SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 1988 1. Tämän niminen on toisen maisteritutkintoni gradu historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa, jonka sain päätökseen Outokummun kappalaisena oltuani pappina jo 13 vuotta. Uskontotieteen harrastus kiinnosti minua jo papinkoulussa ja työssä alkoi tulla sen verran haasteita, että halusin saattaa laajennetun HUK:n tutkinnon päätökseen korkeammalla tasolla ja päästä tutkimusaiheella paremmin selville, millaisessa työssä oikeastaan olen. Kopioin tähän blogiini valittuja paloja 179 sivun joukosta, jotka saattavat kiinnostaa lukijaa. Aloitan 2 sivun esilehdeltä, tiivistelmästä ja sitten hyppään s:lle 82, jossa kirjoitusvaiheessa tietämättäni profetoin 18 v:n päässä, v. 2006, tapahtuvaa ulosheittoa papin virasta ja pappeudesta. Sen sivun jälkeen etenen sivujärjestyksessä. Koko työ on luettavissa H:ngin yliopisto/ uskontotieteen jaosto ja HELDAN sivut. TIIVISTELMÄ ”Arnold van Gennep esitti sosiologisen siirtymäriittiteoriansa kirjassa Les rites de passage v.1909. Siihen hän kokosi aikansa etnografisesta kirjallisuudesta laajan esimerkkiaineiston, jolla hän pyrki osoittamaan siirtoseremonioille yhteisen tuntomerkin, ”universaalin scheman”, joka tarkoittaa prosessia, kaavaa ja struktuuria. Usein puhutaan peruskaavasta. Papiksi vihkiminen on yksi siirtoseremonia. Siinä yhteisö siirtää yksilön pirinteellisin menoin sosiaalisesta statuksesta toiseen. Schema tarkoittaa, että kirkon akti jakautuu kolmeen diakroniseen jaksoon, separaatioon eli irtautumiseen, liminaalisuuteen eli välivaiheeseen ja inkorporaatioon eli liittymiseen. Jokaisessa vaiheessa on vastaavat siirtymäriitit. Van Gennepin pelkistävää, luonnostelevaa, yleistävää ja jäykän mekaanista käsitystä on syystä kritisoitu. Teoriassa on aukkoja ja suoranaisia virheitä. Ne johtuvat mm. siitä, että hän ei itse testannut hypoteesejaan empiriassa eikä analysoinut ”ordinaatiotaan” suhteessa yhteiskunnan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kytkentöihin, henkilön virkaan, statukseen ja rooleihin. Hänen kommentaattorinsa täydentävät teoriaa. Siirtymäriittiteorian idea on kuitenkin vakiintunut kirjallisuuteen ja sillä erikoiskäsitteineen on mielekästä tutkia Suomen luterilaisen kirkon aktia. Siten kirkon ”pyhään toimitukseen” saadaan uskontotieteellinen näkökulma: Teologiaa opiskellut liminaalinen pappisinitiandi siirtyy asteittaisesti ”pyhään virkaan” ja papilliseen statukseen. Monivuotisessa siirtymisprosessissa näkyvät spatiaalisen aseman, ryhmäaseman, sosiaalisen aseman ja spirituaalisen aseman muutokset, ja matka kuoleman tilasta ylösnousemuksen tilaan. Outokummussa 29.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1171 blogia alla linkki

JEESUS KUOLI JA ELI SAMANAIKAISESTI Avasin papinkoulussa 1970-luvun alussa tenttimäni teoksen Honko-Pentikäinen, kulttuuriantropologia, 1970. Siinä on kappale varhaiskantaisten kulttuurien suhtautumisesta kuolemaan. Lainaan, muokkaan, referoin ja lyhentelen sitä 1. kappaleessani. Katson 2. kappaleessa UT:n Jeesuksen kuolemaa edellisen valossa. Varhaiskantaisten yhteisöjen ajattelutavat tyrmistyttävät tutkijaa. Niissä kuolemaa pidetään pahansuovan ihmisen tai hengen ilkityönä. H. Jamieson kertoo erään heimon käsityksistä. Kuoleman katsotaan aiheutuvan jonkun tekona. Älykkäintäkään alkuasukasta ei saada vakuuttumaan luonnollisista syistä. Brasialainen bakairi-heimo ei hyväksy lausetta ”jokaisen on kuoltava”. Se kuulostaa yhtä järjettömältä kuin ”kaikkien on tultava murhatuksi”. Meillä länsimailla kuolema tarkoittaa elintoimintojen päättymistä. Melanesialaisten kielessä sana toa tarkoittaa tervettä, mate kuollutta. Sairastuneelle pidetään hautajaiset, joihin hän itse ottaa osaa. Hän on mate, jos ei parane. Samoin menetellään vanhusten suhteen, vaikka he olisivat toa. Yhteisölle he ovat mate. Normandy-saarilla lähetyssaarnaaja kauhistui ja esti hautauksen, jossa vainaja hengitti. Omaisten mielestä hän oli mate, koska hänen päänsä ja kurkkunsa oli kuollut. He noudattivat kulttuurin normia. Se mikä meistä tuntuu kauhistuttavan tietämättömältä on vain erilainen käsitys kuolemasta. Kun ajatellaan juutalaisen Jeshuan eli Jeesuksen kuolemaa Golgatan hirressä Rooman maailmanvallan Palestiinan provinssissa 2000 vuotta sitten, tajutaan, että aikamatka meiltä sinne on pitkä, samoin kilometrien määrä. Maailma, kulttuuri ja ihmisten ajattelutapa on muuttunut monta kertaan. Uskontohistorioitsija Arne Runeberg kuvaa kirjassaan Jesu korsfästelse, 1952 niitä uskomuksia, joiden mukaisesti eri kansalaisryhmät UT:ssa käsittivät Golgatan rituaalinäytelmän. On varmaa, että henkilön kuolema, olipa hän viralliselle valvojalle hyvä ihminen tai Jeesuksen kaltainen pahis, kuolema oli tapahtuma, joka puhutteli mutta tulkittiin jokaisen sisäistämän kulttuurimallin mukaisesti: Jokainen näki mitä halusi. UT:n evankeliumien kuvaukset ovat vain kirjoittajien valitsemia vaihtoehtotulkintoja tapahtumista ja merkityksistä! Suomalaisessa UT:n eksegetiikassakin on paljon pyöritelty ja tuhlattu mustetta teoretisoimalla Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. On pitkä liuta arveluja, mitä ylösnousemususkolla teksteissä tarkoitetaan ja millä perusteilla. Minulle tuli sellainen assosiaatio ko. kirjasta UT:iin, että oliko ylösnousseen näkemisissä ja kohtaamisissa taustalla vain erilaiset kuoleman määrittelyt, koska näytelmän katsojat ja toimittajat elivät erilaisista kulttuuriperinteistä. UT:n teksteissä Jeesuksen kuolinkamppailu on niin hämärä ja pelkistetyn kaavamainen kirjoittajien luomus, että 2000 vuotta myöhempi Suomen Ev.-Lut. kirkon tunnustuksen kaavamainen selitys pääsee tuskin arvausta tai valetta pidemmälle! Yllä oleva kulttuuriantropologinen tieto antaa teologeille vielä yhden uuden selitysmallin: Toisten Golgatalla läsnäolevien mielestä Jeesus oli toa ja toisten mielestä mate, siis kumpaakin yhtä aikaa! Kirkon perinteeseen vakiintui myöhemmin pelkkä saarna toa-elämäntilasta. Syntyi suunnattoman suuri kertomus yhdestä äijästä - tyhjän päälle, koska muita ristillä roikkuvia oli tuhansittain eri puolilla valtakuntaa. Outokummussa 26.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1170 blogia alla linkki

Gnostilainen Jeesus 2. Gnostilaisuus pelastavan viisauden oppina kiehtoi hellenismin naisia. Haluttiin uskoa ihmisen jumalalliseen alkuperään ja viisauteen, joka periytyi Kreikasta filosofi Platonin kautta ja myöhemmin uusplatonismin kautta. Korkeampi filosofia sitoutui Platonin perinteeseen. 100-luvulta alkaen apostoliset isät ja kirkkoisät vihasivat gnostilaisuutta. Se määriteltiin ehdottomaksi antibodyksi oikealle kirkolle ja sen oikeaoppiselle Jumalan sanalle. Se asenne näkyy globaalissa kristinuskossa ja maailman 30000 kirkkokunnassa tänäkin päivänä. Kun vahva asenteellinen tietoisuus syntyi kerran ja kulkeutui arvovaltaisten kirkkojen perinteessä, pysyvyys – joskin huomaamatta ja tiedostamattakin – oli taattu. Gnostilaisuus kokoaa laajalti kreikkalaista ajattelua ja on sen yksi ilmenemismuoto, esim. Suomessa: Suomen Gnostilainen Seura. Suomalaisessa kristinuskossa ( kuten vastaavasti muualla ) Ev.-lut. kirkon tulkinta kristinuskosta, Raamatusta ja perinteen opeista koetaan ainutlaatuisen puhtaana, oikeana ja jumallisena totuutena, ainakin perinneuskovaisten keskuudessa ja kirkon työntekijöiden, joiden pitääkseen työpaikkansa on kehuttava kirkkoa ja luriteltava kirkon attaseoiden keksimää tunnustusta mitä erilaisimmin tavoin. Jos Raamattu, Jeesus ja Jumala nähdään pappien ja teologien kirjoittamien kirjojen Sensuroitu 2023 ja Jumalan synty 2035 kautta, on yks ja hailee, mihin ismiin uskotaan tai ollaan uskomatta, koska kaikki uskonnossa, hahmoineen ja pelastuksineen on vain ihmisen keksimää mielikuvitusta. On useita eksegeettejä, jotka arvostavat gnostilaista Jeesusta. joka esiintyy UT:n ulkopuolisissa evankeliumeissa, esim. Tuomaan evankeliumi. Ajatellen kirkon sotajoukkojen ilkeää historiaa vääräoppisia vastaan gnostilaisen Jeesuksen kirkko olisi ehkä tuonut vähemmän kärsimystä maailmaan! Outokummussa 25.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1169 blogia alla linkki

Gnostilainen Jeesus 1. Muokkaan jonkun tekemää 1. kappaletta ja tulkitsen sitä 2. kappaleessa Gnostilaiset kunnioittavat Jeesusta suurena Valon lähettinä, Opettajana ja esikuvana mutta ennen kaikkea Ilmoittajana ja Vapahtajana, joka johdattaa ihmiset löytämään oman gnosiksensa, tietonsa, vapautumaan maailman kahleista ja tulemaan sopivaksi Jumalan valtakuntaan. Gnostilaiset eivät tarvitse mystiikkaa eivätkä tekaistuja ihmetekotarinoita todistamaan Jeesuksen suuruutta. Gnostilaisten mielestä Jeesukseen ei tarvitse liittää uskomuksia jumalallisista ominaisuuksista kuten neitseestä syntymisestä, kuolleista herättämisestä ja ylösnousemuksesta. Gnostilaiset eivät kutsu Jeesusta Jumalan Pojaksi muuten kuin vertauskuvallisesti, sillä kaikki gnosiksen saaneet pitävät itseään taivaallisen Isän lapsina. Kun UT:ssa sanotaan, että Jeesus otettiin ylös taivaaseen ja istuutui Jumalan oikealle puolelle, gnostilaisille se on runokieltä ja vertauskuvaa siitä, että hänen sielunsa täyttyi hyvyydessä ja sen ei tarvinnut syntyä uudelleen ihmiseksi. Se on se autuus, jota gnostilainen tavoittelee saadakseen pysyvän taivaallisen aseman. Valon maailman ylimpien viisaiden henkien joukossa Jeesuksella ei ole Jumalan asemaa. Niinpä he eivät kohdista rukouksiaan Jeesukselle vaan suoraan Jumalalle. Gnostilaiset kritisoivat UT:n kohtia, joissa viitataan VT:n profeettojen ennustuksiin tulevasta Messiaasta. He pitävät niitä politiikkana legitimoimaan Jeesuksen asema Messiaana eli Daavidin sukulaiskuninkaana. Profetioina käytetyt satunnaiset VT:n kohdat ovat monimerkityksisiä. Jeesusta ei tarvitse perustella, koska hän on joka tapauksessa suuri Opettaja, Ilmoittaja ja Vapahtaja. Papinkoulussa 1970-luvun alussa kuulin 1. kerran gnostilaisuudesta eli gnostisismistä eli tietoa, gnoosista, korostavasta aatesuunnasta/ filosofiasta ajanlaskun alussa hellenistisessä Rooman valtakunnassa ja siis myös Palestiinan Jerusalemissa, alkuseurakunnan elinympäristössä. Tiedekunnan opettajat luennoivat asiasta teologian esikäsitteissä ja Raamatun selitysopissa eli eksegetiikassa. Gnoosiksesta ja sen aatteellisista yhteyksistä UT:iin ja lähinnä Paavalin teologiaan käytiin kiivasta väittelyä opiskelijoiden kesken luentojen väliajalla ja Teologian ylioppilaiden asuntolassa nimeltä Konvikti. En muista aatesuunnalla olleen kannattajia ja siitä innostuneita. Sen sijaan vastustajia riitti. Totuus on kuitenkin, että UT:n Paavali kirjoitti teologista Kristustaan gnoosiksen hengessä, gnostilaisilla käsitteillä, joskin varoittaa kristittyjä uskomasta gnoosiksen oppeihin ja etsimästä sen tien kautta pelastusta juutalaisen perinteen ohi. outokummussa 25.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1168 blogia alla linkki

HISTORIAN JEESUS JA TUTKIMUS Löysin valmiin tekstin pohjaksi blogiini. Lyhennän, selkeytän, tiivistän ja muokkaan sitä omaan käyttööni. Historian Jeesus ei ole paljoa henkilö vaan tieteellisen tutkimuksen jälkiluomus ehkä eläneestä J. Nasaretilaisesta, joka eli 2000 vuotta sitten erilaisessa maailmassa. Rajalliset lähteet kertovat hänestä. Tiede luo keskusteluun malleja, hypoteeseja ja teorioita. Niitä verrataan oletettuun todelliseen Jeesukseen, jolla tarkoitetaan historiassa elänyttä ihmistä ― lihaa, luita ja verta. Millainen hän oli ei riipu tutkimustuloksista. Tutkimuksen tavoite on saada historian Jeesuksen rekonstruktio mahdollisimman lähelle oikeaa Jeesusta. Tuloksen arviointi tuo mittapuun ongelmia. Jos ajatelleen vain skeptisesti, tavoitetaan harvoja faktoja. Keskusteluun kuuluu myös uskonnon Jeesus. Tutkimus ei ole vakaumuksellista mutta tutkijalla voi olla vakaumus! Tutkimuksen Jeesus tuo kysymyksiä: Pitikö hän itseään Messiaana, toimittiko hän profeetan virkaa, väittikö hän itseään Jumalan Pojaksi. Tämä on eri asia kuin se, oliko Jeesus sitä mitä UT:n kirjoittajat väittävät. Tutkimus ei voi olla uskontoa. Historian Jeesuksen tutkimisessa törmätään aineiston moneuteen, ikään, kaukaisuuteen, todennäköisyyteen, epävarmuuteen, tulkinnan näkemyseroihin, korostuksiin ja ainutkertaisuuteen. Tutkijaa ja lukijaa vie eteenpäin harkinta. Keskustelu, uusien ratkaisujen etsintä ja entisten kyseenalaistaminen on tieteeseen kuuluva ja vie sitä eteenpäin. Kriittisen teologian Jeesus-käsitys aiheuttaa perinteellisissä uskonnon yhteisöissä levottomuutta ja riitaa sisäpiirissä ja ulkopuolisia kohtaan. Koettu ja stigmatisoitu Jumalan puhtaan sanan rauhan häiritsijä poistetaan armotta, myös Suomen Ev.-Lut. kirkossa! Yllä oleva koskettaa. Entisenä pappina ja kirkon työntekijänä vielä muistan, miten sana Jeesus oli paljon käytetty työväline. Saarnasin Jeesusta ja kirkkoa viran rutiinilla ja sydämellä. Sydäntä ei työssä tarvittu kovinkaan, kaavamaisuus riitti, eikä se ollut papin viran hoitamisen ehto, ei myöskään tuomiokapitulin attaseoille. Raamatun eksegeettisistä tutkimuksista en ole koskaan lukenut pyörittelyjä, että Jeesushan on kuollut äijä, kuten UT:ssa jankataan. Historian Jeesus on siis kuollut ja kuopattu! Ihmeen paljon yhteiskunta satsaa rahaa yhteen vainajaan ja tarinoihin, joita teologian tohtorit ja maisterit kirjoittavat tutkintoaan varten ja joilla ei srk:ssa ole muuta käyttöä kuin ulostaa pappi! Kukaan ei ole tähän mennessä kohdannut Jeesusta livenä eikä ole tulkinnut häntä hänen päänsä sisältä. Kukaan ei tiedä, millaisena hän piti itseään ja oliko hän oikeasti Messias ja Jumalan Poika, kuten UT:n kirjurit kehittelivät perinteestä omia mielipiteitään. Uskovaisen ihmisen uskonnon Jeesusta on moneksi: kokemus rukoillessa, liturgiassa, saarnaa kuullessa, ehtoollispöydässä, sydämessä, kuolinvuoteella, ajatuksissa, Lapin matkoilla, mopoa korjaillessa, jne.. Uskova ei asioi Jeesuksen kanssa vaan Jeesuksen merkitysten kanssa omassa kokemuksessaan nahkansa sisällä: Jeesus-äijä meni mutta merkitys jäi! Tutkijan Jeesus on eksegeettisen oppikirjan tekstin 6-kirjaiminen sana, jonka oletetaan viittaavan jonkinlaiseen muinoin eläneeseen tai myyttiseen henkilöön keskustelussa toisten tutkijoiden kanssa. Outokummussa 24.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1167 blogia alla linkki

NATURALISTINEN RAAMATUN SELITYS Netistä löytyi kuvaus kriittisen eksegeesin naturalismista. Muokkaan, selkeytän, lyhennän ja arvioin. Naturalistinen selitys pitää kaikkea yliluonnollista vain ihmisten kokemuksena ja ajatuksena. Yliluonnollinen on mielikuvitusta. Siten pelkistetään, redusoidaan, palautetaan ja muunnetaan yliluonnollinen luonnolliseksi. 1. Yliluonnollinen on epätotta ja siksi poistetaan tieteellisestä keskustelusta. Tiede määrää todellisuuden rajat. 2. Todellisuus ilmaistaan vain luonnollisina tapahtumina ja prosesseina. 3. Jumalan sanallinen metafyysinen ilmoitus ei ole luotettavaa tietoa eikä Jumala ole ilmoittanut itseään. 4. Koska selitys Jumalasta ei ole tieteellistä, ei ole tietoa Jumalasta. 5. Koska hyväksyttäviä ovat vain teoriat, jotka viittaavat luonnollisiin tekijöihin, ne myös riittävät selittämään todellisuuden. Koska luotettavia ovat vain metodit, jotka kohdistuvat luonnollisiin ilmiöihin, muilla tavoilla ei saada varmaa tietoa. 6. Kun todellisuus ymmärretään ilman Jumalaa, se selitetään myös parhaiten. Yllä oleva saattaa tuntua ateismilta. Mutta se ei välttämättä ole sitä. Jumalan olemassaoloa ei kielletä, se jätetään teoriasta pois! Sitä ei pidetä realiteettina Raamatun tulkinnassa. Uskova uskoo Jumalaan eikä teoretisoi! Naturalistinen selittäminen näkyy suomalaisten pappi-eksegeettien teoksissa Sensuroitu 2023 ja Jumalan synty 2025, vaikka sitä ei erityisesti mainita. Niissä uskontoa katsotaan antroposentrisesti, vain ihmisestä käsin. Minulle entisenä pappina 30 palvelusvuoden jälkeen sopii naturalistinen malli hyvin. Siinä näen avoimuutta ja rehellisyyttä ymmärtää Raamattua totuuteen päin. Esim. opettajallani eksegetiikan prof. Heikki Räisäsellä oli vastaava pyrkimys jo 1970-luvun alussa. Naturalistinen selitys antaa selväjärkisyyttä, inhimillisyyttä, suvaitsevaisuutta, jämäkkyyttä ja asiallisuutta ymmärtää ihmisten tuottamaa Raamattua ja keskustella kiperistäkin uskonnon kysymyksistä. Jo opiskeluaikaan näin ja koin sen suunnattoman verisen kiihkoilun, uhittelun, silmille hyppimisen ja sokeuden totuudelta, kun asioista tietämättömät uhosivat ja saarnasivat lapsellisia mielipiteitään. Pappina väistelin iskuja 16 kantelun ja tuomiokapitulin tekaistulla tunnustuspaperilla kiusaamisen välillä. Naturalistinen selitys ja mikä muu teoria tahansa on pelkkää potaskaa silloin, kun saarnataan syntisen syyllisen kuolevaisen ihmisen pelastumista yksin uskosta ja armosta Jeesuksen porukassa! Outokummussa 22.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1166 blogia

KIRKON VÄÄRENTÄMÄ JEESUS Löysin netistä valmista purentaa ja purtavaa, jolla jonkun havaintona on arvonsa ja sanottavaa tietäville ja tietämättömille. Lyhennän, muokkaan ja korjaan. Luterilaisen kirkon UT:n suomennokset ovat tekstimanipulaation ja väärentämisen mestarinäytteitä. Jeesuksen suuhun kirkko on laittanut keksimiään sanoja, jotta sen laajamittainen väärentäminen näyttäisi uskottavalta. Klassinen esimerkki löytyy MK:sta, 16: 6: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Alkuteksteistä ei löydy sanaa kadotus, vaan kirkko on laittanut Jeesuksen suuhun sanan, joka kääntää evankeliumin päälaelleen. Jotta MK: iin väärennetty jae näyttäisi uskottavalta, niin sama vale toistuu läpi UT:n. Kadotusoppi on saatu aikaan, kun kreikan ajallista tuhoa tarkoittava sana on käännetty ikuiseksi kadotukseksi. Teologian tohtori K. Kuula joutui myöntämään tämän tosiasian, kun häneltä tinkasin kadotuksesta: ”Okei, ymmärrän. Se on tuho eikä kadotus. Olet oikeassa, jokainen UT:n kadotuskäännös on tarkkaan ottaen pielessä. Niissä kohdissa puhutaan tuhosta tai tuomiosta esim. klassinen JH 3:16. Kirkon Jeesus heittää kaikki maailman ei-kristityt ikuiseen kadotukseen, miljardit ihmiset, mikä tarkoittaa loppumatonta helvetin tuskaa. Raamatun Jeesus sen sijaan kertoo, että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Toisille tuomio on riemuksi, mutta toisille langettava kuten maallisessa tuomioistuimessa. Vaikka kirkon Jeesukseen uskovat vakuuttavat, ettei heitä tuomita, vaan synnit on saatu anteeksi, niin se ei pidä paikkaansa, vaan perustuu kristikunnan sisäsiittoisiin illuusioihin. Kirkolla ei ole ongelmia kadotusoppinsa kanssa, sillä sola scriptura, yksin Raamattu -periaate, ei tarkoita alkutekstejä, joista kirkko on kääntänyt UT:n, vaan kirkon tulkintaa, väärennöstä alkuteksteistä. Näin kirkko on tehnyt omasta sanastaan Jumalan sanaa. Tämän ovat vahvistaneet piispat Jari Jolkkonen, Matti Repo, Simo Peura, Jukka Keskitalo sekä Seppo Häkkinen. Piispat pesevät kätensä. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli: ”Tämänhetkinen raamatunkäännös, siinä ilmenevät yksittäisten sanojen käännösmuodot sekä niihin sitoutuvat tulkinnat on hyväksytty kirkolliskokouksessa ja otettu käyttöön kirkossa vuonna 1992. Nämä ovat Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon virallisia linjauksia… Piispa Repo on sitoutunut Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon päätökseen raamatunkäännöksestä ja sen mukaisesta tulkinnasta niin pappis- kuin piispanlupauksessaankin.” Kirkko on tehnyt Jumalasta kosmisen Hitlerin, joka kiduttaa luotujaan iankaikkisessa helvetissä. Vastaavia havaintoja sadoittain voi kuka tahansa poimia jo VT:n ja UT:n tekstien syntyprosesseista, puhumattakaan vuosituhansien mittaisesta juutalaisesta, Jeesuksen ajan, hänen jälkeisen hellenistis-roomalaisen alkukirkon ja kristinuskon muokkaajien vaikutuksesta. Jokaisella kirjoittajalla on sanomansa suhteessa monisärmäiseen, monien kirjoittajien, monien aikakausien ja monien kulttuurien vaikuttamaan kirjaan nimeltä Raamattu. Suomen Ev.-Lut. kirkon Raamattu-käsitys, josta on mahdoton mennä sanomaan mikä se on ja kuka sitä edustaa, ja Tunnustuskirjat ovat nippuna yksi vähäpätöinen kokoelma maailman tuhansien kirkkokuntien joukossa. outokummussa 21.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1165 blogia alla linkki