VILHO RIEKKISEN HARHAOPIT ”Toivoisin, että meidän kirkossamme ei säikähdettäisi sitä, että joku esittelee näistä asioista uusia näköaloja. Olisi hyvä, jos meille syntyisi keskustelukulttuuria, jossa yhdessä voitaisiin ällistellä ja ihmetellä, että voihan asian tuoltakin kannalta ajatella. Eikä ajateltaisi, että nyt on taas löytynyt uusi harhaoppinen, koska poiketaan siitä opista, joka meidän piirissämme vallitsee. Ainakin varhaiskristillisenä aikana Jeesus-tapahtuma sinällään oli niin dynaaminen prosessi, että se väkisinkin tuotti useita Jeesus-kuvia ja kristologisia selitysmalleja. Monet niistä kilpailivat osittain keskenään, mutta ne kaikki pohjautuivat samaan perustapahtumaan. Jos tämä yhteinen nimittäjä, Jeesus-tapahtuma, Raamatun kirjoista löydetään, pääsemme sellaisen lähteen äärelle, josta riittää ammennettavaa myös tämän päivän ihmisen kysymyksiin. Siitä saa silloin irti aika monenlaista evästä, eikä kaikkien tarvitse maiskuttaa muiden valmiiksi pureskelemia vastauksia tai aina samaa asiaa, niin keskeisiä kuin monille kristityille ovatkin. Tämä uudelleen löydettävä Jeesus mahdollistaa uudet kysymykset ja kysymyksenasettelut, eivät ne voi horjuttaa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Yhteisön moninaisuus ja rikkaus mahdollistavat moniäänisen uskon todistuksen, jonka perustana on kaikki se, mitä Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta ja pelastushistoriasta. Moniääninen todistus ei merkitse välttämättä kakofoniaa, vaan rikkaan polyfonista Jeesus-tapahtuman sinfoniaa. Ensimmäisen korinttolaiskirjeen ensimmäinen luku varhaiskristilliseltä ajalta muistuttaa tosin siitä, että kristittyjen parissa syntyi jo tuolloin erilaisia puolueita, sanomaa kun tulkittiin eri suuntiin. Sama voi tapahtua yhtä hyvin tänäkin päivänä. Mutta rikkaus ja moniuskoisuus Jeesus-tapahtuman äärellä ei välttämättä aiheuta hajaannusta. Tulkintamosaiikin tajuaminen voi myös yhdistää meitä. Niinpä jos me kirkossa lähtisimme yhdessä pällistelemään ja kyselemään, etsimään Jeesusta tuomalla erilaisia Jeesus-kuvia vierekkäin ja kyselemään, mitä ihmettä siellä takana oikein mahtaa olla, se johtaisi varsinaiseen löytöretkeen. Sillä retkellä me oppisimme toinen toisiltamme ja huomaisimme, että kenelläkään ei ole yksinään koko totuutta, vaan me tarvitsemme toinen toisiamme.Kokonaistulkintaan tarvitaan erilaisia ihmisiä ja monenlaisia taitoja.” Tämä Riekkisen teksti on tiedollisesti, asenteellisesti, hengeltään ja ohjelmallisesti sellainen, mihin itsekin pyrin. Tuollaisista ”mieltymyksistä”, kuten kirkkovaltuusto 16 kantelun aikana, herjasi saarnojani, seurasi hänelle ja minulle päinvastaisia seuraamuksia: Riekkinen pääsi valtiokirkon tuomiokapitulituomioistuimen piispaksi tuomitsemaan minut väärän opin, harhaopin jatkeeksi kirkon tunnustuksen vastaisuudesta menettämään kappalaisenviran ja pappisvihkimyksessä saadun hyväksyntä-siunauksen toimittaa pappisvirkaa, ts. menetin papin oikeudet 30 palvelusvuoden jälkeen ja kutsumukseni, johon olin saanut herätteen alle 10-vuotiaana. Sillä aikaa kun Riekkinen nautti lupsakkaana savolaispappina kansan, instituutioiden ja virkamiesten kahvikekkereitä, minä kirjoittelin tuomiokapituliin vastineita seurakuntalaisten ja kirkkoneuvoston tekemiin kanteluihin rikossyytteillä: väärä tukka, vaatteet, saappaat, henkilö joka rukouksista huolimatta ei ojennu ja siksi on heti laitettava pois virasta ja koko luterilaisesta kirkosta. Riekkisen ja edeltäjäpiispojen mielikuvitus ei riitä tajuamaan ja myötäelämään, mitä minä ja perheemme joutui kestävään Pikku-pappilassa, sen pihalla ja minä töissä: koululta 20 m:n päästä ylä-asteelaiset huusivat solvauksia 25 v, poikajoukko kiskoi 2 kertaa urheilushortsini alas kinttuihin keskellä kaupunkia, kirkkoneuvosto nauhoitti salaa ja julkisesti saarnojani piispalle todistusaineistoksi, khra syrjäytti työnjaolla pääsyni kirkollisiin toimituksiin, lääninrovasti juoksi ovellamme ja kehotti poistumaan, minua juoksutettiin Ilomantissa ja psykiatreilla, kirjoitettiin Trumpin tapaan lausuntoja ja 2 viikon päästä peruttiin, syntyi todistusaineistoa kirjahyllyyni 70 cm. Välillä minut komennettiin pois virasta, välille tein vastineita piispalle kolmekin yhtä aikaa. Sain omin silmin nähdä tuomiokapitulin istunnossa, kun piispa hyppi tasajalkaa, kun puolustauduin enkä nielaissut hänen valheitaan, suostuttelujaan ja kuvittelujaan. Toinen piispa huutamalla huusi minulle virkahuoneessaan kuviteltuja juorusyytöksiä, kirjoitti lähetteitä viranomaisille ja kielsi kaiken. Asessori pani paremmaksi: Kutsui kesähelteellä tuomiokapituliin. Hän oli pukeutunut minihameeseen näyttäen 15-vuotiaalta. Alkoi piispan tyylillä huutaa minulle syytöksiä tyhjässä tuomiokapitulin aulassa, nosti tärisevän jalkansa tuolille alapää minuun päin. Näytti mustat pikkupöksynsä, solvaten useaan kertaan! Tässä joitakin faktoja Riekkisen tyhjänpäiväisiin päiväunelmiin, joita hän ja leipiintyneet vastuuntunnottamat pappisvirkamiehet keksivät ja luennoivat yliopistossa! 25 v palvelin srk:aa, kävin 16000 diakonista kotikäyntiä virkatehtävien lisäksi ilman erilliskorvausta. Järjestelmä ei tukenut minua eikä työtäni, mummot kyllä mökeissään! Mitä enemmän opiskelin ja lisäsin työtaitoa, sitä huonommin minulle kävi. Vai kävikö? Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi. nettihaku: outokummun pappi luostarinen, alla linkki 1111 blogia