VILHO RIEKKISEN PÄIVÄUNOSISTA ”Toivoisin, että meidän kirkossamme ei säikähdettäisi sitä, että joku esittelee näistä asioista uusia näköaloja. Olisi hyvä, jos meille syntyisi keskustelukulttuuria, jossa yhdessä voitaisiin ällistellä ja ihmetellä, että voihan asian tuoltakin kannalta ajatella. Eikä ajateltaisi, että nyt on taas löytynyt uusi harhaoppinen, koska poiketaan siitä opista, joka meidän piirissämme vallitsee. Ainakin varhaiskristillisenä aikana Jeesus-tapahtuma sinällään oli niin dynaaminen prosessi, että se väkisinkin tuotti useita Jeesus-kuvia ja kristologisia selitysmalleja. Monet niistä kilpailivat osittain keskenään, mutta ne kaikki pohjautuivat samaan perustapahtumaan. Jos tämä yhteinen nimittäjä, Jeesus-tapahtuma, Raamatun kirjoista löydetään, pääsemme sellaisen lähteen äärelle, josta riittää ammennettavaa myös tämän päivän ihmisen kysymyksiin. Siitä saa silloin irti aika monenlaista evästä, eikä kaikkien tarvitse maiskuttaa muiden valmiiksi pureskelemia vastauksia tai aina samaa asiaa, niin keskeisiä kuin ne monille kristityille ovatkin. Tämä uudelleen löydettävä Jeesus mahdollistaa uudet kysymykset ja kysymyksenasettelut, eivät ne voi horjuttaa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Yhteisön moninaisuus ja rikkaus mahdollistavat moniäänisen uskon todistuksen, jonka perustana on kaikki se, mitä Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta ja pelastushistoriasta. Moniääninen todistus ei merkitse välttämättä kakofoniaa, vaan rikkaan polyfonista Jeesus-tapahtuman sinfoniaa. 1.Kor.1 varhaiskristilliseltä ajalta muistuttaa tosin siitä, että kristittyjen parissa syntyi jo tuolloin erilaisia puolueita, sanomaa kun tulkittiin eri suuntiin. Sama voi tapahtua yhtä hyvin tänäkin päivänä. Mutta rikkaus ja moniuskoisuus Jeesus-tapahtuman äärellä ei välttämättä aiheuta hajaannusta. Tulkintamosaiikin tajuaminen voi myös yhdistää meitä. Niinpä jos me kirkossa lähtisimme yhdessä pällistelemään ja kyselemään, etsimään Jeesusta tuomalla erilaisia Jeesus-kuvia vierekkäin ja kyselemään, mitä ihmettä siellä takana oikein mahtaa olla, se johtaisi varsinaiseen löytöretkeen. Sillä retkellä me oppisimme toinen toisiltamme ja huomaisimme, että kenelläkään ei ole yksinään koko totuutta, vaan me tarvitsemme toinen toisiamme. Kokonaistulkintaan tarvitaan erilaisia ihmisiä ja monenlaisia taitoja.” Yllä oleva piispan kirjoitus. Hän toivoo, ihannoi ja siihen se jää: Ei tapahdu mitään eikä saa tapahtua, opettaa kokemus! 30 pappisvuoden, 16 kantelun,16000 spontaanin diakonisen kotikäynnin ja ”tunnustuksenvastaisuudesta” papin oikeudet menettäneenä tiedän luissani jotain siitä, mistä Vilho haaveilee. Hänen unelmiinsa voin paljolti liittyä. Kirkon koulutuksissa näin, että hienoja asioita ei ollut tarkoituskaan soveltaa srk:ssa vaan kursseja pidettiin työllistämistarkoituksessa rahan voimalla. ”Meidän kirkossamme” särähtää!. Kun rikokseni oli Savon murre, jatsarit ja pitkä tukka, ja menin tuomiokapituliin katsomaan 1. piispan tasajalkahyppelyä, missä oli ”meidän kirkkomme”. Minä nimenomaan ”esittelin uusia asioita” niistä tietämättömille, halusin auttaa avarampaan uskoon pois fraaseista: Luin eksegetiikkaa kymmeniä tuhansia sivuja, opiskelin toisen maisteritutkinnon, pätevöidyin uskonnon ja psykologian lehtoriksi, kävin satoja kertoja terapiassa ja työnohjauksessa, jotta säilyttäisin virkani ja suhtautuisin adekvaatisti lähimmäisiini. Lähtö tuli ilman kiitosta! Ei tukenut järjestelmä eikä hyvä pappi, päinvastoin! Minun ”näköalani” perustuivat Raamatun selitysoppiin, teologiaan ja historiallisen juutalaisen Jeshuan (Jeesuksen ) ajan ymmärtämis- ja tulkintatapoihin. Aloin rakentaa varman päälle, Raamatun tutkimiselle, koska asioista tietämättömät oikoivat ja määräsivät, miten papin pitää lurittaa. Ei antanut järjestelmä tukea perheelle: ”Pappia auttaa Jumala!”. Minulla alkoi mennä sitä huonommin, mitä enemmän puhuin papin valan ja uskoni mukaan. ”Emme tee täällä sinusta kantelua, kyllä toiset hoitavat sen”, sanoi kirkon herra. ”Äläkä hae täältäpäin töitä!”. Srk:n ja hiippakunnan järjestelmä ohjasi minut vakivirkaan päin. Hain ja pääsin, kunnes pian khra tokaisi vihaisin katsein: ”Emme olisi sinua ottaneet, mutta kun olit ainut hakija!” Kesti lähes 3 kk eikä piispaa kuulunut asettamaan virkaan. Sen piti kirkkolain mukaan tapahtua 3 kk sisällä. Laitoin kaiken peliin. Nyt tai ei koskaan minusta tulee kappalainen. Kirjoitin piispalle kirjeen yhdellä lauseella: ”Milloin Jukka Malmivaara asettaa minut virkaan? Hän asetti ja palvelin, nimenomaan palvelin, koska hyvät uskovaiset ja kirkkoneuvosto kiusasivat typerillä kanteluillaan, joissa väärennettiin nimiä ja rukoiltiin minulle ja perheelle tuhoa – tuomiokapitulin siunauksella siinä mielessä, koska kantelukierre vain voimistui 25 vuoden aikana: housujen repimistä alas keskellä kaupunkia, solvauksia 20 m:n päästä koululta, virkatehtävistä syrjäyttämistä, nauhoituksia saarnoista tuomiokapitulille. Sekö oli Vilhon ”yhdessä ällistelyä!” Vilho-pojan unikirja ei realisoidu mihinkään srk:aan. Jaakobin kirjan kehotus palvella teoilla eikä jäädä uskomaan uniin on hyvä kehotus niille, jotka puuttuvat toisen elämään. Eipä näy täällä päin ”varhaiskristillistä Jeesus-tapahtumaa” srk:ssa. Vilho-pojan ”Jeesus-tapahtuman” -palapelistä ei seuraa loogisesti, asenteellisesti, historiallisesti, opillisesti eikä uskonperinteenä uskontolaitostamme. Kirkoksi sanottu monimerkityksinen ilmiö kultillisine Jeesuksineen on vain kova vääristymä alkukotinsa jälkeen. Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi nettihaku ”outokummun pappi luostarinen” 1112 blogia alla linkki

VILHO RIEKKISEN HARHAOPIT ”Toivoisin, että meidän kirkossamme ei säikähdettäisi sitä, että joku esittelee näistä asioista uusia näköaloja. Olisi hyvä, jos meille syntyisi keskustelukulttuuria, jossa yhdessä voitaisiin ällistellä ja ihmetellä, että voihan asian tuoltakin kannalta ajatella. Eikä ajateltaisi, että nyt on taas löytynyt uusi harhaoppinen, koska poiketaan siitä opista, joka meidän piirissämme vallitsee. Ainakin varhaiskristillisenä aikana Jeesus-tapahtuma sinällään oli niin dynaaminen prosessi, että se väkisinkin tuotti useita Jeesus-kuvia ja kristologisia selitysmalleja. Monet niistä kilpailivat osittain keskenään, mutta ne kaikki pohjautuivat samaan perustapahtumaan. Jos tämä yhteinen nimittäjä, Jeesus-tapahtuma, Raamatun kirjoista löydetään, pääsemme sellaisen lähteen äärelle, josta riittää ammennettavaa myös tämän päivän ihmisen kysymyksiin. Siitä saa silloin irti aika monenlaista evästä, eikä kaikkien tarvitse maiskuttaa muiden valmiiksi pureskelemia vastauksia tai aina samaa asiaa, niin keskeisiä kuin monille kristityille ovatkin. Tämä uudelleen löydettävä Jeesus mahdollistaa uudet kysymykset ja kysymyksenasettelut, eivät ne voi horjuttaa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Yhteisön moninaisuus ja rikkaus mahdollistavat moniäänisen uskon todistuksen, jonka perustana on kaikki se, mitä Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta ja pelastushistoriasta. Moniääninen todistus ei merkitse välttämättä kakofoniaa, vaan rikkaan polyfonista Jeesus-tapahtuman sinfoniaa. Ensimmäisen korinttolaiskirjeen ensimmäinen luku varhaiskristilliseltä ajalta muistuttaa tosin siitä, että kristittyjen parissa syntyi jo tuolloin erilaisia puolueita, sanomaa kun tulkittiin eri suuntiin. Sama voi tapahtua yhtä hyvin tänäkin päivänä. Mutta rikkaus ja moniuskoisuus Jeesus-tapahtuman äärellä ei välttämättä aiheuta hajaannusta. Tulkintamosaiikin tajuaminen voi myös yhdistää meitä. Niinpä jos me kirkossa lähtisimme yhdessä pällistelemään ja kyselemään, etsimään Jeesusta tuomalla erilaisia Jeesus-kuvia vierekkäin ja kyselemään, mitä ihmettä siellä takana oikein mahtaa olla, se johtaisi varsinaiseen löytöretkeen. Sillä retkellä me oppisimme toinen toisiltamme ja huomaisimme, että kenelläkään ei ole yksinään koko totuutta, vaan me tarvitsemme toinen toisiamme.Kokonaistulkintaan tarvitaan erilaisia ihmisiä ja monenlaisia taitoja.” Tämä Riekkisen teksti on tiedollisesti, asenteellisesti, hengeltään ja ohjelmallisesti sellainen, mihin itsekin pyrin. Tuollaisista ”mieltymyksistä”, kuten kirkkovaltuusto 16 kantelun aikana, herjasi saarnojani, seurasi hänelle ja minulle päinvastaisia seuraamuksia: Riekkinen pääsi valtiokirkon tuomiokapitulituomioistuimen piispaksi tuomitsemaan minut väärän opin, harhaopin jatkeeksi kirkon tunnustuksen vastaisuudesta menettämään kappalaisenviran ja pappisvihkimyksessä saadun hyväksyntä-siunauksen toimittaa pappisvirkaa, ts. menetin papin oikeudet 30 palvelusvuoden jälkeen ja kutsumukseni, johon olin saanut herätteen alle 10-vuotiaana. Sillä aikaa kun Riekkinen nautti lupsakkaana savolaispappina kansan, instituutioiden ja virkamiesten kahvikekkereitä, minä kirjoittelin tuomiokapituliin vastineita seurakuntalaisten ja kirkkoneuvoston tekemiin kanteluihin rikossyytteillä: väärä tukka, vaatteet, saappaat, henkilö joka rukouksista huolimatta ei ojennu ja siksi on heti laitettava pois virasta ja koko luterilaisesta kirkosta. Riekkisen ja edeltäjäpiispojen mielikuvitus ei riitä tajuamaan ja myötäelämään, mitä minä ja perheemme joutui kestävään Pikku-pappilassa, sen pihalla ja minä töissä: koululta 20 m:n päästä ylä-asteelaiset huusivat solvauksia 25 v, poikajoukko kiskoi 2 kertaa urheilushortsini alas kinttuihin keskellä kaupunkia, kirkkoneuvosto nauhoitti salaa ja julkisesti saarnojani piispalle todistusaineistoksi, khra syrjäytti työnjaolla pääsyni kirkollisiin toimituksiin, lääninrovasti juoksi ovellamme ja kehotti poistumaan, minua juoksutettiin Ilomantissa ja psykiatreilla, kirjoitettiin Trumpin tapaan lausuntoja ja 2 viikon päästä peruttiin, syntyi todistusaineistoa kirjahyllyyni 70 cm. Välillä minut komennettiin pois virasta, välille tein vastineita piispalle kolmekin yhtä aikaa. Sain omin silmin nähdä tuomiokapitulin istunnossa, kun piispa hyppi tasajalkaa, kun puolustauduin enkä nielaissut hänen valheitaan, suostuttelujaan ja kuvittelujaan. Toinen piispa huutamalla huusi minulle virkahuoneessaan kuviteltuja juorusyytöksiä, kirjoitti lähetteitä viranomaisille ja kielsi kaiken. Asessori pani paremmaksi: Kutsui kesähelteellä tuomiokapituliin. Hän oli pukeutunut minihameeseen näyttäen 15-vuotiaalta. Alkoi piispan tyylillä huutaa minulle syytöksiä tyhjässä tuomiokapitulin aulassa, nosti tärisevän jalkansa tuolille alapää minuun päin. Näytti mustat pikkupöksynsä, solvaten useaan kertaan! Tässä joitakin faktoja Riekkisen tyhjänpäiväisiin päiväunelmiin, joita hän ja leipiintyneet vastuuntunnottamat pappisvirkamiehet keksivät ja luennoivat yliopistossa! 25 v palvelin srk:aa, kävin 16000 diakonista kotikäyntiä virkatehtävien lisäksi ilman erilliskorvausta. Järjestelmä ei tukenut minua eikä työtäni, mummot kyllä mökeissään! Mitä enemmän opiskelin ja lisäsin työtaitoa, sitä huonommin minulle kävi. Vai kävikö? Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi. nettihaku: outokummun pappi luostarinen, alla linkki 1111 blogia

LINTU LAULAA IHMISTEN ILOKSI Kuvan lintu tuo mieleeni muiston Kuopion Haapaniemen kansakoulusta v. 1958. Opettajakirjailija Lauri Leskinen näytti dioja ja rainoja ympäristöopin luokassa. Se oli vastaava elämys kuin nykylapsille älypuhelin. Hän kysyi: ”Miksi linnut laulavat?” Kaikki 9-vuotiaat katsoivat neuvottomina toisiaan. Minä viittasin polleasti: ”Ihmisten iloksi!” Kukaan ei nauranut. Yksi tyttö oli samaa mieltä. Opettaja jatkoi: ”Mattiko tietää?” ”Ne ilmoittavat laululla reviirinsä ja hakevat puolisoa.” Kyllä oli viisas tuo teatterinjohtaja Lehtihalmeksen poika! Kyllä minua hävetti köyhyyteni! Kodissamme ei ollut tietosanakirjoja ja söimme taistellen tahkojuuston sinileimaisen vahapohjan. Kasvatustyylillään äiti kielsi menemästä rikkaan kotiin ”eikä saanut siellä sanoa mitään”. Matin kaverina menin ja ihailin kateellisena hänen tieteiskirjojaan. Ehkä kaipuuni uusien asioiden oppimiseen juontuu noihin kokemuksiin, ”että joskus minullakin olisi parempi elämä” kuin sota-ajan lapsilla, kuten uskonnollisessa kodissamme sanottiin: ”Täytyy vaan yrittää, kyllä Jumala siunaa.” Tuollainen ajattelu oli siihen aikaan yleistä ja uskontotunnilla luontoa ylistettiin Luojan työnä. Kuvan lintu kääntää pään sivuun: Varaako reviiriä vai puolisoa? Onko tyhmästi ajateltu, jos se pälyilee eri tahoille ennakoidakseen vaaran ja säilyäkseen hengissä? Ainakin edellinen presidenttimme sovelsi ajatustani sanoessaan: ”Ollessanne suurissa ihmisjoukoissa katselkaa turvallisuutenne takia, mitä ympärillänne tapahtuu!” Tässä tarinassa pienellä linnulla keväisellä oksalla ja köyhälle pojalla isojen maailmassa on yhteistä kaipaus elämän aurinkoon, säilymiseen hengissä, onnellisuuteen, jossa kiitetään Luojaa. Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi Nettihaku: outokummun pappi luostarinen. 1110 blogia alla linkki

JUMALATON KIRKKO Mieleni herkistyy kokemuksiini srk:ssa 30 v ajalta, jolloin pienehkö joukko luottamusmiehineen teki minusta 16 kantelua lähinnä saarnoista. Saadakseni positiivista imagoa valheellisten syytösten sijaan ja perheelle leipäpalan tein 16000 diakonista kotikäyntiä mataliin majoihin virkatehtävien lisäksi ilman korvausta. Järjestelmä ei tukenut työtäni myöskään tuomiokapitulissa, päinvastoin. Nyt vain raapaisen kokemuspintaa, koska jo oikeusistuntojen papereita on kirjahyllyssäni 70 cm. Srk:n kriisiä käsiteltiin lehdissä ja juoruissa puolesta ja vastaan. Mutta järjestelmän virkailijat määräävät papin kohtalon, joka sinetöidään asiakirjojen mukaan ilman mitään inhimillistä rakkautta, etiikkaa ja Raamatun hyvän sanoman ohjelmaa - ilman Jeesusta! Kirkon julkisoikeudellinen järjestelmä pysyy, kerjää asemaa valtiossa, myy aneita kirkollisten toimitusten tilaajille ja srk jatkaa elämää välittämättä työntekijöistään! Tavallinen kirkkovieras tyytyy pyhiin kulisseihin ja pitää niiden avaamista valheena! Motiivini kirjoittaa lähtee siitä, että aikani täällä maan päällä alkaa päättyä. 60 taksimatkaa keskusteluineen kodin ja sairaalan välillä ovat auttaneet kokoamaan ajatuksia ja näkemään matkani huippukohdat. Kirkko tukee järjestelmään sopivia pappeja ja potkaisee kylmästi pois kelvottomat kirjeellä ilmoittaen: ”kirkon tunnustuksen vastaisuus”. Kirkon suurin ongelma on jumalattomuus eli se, että laitoksen eri tasoilla hyvän sanoman Henki ei ole mukana työntekijöiden keskuudessa, ei ongelmien ratkaisussa eikä mitään Jumalaa edes tarvita! Käytännössä pappi, talouspäällikkö, suntio ja haudankaivaja toimivat vastaavassa ilmapiirissä ja samoissa olosuhteissa kuin jos he työskentelisivät kaupassa, tehtaassa, teollisuudessa ja missä tahansa laitoksessa. He saavat pyöritellä Jeesustaan päässään mutta pitääkseen virkansa saavat varoa sanojaan, vaatteitaan, kielimurrettaan, tukkansa pituutta, jatsareitaan, ulkonäköään, uskovaisten tuhorukouksia, oppineisuuttaan ja Raamatun tuntemustaan. Niistä rikoksista jokainen räkänokka saa valittaa ilman mitään riskiä kirkon taholta. Jo yhden valituksen jälkeen pappi on lopullisesti leimattu virkaylennyksen ja mahdollisuuksiensa jakelulautaselta pois: Lähde heti pois srk:sta tai sinut heitetään! Papit lähtevät, minä en! Kaikilla muilla aloilla oppineisuus, itsensä ja työtaidon kehittäminen katsotaan ansioksi, mutta kirkon töissä järjestelmä käyttäessään valtaa ja lakimiehiään tukahduttaa papin, joka oppineisuutensa takia ei luritteli samoja fraaseja kuin entinen hyvä rovasti, joka oli mukava mies kaikille. Hyvän työtaidon omaava pappi pyrkii avartamaan näkökulmaa Raamatun teksteihin, tutkii selitysoppeja ja soveltaa niitä tähän päivään. ”Oikea pappi” lähtee papin valasta, ”että voin vastata Jumalan ja ihmisten edessä”, pyhistä kirjoituksista ja ottaa selvää, mitä siellä sanotaan Jumalasta ja Jeesuksesta. Kun niin tapahtuu, saarnan kuulijat ja piispakin ”menevät ulalle”: ”Mitenkäs sinä noin puhut, kun muut papit eivät”! ”Lähde Iisalmeen, siellä on vapaammat vedet”, ”Jos ei muu auta, otamme kovemmat otteet”, jne. Pian tulee valituskirjeen perusteella haaste tulla tuomiokapitulioikeuteen. Jos ei mene, poliisi hakee! Minulla ei ollut koskaan aikomusta lähteä kuin omasta tahdostani. En sortunut huijaaviin lupauksiin enkä ottanut syykseni toisten syytä. Toimin papin valan mukaan, pappisvihkimyksen siunauksella, omantuntoni ja uskoni mukaan, johon olin juurtunut lapsuudessa. Jumalan Jeesus oli sydämessäni syntynyt ja on kantanut minua ja läheisiäni tähän päivään asti. Koetuksissa pyrin välttämään pahuutta lähimmäisiäni kohtaan, mieluummin nielemään kokemani vääryydet. Hain jaksamiseeni avun yhteiskunnan palveluista. Menin ensimmäisenä kotikäynneille kantelijoiden koteihin, ystävänä, samalla kun heidän virittämänsä nauhurit tallensivat sakastissa saarnojeni todistusaineistoksi tuomiokapitulille. Juoksulenkilläni yläasteen poikaryhmä kiskoi urheilushortsini alas 2 kertaa kaupungin keskustassa ja 20 m päässä pappilastamme ylä-asteen oppilaat huutelivat pihallemme solvauksia minulle ja lapsilleni 25 v. Eipä tullut srk:n uskovaisilta Pyhä Henki Puolustajaa meille eikä kirkon oikeus ajanut asiaamme! Minun on vaikea nähdä, että valtion kirkkolaitoksessa olisi mitään Jumalaa ja kirkon mainostamaa ”Jumalan vanhurskautta” eli ehdotonta rakkauden oikeudenmukaisuutta, joka jakaa oikeutta niin väärillä kuin oikeille ja puolustaa niitä, jotka perustavat koko elämänsä Jeesuksen rakkauteen. Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi netti: Outokummun pappi Luostarinen. 1109 blogia. Alla linkki.

Karppas pihan poikki metrin harppas Kuusjärveä loikki portille pieras? Jorma Luostarinen

TERAPEUTEILTA SAATUA LÄSNÄOLOA, JOKA KANTAA MATKAANI ELÄMÄNTIELLÄ C syöpähoitajalle 2025 ) ystävällinen asennoituminen rauhallinen lähestyminen vakaa psyykkinen tila tarkkaavaisuus kuuntelu ymmärtämisen, tajuamisen taito samalle tasolle tuleminen empaattisuus näkeminen eri näkökulmista avaa tietä eteenpäin tarjoaa mahdollisuuksia rohkaisee puolustaa pulassa olevaa tukee ollaan samalla puolella ollaan ihmisiä kysellään yhdessä vaihdetaan tunteita annetaan tunteiden puhua sallitaan ajatusten virrata sallitaan erimielisyys hyväksytään toinen ihminen, vaikkei tekoja eletään rakkauden ilmapiirissä aikuisina hyväksytään elämää suojellaan toinen toistaan tuetaan, arvotetaan toista annetaan tunteille tilaa ammattiroolissa pysyminen ”järki kädessä” ei pakottamista” ei kiirettä ei hätäisiä reaktioita ei ilkeyksiä eikä kiinni käymisiä ei repimistä, pelottelua, ”tuhon tietä” ei mustamaalaamista ei tuhon tien kuvailua ja viitoittamista etukäteen hallitsee kielensä ei huutoa, potkimista, pelottelua ei tehtyjen syntien jatkuvaa kaivelua ja muistuttelua ei tukasta repimistä, potkimista, syyttelyä rauhallisuus kiireettömyys minuun katsominen minun huomaaminen rentouttava ilmapiiri, lempeys turvallisuuden kokeminen, elämys, oleminen hengissä minänä lämmin hyvästely tuntuma, että on tervetullut taas

”TUNNE ITSESI!” Antiikin Kreikan kulttuurin lentävää lausetta gnothi seauton, tunne itsesi, 2500- 2000 vuotta sitten käytettiin vilkkaasti filosofikouluissa. Oppilaat kuuntelivat opettajaa ja levittivät viisauden sanomaa. He pyrkivät elämään ihanteidensa mukaan kuten esim. Platonin Sokrates, joka tyhjensi myrkkymaljan, vaikka oppilaat taivuttelivat häntä luopumaan periaatteistaan. Filosofille oli tärkeintä noudattaa muista riippumatta oikeamielisen valtion lakeja, kunnioittaa sen jumalia, pyrkiä tiedon kautta totuuteen ja edistää käytännössä hyveen eli tiedon etiikkaa. ”Tunne itsesi” tulee siis kaukaa oman kulttuurimme juurilta arkeemme ja opettajiemme luentoihin. Sattuva sanonta on toiminut käytännössä tuhansia vuosia, koska sen ideat ovat merkityksellisen käyttökelpoisia pulmatilanteissa. Sanonta pysäyttää yksilön kuten Raamatun tuhlaajapojan näkemään tilanteensa, katsomaan peiliin ja antaa potkua valoon päin etsimään viisautta kohti sielun rauhaa. Entisenä pappina aiheeni kiinnostaa. Opiskeluaikaan tentin oppikirjoja, joissa ”tunne itsesi” oli samaa kuin ”tunne oma jumalallinen alkuperäsi”. Näin ollen ”tunne itsesi” ei tarkoita ylimalkaista itsetuntemusta, vaan tarkentuu määrittelyyn ihmisen ja jumalan suhteesta, jossa tietäminen, ymmärtäminen ja sitä kautta syntyvä valaistuminen tulee pääasiaksi. Millään uskolla ja uskomisella ei ole sen kanssa mitään tekemistä, yksin tiedolla, joka avautuu vihkiytyneille mutta on salattu ulkopuolisille. Nämä perusideat olivat hellenistisessä kulttuurissa keskeisiä arkipäivän ongelmia varsinkin mysteeriuskonnoissa historiallisen Jeesuksen ajan molemmin puolin. Kreikan filosofian aatteet juurtuivat niin syvälle Lähi-Idän kulttuureihin, että ne näkyvät VT:n ja UT:n kirjoissa, varsinkin Paavalin kirjeissä ja Ilm:ssa. Luodessaan teologiaa Paavalin oli pakko puhua sillä kielellä, jota pakanat ymmärsivät. Apostoli sekä varoitti gnoosiksesta eli tiedosta mutta myös kuvasi sillä Kristusta. Jeesususkon levittyä hänen kuolemansa jälkeen Rooman valtakuntaan ja uskon tultua kristilliseksi instituutioksi kirkon opettajien ensimmäinen vihollinen oli taistelu ”harhaoppista” gnoosista vastaan. Se poikkesi kristinuskon pääuomasta. Jeesuksen jälkeisestä perimätiedosta syntyi satoja evankeliumikirjoja mutta niitä kirkon teologit ja kokoukset eivät kelpuuttaneet viralliseen Raamattuun. Pakanoiden ”tunne itsesi” -idea näkyy Raamatussa mutta pääosin jäi sen ulkopuolelle, esim. Tuomaan evankeliumi. Siinä Jeesus on salaisen viisauden, tiedon ja sielun pelastuksen opettaja. Hän on sielun valo maailman pimeydessä ja opastaa salatulla tiedolla pois alhaalta materian kahleista ylöspäin taivaaseen, sielua pois ruumiin vankilasta kohti absoluuttisia ideoita. Tutkijat ovat määritelleet myös välimuodon, ”kristillisen gnoosiksen”. Itse kuvittelen mielenkiinnolla, millainen maailmanhistoria, kirkko, kulttuuri ja arvot olisivat tänään, jos gnostilaisesta kristinuskosta olisi tullut maailmanuskonto. Ajatellaan vaikka sen pääteesiä, jonka mukaan pelastuneiden pitää vihata kaikkea materiaa! Jorma Luostarinen jorma.luostarinen@opaasi.fi netti: outokummun pappi luostarinen, alla linkki, 1106 blogia