koulussa laulanut Pekka Simojoki: Korvauspäätös tuli puun takaa…. Hämeenlinnassa hyvityksiin johtaneen koulukonsertin esiintyjä on eturivin gospelmuusikko… yllättyi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksestä, jonka mukaan Hämeenlinna joutuu maksamaan uskonnottomalle lapselle 1500 euron hyvityksen… esiintyi koulun tapahtumassa, joka lautakunnan mukaan syrji uskonnotonta oppilasta.” Iltalehdessä 12.11. -24 oli toinen juttu: ”HS: Koulun konsertti peruttiin uskonnollisuuden takia – Poliitikot jyrähtävät: Nyt jotain tolkkua.” Ensimmäisessä jutussa lapsen vanhempi valitti, että hänen lapselleen oli tuputettu Jeesusta vanhemman tahtoa vastaan. Lain perusteella valittaja sai korvauksen. Toisessa jutussa konsertti peruttiin. Media välittää joka päivä trendejä maailmalta pikkukyliin, että ” kovuus” on lisääntynyt kaikkialla. Se voidaan todeta myös vertailtaessa 1950-luvun tarinaani tämän päivän esimerkkeihin. Kirkon ja muiden yhteiskunnan laitosten avuttomuus yhteiskunnan pulmatilanteissa kertoo anomiasta eli sellaisesta laittomuudesta, että kansalaisilla ei ole toimivia normeja vaan niitä vasta etsitään! Vielä 1950-luvulla annettiin kirkolle sijaa, koska sodan raunioilla kaikkien hätä oli niin suuri, että tarvittiin ihmisapua korkeampaa apua! Voimaa haettiin täysistä kirkkosaleista, joissa Jeesus-nimi ei repinyt ketään vaan rakensi kaikkia. jorma.luostarinen@opaasi.fi Luostarinen Outokumpu

40 vuotta sitten Pasi Huttunen Outokummun Seutu netti Eilen 7:45 11.11.- 024 Kasvaminen isänä oli aiheena Outokummun seurakunnan isänpäivänä järjestämässä tilaisuudessa 40 vuotta sitten. Outokummun Seutu raportoi tilaisuudesta. Tilaisuuden alustajat olivat lehtori Ella Turunen Kansan Raamattuseurasta sekä pastori Jorma Luostarinen Outokummun seurakunnasta. Vaikka kirkko oli lähes täynnä isänpäivän perhejumalanpalveluksessa, väki kaikkosi viimeistään lounaan jälkeen. Alustuksia kuulemaan jäi vain kolmisenkymmentä henkeä. Jorma Luostarisen aiheena oli lapsi aikuisten maailmassa. Hän painotti voimakkaasti kodin merkitystä. – Kodissa lapsi kokee turvallisuutta, hellyyttä, rakkautta ja tyydyttää perustarpeensa: syö ja nukkuu. Ei ole samantekevää mitä ja miten lapselle puhellaan ja miten häntä pidetään sylissä. Ella Turunen puhui aikuisena kasvamisesta. Hän sanoi, että kasvamista pidetään hyvin usein vain lapsuuteen liittyvänä ja kuuluvana tapahtumana. Turusen mukaan kasvaminen kuuluu myös aikuisuuteen, äitiyteen ja isyyteen ja on jokapäiväinen tapahtuma. Ella Turunen viittasi lain vaatimukseen: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän Taivaallinen isänne täydellinen on", ei siis riitä inhimillinen täydellisyys. Ella Turunen kertoi aikoinaan melkein sairastuneensa tällaisten vaatimusten edessä. Hän sanoi saaneensa kasvuvoimaa Jumalalta, ja rakkauden poistaneen kaikki esteet.

40 vuotta sitten Pasi Huttunen Outokummun Seutu netti Eilen 7:45 11.11.- 024 Kasvaminen isänä oli aiheena Outokummun seurakunnan isänpäivänä järjestämässä tilaisuudessa 40 vuotta sitten. Outokummun Seutu raportoi tilaisuudesta. Tilaisuuden alustajat olivat lehtori Ella Turunen Kansan Raamattuseurasta sekä pastori Jorma Luostarinen Outokummun seurakunnasta. Vaikka kirkko oli lähes täynnä isänpäivän perhejumalanpalveluksessa, väki kaikkosi viimeistään lounaan jälkeen. Alustuksia kuulemaan jäi vain kolmisenkymmentä henkeä. Jorma Luostarisen aiheena oli lapsi aikuisten maailmassa. Hän painotti voimakkaasti kodin merkitystä. – Kodissa lapsi kokee turvallisuutta, hellyyttä, rakkautta ja tyydyttää perustarpeensa: syö ja nukkuu. Ei ole samantekevää mitä ja miten lapselle puhellaan ja miten häntä pidetään sylissä. Ella Turunen puhui aikuisena kasvamisesta. Hän sanoi, että kasvamista pidetään hyvin usein vain lapsuuteen liittyvänä ja kuuluvana tapahtumana. Turusen mukaan kasvaminen kuuluu myös aikuisuuteen, äitiyteen ja isyyteen ja on jokapäiväinen tapahtuma. Ella Turunen viittasi lain vaatimukseen: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän Taivaallinen isänne täydellinen on", ei siis riitä inhimillinen täydellisyys. Ella Turunen kertoi aikoinaan melkein sairastuneensa tällaisten vaatimusten edessä. Hän sanoi saaneensa kasvuvoimaa Jumalalta, ja rakkauden poistaneen kaikki esteet.

EI MIKÄÄN TYHMÄ LUOMISUSKO Tänään isänpäivänä -24 tein maalaispihamme liiterissä naulauksia ja sahauksia talvikylmiä varten. Pikkulintu vielä piipitti kesää maantien kumun yli. Yksin villin luonnon keskellä aistin, miten pienetkin ilmiöt muuttuvat aina yhteen suuntaan: Nyt näen kesän kuolevan, ennakoin kevään ylösnousemista. Jo yhdessä vuodessa muutos on valtava, myös minussa luonnon osasena. Luonnon kiertokulku kauniin vakaana jatkuu ”entiseen malliin” vielä tänään mutta näin ihmisen aiheuttaman atomisodan ”laukaisevan tekijän” odotuksen ja ympäristön tuhoamisen aikana näkyy merkkejä siitä, että elämän vakaus huomiseen ei ole paljoa varmempaa kuin esim. minun yksilöllinen ohikiitävä olemassaoloni. Papin töissä VT:n luomisusko oli ajatteluni perusvire mutta en vielä sisäistänyt sitä: Nuorena elin, en miettinyt elämää; iän myötä henki kulkee erilailla! Miten kauniin realistisesti ihmiset ovat 2900 v sitten kuvailleet pyhiin kirjoituksiin, että Jumala loi koko elämän ihmisineen maasta. Mitä konkreettinen luonto ja ihminen voisikaan olla kuin maata, materiaa, ”savea” tekstien kielellä. Sellaisena maana ”hän palaa maaksi jälleen”. Kun pikkulintu on elänyt elämänsä, se palaa maahan kuten minä ja sinä! Tasapeli kaikille: Putinille, Trumpille, Netanjahulle, yksille meistä ihmisistä. Aamuisella puupinolla elämä avautui. Omalla kohdallani ”aika on kypsempi”. 1970-luvun opiskeluaikaan taistelu antiikin perinteen kristinuskon henkisyydestä tai Marxin materialismista kävi kuumana myös teologisessa: ”Kujeet ovat lapsen ikäkauden mukaisia!” Materialisti-papit eivät saaneet työtä. Kun tänään kaatopaikat ja kaupat tulvivat materiaa, Itämeren pohja on hapeton saasteista, valtamerillä kelluu muovia 30 m korkeudella, ihminen maailmanparannuksessaan ymmärtää sanan materia toisin kuin ennen. Silloin uskottiin, että tuottamalla tehtaissa lisää muovia ja laatutavaraa maailma pelastuu. Tänään kirotaan materiaa, joka kiertää ruokalautaselta soluihimme, ja paha vain lisääntyy. Aamuisella puupinollani irrottauduin hetkeksi materialismin oravanpyörästä tajuamaan, miten iki-ihana Raamatun raikas luomisusko on uskottavaksi syylliselle kuolevaiselle ihmiselle, joka luonnon oliona elää samalla tasolla kuin viaton pikkulintu. Villissä luonnossa tunnen sydämeni vielä sykkivän, ”olevani hengissä”. VT:n ihmiset kokivat Jumalan hyvyyden oman aikansa tyylillä: yksinkertaisesti, välittömästi, ilman keinotekoista analyysiä ja tekniikkaa. Heille elämän merkitys avautui rakkaudesta ja yhteydestä Jumalaan, koska he olivat todiste Luojan työstä. He tarvitsivat Jumalaa pelastajaksi ”kaikesta pahasta”. Paha minussa ja meissä ihmisissä saa selityksensä siitä, että kaikessa yltäkylläisyydessä, äärettömässä puutteessa ja järkyttävässä pelossa ihminen täällä maan päällä halveksii yhä enemmän vanhoja totuuksia. Ne toisaalta paljastavat ihmisen kehnouden, muistuttavat vastuusta, varoittavat vaarasta ja toisaalta rohkaisevat eteenpäin. Ei mikään tyhmä ajattelutapa! Jorma Luostarinen Outokumpu netti ”outokummun pappi luostarinen” 1073 blogia, alla linkki

AATOS VIRTAA VELJMIES -PATSAALLE Lapsuuteni Kuopiossa 1960-luvulla tori ympäristöineen ”veti väkeä” läpi vuoden. Se oli paikka ”keskellä kylää” ”rehvaamiseen”, kokoontumiseen, maalaistuotteiden ostamiseen, rihkaman penkomiseen, istumiseen ja eväiden syömiseen myyntipöydillä, vappu-puheiden ja -kulkueiden seuraamiseen ja esim. ”Kekkosen näkemiseen vilaukselta”. Lapsen kokemuksessani ”aikuisia oli liian paljon”, kun rasittunut äitini ”retuutti” minua hihasta ihmis-vilinässä. ”Rahat olivat aina loppu, piti saada hyvää halvalla!” Yleis-ilmapiiri oli ”savolaiseen tapaan lupsakan” lämmin. Vastaantulevat katsoivat toisiaan silmiin mutta ”ei saanut töllistellä eikä lähteä kenenkään matkaan”. Kesäisin ja talvisin oli markkinat, jolloin tori ”tulvi kansaa”. Sokea vanha sänkipartainen hanuristi palasi aina ”ruudulleen” ”vetelemään saundeja” ja saattaja vartioi maassa ylösalaisin olevan ”vilttihatun” pennejä. ”Rukkas-Antti” kertoi rivoja vitsejä ”hotellin vintiltä” ja ”vielä kerran ja satasella” hän paukutteli saman käden rukkasia pinoon. Kyllä nauratti porukkaa! Setäni oli tori- ja putkapoliisina ”laitoksella” ja ajoi ”maijalla” ”koppalakki” päässä juhlivan yleisön sekaan keskelle toria keräämään puukkoja, nyrkkirautoja ja ”väsyneitä” autoon, varoittaen ”pullikoivia”: ”Ei tohi, ettei tartte mennä tuppiin”, eli ensin poliisi-kamarin putkaan, sitten raastupaan. Kun nykyisin käyn muistojeni torilla, totean: ”Eskoseni, miten maailma muuttuu” pikku-kaupungin pehmeästä tyylistä kovaan ja steriiliin city-tyyliin, jossa pienessä pelossa väistelen kylmän huuruisia katseita: 60-luvun ”juttu-ukot” ovat kuolleet; kalahalli lahnoineen kadonnut; torilaidan lautatalot purettu: teatteri, puodit, asuintalot, nakkikioski ”puolikkaineen” ja ”pimeine pulloineen”, nuorison aamuyön kantapaikka maan alla ”Jäniksen” vieressä, josta sai pötsiin ”sitä sun tätä”. Viime kesänä sydämeni suli altaan reunalla, suljin silmäni ja unelmoin. Vaivuin muistojeni tunnelmiin. Koin elävän veden liplatuksessa Veljmiehen aidon alastoman onnen kahdesta kalasta. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2A 83630 Kuusjärvi netti outokummun pappi luostarinen 1070 blogia alla linkki

KIRKKOVALTUUSTO PULASSA Kyllä riipaisi sydäntä, kun luin Outokummun Seudusta 31.10. -24: ”Kirkkovaltuusto päätti purkaa talouspäällikön virkasuhteen heti”. Uutinen ”potkuista” on ajassamme rutiinia eikä hetkauta, mutta kirkon srk:ssa siihen sisältyy ongelmia. Yritän ymmärtää asiaa, en ratkaista. Tukenani on uskontohistorioitsija Arne Runebergin kirja Jesu korsfästelse i religionshistoriska belysning, 1952. Rippikoululaisille opetin, että kristitty elää koko elämässään, ei vain joinakin hetkinä, suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen: Jumalaan uskotaan ja lähimmäistä rakastetaan. Ko. juttu on helppo käsittää, koska kysymys on euroista ja laiminlyönneistä eikä opillisesta riitelystä. Ehkä jotkut herkät valtuutetut arvioivat äänestyksessä asiaa ”kristillisellä omallatunnolla”, koska ehdottivat sovittelua ja asian käsittelyä uudelleen: 2 äänesti sitä, yksi tyhjää ja loput erottamista. Ongelmana tässä on se, että yhteiskunnan lain ja poliittisen välttämättömyyden näkökulmasta rikkoja ”saa ansionsa mukaan”, mutta rakkaus lähimmäiseen puuttuu. Srk:n perusilmapiiri ja yhteisten asioiden hoito ei nimittäin UT:n mukaan voi olla muuta kuin ”rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa”. Hänen kauttaan se uskossa tulee Jumalalta ihmiselle, joka välittää sen ihmissuhteissaan eteenpäin: kotiin, työpaikalle, kauppareissulle, jne.. Näin siis kirkon tunnustuksessa! Valtaosa valtuuston jäsenistä sanoo äänestyslipullaan jotain seuraavaa: kirkon asettamana vastuuhenkilönä minä puutun sinuun oman asemani takia, koska sinä vahingoitat srk:aa; minä erotan sinut, koska sinä rikot Suomen lakia eikä niin voi tehdä kirkon julkis- oikeudellisessa srk:ssa; tutkiessamme asiaasi hiippakuntahallinnon kanssa emme löydä muuta keinoa kuin erottaa sinut; sinulla on oikeus valittaa. Juuri tässä vaiheessa, johtuen kirkon asemasta valtiossa, työntekijän tilanne ”syytetyn penkillä” vaikeutuu: Hän on ehkä hakautunut töihin uskonnollisesta kutsumuksesta ja ajatellut, että hänen on hyvä olla töissä, vajavaisena ihmisenä kuten muutkin, armollisen Jeesuksen palveluksessa. Nyt häneen suhtaudutaan Jeesuksen kirkossa ilman mitään Jumalaa raakamaisesti: ”Virkasuhde puretaan heti”, kuten valtuusto toteaa lehdessä. Tilanne on tuomitulle äärimmäisen vaikea kestää, kuten lehdessäkin luki rivien välissä: Asiaan liittyy paljon muita tekijöitä ja se on pitkäaikainen. Nyt alan ymmärtää omaa papin tarinaani, kun esimies sanoi: ”Kirkolla ei ole tuomiovaltaa”. Hän tarkoitti jotain sellaista, että srk:n ongelmien hoitoa on mahdollista kehittää paremmaksi kuin mitä se on yhteiskunnan puolella; kirkkoon ei pidä siirtää sellaisenaan yhteiskunnan oikeusmalleja. VT:n ja UT:n oikeuden peruslause on nimittäin ”vanhurskaus”, joka tarkoittaa Luoja-Jumalan oikeudenmukaista hallintaa koko maailmassa ja kaikkia luotuja kohtaan. Sen pitäisi näkyä yhteiskunnassa rakkautena ihmisten elämässä ja varsinkin uskonyhteisössä. Talouspäällikön jutussa asianosaiset hapuilevat kaaoksessa, jokainen yksin, täysin ilman Jumalaa ja inhimillistä hyvää eli rakkautta, ja srk:n oma väki, UT:n ”Jumalan perhe”, ”kiristelee hampaitaan”. Ollaan keinotekoisen skitsoidisessa umpikujassa: Minä valtuutettuna tuomitsen sinut mutta lähimmäisenä rakastan! Vastaavan tilanteen voi kuvitella Golgatalle 2000 v sitten. Pyöveli vetää köysillä Jeesusta hirren poikkipaaluun ja kuiskaa: Minä kyllä tahdon seurata sinua mutta lasteni takia minun on pakko hoitaa virkani! Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi netti: outokummun pappi luostarinen alla linkki