RAAMATTUUN USKOMINEN ON EPÄJUMALANPALVELUSTA Lainaan tässä kirjoituksessa netistä löytämääni dos. Kari Latvuksen blogin otsikkoa ja tarkastelen asiaani hänen kirjoitus taustalla. Hän kirjoittaa asiasta, johon törmäsin pappina päivittäin, nimittäin Raamatun tekstien käyttöön. Aiheeni liittyy myös kansaedustaja Päivi Räsäsen herättämään jupakkaan siitä, ”mitä Raamattu sanoo” ja ”mitä Jumalan sanassa sanotaan”. Kristilliseen kulttuuriin on vakiintunut historian myötä yleiskäsitys Raamatusta, jonka mukaan se on jotenkin erikoinen; siitä puhutaan kuin persoonasta; sillä hakataan ja pelotellaan ihmisiä; se nähdään ajattomana tasapaksuna tietosanakirjana; siihen tumpataan omia ennakkoluuloja, omia tunteita ja oman pienryhmän vaatimuksia; kirkon opeista tietävät tunkevat Raamattuun satoja ja tuhansia vuosia myöhempiä ihmisten keksimiä oppeja ja taisteluissa vääräoppisia vastaan syntyneitä uskonnollisia ja poliittisia kädenvääntöjä. Fundamentalisti Räsänen sanoo lukevansa tekstiä alusta alkaen mutta lukee nurinpäin, ei sen aikahistoriasta käsin, etsien sieltä merkityksiä nykyaikaan vaan lähtee väittämään nykyajan kokonaan toisenlaisista ongelmista alkaen. Fundamentalisti ”ei tulkitse Raamattua”; ei sovella sitä eikä sano käyttävänsä sitä johonkin tarkoitukseen: Hän ”uskoo Raamattuun”, personoi sen, jolloin hänen Raamatun luentansa tulos on hänelle paljolti samaa kuin Jumala. Keskustelu vastapuolen kanssa ei suju, koska keskustelijoilla ei ole yhteistä kieltä. Räisäsen syyte on lainvastainen ihmisryhmän loukkaaminen, ei mikään Raamatulla perustelu! Kun pappina kiertelin tuhansissa kodeissa, sain nähdä, missä näissä asioissa mennään tavallisen kansan keskuudessa. Päivi Räsäsen tyyliset Raamatun lukijat esittävät asiansa fundamentalistisesti: Raamattu on erehtymätön; Raamattu on täysin jumalallinen ”Jumalan sana”, puhdas ja väärentämätön dokumentti taivaasta ilman, että alun perin tekstit kirjoitettiin ihmisvoimin heidän silloiseen käyttöön tuhansia vuosia sitten kokonaan toisenlaisessa maailmassa kulttuureineen, ideologioineen, uskontoineen ja olosuhteineen. Kari Latvuksen blogista opin sen, että kirkon ensimmäisissä ekumeenisissa kirkolliskokouksissa 300-luvulla ”ei uskottu Raamattuun eikä Raamattua”; ”varottiin tekemästä Raamatusta Jumalaa”; ymmärrettiin, että Jumala ”oli puhunut profeettojen kautta”. Heidän jälkeen ihmiset laittoivat Raamatun tekstiin myös oman inhimillisyytensä heidän ja srk:n tilanteessa: He suodattivat, tulkitsivat, muokkasivat kirjoituksia käsitettävään muotoon! Siksi myöhempiä oppeja keksittäessä kirkon uusiin tarpeisiin voitiin riidellä vain Raamatun tulkinnoista, ei Jumalasta. Näin ollen Päivi Räsäsellä ei ole parempaan ”Jumalan sanaa” hallussaan kuin kellään muullakaan, vain yhden kuolevaisen syntisen ihmisen tulkinta. Kirkon vanhan linjan toteuttaminen käytännössä poistaisi kireyttä ihmisten väliltä: Voisimme rennosti uskoa yhteiseen hyvään. Jorma Luostarinen