YLÖSNOUSEMUS-USKOA PENKOMAAN Omalla matkallani kirkon ja UT:n Paavalin tulkinta Jeesuksen ylösnousemuksesta on ollut pelastava mutta myös kysymys, joka papinkoulussa ja työssä ”jäi auki”. Missään tenttikirjassa ei asiaa ongelmoitu. Koulutuksessa se oli teologinen fakta-teoreema: ”kärsi, kuoli, ylösnousi”. Kukaan ”ei pähkäillyt”, ei kirkon kursseilla eikä työyhteisössä. Virassa näin, että jotkut harvat kuolemansairaat kysyivät asiaa, jolloin koin ”joutuneeni seinää vasten” ojentaessani heille ehtoollis-maljaa. Lapsuudessa halusin päästä ”iankaikkiseen elämään” kuoleman jälkeen. Nyt vasta ”ikäloppuna” entisenä pappina tajuan jotain. Suurin apu on ollut Arne Runebergin uskontohistoriallinen teos ”Jesu korsfästelse i relionshistoriska belysning 1952”. Kirjoituksessani ”raapaisen vain sen pintaa”. Se että ”uskon asiat” ovat kulttuurissamme arkikokemuksen laidalla ja laitoskirkon ”uskovaisten” elämän keskipiste, juontuu historiasta. Juutalaisen Jeesuksen ( Jeshua ) aikaan 2000 v sitten Rooman valtakunnan Palestiinassa elettiin järkyttävän erilaisessa kulttuurissa, yhteiskunnassa ja ”ekumeniassa” kuin me urbaanit, atomisotia hautovat ja psykiatreja tarvitsevat media-puukottajan uhrit. Kun muinainen Jeesus tuli ”raksalta”, hän meni kavereiden kanssa tarinoimaan maajussien ja kalakauppiaiden luo. Ilmassa tuoksui lämmin lehmän maito, juuri teurastettu ruho uhrattavaksi ja kalastajat pyyhkivät käsistään kalan limaa. Oppimattomien isäntien porukassa Jeesuksen tyyli hyväksyttiin ja siksi ”puhe tehosi ” nostaen rakkauden ilmapiirissä mielet ylös. Kansalaiset tunsivat Israelin historian Abrahamista alkaen, Mooseksen, kuningas Daavidin ja profeettojen Jumalan (Jahve). He ymmärsivät toisiaan yhteisen kulttuuriperinteen sisällä: uskonnon juhlia, kirjoituksia, jne. Kaikki elämän alueet tulkittiin uskonnollisesti: Pieninkin piirto tapahtui Jumalan työnä siunaten tai varoittaen, koettiin, että Jahve elää ja vaikuttaa oikeasti: painaa ylpeät alas ja nostaa nöyrät ylös, sen mukaan, miten ihminen noudatti lakia eli Jahven tahtoa.. Palestiina oli ajanlaskun alussa läpikulkumaa Lähi-Idässä. Kaikki tunsivat uskontojen kertomukset kuolevista ja ylösnousevista jumalista. Kulttuuri-vaikutteet liikkuivat rajojen yli, sulautuivat toisiinsa ja saivat uusia merkityksiä. Sanalla ylösnousemus oli siihen aikaan ”sata merkitystä”, joita opetettiin kehdosta hautaan. Uskonto jumalineen, piruineen, enkeleineen, oppeineen ja elämyksineen oli jokaisen arki-kokemus eikä niin kuin meillä deismin aikaan 1700-luvulta alkaen: ”Jumala saattaa olla mutta ei vaikuta mihinkään!” Ylösnousemus nähtiin luonnon kiertokulussa. Talven seremonioilla tapettiin vanha vuosi ja kevään riiteillä ylösnostettiin uusi. Elämän ja kuoleman vaihtelu tapahtui kehällisen aika-käsityksen mukaan: Kuolemaa seurasi ylösnousemus Jumalan tekona. Ylösnousemuksen juhlissa iloittiin riehakkaasti. Raamatun tekstit on kirjoitettu primitiivisen kansanuskon kokemuksella, erillään pappien, maisteri-rabbien ja päättäjien virallisesta valtion uskonnosta. Kansanomaisella tasolla esiintyi myös Jeesus ”sanassa ja teossa”. Häntä pidettiin uskottavana oppimattomien maalaisten, sairaiden ja köyhien ruokajonossa, jossa ikävöitiin ylösnousemista pois rikkaiden aiheuttamasta kuolemasta. Mutta yhteiskunnan kerma ei tarvinnut sitä pilkkaavaa profeettaa sen enempää kuin tänäänkään 2000 v myöhemmin täällä pakanoiden eli ei-juutalaisten yhteiskunnassa! Vielä tänäänkin oppimaton köyhä mummo tajuaa ylösnousseen Mestarinsa maistereita paremmin! Hän kokee sielunsa uskossa syntyneensä uudelleen eli siirtyneensä NYT kuolemasta uuden elämän ylösnousemukseen – ”eikä vasta 15. päivä”! Raamatun ajan ylösnousemus-usko tulee itämaisesta kuningas-ideologiasta. Tarinat kertoivat kymmenistä kuolevista ja ylösnousevista jumalista ja heidän maineteoistaan. Kuningas nähtiin ”Jumalana”, ”jumalan poikana” tai ”palvelijana”, jonka kautta taivaan jumala sääteli universumia, luomakuntaa, kansojen historiaa, elämää ja kuolemaa. Kun maan kuningas kuoli, koettiin, että koko maailma romahti kaaoksen kuolemaan. Siksi kipinkapin asettamaan uusi kuningas, jotta päästiin ylösnousemuksen aikaan eli kosmoksen järjestykseen. Riehakkaassa vuosittaisessa kuninkaan valtaistuimellenousu-juhlassa kansa osallistui tuohon Jumalan ”uuteen luomiseen”: Siirryttiin rituaalisesti kuolemasta elämään eli ylösnousemuksen onneen ja menestykseen. Kun ”hyvät ihmiset” murhasivat Jeesuksen rituaalisesti iloisessa karnevaali-juhlassa Golgatalla rikollisen roolissa, he antoivat yhteiskunnan rangaistuksen mutta ystävät näkivät ”kärsivän Kuninkaan” uhrin”. Murhaaja-Paavali kehitteli tulkintaa eteenpäin: Syntyi usko ylösnousseeseen Kristukseen eli kristinusko. Nykyisen kirkkolaitoksen pääsiäisen liturgiassa meillä ”ei ole enää haisuakaan” siitä, mitä ylösnousemus UT:ssa tarkoitti 2000 v sitten! Ehtoollisvieraan on mahdoton päästä kulissien ja roinan keskellä sisäiseen köyhän ihmisen Jumalan kohtaamiseen ja itkemään ilosta, että hän saa uskoa Vapahtajan ”rääkin” nostavan hänet NYT ylös Jumalan valtakuntaan! Tarvitaanko laitoskirkon hallitusmiehille Putinin ja Netanjahun atomia painamaan nykyinen roina alas kuolemaan, jotta kirkon työntekijätkin ylösnousisivat sellaiseen pelosta vapaaseen ilmapiiriin, jossa UT:n rakastava Jeesus ylösnousseena voidaan tunnistaa? Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi nettihaku outokummun pappi luostarinen alla linkki. 1058 blogia ,

PUUKOSTA PELASTUKSEEN Otsikon aihe tulee eteemme joka päivä, kun mediassa kuvaillaan raakaa kiusaamista, esim. puukotuksia. Eri asiantuntijat lyövät päitä yhteen mutta tulosta ei synny! Näiden asioiden ymmärtämisessä minua entisenä pappina on auttanut uskontohistorioitsija Arne Runebergin kirja Jesu korsfästelse i relionshistoriska belysning 1952. Sen pääteema on historiallisen juutalaisen Jeesuksen tappaminen Golgatalla UT:ssa. Tapaus on meille kaukainen kirkon kaunistelema tarina mutta alun perin iloisen kansanperinne-juhlan rituaali-murha. Kirkon perinteessä se peitetään oppien ja instituution säilyttämiseksi. Olipa teko ristiin naulaamista tai puukolla nahkaan pistämistä, sillä on sama tarkoitus: tappaa! Tulkitsen aihettani A.R:n teoksen ”hengessä”. Miksi lakeuden häjy, talvisodan ”sankari”, oulunmies, terroristi, Putinin ja Netanjahun sissi pistää puukon toiseen ihmiseen? Kaikki ihmisen toiminta tapahtuu kulttuurin yhteiskunnassa, sen sisällä, tiettyjen olosuhteiden vallitessa, aikakaudellaan. Omassa käyttäytymisessään ihmiset ammentavat perinteestä, yhteiskuntansa historiasta, kuhunkin nykyhetkeen. Arkielämässä vanhan päivitystä ei huomata, koska siirtymä uuteen tapahtuu hitaasti eikä yhteiskunnan marssitahdittaja sano sitä suoraan vaan siten, että se palvelee ”koko kansaa”! Ihmiset opetetaan kehdosta hautaan sopeutumaan instituutioiden pakkoon: sääntöihin, lakeihin ja ”hyviin tapoihin”. Niiden tarkoitus oletuksen mukaan on edistää kaikkien hyvinvointia ”parhaalla mahdollisella tavalla”. Niin - voimme ymmärtää reaalimaailman ehtoja ja raameja, joissa kaikki väkivaltakin tapahtuu. Pelkkä ymmärtäminen ei muuta eikä poista mitään! Tämän globaalin anomian aikakaudella nahkaan tulee reikiä jatkossa yhä enemmän! A.R. kirjansa ”rivien välissä” kunnioittaa ristiin naulaajia, tappajia ja puukottajia ihmisinä, jotka ovat ”meidän lajia” ja syntyneet geneettisen perustan määrääminä, kasvaneet yhteisönsä ehtoihin ja läpikäyneet ainutlaatuisen kehityshistoriansa. Kulttuurin suhteellisuus-teorialla nähdään: yhteiskunta ei ole paratiisi, jossa susi ja karitsa syövät samalta pöydältä; kulttuurin arvot ja instituutiot ovat puolueellisia ihmisten tekemien keinotekoisten olosuhteiden muutoksessa; valta jakautuu keski- ja yläluokan mukaan; kaikki eivät pääse ääri-ihanteiden onneen. Instituutioiden virkailijat kohtelevat harvoin kansalaisia tahallaan ”väärin” mutta keinotekoisissa viroissa he suhtautuvat asiakkaaseen vain ”omalta” rahanjako-”luukultaan” eivätkä näe kokonaisuutta, missä autettava oikeasti elää! Taustalla yhteiskunnan takaraivossa on kuitenkin tietoisuus ”tosi-oikeudesta”, koska Karpolle maksetaan vääryyden paljastamisesta yhteiskuntaa vastaan. Tullaan kysymykseen poikkeavasta käyttäytymisestä ja yhteiskuntaan sopeutumisesta. On selvää, että rikolliseksi leimattu puukottaja tekee poikkeavasti. Musta-valko-ajattelun eli dualismin tädit antavat hänelle kovan korvapuustin ja sylkevät silmille. Tuota ajattelua käyttivät yhteiskunnan ”hyvät ihmiset”, maisteri-rabbit, hallitus, tuomarit, yliopisto ja korkein oikeus ( = UT:n synedrium) jo 2000 v sitten, kun murhasivat heidän arvoistaan poikkeavan, epänormaalin ja rikolliseksi tuomitun Galilean puusepän. Sen sijaan ”köyhät”, jotka ajattelijat nöyryytettyinä pehmeästi, täydellisestä rakkaudesta voimansa saaneina, jota heidän Mestarinsa oli heille hylätyille osoittanut, näkivät hänessä jopa jumalallisen hahmon: ”Heidän oli Jumalan valtakunta!” Kiusaamisella on siis vuosituhansien seuraukset: Yhden ihmisen tappamisesta syntyi maailman suurin uskonto 2000 v:ksi! Mitä seuraakaan meidän aikamme tuhansista kiusaamis-tapauksista! Tuomitsemassaan rikollisessa yhteiskunta näkee oman rikoksensa UT:n Ihmisyyttä eli Kristusta vastaan mutta ei pysty tuota ikivanhaa ajatusmallia enää tunnistamaan. Selkäytimellään rikollinen yhteiskunta ”Jumalan edessä” uskoo saavansa rikollisestaan voimaa toivoa parempaa aikaa eli UT:n kielellä ”pelastusta”. Ikivanhoista ihmiselämän juonteista tulee kirkkolaitos ja näkyy jäänteenä! Biologisessa olemassaolon taistelussa vain ympäristöönsä osittain sopeutuvat lajit säilyvät mutta täysin sopeutuneet katoavat iäksi. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi netti: 1057 blogia ”outokummun pappi luostarinen”, alla linkki

KRISTINUSKOA PENKOMAAN! Uskontohistorioitsija Arne Runebergin teos Jesu korsfästelse i religionshistoriska belysning 1952 sytyttää uuteen liekkiin uskon elämykseni. Tukeudun teokseen, jotta saan painoarvoa enkä ”puhu omiani”. Sovellan kirjaa kokemuksiini pappina. Lännen kulttuurin yhteiskunnassamme maailman suurin uskonto ilmenee rutinoidusti urbaanin nykytekniikan, kaupallisuuden, perinne-kriisien ja atomisodan varjossa. Kirkon tunnustuksen kristinusko on latistunut muutamien harrastukseksi; kirkon toimituksia käytetään ”tavan mukaan”; teltoilla mainostetaan ”parempaa Jumalan sanaa” ja valtaosaa ei Raamattu kiinnosta: ”Riittää, että papit tietävät eikä kukaan kiusaa uskonnolla!” Kun pitkän kehityksen kristinuskoa katsotaan kirkon käytössä tänään, huomataan, että meillä ei ole mitään käsitystä siitä, millaisena uskomme alun perin käsitettiin historiallisen juutalaisen Jeesuksen aikaan Rooman valtakunnan Palestiinassa 2000 v sitten. Ja sekin aika jumalineen, tapoineen ja rituaaleineen pohjautui tuhansia vuosia aikaisempiin Lähi-Idän kulttuurien uskontoihin! Jeesus-mies oli ”oman aikansa lapsi”, riippuvainen aikansa yhteiskunnan tilanteesta. Kukaan myöhemmin ei ole tavoittanut fyysistä Jeesusta eikä missään ole dokumenttia siitä, mitä Jeesuksen päässä liikkui ja mitä hän tarkoitti puhuessaan oman aikansa yläluokalle ja rahvaalle. Kaikki hänestä säilynyt on toisen, kolmannen, jne. käden tietoa. UT on alusta loppuun toisten ( redaktorien eli toimittajien ) kertomaa, muokkaamaa ja välittämää kirjallista aineistoa 30-90 v Golgatan rituaali-murhan jälkeen. Perimätieto levisi Jerusalemista koko silloiseen ”ekumeniaan” kehittyäkseen, muuttuakseen, saadakseen uusia piirteitä, oppeja ja kaikenlaista roinaa, mitä ei alku-seurakunnan Jeesus-liikkeessä tarvittu! Lännen kirkossa ongelmana on se, että Jeesusta selitetään väärinpäin, lopputuloksesta eli v:sta 2024 alkaen taaksepäin, pakottaen 2000 v vanha juutalainen arabinnäköinen Jeesus valkoihoiseksi, alba-asuiseksi mieheksi, joka siunaa Paavalin korvausteologian, Lutherin antisemitismin, luterilaisen kirkon keksimän tunnustuksen ja muutenkin on mukava mies saarnamiesten teltoilla ja pappien saarnoissa, joissa terapeuttisesti katsotaan ihmisiä UT:n ulkopuolelta eikä ole mitään hehkutusta UT:n tekstien rikkaita purevasta ja köyhiä siunaavasta saarnasta. Uskontohistorian valossa näkyy, että ympäri maailmaa kirkkojen ohjailussa kristinusko on joka päivä huonompaa, kun sitä verrataan perinteen alkuun! Meillä on vain jäänteitä, muunnoksia ja asiaan kuulumattomia käyttötarkoituksia. Meillä on talo ilman kivijalkaa; seinät, jotka kaatuvat onttouteen; huoneen home-ongelma, joka tekee työläiset kireiksi ja väsyneiksi, ja alttari, jolla on mahdoton haistaa Jeesus-Jumalan verinen ruumis ja tuskanhikinen veri siunaukseksi maahan lyödylle rahvaalle, jota UT:n synedrium = ”neuvosto” eli maan hallitus, yliopisto, korkein oikeus, lakimiehet ja maisteri-rabbit kiusaavat – ajasta aikaan. Kristinuskon kirkko on salannut sen, että UT toistaa seremonioiden, rituaalien ja riittien kielellä aikansa uskonnollisten juhla-näytelmien tausta-tarinoita, varsinkin Golgatan näytelmän ”ivauksessa”. Siinä Jeesukselle tumpattiin rituaalisesti murhattavan rikollisen rooli, jonka hänen elämäntyönsä täytti. Murhan iloinen tarkoitus oli hyödyntää yhteiskunnan kriisiä roomalaisia vastaan. Rituaalissa, kun kansa huusi ”tulkoon hänen verensä päällemme”, uskottiin maagisesti saatavan Jumalan siunaus rikollinen Jeesuksen ”päällään kantamalla voimalla”. Redaktorit elivät aikaa, jolloin vuosituhantiset juhlat riitteineen olivat eläviä. Niiden pohjalta he päivittivät Jeesuksen kustannuksella vanhat kujeet! He antoivat roolinimiä: Messias, Kristus, Vapahtaja, Sana, Tie, Joosefin poika, Jumalan Poika, Vapahtaja ja 20 muuta! Jeesus-nimeen UT:n toimittajat sijoittivat kaiken sen, erityisesti juhlien riehakkaiden seremonioiden muisteluissa, mitä Israelin Jahve oli tehnyt vapahtaakseen kansansa. Meille pakanoille eli ei- juutalaisille vain ihmisen uskomis-prosessin Jumala voi olla pyhä koskematon! Nyt penkomaan tekopeli-uskontoamme! Löytyykö sydänten ja sielujen Jumala, joka pelastaisi syyllisen kuolevaisen ihmisen! Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi nettihaku outokummun pappi luostarinen alalaita linkki

GOLGATAN KIUSAAMISESTA MAAILMANUSKONNOKSI Historiallisen juutalaisen Jeesuksen ”ristintie” 2000 v sitten Rooman valtakunnan Palestiinassa avaa koko kristinuskon. Meidän aikanamme aivan erilaisessa maailmassa, tieteen ja tekniikan kaupallisilla markkinoilla, atomisotaa odoteltaessa ja katseltaessa ihmisten teurastusta Gazassa, Ukrainassa ja muissa maissa, kaukainen UT:n tarina primitiivisellä, alkukantaisella, myyttisellä kielellä ”ei pure” aikamme ihmismassaan. Rutinoituneiden kirkkolaitosten ja niiden jäsenten ns. usko elää vielä jotenkin pienissä ystävien piireissä tunteen tasolla. Siellä kaikki Jeesukseen liittyvä koetaan ihmis-elämän perusarvoksi. Meidän aikamme suomalainen yhteiskunta on kiusaamis-yhteiskunta. 1960-luvun Kuopiossa kansakoulun aikaan kiusaaminen oli yleistä. Minäkin jäin koulun pihalla, koulumatkalla ja pelikentällä monesti ”kiusaajien kynsiin”. Kiusaaja löysi aina syyn kiusata. Siihen aikaan yleisesti ajateltiin, että kiusatussa täytyy olla jokin syy. Nykyisin ajatellaan hieman sivistyneemmin mutta ilmiö vain voimistuu, kun päiväkotilapset tarvitsevat psykiatreja säilyttääkseen hengen tasapainon ja turvallisuudentunteen. Jeesuksen surkeaa kiusaamista ovat papit saarnanneet virkatyönä. Kirkkolaitos-instituution työntekijöinä he toistavat vanhoja kirkon fraaseja, jotka ovat toimineet 2000 v,. Sillä tyylillä virka pysyy, kun ihmiset eivät valita papista kirkon oikeuteen. Kun luemme UT:sta Jeesuksen kiusaamisesta, se on mitä raain ja sadistisin monen itä-maisen uskonperinteen yhdistelmä-murha ajan tyylillä. Jotta ”en puhuisi vain omiani”, tukeudun uskontohistorioitsija Arne Runebergin kirjaan Jesu korsfästelse i relionshistoriska belysning 1952. Sen avulla pappis-aikanani pääsin ”sisälle asiaan” oppimalla lukemaan UT:n tekstin rivivälit ja taustat. Se rikastutti papin työtäni. Jokainen voi UT:sta lukea, että ”neuvosto” eli synedrium ”etsi tilaisuutta tappaa Jeesus”. Kirkonmiesten saarnoissa tänään valtiokirkossa pääasia salataan: Tuo neuvosto oli nimittäin maan yliopisto, maan hallitus ja korkein oikeus, jossa merkittävä virkapaikka oli lakimiehillä ja maistereilla eli rabbeilla. Jeesuksen kiusaajat ja tappamisen moottorit olivat siis Raamatun mukaan ”yhteiskunnan kerma”, eliitti. ”Hulluksi ja rikolliseksi” haukutun Jeesuksen ja hänen köyhien ystävä-huorien ja -varkaiden piti yhteiskunnan normin mukaan kumartaa ja kunnioittaa heitä - henkensä menettämisen uhalla! Siirtäkäämme Golgatan alku-tilanne oman aikamme Suomeen. Mitä tapahtuisi, jos valtioneuvoston juhla-jumalanpalveluksessa H:ngissä pappi saarnaisi siitä, mikä Raamatussa on ”Jumalan sanaa”: ”Te täällä kirkossa yhteiskunnan eliittinä edustatte vastaavaa Jeesuksen ajan murhaajien joukkoa, joka kiusasi köyhien Jumalan Golgatan hirteen ja oli siinä kansanjuhlassa iloinen hyvällä omallatunnolla päästessään eroon rikollisesta petturista!” Näin on totuttu saarnaamaan muissa asioissa, kun Raamattua siirretään nykypäivään. Siksi alkoholistit saarnataan rikkaiden maailmassa ainoiksi syntisiksi mutta rikkaat murhaajat päästetään taivaaseen! Jeesus ja hänen seuraajansa saarnasivat toisinpäin! Historian saatossa pienen Nasaretin pojan tarinasta ihmiset tekivät UT:n perinteeseen suuren kertomuksen. Sen ympärille eri aikakausien ihmiset rakensivat kirkkotaloja, virkoja, oppeja, ym., ja nyt jälkikäteen katsottuna toivat uskoon ja uskontoon kaikenlaista roinaa. Tarinan alussa kysymys oli vain uskosta eikä mistään muusta! Tänä päivänä tavallinen sanankuulija tietää rutiinilla jo ennen jumalanpalvelusta mitä fraasien sanoja pappi luettelee. Alkutilanne Golgatalla näkyi katselijoille verenä, tuskan voihkintana, riutuvina ruumiina. Karnevaalin kaoottisessa tunnelma-näytelmässä Jeesus sai juutalaisten historian kokemuksista kertovat ”Isän Pojan”- roolin ja ”Hamanin” roolin, minkä Pilatus yritti estää – kansan huutaessa ”päästä meille Barabbas-roolin mies” ja ”tulkoon hänen verensä meidän ja lastemme päälle”! Se tarkoitti, että kansa maagis-uskonnollisen primitiivisen esi-dualistisen ajattelunsa mukaisesti pyysi päälleen rikollisen Jeesuksen kantamaa siunauksellista voimaa – päästäkseen onnellisempaan tulevaisuuteen tilanteessa, jossa roomalaiset kiusasivat heitä etnisenä ryhmänä omassa maassaan! Tuosta yhden miehen kiusaamisesta kehittyi maailman suurin uskonto! Mitä syntyy niistä sadoista kiusaamis-tarinoista täällä ”maailman onnellisimmassa maassa”? Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi nettihaku outokummun pappi luostarinen, alalaita linkki

KIRKKOHERRAN KUMITERÄSAAPPAAT Arne Runebergin uskontohistoriallinen teos Jesu korsfästelse i religionshistoriska belysning 1952 kertoo historian juutalaisen Jeesuksen ”puuhun ripustamisesta” Rooman valtakunnan Palestiinassa 2000 v sitten. Pappina ja sen jälkeen maallikkona teos on ollut inspiraationi lähde Raamatun jälkeen. Kirjan ideat rikastuttavat uskonperinteemme ymmärtämistä ja paljastavat kirkon keinotekoiset lisukkeet historian matkalla. Nykyajan urbaani atomisodan partaalla elävä tapakristitty kokee kaukaisen sanoman vieraaksi: ”pirun torjuntaa”; ”uskovaisten juttuja!”; ”tässä talossa ei tarvitse käännyttää!” A.R:n kirjan ”hengessä” siirryn nyt kokemukseeni viime kesänä. Opiskeluajalta tuttu ( tässä ) Pekka oli papiksi tultuaankin ystävänäni kuolemaansa asti. Maltillisten saunailtojen keskustelut papintöistä lämmittävät sydäntäni yhä. Viime kesänä Pekan lesken mökillä puhuimme kirkkoherran ( khra ) roolista srk:ssa. Rooli vaikutti myös Pekan puolisoon. Kerroin, että Pekalla maalais-srk:ssa oli ensin ihanteena Isä Gamillon tyyli mustine filttihattuineen, koska häneen, alkuaan köyhään maalaispoikaan, suhtauduttiin kirkon herrana ja vaadittiin, että hänen pitää olla kuten edellinen khra. Minä esittelin Pekalle omaa linjaani alkaen lapsuuteni muistoilla maalta, kun kaupunkilais-poikana pääsin enojeni luo haistamaan maaseudun raitista ilmaa, näkemään ”ammuja”, astumaan niiden lämpimään paskaan ja näin, miten ihanasti metaanijäte pysyi enojen kumiteräsaappaiden kantapäissä. Köyhän lapsen kaipaus ”kodin paremmasta elämästä”, jota vain uskovaisen kodin Jumala voi antaa, loi minulle lapsen täyttymyksen onnesta ihaillessani enojen saappaita ja jänteviä isännän lihaksiaan. Kerroin Pekan leskelle, että Pekalla khrana oli sydämessään vastaava ”alemman tien rooli”, jota hän toteutti tuprutellessaan piippua kulkiessaan srk:n isäntien mailla. Hän pukeutui rennosti t-paitaan, pussihousuihin ja kumiteräsaappaisiin. Kirkkoneuvoston kokouksessa hänellä oli kaltaistensa seurassa ”kovat kaulassa”, mutta ristiriita ”oman maalaispoika”- itsensä kanssa. Hänen tomumajansa ei kestänyt sotaa itseyttä vastaan vaan vei hänet exhaustioiden jälkeen hautaan! Kerrottuani Pekan todellisesta minästä, leski koki tulleensa loukatuksi ja ”rupesi rähjäämään”, että ”Pekalla ei koskaan ollut maalaisten kumiteräsaappaita!” Vanha ystävätär vihastui, vaikka minä arvostin Pekan” jätkä-tyyliä” pappina! Ensiksi ajattelin, että tunnepurkaus oli hoitamatonta surutyötä, mutta asiaa selittää paremmin se, että Pekan puoliso oli myös köyhästä kodista, ja hänelle, kuten Pekalle, uusi khran status merkitsi sosiaalista nousua, pääsemistä khraksi ja juomaan kahvia ruustinnoiden piispan kahvipöydässä. Pieni esimerkkini ei ole pieni: Suhtautuminen kenkiin paljasti pitkän ystävyytemme näennäiseksi, koska ”olimme samassa lirissä” valtiokirkon työntekijöinä ja jonakin hetkenä toinen meistä olisi voinut olla toisen esimies: On tuhoisaa, jos tietää kirkossa työkaverista Nyt maallikkona olen onnellinen, että töissä ollessani toimin minulle sopivan papinroolin mukaan enkä matkinut toisia. Minulle oli tärkeintä tutkia uskon perinnettä ja tuoda sitä srk:n ihmisille viran raameissa. Pekka valitsi tyylin, jolla jo kengistä näkyi UT:n ihanteiden vastaisuus! Hän alistui ja sairastui laitokseen sopivien loppumattomien vaatimusten orjana. Lopulta hänet hylättiin eikä ”kukkaa muu ollu tehny mittää”, (niinkuin ei ollutkaan!) Pekka meni hautaan ”herrojen Eevan” saatossa herrana. Minulle riittää syyllisenä ja kuolevaisena ihmisenä toivova usko UT:n köyhien tyylillä, ilman mitään myöhempiä UT:n jälkeisiä ihmisten keksimiä lisukkeita, oppeja ja tunnustuksia: että saisin olla läheisteni kanssa, vaikkakin pakanana ( = ei-juutalaisena ) ja vielä 2000 v Golgatan jälkeen, toisessa porukassa kuin siinä, joka ( synedrium = neuvosto, maan hallitus, yliopisto, korkein oikeus ) teurastaa Golgatan Jeesus-karitsan, joka niiaa kiusaajilleen myöntymisen merkitsi ja kääntää ”vapaaehtoisesti Isän Poikana” kurkkunsa teurastajan veitselle – turhana ja tarpeettomana ”yhteiskunnan laitosten ”hyvien ihmisten” ilo-karnevaalissa Golgatalla. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi nettihaku outokummun pappi luostarinen alalaita linkki

USKONTO INSTITUUTIOIDEN VAHVISTAJANA 1970-luvun papinkoulun jälkeen oltuani srk:assa töissä ja toistettuani samoja kaavoja ja fraaseja alkoi vanha syyhy totuuteen polttaa. Siksi jatkoin opintoja esim. kulttuuriantropologiassa ja sieltä jäi mieleen järkky toteamus uskonnosta: ”Uskonnon tehtävä yhteiskunnassa on vahvistaa instituutioiden arvoja!” Minua puistatti ja sanoin itselleni ja kirkon virkamiehille lopullisesti: Ei kiitos! Viran rajoissa laajensin saarnoja opiskellen: Raamatun selitysoppia, teologiaa, kotikäyntejä. Puheissani esittelin löytöjä niin paljon kuin mahdollista, toisaalta säilyttääkseni hyvän omantunnon ja papinvalan vaatimukset, ja toisaalta pitääkseni työpaikan. Kantelut näyttivät, että Raamatun tutkiminen historiallisesti ja tekstien tulkinta koulutuksen mukaan ei johtaisi ylennykseen, vaan tieni oli kulkeva pois papin oikeuksista ja papinvirasta syytteellä ”kirkon tunnustuksen vastaisuus”. Paras kirjani Raamatun jälkeen on Arne Runebergin teos Jesu korsfästelse i religionshistoriska belysning 1952. Sen avulla ymmärrän kristinuskon pääsanomaa, historian juutalaisen Jeesuksen ”puuhun ripustamista” Golgatalla Rooman valtakunnan Palestiinassa 2000 v sitten. Jo lapsuudessani tuo surullinen tapaus riipaisi: toisaalta itkin, toisaalta iloitsin, että juuri Jeesuksen tuskien ansioilla minäkin ”pääsisin iankaikkiseen elämään” - kunhan uskoisin. Kärsivä Jumalan Poika oli aivan käsittämätön ristiriita mutta löysin siitä kokemuksellisen idean. Kun kerroin ikäisilleni, ”sain turpiini” ja loukkauksia ”sönkkäämisestä”. Ajattelin silloin: ”Niin sen täytyykin olla?” Valtiokirkkomme ja kirkkojen perinteessä Golgatan jyrkkä mäki on tasoitettu 2000 v aikana. UT:n redaktorit eli toimittajat kirjoittivat evankeliumit 40-90 v Golgatan jälkeen. Kirkko-instituutio alkoi muotoutua virkoineen ja oppeineen; oikeasta opista väiteltiin; se rajattiin; harhaopettajat tapettiin ja 300-luvulla Rooman jumal-keisari painoi sotilaan saappaalla pysyvän jäljen kirkkolaitokseen – kirkon ylipappina, kirkon päänä Jumalan jälkeen ja politikoi suosikki-piispoilla ”oikean opin” ihmisten kalloon tukemaan globaalin eli ”ekumeenisen” keisarikunnan hallintoa. Silloin valtiokirkosta tuli yhteiskunnan instituutioiden arvojen vahvistaja - aina meille asti! Uskontohistoria näyttää, että Jeesuksen murha Golgatalla oli seremoniallinen, rituaalinen näytelmä, joka rakentui Lähi-idän kansojen vuosituhantisesta perinteestä. Juutalaisella maaperällä ”paaluun kiinnittäminen”, ”hirteen ripustaminen”, ”ristiinnaulaaminen” juontui juutalaisten evakkoajasta Persiassa 500 v aikaisemmin, roomalaisten Saturnus-jumalan seikkailuista, ym.. Golgatan riitissä kerrattiin menneisyyden varjoja ja näyteltiin entiset kriisit roolien kautta - iloisena festivaalina. Jeesukselle lankesi pelissä VT:n Esterin kirjan Hamanin ja ”Isän Pojan” roolit ja Barabbas oli jo nimessään ”isän poika”. Kun kansa huusi ”päästä meille barabbas”, se tarkoitti kumpaakin! Kaaoksessa Pilatus yritti pelastaa Jeesuksen antamalla hänelle myös Esterin kirjan Mordekain roolin mutta raivoisa huuto-äänestys vaati Persian kuninkaan sala-murhaaja Hamanin roolia Jeesukselle! ”Tulkoon hänen verensä meidän ja lastemme päälle” tarkoitti, että roomalaisten kiusaamat juutalaiset mölysivät, että rikolliseksi tuomitun Jeesuksen ”kantama maagis-uskonnollinen voima” pelastaisi heidät jatkossakin roomalaisilta. Yläluokka, synedrium eli ”neuvosto”, yliopisto ja maan hallitus yhteiskunnallisen asemansa takia piti Jeesusta rikollisena kapinoitsijana, jolle kuului kuolemanrangaistus. Köyhät ystävät pitivät Mestariaan jumal-ihmisenä, Messiaana, ”kuuliaisena Isän ainosyntyisenä Poikana”, uhrina, ”viattomana karitsana”, joka polvistuu, ”nyökkää hymyillen päätä alistumisen merkiksi” ja ”vapaaehtoisesti” ojentaa kurkkunsa teurastajan puukolle. Kirjoitusten tasolla, perinne-teksteistä, entinen murhaaja-Paavali kirjoitti jatkotarinan ”Kristuksesta” ”koko maailmalle” omaa heimoaan, juutalaisia, vastaan. Keisarin perinteen laitoskirkko loi siitä korvausteologian juutalaisia vastaan, koska he tappoivat kristittyjen Jumalan. Perinne siirtyi historiassa tuhansien myöhempien tarinoiden kautta Suomen Ev.-Lut. kirkkoon. Se jankkaa omaa tarinaansa ”tunnustuksessaan”, joka rakentuu 1500-luvun antisemitistisen Lutherin Saksan tarinoille. Niin kristityt itse hioivat tasaiseksi Golgatan mäen, heittivät kiusallisen totuuden roskikseen ja katsovat UT:n juutalaista Jeshuaa kieroon. Rahalla rakennetaan onttoa kultaista vasikkaa ilman uskomis-perinteen juuria! Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi nettihaku outokummun pappi luostarinen, alaita linkki

JEESUS-USKO MYYTTISENÄ KIRJOITUKSENA UT:n tieteellinen tulkinta tutkijoiden kesken jakautuu Länsimailla kysymykseen siitä, onko kristinuskon Jeesus historiallinen henkilö 2000 v sitten Palestiinassa Rooman valtakunnan aikaan vai myyttinen ajaton epätosi, sepitetty satu, tarina, legenda. Tavalliselle kristitylle jaottelu ei sano mitään: Maallistunut, urbaani tapakristitty elää perinteessään ”kuten muut”. Mutta ihmisille, jotka teltoissa kuulevat ”väärentämätöntä Jumalan sanaa”, puhe Jeesus-myytistä on ”eksytystä”, jolla jopa kirkon ”väärät papit ilman kutsumusta vievät uskovaisilta pelastuksen”. Pappina ollessani minutkin sidottiin siihen ”harhaoppisten” ja ”kirkon tunnustuksenvastaisten” jalkapuuhun. Sisäinen polte tulla papiksi ja kiinnostus ”totuuteen” ei ole jättänyt minua rauhaan vieläkään vaan piiskaa eteenpäin. Papinkoulu 1970-luvulla antoi eväitä. Silloin alkoi radikaalin uusi UT:n tulkinta. V 1972 eksegetiikan professoriksi tuli Heikki Räisänen: Hän toi ulkomailta Raamatun historiallis-kriittisen tulkinta-metodin, joka selittää tekstit ihmisten kirjoittamaksi kirjallisuudeksi. Olin H:ngin Säätytalossa v 1972, kun Räisänen julkisesti ”neuvoi” piispoja ja pappeja. Kirkon virkavalta hyökkäsi häntä vastaan ja nuori Räisänen itki. Niin alkoi ”teologisessa” uusi aika, joka tunnetaan täällä P-Karjalan käpykylillä ”turmiollisena liberaaliteologiana”. Jo vuosikymmeniä kirkon papit ovat saarnanneet tuon ”kriittisen hengessä” ja ujuttaneet srk:iin, peläten valituksia. Räisänen tuomittiin ”kirkon opin vastaiseksi”, nyt jo harvempi! Taistelu kirkon arvovallasta ja siitä, mikä on ”oikea” tulkinta, jatkuu. Minullekin myyttinen satu-Jeesus oli opiskeluaikaan kauhistus, kun prof. Aimo T. Nikolainen, josta tuli myöhemmin Helsingin piispa, luennoi jo ennen Räisästä. Olin varustanut uskoni ”yksillä napeilla” eikä kukaan saanut särkeä lapsen uskoani! Kriisien kautta olen kokenut sopusointua. Koko pappis-aikani oli etsintää totuuteen. Arne Runebergin uskontohistoriallinen kirja Jesu korsfästelse i relionshistoriska belysning 1952 on minulle vastaus VT:n jakeeseen: ”Kun sana avautuu, tyhmäkin viisastuu.” Nyt ymmärrän sen, että 2000 v sitten Jeesus-uskon perinteen tallentaja-redaktorit eli toimittajat kirjoittivat oman aikansa huippu- tyylillä. Me näemme 2000 v myöhemmin, tieteen, älypuhelimen ja maailmantuhon aikakaudella, että kirjoittajat kreikkalaisen sivistyksen maailmassa olivat typeryksiä ja siksi kirjoittivat satuja jumal-ihmisistä, jotka elivät, kuolivat ja ylösnousivat. He kirjoittivat ajan tavalla, kuten mekin omana aikanamme, jotta saivat myytyä kirjoja eri tarkoituksiin! Me saatamme nähdä heidät ”halpoina primitiiveinä”, varhais-kantaisina, mutta omana aikanaan he olivat kirjallisuuden eliittiä! Meidän ajattelumme rakentuu jyrkän dualistisesti. Sen mukaan on olemassa ehdottoman ”hyvää tai huonoa”, ”oikeaa tai väärää”, mutta heille ennen dualismia Jeesuksen murhaaminen oli sekä ”uhri että rangaistus”; hän oli sekä ”rikollinen että Jumalan Poika”, ”kuuliainen ja kapinallinen” samalla kertaa! Papeille, maisteri-rabbeille, maan yliopistolle, korkeimmalle oikeudelle eli ”neuvostolle” hän oli yhteiskunnan vihollinen mutta kansalle uhri, kuuliainen Isän Poika, Vapahtaja! Jeesuksen ”seikkailut” on kirjoitettu rahvaan kansanomaisen uskon näkökulmasta. Kaikkina aikoina ihminen arvioi asioita olosuhteistaan ja yhteiskunnallisesta asemastaan käsin – suhteellisesti! Minua ei hetkauta se, mihin kirjallisuuden lajiin, ”myytti vai historia”, joku lukee UT:n tekstit. En usko luokitteluun vaan Jeesukseen, josta ihmiset UT:ssa kertovat. Etsimisen yksinäisellä mutta antoisalla tiellä voin paremmin - syyllisenä ja kuolevaisena. Uskon, että opettajani kulkivat samaa tietä. Lännen kulttuurin perus-filosofi, kreikkalainen Platon, 300 v ennen Jeesusta opettaa meitä lukemaan Raamattua: Lue tekstirivien välit; etsi sanojen takaa ideoita; näe varjojen sijaan valo! Jorma Luostarinen maljasalmentie 2 a 83630 kuusjärvi nettihaku: ”Outokummun pappi luostarinen”, alalaita linkki