KIRKKO JA TURVALLISUUS? Okun Seudussa 21.3. toimittaja Pasi Huttunen kirjoitti aiheesta ”Emme tee mitään kirkolla, jos se ei ole turvallinen”. Luin sen 10 kertaan, jotta tavoittaisin idean. Pasi yhdistää kirkon ja turvallisuuden niin voimakkaasti, että jos kirkossa ei voi kokea turvallisuudentunnetta, niin kirkko on turha, ”emme tee sillä mitään”. Asia puhutteli minua, koska olin 30 vuotta pappina enkä koskaan ajatellut duuniani tuosta näkökulmasta! Ehkäpä joku uskonsankari sanookin nyt minulle: ”Vieläkö ihmettelet, että sait saarnoillasi lähtöpassit?” Perinteellisille Ev.-Lut. kirkon uskovaisille ja tapakristityille on tärkeää srk:n tilaisuuksissa Pasin mainitsemat ”rauhoittava”, ”terapeuttinen”, ”seesteinen” ja ”tervetullut” tunnelma, jossa voi olla ”kokonainen”,” peittele- mätön itsensä”. Hieno kokemus kelle vaan! Pappina en koskaan lähtenyt liikkeelle omasta tai toisten tun- teesta. Halusin tehdä työni niin hyvin kuin pystyin: noudattamalla papin valaa; toimimalla kirkon lakien ja asetusten mukaan; tekemällä toimitukset ja jumalanpalvelukset kirkkokäsikirjojen mukaan. Ja ennen kaikkea puhumalla Raamatun ja sen tutkimustiedon mukaan. Halusin tehdä työni niin hyvin kuin osasin, koska koin olevani työstäni vastuussa ”Jumalan edessä” papinvalan mukaan. Tapakirkollinen kirkkovieras odottaa kirkolta usein tunnepitoisia kokemuksia, joita hänelle on lapsuudesta alkaen matkalla syntynyt. Ne voivat olla äärimmäisen kaukana papin asettamista tavoitteista. Silloin kirkkovieras helposti pettyy, loukkaantuu ja jopa vihastuu, kun kuulee papin suusta itselleen vie- raita asioita. Psykologinen totuus on, että uskonasioissa liikutaan lapsellisella tasolla, jolloin tunteet purkautuvat helposti. Siinä tilanteessa papin asema on vaikea: Kirkon tuomari rakastaa kirkon jäsentä ja yksikin kantelu papista iskee häneen vamman! Pappi heikon oikeudellisen tilanteensa takia puhuu psykologisia, yleis-humaaneja ja ympäripyöreitä saarnoja, jotta hän pitää työpaikkansa ja seurakuntalainen saa Pasin mainitsemia fiiliksiä! Päivä Räsäsen tapaus on ääriesimerkki toisenlaisesta ihanteesta ja Raamatun luennasta. Häntä kunnioitan siinä, että hän rakastaa Raamatun Sanaa, Jeesusta, joka tuottaa hänelle iloa ”taivaaseen asti”. Sitä haluaisin itsekin kokea ja toivottaa kaikille meille syyllisille ja kuolevaisille ihmisille. Räsäsen kohdalla, kirkkojen kohdalla ja Ev.-Lut. kirkon kohdalla ongelma onkin siinä, mihin Raamattua ja uskoa käytetään. Räsänen käyttää sanaa ihmisryhmää vastaan; kirkot ovat käyttäneet sanaa miljoonia vääräuskoisia ja juutalaisia vastaan; Ev.-Lut. kirkko tekee avioliittolailla itseään tarpeelliseksi. Kaikki tämä herättää tunteita. Kirkon kutsumus on elää omasta historiallisesta perinteestään , ei mistään nykyihmisten vaihtelevista tunteista. Silloin edistetään Sanasta lähtevää turvallisuutta, jonka suojassa papinkaan ei tarvitse pelätä! Jorma Luostarinen