KIITOS LUONTOKESKUS-ÄITI Kirjoitan aiheesta, koska Outokummun Luontokeskus (=LK) on saanut vähän huomiota siihen nähden, miten merkittävä se on tuhansille kävijöille v:sta 1995 alkaen. Minä kalastelin siellä jo 80-luvulla; ostin veneen Kuokkaselta 1000 mk:lla; ajatutin sen Ravinkaitaan; korjasin kärripolkuja lapiolla, koska auton ”höpinäpönttö” kävi kiviin; liikuin myös polkupyörällä, olin nuori ja voimissani; heräsin aamulla klo 6 ja ”ei kun kalaan”; matkaa oli 8 km sivu ja klo 10 olin jo saarnaamassa; järven rannat olivat villejä; kirveellä raivasin venepaikan; ihmisiä liikkui rannoilla harvoin; polut kertoivat elämästä satoja vuosia ennen; muovikasseja oli jo silloin kaislikossa enkä vielä tajunnut, että muovi liukenee veteen; toin niitä omaan roskikseen; isoin lahna 6.7 kg kävi 40 mm:n verkkoon; kylkiruodot olivat 15 cm; parhaat kalapaikat olivat nykyisen Lasten Kalapaikan karpalohetteiköt; vähitellen porukkaa tuli lisää siikapaikoille ”Nevalahden kieppeille”; ”katuremmi” asui kesäisin Valkeisen saarissa eläen kalalla ja kaljalla; niinpä ”vilttihattuinen mies” vei 6 verkkoa. 4 kertaa putosin jäihin, kerran 25 asteen pakkasessa. Poikkesin joskus ”Kerkän emännän” mökissä. Sota-aikaan heidän kauttaan kulkivat sotilaat Maarianvaaraan; kalaa saatiin lammista räjäyttämällä. Näkömuisti-lahjallani voin katsella 40 vuotta sitten näkemiäni idyllisiä maisemia pikkutarkasti ja kokea uudelleen tunnetilat: veneen vierellä istuin joskus tuntikausia, itkin elämän ilosta erämiehen ihanassa yksinäisyydessä; muistelin isä-vainajaa, kun hän painoi 3-vuotiaan käteen pilkkiongen ja siihen se tarttui pysyvästi. Kuinka ihanaa on olla ”lapinhullun” ja ”norjanhullun” kaltainen ja omassa viisaudessaan kokea LK-keskus-äidin syleily! Raamatun mukaan 1. ihmisen ensi-kontakti oli luonto, luontoäiti, jonka kohdusta eli maasta ihminen on tullut ja sinne palaa. 1990-luvulla LK:a alettiin rakentaa. Muistan kun soutelin Salmen Katokselta Mustalle. Nuoret miehet Niilo, Pertti, ym. rakensivat laavua päivettyneinä. Tiesimme keskusteluaiheen: kalastus. Olin silloin ”jäähyillä” saarnoistani ja ”tapoin aikaa” rannoilla. Ihmettelin, kun nuori mies seisoi rantapusikoissa koko kesän, katseli järvelle ja piirteli telineensä paperille. Osoittautui, että hän teki suunnitelmaa tulevan LK:n opastimista, rakennuksista, laitureista ym. Olin työpaineitten takia ”niin ulalla”, etten tajunnut asiasta mitään! Kun jäin eläkkeelle v. 2006, oli keksittävä tekemistä. Niilo oli jo vuosia houkutellut tulemaan kirjolohen ongintaan mutta sanoin: ”Ei kiitos, olen niin rauhaton sielu, etten jaksa istua rannalla repun päällä ja odotella kaloja!” Eläkkeellä oli niin paljon ”luppoaikaa”, että ”korvantakanen” tarjous kypsyi: Lapsuuden harrastus jatkui lohestuksessa. Se nosti minut ylös. Aloin viihtyä ”normaalien” ihmisten parissa verrattuna srk:n aktiivisiin kiihkoilijoihin: Tulilla makkaran paistossa 37 asteen pakkasessa ei tarvinnut jännittää, ei olla mitattavissa; riitti kun oli ”samaa porukkaa”, avoin ja vilpitön asenteella: ”Kaikki muu paitsi kalastus on turhaa”. Retkilläni olen viihtynyt nyt 18 v:a: ” ikä painaa” enkä jaksa juosta pitkin rantoja; dieseliä on mennyt 2200 retken 33000 km:llä; makkaraa on mennyt satoja metrejä ja entäs sinappia ja lohitahnaa? Kalakaverit ovat opettaneet elämää. Kokemuksessani yhdessäolo tuiskusta tyyneen muistuttaa kotikäyntieni tunnelmaa: ollaan ihmisiä yhdessä, annetaan elämän virrata luontoäidin halailussa. Jumalan hyvyys voidaan kokea monin tavoin: yksinkertaisesti, kaavoitta, inhimillisesti, rakkaudessa ja kunnioituksessa. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi 0505512490