TUURE LEHENIN ”MATERIALISTEJA JA IDEALISTEJA” -KIRJASTA, 1964 3. Lainaan, referoin ja hieman muokkaan tekstiä entisen papin filosofisella mielenkiinnolla. Seuraava englantilainen kokemusfilosofi on John Locke, v. 1632- . Hänen katsomuksensa kuvastavat porvariston ja aatelin kompromissiin päättyneen Englannin vallankumouksen aikoja. Käsitykset moraalista, hyvästä ja pahasta ovat hyvin erilaisia ja suhteellisia. Jumala-ajatus ei ole yleinen kaikille ihmisille ja on kansoja, joilta se puuttuu. Locken sanotaan uskoneen neitseestä syntymiseen ja kuolleiden ylösnousemukseen. Hän yritti saada uskontoa sopusointuun järjen kanssa ja luoda rationaalista uskontoa. Hänen mukaan Jumala loi maailman mutta ei puutu sittemmin sen asioihin. Tyypillinen deismin käsitys! Suomen historiassa Henrik Gabriel Porthan ihaili Locken mystiikkaa vastakohtana Immanuel Kantiin. Juutalainen v. Baruch Spinoza, 1632- puhuu paljon Jumalasta mutta ei tarkoita silla maailman yläpuolella olevaa oliota eikä henkeä vaan luontoa sellaisena kuin sen aistimme: Deus sive natura = Jumala eli luonto. Jumalalla ei ole mitään antropomorfisia piirteitä, toimintoja eikä ominaisuuksia. Jumala-luonto on ikuinen ja toimii omien lakiensa mukaan. Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Täsmälleen samaa kuin pappien ja teologien kirja ”Jumalan synty” 2025! Spinozan Jumala ei kelvannut kirkonmiehille, uskovaisille eikä juutalaisillekaan. Hänet heitettiin ulos srk:sta. Oppi leimattiin jumalattomuudeksi, joka vapaamielisessä Hollannissa tarkoitti kirkonkirousta ja julkaisukieltoa. Saksalainen Leibnitz ajatteli, että todellisuus koostuu monadeista ja niiden maailmassa vallitsee tiukka hierarkia. Ylinnä on Jumala, jonka säteilystä tulevat alemmat monadit, ensin henkiolennot, sitten ihmiset ja eläimet. Monadit muodostavat yhtenäisen maailman, jossa vallitsee ennalta säädetty harmonia. Sen mukaan Jumala maailmaa luodessaan sijoitti monadit oikeaan järjestykseen. Vallitseva luonnon ja yhteiskunnan järjestys on paras kaikista mahdollisista maailmoista. Voltaire pilkkasi ajatusta ”Candidessa”. Historiallisen kehityksen tajuaminen saa mainesanoja materialistifilosofeilta esim. marxilaisuudesta. Outokummussa 13.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1157 blogia alla linkki

TUURE LEHENIN ”MATERIALISTEJA JA IDEALISTEJA” -KIRJASTA, 1964 2. Lainaan, referoin ja hieman muokkaan tekstiä entisen papin filosofisella mielenkiinnolla. Keskiajan feodaaliyhteiskunnassa kristinusko sopi hyvin viralliseksi uskonnoksi. Kirkko opetti kansaa alistumaan Jumalan säätämän esivallan edessä dualistisilla kristinopin dogmeilla: papit/ maallikot, paavi/ keisari, sielu/ ruumis, henki/ liha. Kapinointi riisto- ja sortojärjestelmää vastaan merkitsi kerettiläisyyttä kirkon virallisista arvovaltaa vastaan. Skolastiikkaa on sanottu koulumiesten filosofian aikakaudeksi, jolloin tutkittiin Raamatun ikuisia totuuksia ja saivarreltiin: Kuinka vanha Aatami oli Jumalan luotua hänet; tuleeko kylkiluu, josta Eeva luotiin olemaan hänen vai Aatamin kyljessä ylösnousemuksessa? Kirkkoruhtinaat käyttivät hyväkseen menneisyyden maineikkaiden filosofien perinteen arvovaltaa. 1000-luvulla Anselm Canterbyryläinen valjasti Platonin idealismin kirkon vankkurien vetäjäksi, seuraavaksi Aristoteleen. ”Papit tappoivat Aristoteleesta sen, mikä siinä oli elävää ja ikuistivat kuolleen”, sanoo Lenin. Dominikaani Tuomas Akvinolainen, v. 1225- on skolastiikan ja Rooman kirkon maineikkain teologi. V. 1879 hänen oppinsa julistettiin kirkon ainoaksi oikeaksi ja ainoaksi totuudeksi. Tuomaan jälkeen syntyi tomismi ja uustomismi. Kaikki maailmassa on sijoitettu hierarkkiseen portaikkoon, joka alkaa elottomista esineistä ja nousee ihmisten kautta enkeleihin ja Jumalaan. Jumalan luomat ihmisruumiit ovat valtion alaisia, sielut kirkon. Duns Scotus nominalisteineen ja realisteineen kiisteli yleiskäsitteiden olemisesta ja suhteesta yksilökäsitteisiin. 1500 luvulla tuli käänne uuteen aikaan ja Euroopassa ilmeni monenlaista liikehdintää kirkossa, yhteiskunnissa ja tieteessä. Kirkko korosti perinnettään ainoana totuutena ja inkvisitiollaan kuulusteli, kidutti ja poltti ihmisiä, jotka kritisoivat kirkkoja, esittivät Raamattua vastaan ja tieteissä toivat esille tietoa, joka ei ollut kirkon tulkintojen mukainen. Ranskalainen rationalisti Descartes uuden filosofian isänä vaikuttaa tänäänkin. Ainut totuuden etsinnän lähtökohta on cogito ergo sum eli ajattelen, olen siis olemassa. On skeptisesti epäiltävä kaikkia aistimuksia, Jumalaa ja kirkon oppeja. Etsiessään totuutta ihmismielen tajunnasta eikä sen ulkopuolelta objektiivisesta todellisuudesta hän joutui loogisiin ristiriitoihin ja päätyi turvautumaan Jumalan apuun, joka oli reaalikäsite hänen teorioissaan. Mistä hän tietää, että Jumala on olemassa? Siitä että hänellä on sielussaan ajatuksellinen kuva Jumalasta. Hän ei nähnyt laadullisia eroja orgaanisen ja epäorgaanisen materian välillä ja käsitti eläinten ja ihmisten ruumiin rakenteen kellon tai muun mekaanisen laitteen tapaiseksi automaatiksi, koneeksi. Eläimet, esim. lehmät ja hevoset ovat suuria koneita! Dualismin ja mystiikan lumoissa ihmisellä on kuitenkin kuolematon sielu, joka asustaa aivojen käpyrauhasessa. Englannissa Francis Bacon, 1561- empiristinä ja materialistina totesi, että on aistiva sielu ja järjellinen sielu, joiden avulla saadaan varmaa tietoa maailmasta. ”Tieto on valtaa” hän sanoo. Se tarkoittaa, että tuntemalla luonnonlait, ihminen pääsee luonnon herraksi ja voi vaikuttaa maailman menoon. Thomas Hobbes, 1588- materialistina kehitteli oppejaan ilman uskontoa matemaattisella tarkkuudella. Teologia ja skolastiikka on keksiaikaista valetiedettä. Jumalaa ei ole eikä sielu ole kuolematon. Uskonto perustuu tietämättömyydestä johtuvaan pelkoon. Uskonto = taikausko. ”Leviathan”-teoksessa hän toteaa, että näkymättömät voimat on keksitty valtion luvalla. Samaa sarjaa on taikausko. Outokummussa 13.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1156 blogia alla linkki

TUURE LEHENIN ”MATERIALISTEJA JA IDEALISTEJA”-KIRJASTA”, 1964 1. Lainaan, referoin ja hieman muokkaan tekstiä entisen papin filosofisella mielenkiinnolla. Alussa oli materia. Kreikan filosofia alkaa 600-luvulla eKr. materialistisena luonnonfilosofiana. Pohdittiin maailman alkuperää. Ongelmana ei ollut sen synty ja luominen vaan alkuaine, josta maailmankaikkeus koostuu. Thalekselle kaikki on vettä, kaikki oliot ovat jumalia ja magneettikiven sielu saa raudankappaleen liikkumaan. Leninin mukaan tuon ajan filosofeille jumala tarkoitti luontoa ja jumalat kuvattiin maallisin käsittein olentoina. Anaksimeneelle alkusubstanssi on ilmaa kuten sielu. Anaksimandroksen mukaan maailma on ikuinen materia, ei luotu, vaan ikuisesti kestävää liikettä. Anaksagoraan mukaan luonnonilmiöiden taustalla ovat olioiden siemenet, joita liikuttelee nuus, järki. 500-luvulla Herakleitos korostaa ajatusta panta rei eli kaikki virtaa, on liikkeessä. Alkusubstanssi on tuli. Luonto on prosessi, vastakohtien taistelua. Jumala on päivä ja yö, sota ja rauha, jne.. Pythagoras ja sofistit 500-400 -luvuilla. Heillä on mystisiä menoja, sielunvaellusoppi ja taikausko. Protagoraalle ihminen on kaiken mitta. Hän palvoo jumalia, vaikka ei tiedä niistä mitään. V. 460- Demokritos ei puhu idealistisesti uskonnosta. Platon syytää Leukipposta asebeiasta eli jumalattomuudesta, joka johtaakuolemanrangaistukseen. Platon v. 427- kehitteleetaistelevaa eli objektiivista idealismia. Jokaisella luonnon havaitulla oliolla on täydellinen vastine ideamaailmassa ja jumala kuuluu siihen. Idea-opin perustalle UT:n Paavali kehittelee käsitystä Kristuksesta, täydellisestä, katoamattomasta ja kuolemattomasta ihmisen ideasta, joka on Jumalan kaltainen ( Arne Runeberg ). Platonin maailma on teleologinen eli päämäärähakuinen. Se yleis-hellenistisenä käsitteenä selittää myöhempien UT:n kirjoittajien tulkintaa VT:sta UT:n ideajuonteiden pohjana ja taustana. Elämän kulkua ohjaa ihmistä korkeampi tarkoitus uskonnon mystiikan puitteissa. Hyve on tietoa ja itsessään oleva absoluutti. Aristoteles v. 384- on Kreikan filosofian Aleksanteri Suuri. Luonto on objektiivisesti olemassa mistään hengestä riippumatta. Olioiden olemus on niissä itsessään. Alkumateria ilman luomista on itsessään passiivista ja sen on pannut liikkeelle liikkumaton liikuttaja, jota A. ei sano jumalaksi. Se antaa maailmalle teleologis- finalistisen tarkoitus-päämäärän. Materia on passiivista mutta sielu aktiivista. Epikuros v. 341- selittää maailman ilmiöt luonnollisesti turvautumatta mystiikkaan ja haluaa vapauttaa ihmiset uskonnollis-taikauskoisten käsitysten aiheuttamasta kuoleman ja sen jälkeisen elämän pelosta. Lucretiuksen mukaan mitään ei synny tyhjästä, joten hän kieltää luomisen tyhjästä, ex nihilo, VT:n vastaisesti. Kuolematon sielu ja sielunvaellus on hänelle taikauskoa. Ei ole Tantalosta, ei Kerberosta, ei Haadesta eikä Tartarosta. Kuolema on samaa sarjaa kuin syntyminen. Luonto on oman kehityksensä varassa, toimii luonnonlakien mukaan ilman mitään ihmeitä. kaikki syntyy maasta, Maaemosta ja kehittyy ajassa korkeammalle tasolle. Selvää naturalismia! Uskonnon yliluonnolliset oliot ovat samaa sarjaa kuin unen näyt. Jos jumalia sattuu olemaan, ne elävät omissa maailmoissaan omaa elämäänsä puuttumatta tapahtumien kulkuun. Roomalainen Lukianos ei nähnyt mitään eroa kristinuskon ja muiden uskontojen oletusten välillä. Hän ruotii niitä taikauskosta. Jorma Luostarinen Outokumpu 12.8. -25 nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1155 blogia alla linkki

”JUMALAN SYNTY”-KIRJAA ENNEN LUDWIG FEUERBACHIN ”USKONNON OLEMUKSESTA” 2. Usko jumalan olemassaoloon perustuu vain luontoon ja logiikkaan: Koska minä olen täällä, on jumala ulkopuolellani! Luonto ja luomistyö ei tähtää ihmiseen eikä ole ihmistä varten. Luonnon järjestys ei tarvitse ihmistä sen enempää kuin mitään muutakaan luontokappaletta. Teologit selittävät luomisen ja luonnon väärässä järjestyksessä: Ensin on henki, sitten materia - idealismin mukaan. Se tunne, että ihminen kokee itsensä rajoittuneeksi, voimattomaksi ja mitättömäksi luonnon osana synnyttää vastakohdan, jumalan. VT:n Jumala kysyykin Jobilta: ”Taidatko solmia Otavan siteet?” Sokrateen mukaan: Mitä ihminen voi tehdä on inhimillistä, mitä ei jumalallista. Uskonnollinen primitiivinen ihminen ja haihatteleva kulttuuri-ihminenkin pitää Jumalaa salattuna, koska luonto tulee olemaan ihmiselle aina osaksi salattu eikä täydellisesti selitettävissä. Uskovaisille jumala ja luonto ovat 2 eri asiaa, mutta mielikuvituksessaan ja toiveissaan he eivät niitä ymmärrä yhdeksi. Luonto on aina ollut ja jumala tulee mukaan vasta ihmisen kuvitelmien mukana. Kaikki se mikä on luonnossa, järjestys, vakaus, luonnonlait, pysyvyys, voimat, yllätykset, tuho, jatkuvuus, jne. näkyvät eri muodoissaan myyteissä, riiteissä, symboleissa ja uskonnollisesti tulkitussa yksilön ja ryhmän elämässä ja jumalakuvassa. Jumala luontona ei siis ole mikään moraalinen tai henkinen vaan ainoastaan luonnollisen fyysinen. Luonnossa ei ole moraalia! JUMALAN SYNTY-kirjassa 2025 näkyy feuerbachilainen selitysmalli tänä päivänä jo kirjan nimessä. Tuhansien vuosien aikana eri aikakausien ehdoilla ja olosuhteissa Lähi-Idän kulttuurien ihmiset ovat keksineet, muokanneet, valikoineet ja tallentaneet tarvitsemiaan käsityksiä Jumalasta Raamattuun: Hei loivat jumalia, Jumalan. Jumalien kehityssarjassa VT:n Jahve on luonnon ainoa Jumala ihmisen kuvaamana luonnon ilmiöiden ja ihmisen ominaisuuksien sanastolla. Siten persoitu Jumalakin kätkee: Jumala on luonto. UT:n Jeesuksen Kristuksen kehityskaarella kirkossa voitti käsitys Kristuksen kahdesta luonnosta: Jumala ja ihminen. Käsite luonto eri merkityksessä kuin Feuerbachilla. Kristuksessa on vaikea nähdä mitään yhteyttä Feuerbachin tarkoittamaan fyysiseen luontoon. Outokummussa 5.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1154 blogia

”JUMALAN SYNTY”-KIRJAA ENNEN LUDWIG FEUERBACHIN ”USKONNON OLEMUKSESTA” 1. Papin koulussa 1970 luvun alussa minua kiinnosti lukea uskonnonfilosofiaa. Törmäsin Feuerbachiin (1804-1872 ). Hänet määriteltiin saksalaiseksi marxilaisuuden taustavoimaksi, materialistiksi, filosofian historioitsijaksi ja ateistiksi. Ajattelussaan hän pyrki osoittamaan, ettei ihmisen olemus ole hänen itsetajunnassaan vaan häntä muovaamissa aineellisissa olosuhteissa: ”Ihminen on sitä mitä syö”, sanaleikki der Mensch ist was er isst. Uskonto on vieraantumista. Jumalan salaisuus on ihmisen olemus. Uskonto selittyy psykologisesti. Jumaluudet palautuvat luontoon, Jumalalla tarkoitetaan luonnon ilmiöitä ihmisen näkökulmasta. Monet luonnonuskonnot ovat kristinuskoa järkevämpiä. Kreikkalaisilla oli rajoittuneita jumalia, koska heillä oli rajoittuvia toiveita. Kristityt toivovat taivasta, jossa kaikki luonnon rajat ja välttämättömyydet on kumottu, kaikki toiveet täytetty. Heidän uskonsa kohteena ei siksi ole määrätty jumala, jolla olisi nimi vaan nimetön Jumala, jumaluus, jumala ylipäänsä. ”Millaiset toiveet, sellaiset jumalat.” Kun luen ko. kirjaa, mieleen tulee assosiaatioita JUMALAN SYNTY -kirjaan. Pidän varmana, että teologi-pappien kirjoittamaan Raamatun eksgetiikan kirjaan on vaikuttanut feuerbachilaisuus. Tulkintojen oletukset ovat samanlaiset. Lähden liikkeelle lainaillen, poistaen, lisäten ja uudelleen tulkiten. Jumalat ovat ihmisen luomia ja ihminen kuvaa niissä vain käsitystä itsestään. Uskonto irrottaa ihmisen voimat, ominaisuudet ja olemuksen määreet ihmisistä ja jumalallistaa ne itsenäisiksi olennoiksi. Uskonto on vieraantumista itsestä ja yhteiskunnasta. Jumalan salaisuus on ihmisen olemus. Korkeammat olennot ovat olemuksemme heijastumista mielikuvituksessa. Uskonto ei ole synnynnäistä vaan kulttuurissa opittua. Kristinuskossa uskotaan erilliseen ja riippumattomaan Luojaan, joka todellisuudessa on luonto. Ts. löytyy yhteys Baruch Spinozaan, jolle jumala = luonto, deus sive natura. Uskonnon perusta on ihmisen riippuvuudentunne luonnosta, materiaalisesta ympäristöstä. Uskonto on yhtä läheinen ihmiselle kuin esim. valo silmälle ja se sitä mitä minä olen. Kuten Arne Runeberg puhui vuodenaikojen vaikutuksesta uskonnon ilmiöihin, samoin tässä uskonnon juhlat ja riitit näyttävät luonnon eli jumalan rytmiä, tahtoa ja kaitsentaa. Kristityt eivät kunnioita luontoa Jumalanaan, koska uskon mukaan Jumalan Henki oli ensin ja sitten luomistyö tyhjästä ilman materiaa: Jumala on ensisijainen ja viimeinen, ja luonto hänestä erillinen tuotos ja seuraus. Ihmisen elämä ja kohtalo määräytyy vain hänen suhteesta Jumalaan ilman luontoa. Jumala aloittaa elämän ja ylläpitää. Jumalan kunnioitus on tosiasiassa samaa kuin ihmisen itsekunnioitus! Mitä suuremmaksi nähdään elämän arvo, sitä suuremmaksi jumala. Se jumalallinen olento, joka ilmaisee itsensä luonnossa, ei ole muuta kuin luonto itse. ”Luonnon henki” on ihmisen henki, fantasia, mielentila, joka sijoittaa itsensä luontoon, tekee luonnosta oman olemuksensa symbolin ja peilin. Outokummussa 5.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1153 blogia

JUMALAN SYNTY -KIRJAA ENNEN 4. Kävin papinkoulua 1970-luvun alussa. Nyt 55 v myöhemmin tajuan, että jo silloin oli vahvaa UT:n tutkimustietoa, jota nyt esitetään uutena. Referoin ja muokkaan Johannes Lehmannin kirjaa Raportti Jeesuksesta, 1972 melko vapaasti. Paavali tekee epäonnistuneesta juutalaisten Messiaasta voittajan, Kristuksen, tapetusta elävän, ihmisen Pojasta Jumalan Pojan. Paavalin evankeliumi voisi olla juutalaiselle ankarauskoiselle rabbi J:lle vain kauhistus. Paavalin kärsivä Messias korvaa juutalaisten voittoisan Messiaan, joka palauttaa juutalaisille Daavidin kuningaskunnan mahdin ikiajoiksi. Ajatus ihmisen siirtymisestä taivaaseen, mikä on mahdollista vain Kreikan mytologiassa, korvaa Jumalan palvelijan maan päällä, jollaisena Jesaja ymmärsi Messiaan. Paavali julistaa kolminaisuudellaan, ettei Jahve ole ainut Jumala. Siten Jeesuksen evankeliumi turmeltuu. Paavali käytti tarinoita rabbi J:stä pelkästään aiheena probakoidakseen omia ajatuksiaan vieraan kyltin alla. Hän uskoi taivaalliseen olentoon jo ennen kääntymistään. Paavali asetti rabbi J:n vaatiman lakiuskon vastapainoksi juutalaisille mahdottoman vaatimuksen irrottautua isien uskosta ja laista. Paavalin mainostama kristinusko oli puhdasta kerettiläisyyttä, jota ei tukenut juutalaisuus, ei essealaisuus eikä Rabbi. Schonfield sanoo: ”Paavalin kerettiläisyydestä tuli kristillisen puhdasoppisuuden perus ja kristillinen kirkko työnsi oikean kirkon syrjään.” Ylösnousseen idea on ei-juutalainen. Raamattu tuntee ihmisen uudelleenruumiillistumisen. Niinpä J. Kastajaa kuvataan UT:ssa Eliaana ja Rabbia Johannes K:na tai jonakin profeettana, mutta koskaan ei ole kysymys kuolleista ylösnousemisesta. Juutalaisten traditioiden ja kreikkalaisten kuvitelmien sekoitus tuntui Jerusalemin juutalaiskristityistä hyväksyttävältä, koska he eivät muuten löytäneet selitystä Rabbin kuolemalle. Paavalin kautta heillä oli jälleen tilaisuus siirtää Rabbiin asettamansa ja hukkaan menneet toiveet toivoon Kristuksesta, henkisestä Messiaasta. Rabbin elämän tilalle tuli oppi Kristuksesta: Epäonnistuneen elämän korvasi jumalallisen pelastussuunnitelman toteuma. Sen kautta evankeliumista tuli ajaton ja globaali. Paavali teki sen, mitä Rabbi ei olisi koskaan tehnyt. Historian kirjoitus on enemmistön ja voittajien sanelema tarina, johon menneisyys mukautetaan. Ilman Paavalia ei olisi kristinuskoa. Se värittyy tänäänkin Paavalin omien kriisien, persoonallisuuden ja painotusten sävelillä. Juutalaisuuden ja hellenismin keskivaiheilla Paavali piirsi rabbi J:stä abstraktin kuvan. Jokainen voi nähdä siinä jotain itsestään, elämänsä, syntymänsä, kuolemansa, syyllisyytensä, ilonsa, surunsa, pettymyksensä, tarkoituksensa ja toiveensa. Harhakuva on toiminut ja toimii! Historiallista Rabbia harva ongelmoi. Teologien ammattikuntaa ja kirkkoa, jotka ovat hänen perintönsä vaalijoita, ei ole kiinnostanut hänen uskonsa vaan usko häneen. ”Historiallinen Jeesus on tullut meille kristinuskoon suljettuna kuin hyttynen meripihkassa.” ( Carmichael ). Lakkaako historiallisen totuuden etsiminen siinä, missä instituution olemassaolo joutuu vaakalaudalle? Bonhoeffer puhuu ”uskonnottomasta kristinuskosta” ja arvioi kirkkojen ja uskovaisten asennetta: Mitä ei saa olla, ei ole! ”Ellei J. olisikaan sama kuin julistettu J., silloin kirkolta olisi riistetty sen perusolemus.” Kirkon Kristus on puhdas uskon ilmaisu, jolla rauhoitetaan mieliä ja turvataan instituutio. Realiteettien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Outokumpu 1.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1152 blogia alla linkki

JUMALAN SYNTY -KIRJAA ENNEN 3. Kävin papinkoulua 1970-luvun alussa. Nyt vasta 55 vuoden jälkeen tajuan, että jo silloin oli vahvaa UT: tutkimustietoa, jota nyt esitetään uutena. Referoin ja muokkaan Johannes Lehmannin kirjaa Raportti Jeesuksesta, 1972 hyvinkin vapaasti. Essealaisista muodostuneen vääristyneen kuvan on aiheuttanut pyrkimys erottaa heidän opistaan ja pelastusodotuksestaan siihen liittyneet poliittis-juutalaiset tekijät, jotta essealaisuudesta olisi saatu roomalaisten silmissä salonkikelpoinen. Qumranin ja Masadan löytöjen jälkeen tiedetään, ettei evankeliumien antama kuva täsmää roomalaisen Josephuksen ja Filon Aleksandrialaisen kirjoitusten kanssa. Schonfieldin ja Carmichaelin tapaiset kirjoittajat asettavat länsimaista hengellis-hurskasta selitystä vastaan jyrkästi poliittisen tulkinnan: Evankeliumit esittävät joka kohdassa vastakohdan faktoille. Rabbi J. oli aikalaisilleen sekä Jumalan Poika että epäonnistunut poliitikko. Evankelistat kirjoittivat varovaisesti ajan ehdoilla, salasivat totuuden ja johtivat lukijat harhaan. Vähitellen historiallinen radikaali aines jäi pois ja rabbi J. muuttui opiksi ajan ja kirkon tarpeiden mukaan. Yhteys Qumraniin muuttaa kristillisen opin merkitystä. Se johtaa Paavalin laajennuksien ohi rabbi J:n kautta juutalaisen ajattelun ahtauteen, josta rabbin ajattelu nousee. Rabbi J:llä ei ollut mitään omaa oppia vaan se tunnettiin jo juutalaisuudessa. Rabbin pyrkimyksissä on aina nähty monta puolta, mutta hän halusi kokea kutsumuksensa mukaisesti poliittisen Messiaan roolin epäonnistumiseen ja tuhoonsa saakka. Ei-juutalaiset kannattajat tajusivat Paavalin taivaallisen Kristuksen mutta eivät juutalaisten maallista kansallista Kuningas-Messiasta. Juutalaiset kannattajat halusivat Golgatan jälkeen jatkaa Mestarin pyrkimyksiä ja viedä ne päätökseen. Prosessin uusissa tulkinnoissa hänet korotettiin yli-inhimilliseksi kärsiväksi Messiaaksi, jossa pettymyksen sijaan nähtiin taivaat auenneina kuolevaisille ja uusi toivo tulevaisuuteen, vastaava onni kuin Baabelin vankeuden jälkeen 500-luvulla eKr.. Silloinen temppelin tuho ja kansan kärsimys-tappio synnytti uusia tekstejä, uutta Jumalakuvaa ja päivitettyä toivoa tässä, nyt ja tulevaisuudessa. Vastaavasti uudet tekstit eli evankeliumit syntyivät 60-luvulta jKr. eteenpäin, kun roomalaiset tuhosivat juutalaissodassa, 66-70, Jerusalemin temppelin! Israelin asema roomalaisten miehittämässä maassa loi vääriä todistetekstejä Rabbista olosuhteiden pakosta. Saarnaavan Rabbin ja saarnatun Rabbin välille on mahdoton rakentaa yhdistävää siltaa. Uskon Rabbi ja historian Rabbi ovat toisensa pois sulkevia! Wilson esittää moitteen, että ”kirkon palveluksessa olevia tiedemiehiä estää heidän uskonnollinen tehtävänsä tekemästä johtopäätöksiä Kuolleen meren kirjakääröistä.” Paavalin kristinusko irrottautui Mooseksen laista ja julistaa lain voittamista ja lunastusta Kristuksen kautta. Paavali ei toista rabbi J:n sanoja, opetuksia, vertauksia, ei tiedä hänestä henkilönä juuri mitään eikä tarvitse häntä teologiansa perustaksi. Vaikeaselkoisilla kreikkalaisilla käsitteillä hän antaa juutalaiselle profeetta-eksorsisti-Rabbille uusia merkityksiä oman koulutuksensa, pakana-kuulijoiden käsityskyvyn ja mielipiteidensä mukaisesti. APT viittaa Rabbin yhteiskunnalliseen taisteluun vähäisesti ja esittää alkuseurakunnan tarinan jo Paavalin näkökulmasta: Menneisyys kielletään, vaikka Rabbin kuolemasta on kulunut vasta pari vuosikymmentä; hänet nähdään paljolti teoreettisena pelastuksen täyttymyksenä. Outokummussa 1.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1151 blogia alla linkki