perjantai 21. helmikuuta 2025

”TUNNE ITSESI!” Antiikin Kreikan kulttuurin lentävää lausetta gnothi seauton, tunne itsesi, 2500- 2000 vuotta sitten käytettiin vilkkaasti filosofikouluissa. Oppilaat kuuntelivat opettajaa ja levittivät viisauden sanomaa. He pyrkivät elämään ihanteidensa mukaan kuten esim. Platonin Sokrates, joka tyhjensi myrkkymaljan, vaikka oppilaat taivuttelivat häntä luopumaan periaatteistaan. Filosofille oli tärkeintä noudattaa muista riippumatta oikeamielisen valtion lakeja, kunnioittaa sen jumalia, pyrkiä tiedon kautta totuuteen ja edistää käytännössä hyveen eli tiedon etiikkaa. ”Tunne itsesi” tulee siis kaukaa oman kulttuurimme juurilta arkeemme ja opettajiemme luentoihin. Sattuva sanonta on toiminut käytännössä tuhansia vuosia, koska sen ideat ovat merkityksellisen käyttökelpoisia pulmatilanteissa. Sanonta pysäyttää yksilön kuten Raamatun tuhlaajapojan näkemään tilanteensa, katsomaan peiliin ja antaa potkua valoon päin etsimään viisautta kohti sielun rauhaa. Entisenä pappina aiheeni kiinnostaa. Opiskeluaikaan tentin oppikirjoja, joissa ”tunne itsesi” oli samaa kuin ”tunne oma jumalallinen alkuperäsi”. Näin ollen ”tunne itsesi” ei tarkoita ylimalkaista itsetuntemusta, vaan tarkentuu määrittelyyn ihmisen ja jumalan suhteesta, jossa tietäminen, ymmärtäminen ja sitä kautta syntyvä valaistuminen tulee pääasiaksi. Millään uskolla ja uskomisella ei ole sen kanssa mitään tekemistä, yksin tiedolla, joka avautuu vihkiytyneille mutta on salattu ulkopuolisille. Nämä perusideat olivat hellenistisessä kulttuurissa keskeisiä arkipäivän ongelmia varsinkin mysteeriuskonnoissa historiallisen Jeesuksen ajan molemmin puolin. Kreikan filosofian aatteet juurtuivat niin syvälle Lähi-Idän kulttuureihin, että ne näkyvät VT:n ja UT:n kirjoissa, varsinkin Paavalin kirjeissä ja Ilm:ssa. Luodessaan teologiaa Paavalin oli pakko puhua sillä kielellä, jota pakanat ymmärsivät. Apostoli sekä varoitti gnoosiksesta eli tiedosta mutta myös kuvasi sillä Kristusta. Jeesususkon levittyä hänen kuolemansa jälkeen Rooman valtakuntaan ja uskon tultua kristilliseksi instituutioksi kirkon opettajien ensimmäinen vihollinen oli taistelu ”harhaoppista” gnoosista vastaan. Se poikkesi kristinuskon pääuomasta. Jeesuksen jälkeisestä perimätiedosta syntyi satoja evankeliumikirjoja mutta niitä kirkon teologit ja kokoukset eivät kelpuuttaneet viralliseen Raamattuun. Pakanoiden ”tunne itsesi” -idea näkyy Raamatussa mutta pääosin jäi sen ulkopuolelle, esim. Tuomaan evankeliumi. Siinä Jeesus on salaisen viisauden, tiedon ja sielun pelastuksen opettaja. Hän on sielun valo maailman pimeydessä ja opastaa salatulla tiedolla pois alhaalta materian kahleista ylöspäin taivaaseen, sielua pois ruumiin vankilasta kohti absoluuttisia ideoita. Tutkijat ovat määritelleet myös välimuodon, ”kristillisen gnoosiksen”. Itse kuvittelen mielenkiinnolla, millainen maailmanhistoria, kirkko, kulttuuri ja arvot olisivat tänään, jos gnostilaisesta kristinuskosta olisi tullut maailmanuskonto. Ajatellaan vaikka sen pääteesiä, jonka mukaan pelastuneiden pitää vihata kaikkea materiaa! Jorma Luostarinen jorma.luostarinen@opaasi.fi netti: outokummun pappi luostarinen, alla linkki, 1106 blogia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PLATONIN , UT:N JA MUIDEN VALTAKUNNAT Olen lueskellut kreikkalaisen filosofi Platonin (300-luku eKr.) teoksen Politeia suomennos...