NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 4. PYRIN OLEMAAN OMA ITSENI Evankeliumi merkitsee minulle sitä, että haluan olla mahdollisimman paljon sellainen ihminen, joksi Jumala minut teki. Hän teki minusta ihmispersoonan, ainutlaatuisen sellaisen luomakunnassa. Elämäni on sitä, että jatkuvasti itse kasvaisin sellaiseksi ihmiseksi, miksi Jumala minut tarkoitti. Ristiriitani ja ahdistukseni todistavat, että minä en ole vielä sopusoinnussa sen ihmisen kanssa, mitä minä todellisuudessa olen. Ehkäpä ennen kuolemaani löydän joitakin askeleita kohti itseäni. Olen pappi mutta en roolihenkilö. En halua esittää mitään sellaista osaa, joka minulle on vieras. Joskus kuitenkin löydän itseni jopa pellen paikalta. Oma heikkouteni ihmisten paineita vastaan vetää kohti epäaitoutta. Siitä voi nousta. Jumala näkee ihon päälle, mutta myös ihon alle. Papinpuku on työvaatteeni. Jos olisin rakennusmies, vastaava asu olisi haalarit. Papinpuku ei muuta minua miksikään. Olen pappi puvusta millään lailla riippumatta. En pakene puvun sisään enkä toimi puvun avulla. Vain minä, ihmispersoona. Uskon, että mitä aidompana itselleni toimin, sitä enemmän Jumala voi toimia minun välityksellä. Jumalan käyttämä tie on juuri persoonallinen, ihmispersoonan kautta tapahtuva tie. Jumalan hyvä työ ihmisen kautta vääristyy sitä vähemmän, mitä enemmän ihminen tuntee itseään ja hallitsee itseään aitona minänä. Kaikki ihmispersoonalle vieras vääristää Jumalan hyvää työtä. Törmään esteisiin jalossa pyrkimyksessäni. Esteet ovat aina ihmiset. Koen heikkouteni takia heidän vaatimuksensa uhkaavina aidolle minuudelleni. Ehkäpä siksi sorrun puheessa nuottiin ja käytöksessä papilliseen kaavamaisuuteen. Kaikki kaavamaisuus on aidon minän suojaamista. Jotkut seurakuntalaiset ilmaisevat suoraan minua vastaan omat ihanteensa. Koen, että he estävät minua olemasta minä. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1206 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 3. MIKSI YHÄ OLEN PAPPINA? Pappina joudun olemaan lähellä itseäni. Siinä minä olen erityisesti vaikeuksineni. Olen epävarma. Minulla on monia pelkoja. Ristiriitoja ja ahdistuksen tunteita on vielä tähän päivään asti riittänyt. Jotkut asiat johtuvat lapsuuteni aikaisista ihmisistä, jotkut tämänhetkisistä ja jotkut minusta itsestäni. Olen tällainen. Huomaan tulleeni ammattiin, jossa ristiriitani nostavat päätään. Aivan kuin olisin hakeutunut työhön rypeäkseni vaikeuksissa. Vai rankaisenko itseäni? Ei. Kyllä minä olen pappina sen takia, että tyydyttäisin syviä kaipauksiani. Olen etsimässä itselleni apua kasvaakseni sisäisesti ja tullakseni vapaaksi. Vain ihmisten ympäröimänä voin kasvaa. En nauti ristiriidoista. Haluaisin niistä irti. Vaikka pappina oleminen ei olekaan minulle helppo asia, se on kuitenkin läheinen asia. Olen löytänyt kristillisestä uskosta sanoman tai voisiko sitä kutsua ohjelmaksi, jonka mukaan ihmisellä on olemassa apu kasvaakseen. Minä itse tarvitsen kipeästi apua kasvaakseni ihmisenä ja näen uskossa Jumalaan mahdollisuuden lähteä kasvamaan. Jumalan antama apu on juuri sitä, mitä minä itse tarvitsen. Olen pappina siitä syystä, koska usko Jumalaan on ihmiselle pelkästään myönteinen asia. Ainakin se on sitä minulle. En voi kuin kiittää Jumalaa, jos hän sanoo rakastavansa minua. Raamatun tekstit ovat tulvillaan todistusta siitä, että Jumala pitää ihmisistä, haluaa heille pelkkää hyvää ja lahjoittaa kaikenlaista. Kyllä minä iloitsen saadessani uskoa sellaiseen Jumalaan. Uskomisen hyöty on siinä, että ihminen pääsee kasvamaan omassa itsessään. Usko Jumalaan auttaa aivan samaan päämäärään ihmisessä kuin terapeuttinen hoito, ellei ihmisen Jumala-kuva ole vääristynyt. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ihmisen elämässä. Uskomisesta seuraava ihmisen hoito on elävä ja elinikäinen. Minullekin. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1205 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 2. TARVITSEN ITSE JATKUVAA HOITOA Nyt kun olen sairaslomalla, huomaan yhä selvemmin työn aiheuttaman väsymyksen. On aikaa seuloa tunteita ja mielialoja. Pystyn erittelemään itseäni, työn ikäviä puolia ja myönteisiä. Työntekotilanteet vievät niin kaiken energian, ettei seulontaan jää riittävästi aikaa. Latautuminen työhön pitäisi kuitenkin tapahtua työn lomassa. Eihän loma ole sitä varten, että työntekijä silloin muistelee töitään. Loma on lepoa varten. Joittenkin määritelmien mukaan pappi on sielunhoitaja. Silloin hän on toisen ihmisen kuuntelija hänen ehdoillaan. Kuunteleminen vaatii kuulemista. Itse väsyneenä toisen kuunteleminen on mahdotonta. Huomaan, että vain itse itselleni selkeänä, voin ja jaksan istua toisen ihmisen lähellä. Muussa tapauksessa tulee olo, joka vaatii kiirehtimään jo toiseen virkatehtävään. Miten voisin toista hoitaa, jos itse olen sairas? Mitä sairaalla on annettavana kuin oma sairautensa? Hoidon tarve ja rehellisyyteni itseäni kohtaan pakotti minut kysymään piispalta työnohjausta. Asia järjestyi ja ohjauksen aloittamisesta on kulunut jo vuosi. Tunnen hyötyneeni tuosta palvelumuodosta monella tavalla. Pääsen keskustelemaan minulle vaikeista työtilanteista turvallisessa ympäristössä ja siten, että minulla on mahdollisuus itse kasvaa ihmisenä ja työntekijänä. Pelkkä puhuminen ei mitään hyödytä. Sairauden juuret tarvitsevat selvitystä. Olen kokenut, että seurakunnan työntekijät omissa seurakunnissaan ovat aika lailla puhumatonta väkeä. Ehkä tämä johtuu kuvitellusta uskovaisihanteesta. Sen mukaan uskovaisella ei saa olla vaikeuksia tai muussa tapauksessa hänen uskonsa laatu asetetaan kyseenalaiseksi. Seurakunta on valtava joukko ihmisiä. Aiheuttaisiko puhumattomuutta ymmärtämättömien pelko ja tarve suojautua vaikuttajayksilöiden edessä? Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1204 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVULLA 1. TÄTÄKÖ SE ONKIN? Pappi tekee työtä omalla persoonallaan. Siksi oma sisäinen tila sävyttää työn tulosta. Työn tekeminen ei ole minun ulkopuolinen tapahtuma vaan osa minua. Millainen minä itse olen, määrittää työtäni. Tuon työhöni iloni, suruni ja kaikkeni, tietoiset ja tiedostamattomat perusteet. Työn välityksellä, vaikkakin puhuisin kuinka Jumalasta, seulon myös itseäni. Nuoruuden odotukset papinviralta eivät täyttyneet. Minulta puuttuivat tosiasioita vastaavat tiedot ja tuntemukset. Näin papin puvussaan ihannehenkilönä ja seurasin sokeasti joitakin ihanteitani. En uskaltanut kysyä itseltäni, mitä haluan. Siksi mennessäni teologiseen tiedekuntaan en tiennyt, mihin ammattiin oikeastaan tähtäsin. Vasta täällä kentällä selvisi, miten minä koen työni. Vasta täällä aloin mitata sopivuuttani ja tutkia tuntojani. Papin työ vaatii lujaa luottamusta omaan itseen, koska mielipiteiden tarjoajia riittää. Tapaan päivittäin erilaisia ihmisiä ja joudun menemään heitä lähelle. Kestääkö pinna? Uskallanko kuunnella häntä loppuun asti? Missä vaiheessa laukaisen omat puolustusmekanismini päälle? Tuntuu siltä, että jotkut ihmiset kajoavat persoonaani liian rajusti. Koen itseni riittämättömäksi ja joudun etsimään itseluottamusta. Tiedän, että kaipaan lisää selkeyttä itselleni. Aivan siksi, että viihtyisin paremmin. Kun koen itseni väsyneeksi ja haluttomaksi enkä jaksa rakastaa ihmisiä, olen itse solmussa. Myönnän sen. Ehkä minulla on liian monta puhetta pidettävänä? Ehkä tunnen pumpanneeni itseni tyhjiin? Ehkä perheelle jää liian vähän aikaa? Jumalakin tuntuu kaukaiselta ja uskovaiset ikäviltä. Silloin ajatus lähtee kulkemaan vallattomia mutta kuumeisia ratojaan. Menen lenkille. Hölkkään. Etsin sopusointua itseni ja työni välille. Aivan yksin. Outokummussa 18.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1203 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 32. Huomattava puute on, ettei hän analysoinut papin viran, statuksen ja roolien suhdetta yhteiskunnassa tapahtuvaan sosiaaliseen interaktioon. Siitä syystä ja tekemättä itse kenttätyötä hän universaalisti liikaa sitä, mitä hän kutsui löydökseen. Papiksi vihkiminen on tapahtumasarja, joka liittää pappiskandidaatin uudella tavalla kirkkoon ja kirkon virkaan. Hän siirtyy yleisestä pappeudesta erityis- eli virkapappeuteen. Aktissa ennakoidaan piispan, tuomiokappitulin, papin ja seurakuntalaisten statuksia ja rooleja. Aktissa ne demonstroidaan kaavamaisesti, perinteellisesti, institutionaalisesti ja lakisääteisesti. Nykyisen käsikirjan kaavassa ei näy se kulttuuri- ja yhteiskuntamuutoksen aiheuttama pappisihanteen muutos, joka näkyy ruotsalaisten ja suomalaisten teol. ylioppilaiden toiveissa ja nyky-yhteiskuntien joissakin haasteissa. Kaavassa papin virka, status ja roolit esitellään pikemminkin kirkon historiassa muotoutuneilla käsitteillä. Van Gennepillä on runsaasti välineitä aiheeni tutkimiseen. Toiset siirtymäriittiteoreetikot ja tutkijat auttoivat tuomaan uusia käsitteitä teoriaan ja kytkemään siirtymisen idean urbaaniin yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen todellisuuteen. Käyttökelpoisia käsitteitä ovat virka, status, rooli, roolikasauma, profeetallinen karisma contra byrokraattinen karisma, srk sosiaalisen vuorovaikutuksen yksikkönä, tuomiokapituli kontrolli-, valta- ja auktoriteettiagenttina contra pappi ihmispersoonana, ja se että kirkko legitimoi ja lisensioi pappisviran kelpuuttamalleen kansalaiselle. Kokoan seuraavaan taulukkoon luettelon niistä teorian teeseistä, jotka selittävät papiksi vihkimistä Suomen luterilaisessa kirkossa. Ensimmäisessä sarakkeessa on teorian yleistävä väite ja sen rinnalla toisessa sarakkeessa sen kirkollinen manifestaatio. Outokummusa 9.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1202 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 31. Koko kirkon edustajana piispa ja hänen tuomiokapitulinsa järjesti initiatoriset tulikokeet, joista vihittävän oli selviydyttävä kirkon määrittelemällä tavalla. Van Gennepin teoria sopii selittämään papiksi vihkimistä osittain sellaisenaan, mutta osittain sitä on korjattava. Kenttäaineiston selittämisessä teorian puutteet ja virheellisyydet tulevat esiin, esim. väite siirtymisen universaalisesta kaavasta. Kirkon aktia on mahdoton pakottaa pelkistettyyn kaavaan. Siinä kuten sitä edeltävässä ordinaatiokoulutuksessa on erotettavissa ainoastaan katkelmallisia separaatioita, liminaalisuuksia tai inkorporaatioita, joiden järjestys voi olla mikä tahansa eivätkä ne välttämättä muodosta mitään yhtenäistä siirtymisen sarjaa. Toiseksi on huomattava, että van Gennepin peruskaava jää melko teoreettiseksi käsitteeksi, koska se vastaa reaalisia siirtymiä vain osittain. Tulkitsijasta itsestään riippuu, millä nimellä hän kutsuu jotain prosessin aktia, ja yhtä ja samaa aktia voidaan yhtä aikaa katsoa esim. separaation ja inkorporaation näkökulmista. Niinpä esim. siirrettävän oma näkökulma voi olla juuri vastakkainen kuin riitin järjestäjän. Kolmanneksi on huomattava, että siirtymisprosessissa on autonomisia ja kiinteitä jaksojen sarjoja, joista löytyy kaikki peruskaavan vaiheet, mutta nekään eivät vastaa sitä mekaanisuutta, josta van Gennep puhuu. Neljänneksi on huomattava, että van Gennepin ”ordinaatio” ei ole papin statuksen muutoksen ”siirttymäriitti”, vaan teologian ylioppilas tullessaan teol. kandidaatiksi ja ordinaatiokoulun käyneeksi tarvitsee siirtymisprosessissaan aikaa keskimäärin 6 vuotta, jona aikana hän läpäisee satoja erilaisia akteja. Papiksi tulemisessa on lakisääteisesti määritelty, mitkä aktit ovat pakollisia, joten nekin vihkimystä edeltävät tapahtumat vaikuttavat lopputulokseen. Puutos niissä voi merkitä, ettei ole lopputulostakaan. Siirtymisen viisi tapaa kolmella tasolla saadaan esiin empiirisessä aineistossa, parhaiten papiksi vihkimisen aktissa. Van Gennepin prosessiajattelu ja spesiaalit käsitteet kuten. esim. pyhä, syntymä, kuolema, ylösnousemus, transitio, liminaalinen, separaatio ja inkorporaatio sopivat hyvin tutkimusaiheen selittäjiksi. Outokummussa 9.9. 25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1201 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 30. Kuvassa 11. kirkon itäpään elämänovi on jatkuvasti auki. Sillä on käytännön merkitys, että yleisö saa jatkuvasti happea, mutta avoin ovi myös symboloi pääsyä spirituaaliseen uuteen elämään, joka tässä tapauksessa näkyy kirkkovieraille heidän selkäpuoleltaan. Seurakunta odottaa sitä idästä päin. Katsoessaan länteen, kuolemaan päin, se toivoo näkevänsä kuoleman vastakohdan. Jumalanpalveluksen jälkeen kastetut poistuvat kirkon pääovesta ja sivuovista, kun taas papit sakastin ovesta. Kirkkoon papit tulevat lännestä, maallikot yleisimmin idästä. Pyhät ja pyhään spesiaalisti vihkiytyneet kohtaavat toisensa pyhemmän alueella kuorissa, jossa tapahtuvat sakramentaaliset mysteerit, kirkolliset toimitukset. Kun Kalle Seppänen poistui ordinaation jälkeen sakastiin, hän oli kulkueen viimeisin. Hänen edellään kulkivat avustajat ja piispa ensimmäisenä. Poistuvan kulkueen järjestys oli siis päinvastainen kuin saapuvan. Sakastiin tultuaan vihittävä oli täsmälleen samassa pisteessä, josta hän oli hetki sitten lähtenyt. Hän teki sekä spatiaalisesti että spirituaalisesti kehällisen matkan, kun taas sosiaalinen matka oli kohoava ja suoraviivainen. Tapahtumassa näkyy eräänlainen spiraalisesti kiertyvä ja kohoava dialektinen statuksen muutos, jota van Gennep tarkemmin määrittelemättä kuvaa seuraavasti: ”Ryhmälle ja yksilölle elämä itse merkitsee separaatiota ja jälleen yhdistymistä, muodon ja ehtojen muuttumista, kuolemista ja syntymistä uudelleen. On toimittava ja lopetettava toiminta, odotettava ja levättävä, ja sitten aloitettava toimia jälleen, mutta uudella tavalla.” Yhteenvetona esitän seuraavassa kuviossa Seppäsen spatiaaliset siirtymiset kirkossa kronologisessa järjestyksessä, peruskaavan jaksot ja binaariset oppositiot: Glaserin ja Straussin ”siirtymisen muotoa” soveltamalla saadaan yhteen kuvioon koko siirtymisprosessi alkaen teol. ylioppilaan statuksesta. 5. Loppukatsaus Kalle Seppäsen siirtyminen papin sosiaaliseen statukseen kesti useita vuosia. Statuksen muuttumisprosessissa hän teki lukuisia valintoja ja kulki useiden välivaiheiden kautta toivomaansa päämäärään, pappisvirkaan. Papiksi vihkimisen akti oli viimeinen vaihe ja samalla siirtymisen päätepiste. Opiskeluaikana hän oli eniten riippuvainen yliopiston tiedekunnasta, mutta mitä lähemmäksi hän tuli vihkimystään, sitä merkityksellisemmäksi tuli piispa ja tuomiokapituli. Outokummussa 9.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1200 blogia