TERVEHTIEN Oisko srk:lla mielenkiintoa kutsua minut lähiaikoina vieraaksenne. Haluaisin kertoa, vastailla ja keskustella yleisön edessä oman tieni löytöjen pohjalta sellaisista asioista, jotka ovat vieneet minua syntisenä kuolevaisena ihmisenä uskon ymmärtämisessä ja kokemisessa eteenpäin. Asia tuli lopultakin ajankohtaiseksi, vaikka sillä on koko elämäni tausta, kun serkkuni viikko sitten vaimoineen kuoli ja sairausmittarini näyttää 1 v eteenpäin ”terveenä”. Haluaisin olla hyödyksi toisille ja saada siten merkitystä myös omaan, joskus ”niin matalaan” elämäntuntooni. Haluaisin, että oman pitkällisen elämäntaisteluni hedelmät eivät vain mätänisi mukanani vaan ehkä joku voisi niitä itse pureskeltuaan mieleisekseen uskomisen ihanan vaikealla tiellä, päästä tajuamaan miten hyvä asia Jumalan tunteminen meille on. Tunnelma tilaisuudessa tulisi olemaan avoin: kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä; kaikki Suomen lain mukainen käytös sallittu; kaikki kysymykset ja kokemukset sallittu; ei pakottamista, ei taivuttelua, ei vaatimuksia. Väitellä saa, saa purkautua, itkeä nauraa; toista ei saa löydä Sanalla. JOKAINEN PUHUU OMASTA ASIASTAAN, OMASTA USKOSTAAN, OMASTA SUUSTAAN käyttäen esim. ilmaisuja: MINÄ KOEN NÄIN, MINÄ OLEN AJATELLUT NÄIN, MINUSTA TUNTUU, ONGELMANANI ON SE ETTÄ …, RAAMATUSSA MINUA IHMETYTTÄÄ…; Joku haluaa olla hiljaa, olkoon; joku haluaa puhua paljon mutta jätetään toisille tilaa. Jokainen esiintyy omalla vastuullaan ja tilaisuudesta saa kertoa ulkopuolisille. Näkökulmiani sävyttää paljolti kokemukset kun vielä olin pappi. Keskustelun ainut rajaus on totuus näistä uskon asioista!!! Jumalan nimissä toimivassa srk:ssa ei voi olla salaseuroja eikä pelkääviä työntekijöitä! Pyhä Henki näkyy sen verran kuin rakkaus toteutuu! Ei humalluta hengellisyydestä vaan vasta tutkitaan, ehkä aluksi painottuen VT:iin osana Lähi-Idän kulttuurien uskontohistoriaa. Hyvä asenne tulla mukaan olisi, että asianomainen ei tiedä mitään Raamatusta, ei rajaudu minkään perinnelaitoksen oppeihin eikä ihmisten tekemiin tunnustuksiin tuhansien vuosien saatossa. En ota mitään aineistoa mukaani, en saarnaa enkä luennoi. Ollaan vaan ja ihmetellään elämää. Vasta kyseltäis asioita tekstien, niiden tutkimuksen ja tulkintojen valossa, toivottais toisillemme apua ylhäältä. Oltais hetki ihmisinä, kun kaikki valittavat yksinäisyyttä. Älä odota ihmettä! Pyrittäis siihen suuntaan, että päästäis koko ihmisinä tajuamaan ja kokemaan, ainakin joskus, ennen kuolemaa, jotain siitä rakkaudesta - nyt vielä 2000 v myöhemmin - , jota historiallinen Galilean äijä lahjoitti ”hyvien uskovaisten” ja kelpo kansalaisten kiusaamille ihmis-paroille - maailmassa, jossa hänen oma henkensä Totuuden edessä oli jatkuvasti uhattuna. Huumorilla, kaipa nähdään? Jorma Luostarinen