KIITOS LUONTOKESKUS-ÄITI Kirjoitan aiheesta, koska Outokummun Luontokeskus (=LK) on saanut vähän huomiota siihen nähden, miten merkittävä se on tuhansille kävijöille v:sta 1995 alkaen. Minä kalastelin siellä jo 80-luvulla; ostin veneen Kuokkaselta 1000 mk:lla; ajatutin sen Ravinkaitaan; korjasin kärripolkuja lapiolla, koska auton ”höpinäpönttö” kävi kiviin; liikuin myös polkupyörällä, olin nuori ja voimissani; heräsin aamulla klo 6 ja ”ei kun kalaan”; matkaa oli 8 km sivu ja klo 10 olin jo saarnaamassa; järven rannat olivat villejä; kirveellä raivasin venepaikan; ihmisiä liikkui rannoilla harvoin; polut kertoivat elämästä satoja vuosia ennen; muovikasseja oli jo silloin kaislikossa enkä vielä tajunnut, että muovi liukenee veteen; toin niitä omaan roskikseen; isoin lahna 6.7 kg kävi 40 mm:n verkkoon; kylkiruodot olivat 15 cm; parhaat kalapaikat olivat nykyisen Lasten Kalapaikan karpalohetteiköt; vähitellen porukkaa tuli lisää siikapaikoille ”Nevalahden kieppeille”; ”katuremmi” asui kesäisin Valkeisen saarissa eläen kalalla ja kaljalla; niinpä ”vilttihattuinen mies” vei 6 verkkoa. 4 kertaa putosin jäihin, kerran 25 asteen pakkasessa. Poikkesin joskus ”Kerkän emännän” mökissä. Sota-aikaan heidän kauttaan kulkivat sotilaat Maarianvaaraan; kalaa saatiin lammista räjäyttämällä. Näkömuisti-lahjallani voin katsella 40 vuotta sitten näkemiäni idyllisiä maisemia pikkutarkasti ja kokea uudelleen tunnetilat: veneen vierellä istuin joskus tuntikausia, itkin elämän ilosta erämiehen ihanassa yksinäisyydessä; muistelin isä-vainajaa, kun hän painoi 3-vuotiaan käteen pilkkiongen ja siihen se tarttui pysyvästi. Kuinka ihanaa on olla ”lapinhullun” ja ”norjanhullun” kaltainen ja omassa viisaudessaan kokea LK-keskus-äidin syleily! Raamatun mukaan 1. ihmisen ensi-kontakti oli luonto, luontoäiti, jonka kohdusta eli maasta ihminen on tullut ja sinne palaa. 1990-luvulla LK:a alettiin rakentaa. Muistan kun soutelin Salmen Katokselta Mustalle. Nuoret miehet Niilo, Pertti, ym. rakensivat laavua päivettyneinä. Tiesimme keskusteluaiheen: kalastus. Olin silloin ”jäähyillä” saarnoistani ja ”tapoin aikaa” rannoilla. Ihmettelin, kun nuori mies seisoi rantapusikoissa koko kesän, katseli järvelle ja piirteli telineensä paperille. Osoittautui, että hän teki suunnitelmaa tulevan LK:n opastimista, rakennuksista, laitureista ym. Olin työpaineitten takia ”niin ulalla”, etten tajunnut asiasta mitään! Kun jäin eläkkeelle v. 2006, oli keksittävä tekemistä. Niilo oli jo vuosia houkutellut tulemaan kirjolohen ongintaan mutta sanoin: ”Ei kiitos, olen niin rauhaton sielu, etten jaksa istua rannalla repun päällä ja odotella kaloja!” Eläkkeellä oli niin paljon ”luppoaikaa”, että ”korvantakanen” tarjous kypsyi: Lapsuuden harrastus jatkui lohestuksessa. Se nosti minut ylös. Aloin viihtyä ”normaalien” ihmisten parissa verrattuna srk:n aktiivisiin kiihkoilijoihin: Tulilla makkaran paistossa 37 asteen pakkasessa ei tarvinnut jännittää, ei olla mitattavissa; riitti kun oli ”samaa porukkaa”, avoin ja vilpitön asenteella: ”Kaikki muu paitsi kalastus on turhaa”. Retkilläni olen viihtynyt nyt 18 v:a: ” ikä painaa” enkä jaksa juosta pitkin rantoja; dieseliä on mennyt 2200 retken 33000 km:llä; makkaraa on mennyt satoja metrejä ja entäs sinappia ja lohitahnaa? Kalakaverit ovat opettaneet elämää. Kokemuksessani yhdessäolo tuiskusta tyyneen muistuttaa kotikäyntieni tunnelmaa: ollaan ihmisiä yhdessä, annetaan elämän virrata luontoäidin halailussa. Jumalan hyvyys voidaan kokea monin tavoin: yksinkertaisesti, kaavoitta, inhimillisesti, rakkaudessa ja kunnioituksessa. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi 0505512490

”PAPPI SIUNASI ESPOOLAISEN PANIMON JEESUS-OLUEN” Nyt piinaviikolla 27.3.-24 avasin kirkollis-yhteiskunnallisen Kotimaa-lehden nettisivun. Siinä oli yllä oleva otsake. Kyllä jysähti päähän, sydän tykytti ja 30-vuotisella pappis-urallani kokemani vanha ahdistus valtasi tomumajani: Kävin perheeni kanssa läpi 16 kantelua, valituksen kohteet alkaen vaatteista, tukasta ja kielimurteesta, päätyen ”kirkon tunnustuksen vastaisuuteen”. Menetin papin oikeuteni sillä perusteella, mitä suustani tuli ulos enkä sillä mitä sinne meni sisään. Kierrellessäni 16000 kotikäyntiä virkatehtävien lisäksi, tulin näkemään, missä ihmiset menevät uskonasioissa: Ikivanhat asenteet näkyvät ja tuntuvat, erityisesti perinteellisissä herätysliikkeissä, ”viidesläisyydessä” ja ”vapaissa suunnissa”. Ne kokoavat entisiä ”juoppoja”, jotka ”ovat kääntyneet ja tehneet parannuksen”. Sieltä tulevat paljolti srk:n päättäjät. Aktiiviuskovaisten asenteissa ainut synti on viina! Se jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin. Ja voi sitä julmuutta, mitä harjoitetaan heihin, joita ei itse olla! Viina on kuin taikasana, jonka ympärillä pyörii srk:n elämä enemmän kuin Raamatun Jeesuksen: Alkon myyjää ei valittu diakoniatyön johtokuntaan; seurakuntalaiset nuuhkivat ehtoollispöydässä mistä viina haisee, kummasta papista; he katsoivat pappien silmäterien suuruutta, kummalla on pienemmät johtuen psyykelääkkeistä vai alkoholista; pengottiin sakastin kaappeja; löytyi nauhuri salanauhoitusta varten ja viinapullo, samoin kuin rippikoululeirin kaapista; henki haisi ”todistajien läsnä ollessa” ja pappi tanssitti nuoria. Mutta eipä tiennyt papin tuomari mitään! Oman taustani valossa lukija saattaa tajuta, miten valtavaa kärsimystä tuollaiset helpot kantelut aiheuttavat papille ja papin perheelle: Yksikin kantelu iskee lopullisen vamman, jopa tuhon! Kirkon taholta kantelijoille ”ei tule mitään”, valittivat he papista mistä tahansa! Kirkko-laitoksessa ei ole mitään jälkihoitoa eikä välittämistä. Kun vertaan omaa työtäni ja siihen liittyvää liikkumavaraa Kotimaa-lehden papin ”Jeesus-oluen” siunaamiseen, niin ”aika älläkälle” joudun. Viime vuonna ilmestyi kahden papin kirjoittama kirja ”Sensuroitu”, jossa Raamatun selitysopilla todistettiin Raamattu läpeensä ihmisten uskonnollisista kokemuksista syntyneeksi kirjaksi. Minua risoi se, että minä sain lähteä tuodessani joitakin viitteitä esille samoista faktoista! Nyt piinaviikolla ”Jeesus” on siis olutmerkki. Kotimaa: ”Helsingin Kallion srk:ssa työskentelevä” ”Visa Viljamaa etsi ideoita tilaisuuteen kirkkokäsikirjasta, Raamatusta ja anglikaanisen kirkon perinteestä. Albaan pukeutunut pastori heiluttaa panimohallissa suitsutusastiaa. Taustalla soi kirkkomusiikki. Pian siirrytään olutpannujen äärelle ja Viljamaa aloittaa tilaisuuden: Ollaan koolla Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Aamen. Espoolaisen panimon Fat Lizardin olutmainos erottuu joukosta. Tuotteen nimikin herättää huomion: Jesus Lizard Passion IPA….Nimi viittaa paitsi pääsiäiskertomuksen päähenkilöön myös basiliski-liskoon. Basiliskin lempinimi jeesuslisko juontuu sen kyvystä juosta vetten päällä." Raamatun Jeesus käveli vetten päällä eikä ollut lisko! Kuvittelin, että ”Sensuroidusta” olisi noussut kohu, mutta täällä Pohjois-Karjalassa ei ole kuulunut mitään! Tämä ”Jeesus-olut”on paljon isompi juttu kansan tasolla, joka vaatii tunnetason jumputusta papilta! Saamme nähdä miten käy. Miten minulle olisi käynyt ”Jeesus-liskoineni”. Tulkitessani mummon mökkien kristittyjen ajatusmaailmaa sanoisin, että he lukevat ”Jeesus-liskon” loppuosan IPA: ITSE PIRUN AINE. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490

SIELUNSILMIN LAPSUUDEN PÄÄSIÄISEEN Vanhemmalla iällä koen nyt sen, mistä vanhat ihmiset kertoivat itse ollessani nuori: Eletyt henkilöhistorian asiat kertautuvat mielessä ja näyttäytyvät näkömuistissa elävinä kuvina. Nyt minäkin voin nähdä menneen ajan ihmiset ja paikat mieleni elokuvissa, kokea entisen tunnetilan uudelleen yksityiskohtaisen tarkasti. Pidän sitä itselleni lahjana mutta toiset eivät ole sitä ihan tajunneet. Koin ilmiön papintöissä antoisana ominaisuutena, joka rikastutti ymmärtämään kotikäyntityössä kohtaamiani ihmisiä ja auttoi eläytymään heidän elämäänsä ja Raamatun ihmisten tarinoihin. Siinä prosessissa oli helppo hengittää lähimmäisenä: Olimmehan ”matalassa majassa” koolla ystävinä yhteisen uskon valtaamina, ”rakkaudessa ja Jumalan hyvyydessä”. Nyt kymmeniä vuosia myöhemmin, kun lähes kaikki mummot ovat kuolleet, nuo muistot tuovat ilon kyyneleen silmääni! Miten ihanan elämän sain, kun lapsen haaveeni toteutui saadessani pappisvihkimyksen kotikirkossani. Nyt elettävällä v:n 2024 pääsiäisviikolla ajatukseni siirtyy 1960-luvun kaupunkimaiseman ”piinaviikolle”. 10-vuotiaana kansakoululaisena sain tuta kotiväeltä ja opettajalta, että ”Jeesuksen kärsimystie” oli jotain valtavan suurta asiaa: Siksi kotona piti käyttäytyä ”kristillisesti”, kuunnella toosasta hartauksia, oltava erityisen ”kiltti”; opettaja kehotti meitä rauhallisuuteen, koska oli ”pyhä aika”; ”kirkossa käyminen” oli yleinen ”hyvä tapa” ja ”kutsumus”; kirkkosaliin saavuttiin arvokkaasti ”pyhään tilaisuuteen”, ja samat naamat samoilla vakiopaikoilla lapsi sai nähdä joka ”pyhä”; melko kaikilla oli musta asu päällä; papit pukeutuivat mustaan ja liikkuivat arvokkaasti alttarilla; tunnelma oli kokemuksessani valtavan ”taivaallinen”, täynnä ”Jumalan rakkautta”. Silloin koin, että minäkin haluan papiksi. Nykyhetkestä on pitkä matka 1960-luvun ”piinaviikolle”, jolloin sanomalehdissäkin oli taiteilijoiden näkemyksiä Jeesuksen kärsimyksestä ”meidän puolestamme” ja pitkiä hartauskirjoituksia; usko oli elävää ja ”luonnollista”; ”uskonasiat” koettiin realiteettina, jolloin Jumala oli oikeasti totta ja ”vaikuttava historian ja elämän kulkuun”, kuten jokainen sai Katekismuksesta lukea; lapset eivät saaneet ”turhia” kysyä; kodeissa oli näkyvillä uskonnon tuntomerkkejä ja symboleita; kaupat olivat kiinni kiirastorstaista alkaen, tanssipaikat ja kapakat suljettu; perjantaina ei näkynyt ihmisiä ”kartsalla” eli ”kaupungilla”; Uskonnollisuudesta eläminen oli Suomessa ja kristillisessä Euroopassa 1960-luvun pääsiäisviikon kansallinen ”yleishenki”; kirkon jäseniä oli n. 80-90 %; kirkon edustajat olivat mukana valtiollisissa tilaisuuksissa; kirkko antoi lausuntoja yhteiskunnan ongelmiin; kirkon arvovalta ja vaikutusvalta näkyi kouluissa, opettajakoulutuksessa, kulttuurissa ja arvoissa. Vastapainona vasemmistopuolueet ja ”ateistit” pitivät meteliä opiskelijamaailmassa ja uskovaisten lapsia kiusattiin koulun pihalla. Muistoni 65 v:a sitten auttaa minua ymmärtämään sen, miten paljon me itse kukin matkallamme koemme täällä. Eletty aika kohdusta alkaen on meissä läsnä koko lyhyen elämämme ajan. Onnellinen on ihminen, joka avautuu näkemään elämänsä kokonaisuutena, jossa on ”jotain järkeä”, juoni, tarkoitus ja merkitys. Laajempi yleisö tajuaa pääsiäistä paremmin, kun heitä lähestytään rennosti, kiihkottomasti, vapautuneesti, ilman minkäänlaista pakottamista. Jorma Luostarinen

RAAMATTUUN USKOMINEN ON EPÄJUMALANPALVELUSTA Lainaan tässä kirjoituksessa netistä löytämääni dos. Kari Latvuksen blogin otsikkoa ja tarkastelen asiaani hänen kirjoitus taustalla. Hän kirjoittaa asiasta, johon törmäsin pappina päivittäin, nimittäin Raamatun tekstien käyttöön. Aiheeni liittyy myös kansaedustaja Päivi Räsäsen herättämään jupakkaan siitä, ”mitä Raamattu sanoo” ja ”mitä Jumalan sanassa sanotaan”. Kristilliseen kulttuuriin on vakiintunut historian myötä yleiskäsitys Raamatusta, jonka mukaan se on jotenkin erikoinen; siitä puhutaan kuin persoonasta; sillä hakataan ja pelotellaan ihmisiä; se nähdään ajattomana tasapaksuna tietosanakirjana; siihen tumpataan omia ennakkoluuloja, omia tunteita ja oman pienryhmän vaatimuksia; kirkon opeista tietävät tunkevat Raamattuun satoja ja tuhansia vuosia myöhempiä ihmisten keksimiä oppeja ja taisteluissa vääräoppisia vastaan syntyneitä uskonnollisia ja poliittisia kädenvääntöjä. Fundamentalisti Räsänen sanoo lukevansa tekstiä alusta alkaen mutta lukee nurinpäin, ei sen aikahistoriasta käsin, etsien sieltä merkityksiä nykyaikaan vaan lähtee väittämään nykyajan kokonaan toisenlaisista ongelmista alkaen. Fundamentalisti ”ei tulkitse Raamattua”; ei sovella sitä eikä sano käyttävänsä sitä johonkin tarkoitukseen: Hän ”uskoo Raamattuun”, personoi sen, jolloin hänen Raamatun luentansa tulos on hänelle paljolti samaa kuin Jumala. Keskustelu vastapuolen kanssa ei suju, koska keskustelijoilla ei ole yhteistä kieltä. Räisäsen syyte on lainvastainen ihmisryhmän loukkaaminen, ei mikään Raamatulla perustelu! Kun pappina kiertelin tuhansissa kodeissa, sain nähdä, missä näissä asioissa mennään tavallisen kansan keskuudessa. Päivi Räsäsen tyyliset Raamatun lukijat esittävät asiansa fundamentalistisesti: Raamattu on erehtymätön; Raamattu on täysin jumalallinen ”Jumalan sana”, puhdas ja väärentämätön dokumentti taivaasta ilman, että alun perin tekstit kirjoitettiin ihmisvoimin heidän silloiseen käyttöön tuhansia vuosia sitten kokonaan toisenlaisessa maailmassa kulttuureineen, ideologioineen, uskontoineen ja olosuhteineen. Kari Latvuksen blogista opin sen, että kirkon ensimmäisissä ekumeenisissa kirkolliskokouksissa 300-luvulla ”ei uskottu Raamattuun eikä Raamattua”; ”varottiin tekemästä Raamatusta Jumalaa”; ymmärrettiin, että Jumala ”oli puhunut profeettojen kautta”. Heidän jälkeen ihmiset laittoivat Raamatun tekstiin myös oman inhimillisyytensä heidän ja srk:n tilanteessa: He suodattivat, tulkitsivat, muokkasivat kirjoituksia käsitettävään muotoon! Siksi myöhempiä oppeja keksittäessä kirkon uusiin tarpeisiin voitiin riidellä vain Raamatun tulkinnoista, ei Jumalasta. Näin ollen Päivi Räsäsellä ei ole parempaan ”Jumalan sanaa” hallussaan kuin kellään muullakaan, vain yhden kuolevaisen syntisen ihmisen tulkinta. Kirkon vanhan linjan toteuttaminen käytännössä poistaisi kireyttä ihmisten väliltä: Voisimme rennosti uskoa yhteiseen hyvään. Jorma Luostarinen

KIRKKO JA TURVALLISUUS? Okun Seudussa 21.3. toimittaja Pasi Huttunen kirjoitti aiheesta ”Emme tee mitään kirkolla, jos se ei ole turvallinen”. Luin sen 10 kertaan, jotta tavoittaisin idean. Pasi yhdistää kirkon ja turvallisuuden niin voimakkaasti, että jos kirkossa ei voi kokea turvallisuudentunnetta, niin kirkko on turha, ”emme tee sillä mitään”. Asia puhutteli minua, koska olin 30 vuotta pappina enkä koskaan ajatellut duuniani tuosta näkökulmasta! Ehkäpä joku uskonsankari sanookin nyt minulle: ”Vieläkö ihmettelet, että sait saarnoillasi lähtöpassit?” Perinteellisille Ev.-Lut. kirkon uskovaisille ja tapakristityille on tärkeää srk:n tilaisuuksissa Pasin mainitsemat ”rauhoittava”, ”terapeuttinen”, ”seesteinen” ja ”tervetullut” tunnelma, jossa voi olla ”kokonainen”,” peittele- mätön itsensä”. Hieno kokemus kelle vaan! Pappina en koskaan lähtenyt liikkeelle omasta tai toisten tun- teesta. Halusin tehdä työni niin hyvin kuin pystyin: noudattamalla papin valaa; toimimalla kirkon lakien ja asetusten mukaan; tekemällä toimitukset ja jumalanpalvelukset kirkkokäsikirjojen mukaan. Ja ennen kaikkea puhumalla Raamatun ja sen tutkimustiedon mukaan. Halusin tehdä työni niin hyvin kuin osasin, koska koin olevani työstäni vastuussa ”Jumalan edessä” papinvalan mukaan. Tapakirkollinen kirkkovieras odottaa kirkolta usein tunnepitoisia kokemuksia, joita hänelle on lapsuudesta alkaen matkalla syntynyt. Ne voivat olla äärimmäisen kaukana papin asettamista tavoitteista. Silloin kirkkovieras helposti pettyy, loukkaantuu ja jopa vihastuu, kun kuulee papin suusta itselleen vie- raita asioita. Psykologinen totuus on, että uskonasioissa liikutaan lapsellisella tasolla, jolloin tunteet purkautuvat helposti. Siinä tilanteessa papin asema on vaikea: Kirkon tuomari rakastaa kirkon jäsentä ja yksikin kantelu papista iskee häneen vamman! Pappi heikon oikeudellisen tilanteensa takia puhuu psykologisia, yleis-humaaneja ja ympäripyöreitä saarnoja, jotta hän pitää työpaikkansa ja seurakuntalainen saa Pasin mainitsemia fiiliksiä! Päivä Räsäsen tapaus on ääriesimerkki toisenlaisesta ihanteesta ja Raamatun luennasta. Häntä kunnioitan siinä, että hän rakastaa Raamatun Sanaa, Jeesusta, joka tuottaa hänelle iloa ”taivaaseen asti”. Sitä haluaisin itsekin kokea ja toivottaa kaikille meille syyllisille ja kuolevaisille ihmisille. Räsäsen kohdalla, kirkkojen kohdalla ja Ev.-Lut. kirkon kohdalla ongelma onkin siinä, mihin Raamattua ja uskoa käytetään. Räsänen käyttää sanaa ihmisryhmää vastaan; kirkot ovat käyttäneet sanaa miljoonia vääräuskoisia ja juutalaisia vastaan; Ev.-Lut. kirkko tekee avioliittolailla itseään tarpeelliseksi. Kaikki tämä herättää tunteita. Kirkon kutsumus on elää omasta historiallisesta perinteestään , ei mistään nykyihmisten vaihtelevista tunteista. Silloin edistetään Sanasta lähtevää turvallisuutta, jonka suojassa papinkaan ei tarvitse pelätä! Jorma Luostarinen

”MISTÄ TÄSSÄ ON KYSYMYS?” Papin töissä 30 v aikana törmäsin jatkuvasti kysymykseen, mitä ja miten saarnaisin: Sain palautetta, joka ei kovinkaan miellyttänyt. Toiset vaativat ”jumalansanaa”; ” älä puhu ihmisten syyhyyn”; toisille riitti ettei ”mummoja itketetty”. Lehdissä kirjoiteltiin puolesta ja vastaan; ruodittiin ulkonäkö, vaatteet ja kielimurre; jotkut heittivät avointa herjaa 25 v viereisen koulun ikkunoista; jengisakki repi 2 kertaan urheiluhousuni alas juoksulenkilläni kaupungin keskustassa; tuli soittoja kotiin ja haukkujia kotiovelle. Saarnavuoroillani osallistujatilastot eivät täyttyneet; esimies kovisteli ”oikeaan uskoon” ja ”saarnaamaan kunnolla”; ääri-ihmiset kantelivat 16 kertaa tuomiokapituliin. Kirkon viralliselta puolelta ei tullut koskaan aitoa tukea jaksamiseen ja työhon, ei minulle eikä perheelle! Itse kirkko-instituutiossa ei ollut minun kokemuksessani mitään mainostettua hyvää, johon ihmiset uskovat! Lääninrovasti kysyikin kuulusteluissaan aika fiksusti: ”Mistä tässä on kysymys?” Tuota kysymystä mietin 1000 kertaa yöllä ja vastausta kävin kysymässä toisilta satoja kertoja. Nyt kun olen eläkkeellä virasta ja pappeudesta erotettuna ”kirkon tunnustuksen vastaisuudesta” ja lueskellut tuhansia sivuja Raamattu-teologiaa, alan löytää jotain vastausta kriisiin. Tavallinen sanankuulija ei ole koskaan kuullut sanoja eksegetiikka ja eisegetiikka eikä koe kristittynä tarvitsevansa mitään sellaista. Pidemmälle edistyneille Raamatun tuntijoille sana eksegetiikka on tuttu käännöksenä ”Raamatun selitysoppi”. Se tarkoittaa mm: Raamatun lukija ottaa selvää Raamatun tekstistä: milloin, missä ja missä olosuhteissa teksti on kirjoitettu; lukija kunnioittaa tekstiä, kuuntelee sen sanomaa, etsii mitä Jumala tekstissä sanoo; lukijaa kiinnostaa tekstin syntymisajan kulttuuriyhteydet ja yhteiskunnalliset tekijät; lukijalle painopiste on tekstissä, jonka merkitystä hän etsii sen syntyajassa; hän tutkii mitä teksti sanoo, mitä kirjoittaja viestii perimätiedon kautta. Eksegetiikassa Raamatun tekstin asia ”olosvirtaa” ja ”ulos otetaan” tämän päivän lukijalle. Siten saadaan objektiivinen tekstin tulkinta, jonka pitäisi olla eri tulkitsijoille melko sama. Eisegetiikka Raamatun selitystapana on eksegetiikan vastakohta. Siinä Raamatun lukija lukee tekstiä itsestään alkaen: tarpeistaan, mielenkiinnostaan, elämäntilanteestaan, ei anna tekstin ”ulosvirrata” vaan ”lukee itsensä sisään tekstiin”. Näin ollen hän löytää Raamatusta sen mitä itse haluaa; hän hakee vahvistusta omille mielipiteilleen valikoimalla vain niitä tukevia kohtia; painopiste on lukijassa eikä Raamatun tekstissä; siten lukija ei saa tekstistä mitään loukkausta tai kehotusta; tekstin Jumala on kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan; Raamatusta tulee vastausautomaatti eikä siinä ole mitään yllättävää, ihmeellistä eikä pelastavaa! Eisegetiikka ei tee oikeutta tekstille vaan halventaa ja latistaa sen merkityksen! Eisegetiikka on subjektiivinen lähestymistapa Raamattuun. Rivipapille on tärkeintä säilyttää duuni. Siksi hän pitää päivän teemasta eisegeettisen psykologis-humanistisen esitelmän. Teksti jää sivuasiasiaksi eksegeeseineen, koska sen sanoma esim. vertaukissa on usein oman kulttuurimme vastainen. Jos saarna olisi tiukan eksegeettinen, kuulija suuttuisi kokiessaan loukkauksen. Ja pappi-parka joutuisi oikeuden eteen! Tuomiokapitulille taas on tärkeintä hidastaa kirkon arvovallan vähenemistä. Siksi se käyttää eisegetiikan mukaisesti ilmiötä ”kirkon tunnustuksenvastaisuus” papin ulosheittämisen perusteena! Jos muuten ei saada ulos, niin sillä saadaan! Eikä tuomiokapitulin tarvitse eisegeettistä perusteluaan eritellä syytetylle. Sitä kysyttäessä sanotaan: ”Sitä ei tässä sanota, riittää että me tiedämme sen!” Tänään voin vastata lääninrovastille, mistä srk:n revohkassa oli kysymys. Kamppailun myötä vuosikymmenten aikana ajauduin yhä enemmän Raamatun eksegetiikan turviin, uskoen, että papin saarnat kestävät koetuksen eksegetiikan perustalla: Onhan se yksi arvostetuimmista teol. maisterin tutkinnon oppiaineista! Jotkut seurakuntalaiset voittivat laitoksensa eisegetiikalla kiperän tilanteen, kun taas toiset eivät tajunneet tapahtumasarjasta mitään! Kirkkolaitoksen tuomarin toiminnassa eisegetiikka on tuhoisa laitokselle itselleen verrattuna sen mainostamaan ”ilosanomaan”: Laitos arvioi saarnaa ennakkoluulon mukaan, subjektiivisesti, itsestään käsin, laitoksen oletettuun etuun, srk:n syyhyyn, antamalla keinotekoisia hallinnollisia tuomioita. Kysyttäessä perusteluja sanotaan: ”Niitä ei sanota, riittää, että me tiedämme!” Ei ihme, että laitoksen virkamies-pappi kysyy syytetyltä itseltään: ”Mistä tässä on kysymys?” Jorma Luostarinen

Tästä pääset lukemaan PDF muodossa Papin väittelykirjaani: KLIKKAA TÄSTÄ

MYYN ”PAPIN VÄITTELYKIRJAA” 6 monistenippua. Kirjoituksia pappina ja entisenä 50 v ajalta. 263 aihetta, sivua: blogeja, kiistoja, uskoa, puheita. Teol., psykol., filosof. ote. Purtua faktaa, pala Okun srk:n historiaa. Ainutlaatuinen elämys kulissien taa. 1 nippu 5 €. Netissä lisää 427 blogia. Haku ”pappi luostarinen”, sivun alhaalla linkki. Kopioi ilmaiseksi. Soita 0505512490

PAPIN VÄITTELYKIRJA 1972 ALKAEN PAPPINA 1. OSA 57 SIVUA 2. OSA 55 SIVUA 2002 ALKAEN PAPPINA 1. OSA 45 SIVUA 2. OSA 38 SIVUA 2022 ALKAEN ENTISENÄ PAPPINA 1. OSA 34 SIVUA 2. 0SA 34 SIVUA YHTEENSÄ 263 SIVUA JORMA LUOSTARINEN p. 0505512490