PIRJOLLE kirjoittelin 8.12. tämän. Asian selvittäminen on ollut koko elämänaikainen projekti. Nyt alkaa helpottaa, kun kuolema on lähellä. Yksin tänne tullaan, yksin lähdetään. Usko ja jeesuksen tunteminen on pitänyt elämääni yllä. Luostarisilta olen saanut vain hiljaisuutta ja jotain näkökulmia, jotka eivät ole sopineet minulle. Hyvä niin. Huonolta tuntunut kokemus on vienyt parhaiten ajattelua eteenpäin. Seppokin auttoi tyylillään. Kuljen omaa tietäni kuten tähän asti, paljolti yksin - tunnoissani. Samanmielisiä ei ollut kovinkaan. Hyvä näin. Omatunto on melko rauhallinen, vaikka olen pahaa tehnyt: Pappina otin pahuutta vastaan enemmän kuin aiheutin. Vaimo ja perhe olivat koettelemuksissa hyvä tuki, mutta ei ihmisestä ole pelastajaksi, kun kellot soivat. Minun kohdallani on näin: Kun silmäni sammuvat, minä uskon; "auta epäuskoani"; kaikki muu oli ( tavallaan ) tuulen tavoittelua.

TÄHÄN ON TULTU Kun Palestiinan juutalainen Jeshua ( Jeesus ) eli 2000 v sitten, suomalaiset elivät Uralilla. Meidän saarnatuolista siis aikaloikka Raamatun aikaan! Jeesus saarnasi Isää, Paavali Kristusta, joka ei tarkoita Nasaretin äijää. Golgatan Jeesuksen tappoi neuvosto eli synedrium. Se oli maan hallitus, korkein oikeus ja yliopisto. Saarnaapas sitä Suomen valtioneuvoston juhlajumalanpalveluksessa! Raamatun juutalainen Paavali keksi korvausteologian: Koska juutalaiset tappoivat Jeesuksen, heidän Jahve-jumalansa muka siirsi rakkautensa Jerusalemin alkukirkkoon. Paavali petti oman heimonsa! 1500-luvun saksalainen Martti Luther omaksui Paavalin juutalaisvihan ja Hitler uskoi Lutheria. Niin siirtyi antisemitismi luterilaiseen tunnustukseen! Juutalaisen Jeshuan perinne Palestiinassa vääristyi siinä vaiheessa, kun Rooman eli ulkomaiden seurakuntiin syntyi laitosmainen hallinto, pappeineen, opetusvirka ja poliitikko-teologit määräsivät oikean kristinuskon rajat. Oli syntynyt pakanoiden eli ei-juutalaisten kirkko. Jeesus oli ja on edelleen juutalainen. Hän ei perustanut uskontoa. Rooman keisari perusti kristinuskon. Hän kokosi yhteen uuden uskonnon tuhannet ilmentymät Rooman valtakunnan kulttuurien alueilla, yhtenä tekijänä Paavalin lähetystyö. Jumalakeisari 300-luvulta alkaen teki itsestään kirkon ylipapin ja määräsi kirkon opin palvelemaan Rooman politiikkaa. Keisarin sotilaan saappaan jälki näkyy Suomen valtiokirkossa: hallintolaitos virkamiespappeineen, julkisoikeudellinen, joka kerjää kapenevaa leipää valtiolta. Ainut merkki juutalaisuudesta, minkä näen, on VT:n Jumalan nimi Jahve Kuopion tuomikirkon alttaritaulun päällä. Ei ihme, että juutalaiset pysyvät irti kristittyjen opeista: kolminaisuus, neitseestä syntyminen ja ihmisjumalahahmo. Raamatun kirjoittajat eivät tunne! Rooman keisari tarvitsi valtion yhtenäistämiseen yhden jumalan, yhden kirkon, yhden opin, yhden kasteen, joilla hän kirkon päänä tappoi kaavasta poikkeavat harhaoppisina ja valtion vihollisina. Kirkolliskokouksiin keisari valitsi suorikkipiispat, linjasi uskon, suosi kristittyjä, antoi maata, virkoja, suojelua. Kristityt keisarin lemmikkeinä saivat kiusata juutalaisia, joilla ei ollut kansalaisoikeuksia. Juutalaiskristityt, ebionit ja nasareenit, vastustivat kehityksen vääristymää mutta katosivat ymmärrettävistä syistä historian hämärään. 100-luvulta alkaen oikeaoppisen kirkon apostoliset isät ja kirkkoisät pilkkasivat juutalaisia, linjasivat kirkon vuosituhansiksi eteenpäin. Meissä v. 2024 näkyy perinteen tulos. Ei ihme, että Raamatun Jumala selostaa ihmisille uskomista! Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi netti: 1083 blogia nimelläni alalaita linkki

TEKSTARI Kirkko uusii virsiä, lisääntyykö usko? Joulun Jeesus Raamatussa on juutal. Jeshua, ei kristitty. Jeesus ei tunne Paavalin Kristusta. Pappi hoitaa virkaa, ihminen jää yksin. Kirkon neuvosto erottaa, painaa pään tyynyyn.

TERVEHTIEN 2 Lähetinköhän jo ”Tervehtien1:n” sinnepäin? Nyt tarkennan toivettani olla koolla siihen suuntaan, että aiheena olisi kuolema Raamatun valossa, kolkko fakta. Metsäkirkon naavaisella puupenkilläkään ei tuota ”vihollisista viimeistä” pääse pakoon. Kokemukseni asiasta elämäntien kivikoissa on ollut lapsuudesta alkaen polttava ja liittynyt kysymykseen äidilleni: ”Mikä elämän tarkoitus on, kun me kuolemme ja minulla ei ole mitään tarkoitusta!” Siitä se alkoi ja siitä se jatkui tuhansien vaarojen ja ahdistusten ihmeen ihanassa koulussa – kokemuksellisesti aika yksin. Papinkoulu vei yhtä elämänraitaa eteenpäin, sulki toisia; Uimaharjun pappina V. Hassinen antoi hyviä läksyjä; mansikkamies Heiskanen saa minun suustani ”kaikki synnit anteeksi”; Ukkolan sahan johtaja v.1980 oli sovittelija piirissämme, jossa väistelin Sanan iskuja. Häneltä sain esikuvan. Hän oli sisäistänyt Raamatun ideoita ja pystyi oman sulatusuuninsa ”nisuilla” tulkitsemaan minunkin elämääni. Hän kuunteli ”sisältäpäin” lempeästi. Sen jälkeen, vaikka olin 30 v pappina, minulla ei ollut ihmistä virkamiesten joukossa, joka olisi kiinnostunut ideoistani. Tänään olen siitä vajeesta kiitollinen. Menneeseen on tullut uusi näkökulma. Mieleen tulee Hakaliston Matti. Hän oli joissakiin ”kinkereissä” suosittu pappi ja joissakin kiistelty: ”Anna hyvä papp alakuiän!”. Sillä seurakuntalaisen äänellä Matti yritti rentouttaa väkeä. Kyllä minuakin nauratti, vaikka ”pinna oli kireällä”. Näin minäkin kierrän polttopistettäni, kuolemaa, kuin musta kissa kuumaa puuroa, jonka haju tunkee nenään mutta polttiaisena ”saa hatkat”. Kuulemma virsikirjaa päivitetään: kanttori saa työtä, kustantamo rahaa; kirja kaunis katsella, hyvä pinta, puhdas; suntio vie kirjan alttarille; kirkon penkissä ihmiset laulavat, ilokyynel silmässä, lapsuus mielessä, joulupuu, joulupukki, enkelit, rakas isä, äiti, siskot, veljet. Kaikki on kaunista tunteiden joulussa, joillekin ei arkea kummempaa! Ystävämme ihmisinä, Luojan luomat, Putin, Netanjahu ja Trump ”vain puolustautuvat”, me odottelemme atomia lautaselle. Joka päivä näemme ruudusta, miten ihmiset tappavat ihmisiä; lapset tappavat peleissä ”vihollisen”, jonka puolesta juutalainen Jeesus kuoli paalulla 2000 v sitten synedriumin eli neuvoston, maan hallituksen, korkeimman oikeuden ja yliopiston arvosanoilla: rikollinen, taikuri, hullu, Jumalan pilkkaaja! Lue Raamatusta! Köyhät pitivät Jeesusta Ystävänä, Vapahtajana, Kuninkaana, Jumalana! Se jako näkyy maailman loppuun asti! Totuuden valossa joulun idylli särkyy, haihtuu, mutta minun kuolemani pysyy! Paljon on vielä rahaa ulkoisiin sivuasioihin mutta syntyykö kenessäkään sisäistä sydämen uskoa? Pääseekö kukaan vapautumaan kriiseistä elämäniloon ja Jeesususkon avulla uudestisyntymään hänen nimessään ja liittymään Kristukseen, Uuteen Aadamiin eli Ihmiseen, joka voitti kuoleman?. Jorma Luostarinen 0505512490 jorma.luostarinen@opaasi.fi netissä blogeja ”Outokummun pappi”, alalaita

TERVEHTIEN Oisko srk:lla mielenkiintoa kutsua minut lähiaikoina vieraaksenne. Haluaisin kertoa, vastailla ja keskustella yleisön edessä oman tieni löytöjen pohjalta sellaisista asioista, jotka ovat vieneet minua syntisenä kuolevaisena ihmisenä uskon ymmärtämisessä ja kokemisessa eteenpäin. Asia tuli lopultakin ajankohtaiseksi, vaikka sillä on koko elämäni tausta, kun serkkuni viikko sitten vaimoineen kuoli ja sairausmittarini näyttää 1 v eteenpäin ”terveenä”. Haluaisin olla hyödyksi toisille ja saada siten merkitystä myös omaan, joskus ”niin matalaan” elämäntuntooni. Haluaisin, että oman pitkällisen elämäntaisteluni hedelmät eivät vain mätänisi mukanani vaan ehkä joku voisi niitä itse pureskeltuaan mieleisekseen uskomisen ihanan vaikealla tiellä, päästä tajuamaan miten hyvä asia Jumalan tunteminen meille on. Tunnelma tilaisuudessa tulisi olemaan avoin: kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä; kaikki Suomen lain mukainen käytös sallittu; kaikki kysymykset ja kokemukset sallittu; ei pakottamista, ei taivuttelua, ei vaatimuksia. Väitellä saa, saa purkautua, itkeä nauraa; toista ei saa löydä Sanalla. JOKAINEN PUHUU OMASTA ASIASTAAN, OMASTA USKOSTAAN, OMASTA SUUSTAAN käyttäen esim. ilmaisuja: MINÄ KOEN NÄIN, MINÄ OLEN AJATELLUT NÄIN, MINUSTA TUNTUU, ONGELMANANI ON SE ETTÄ …, RAAMATUSSA MINUA IHMETYTTÄÄ…; Joku haluaa olla hiljaa, olkoon; joku haluaa puhua paljon mutta jätetään toisille tilaa. Jokainen esiintyy omalla vastuullaan ja tilaisuudesta saa kertoa ulkopuolisille. Näkökulmiani sävyttää paljolti kokemukset kun vielä olin pappi. Keskustelun ainut rajaus on totuus näistä uskon asioista!!! Jumalan nimissä toimivassa srk:ssa ei voi olla salaseuroja eikä pelkääviä työntekijöitä! Pyhä Henki näkyy sen verran kuin rakkaus toteutuu! Ei humalluta hengellisyydestä vaan vasta tutkitaan, ehkä aluksi painottuen VT:iin osana Lähi-Idän kulttuurien uskontohistoriaa. Hyvä asenne tulla mukaan olisi, että asianomainen ei tiedä mitään Raamatusta, ei rajaudu minkään perinnelaitoksen oppeihin eikä ihmisten tekemiin tunnustuksiin tuhansien vuosien saatossa. En ota mitään aineistoa mukaani, en saarnaa enkä luennoi. Ollaan vaan ja ihmetellään elämää. Vasta kyseltäis asioita tekstien, niiden tutkimuksen ja tulkintojen valossa, toivottais toisillemme apua ylhäältä. Oltais hetki ihmisinä, kun kaikki valittavat yksinäisyyttä. Älä odota ihmettä! Pyrittäis siihen suuntaan, että päästäis koko ihmisinä tajuamaan ja kokemaan, ainakin joskus, ennen kuolemaa, jotain siitä rakkaudesta - nyt vielä 2000 v myöhemmin - , jota historiallinen Galilean äijä lahjoitti ”hyvien uskovaisten” ja kelpo kansalaisten kiusaamille ihmis-paroille - maailmassa, jossa hänen oma henkensä Totuuden edessä oli jatkuvasti uhattuna. Huumorilla, kaipa nähdään? Jorma Luostarinen

NIILO JA LUOJA Joku vuosi sitten kerrottiin, että Soinisen Niilo ei tulisi enää Outokummun Erä- ja Luontokeskukseen palvelemaan retkeilijöitä. Se kosketti. Aioin jo silloin kirjoittaa sanasen, koska tapasimme lohenonginnassa satoja kertoja. Niilo kertoi reissuistaan, oli perustamassa Luontokeskusta, toimi kalastuksen valvojana ja ryhmien oppaana. Havunvärinen auto oli tuttu näky ”rannoilla”: tarinaa piisasi, arvailtiin säätä ja tahnan väriä, lohen liikkeitä seurattiin ja kaivattiin uusia istutuksia. Kaikki kävi luontevasti. ”Niilo” oli tuttu jo käsitteenä, asiallisena ihmisenä, joskus hyvinkin vaikeissa tilanteissa, kun ”ootto-onkija” oli rikkonut sääntöjä ja ”jäpätti vastaan”. Ikä toi vaivoja ja muutti reippaan miehen askeleen. Ketäpä eivät vuodet muuttaisi! Niin. Mutta miten äkkiä ihminen ja hänen muistonsa unohtuu! Vuosikymmeniä sitten minäkin olin hyvässä kunnossa: soutuvene meni hetkessä maasturin sisään; vedin veneen harjujen yli toiselle lammelle; yhdessä yössä soudin veneen Munaniemen päästä Kylänlahden ja Lietukkajoen kautta Kolmikantaan; siitä ”polkasin” pyörällä kotiin 8 km. Vastaavia nuoren miehen seikkailuja oli Niilolla: ”Oletko käynyt kalassa?” ”Kalamiehen pitää rautajäilläkin olla tarkka. Jään pitää olla 10 cm, mutta pilkkimiestä kestää jo 4 cm!” Kyllä nauratti porukkaa sinappi suusta valuen makkaratulilla! Niilo tarinoi elävästi. Joskus hän ohjasi keskustelun uskontoon, ehkä johtuen ammatistani ja siitä, että olimme läsnä luonnon keskellä: linnut lauloivat, tuuli vinkui, auringon kiilo vedessä väreili ja lohet molskivat. Niilo käytti Jumalasta sanaa Luoja. Se oli hänelle luontevaa luontoihmisenä: metsässä liikkuja, eläinten ruokkija, marjastaja, eräänlainen luonnon ja olevaisuuden ihmettelijä kuten moni kalamies. Elämää, jota me ihmiset elämme, on luontevaa kokea Luojan kautta: Luoja luo elämän, ihmisen ja itikan. Siten kaikki elämä on hyvää, samanarvoista, Luojan antamaa, annettua! Elämää ei voi ottaa, se annetaan! Henki meissä on Luojalta: Hän antaa sen, ottaa pois. Tasapeli kaikille! Vanhassa Testamentissa elämänlakia sanotaan Jumalan vanhurskaudeksi eli ehdottomaksi oikeudenmukaisuudeksi kaikkia eläviä kohtaan, koko maailmaa kohtaan, ikuisesti. Mahtava kuva! Sen raameihin mahtuu Niilokin, yksi meistä, jokainen joka uskoo niin. Jorma Luostarinen 0505512490 jorma.luostarinen@opaasi.fi netti ”outokummun pappi luostarinen” alla linkki

NYT YMMÄRRÄN RAAMATUN JUMALAA Tänään uskonto yhteiskunnassa näkyy vastakkaisina trendeinä: Toiset maksavat sakkoja uskonnon takia, toiset teroittavat Sanaa. Demokraattisessa valtiossa kansalainen saa uskoa mitä haluaa mutta laki määrää tekemisen rajan. Meille 1960-luvun lapsille entiset sukupolvet välittivät uskontoperinteen kansakoulussa kaikille samanlaisena ja kirkko antoi lisänsä. Kirkosta eronneet ja toisuskoiset olivat poikkeuksia. Siksi ei syntynyt uutisoitavia ongelmia. Tätä taustaa vasten entisenä pappina mietin Vanhan Testamentin Jumalaa, jota olen pohtinut ikäni. Luettuani kesällä Hesekielin kirjaa ongelma avautui. Opiskelusta tiedän, että uskontoa on redusoitu eli palautettu historian saatossa milloin mihinkin: psykologiaan; Marxismin ”vieraantumiseen”, hulluuteen ja esim. filosofi Spinozan ajatteluun, jossa Jumala on yhtä kuin luonto. Omalla matkallani olen kokenut Jumalan ystäväksi ilman teorioita. Köyhän kodin antama uskonnollinen pohja on ollut kantava voima, joka on kestänyt ja jolle voin yhä rakentaa. Profeetta Hesekielin kirjaan ihmiset ovat tallentaneet kertomusperinnettä 2600 v sitten. Silloin juutalaiset joutuivat evakkoon nykyisen Israelin alueelta supervalta Babyloniaan. Pappi Hesekiel oli itsekin evakossa. Profeetan tyylillä hän rohkaisee ahdistuneita, kiusattuja, katkeria, maansa ja uskontonsa menettäneitä uskolla Israelin Jumalaan, joka rakkautensa ja liittonsa tähden ei hylkää vaan itsekin taistelee kansansa puolesta, vaikka tuloksia ei näy. Hesekiel kuvaa Jumalan työtä aikansa tyylillä: Jumala karjuu viholliselle kuin leijona, lentää taivaalla kuin kotka, tuhoaa salamalla ja rajuilmalla, lähettää nälänhädän, kuivuuden, skorpionit, käärmeet. Jumalan ”kiivas” toiminta on sotaa Babyloniaa vastaan mutta myös kaikkia maailman ”alkeisvoimia” vastaan, jopa rakastamaansa Israelia vastaan, jos se ”iljettävillä” menoillaan hylkää Herran. Profeetan näky on meille tuhansia vuosia myöhemmin täysin toisenlaisessa kulttuurissa aivan käsittämätöntä. Jos sijoitamme Hesekielin puhumaan Suomen Jatkosotaan, Gazan pakolaisleirille ja Ukrainan raunioille, tajuamme, mitä profeetta tarkoittaa. Kun ihmisiltä on kaikki mennyt eikä parempaa ole edessä, mitä muuta Jumalan profeettakaan voi julistaa! Hänen aikansa ihmiset tulkitsivat, että Israelin Jumala on ikuisesti ollut ja tulee olemaan; hän on luonut koko universumin ja pitää sitä yllä; hän loi maan ja ihmisen; hän antoi ensimmäiselle ihmiselle hengen ja samalla kaikille myöhemmille. Itikan elämä on yhtä tärkeä kuin keisarin! Jumala Luojana omistaa kaiken elämän ja ylläpitää sitä. Kukaan elävä ei pääse pakoon, ei edes kuoltuaan! Historiassaan Israelin kansa on elänyt uskonsa todeksi. Se on erityislaatuinen, Jeesuksenkin uskonto, Lähi-Idän uskontojen joukossa. Israelin uskonnon valossa me pakanat, ei-juutalaiset, voimme yhdessä heidän kanssaan nähdä monipuolisesti elämän tarkoituksen. 050-5512490 jorma.luostarinen@opaasi.fi Jorma Luostarinen