Karppas pihan poikki metrin harppas Kuusjärveä loikki portille pieras? Jorma Luostarinen

TERAPEUTEILTA SAATUA LÄSNÄOLOA, JOKA KANTAA MATKAANI ELÄMÄNTIELLÄ C syöpähoitajalle 2025 ) ystävällinen asennoituminen rauhallinen lähestyminen vakaa psyykkinen tila tarkkaavaisuus kuuntelu ymmärtämisen, tajuamisen taito samalle tasolle tuleminen empaattisuus näkeminen eri näkökulmista avaa tietä eteenpäin tarjoaa mahdollisuuksia rohkaisee puolustaa pulassa olevaa tukee ollaan samalla puolella ollaan ihmisiä kysellään yhdessä vaihdetaan tunteita annetaan tunteiden puhua sallitaan ajatusten virrata sallitaan erimielisyys hyväksytään toinen ihminen, vaikkei tekoja eletään rakkauden ilmapiirissä aikuisina hyväksytään elämää suojellaan toinen toistaan tuetaan, arvotetaan toista annetaan tunteille tilaa ammattiroolissa pysyminen ”järki kädessä” ei pakottamista” ei kiirettä ei hätäisiä reaktioita ei ilkeyksiä eikä kiinni käymisiä ei repimistä, pelottelua, ”tuhon tietä” ei mustamaalaamista ei tuhon tien kuvailua ja viitoittamista etukäteen hallitsee kielensä ei huutoa, potkimista, pelottelua ei tehtyjen syntien jatkuvaa kaivelua ja muistuttelua ei tukasta repimistä, potkimista, syyttelyä rauhallisuus kiireettömyys minuun katsominen minun huomaaminen rentouttava ilmapiiri, lempeys turvallisuuden kokeminen, elämys, oleminen hengissä minänä lämmin hyvästely tuntuma, että on tervetullut taas

”TUNNE ITSESI!” Antiikin Kreikan kulttuurin lentävää lausetta gnothi seauton, tunne itsesi, 2500- 2000 vuotta sitten käytettiin vilkkaasti filosofikouluissa. Oppilaat kuuntelivat opettajaa ja levittivät viisauden sanomaa. He pyrkivät elämään ihanteidensa mukaan kuten esim. Platonin Sokrates, joka tyhjensi myrkkymaljan, vaikka oppilaat taivuttelivat häntä luopumaan periaatteistaan. Filosofille oli tärkeintä noudattaa muista riippumatta oikeamielisen valtion lakeja, kunnioittaa sen jumalia, pyrkiä tiedon kautta totuuteen ja edistää käytännössä hyveen eli tiedon etiikkaa. ”Tunne itsesi” tulee siis kaukaa oman kulttuurimme juurilta arkeemme ja opettajiemme luentoihin. Sattuva sanonta on toiminut käytännössä tuhansia vuosia, koska sen ideat ovat merkityksellisen käyttökelpoisia pulmatilanteissa. Sanonta pysäyttää yksilön kuten Raamatun tuhlaajapojan näkemään tilanteensa, katsomaan peiliin ja antaa potkua valoon päin etsimään viisautta kohti sielun rauhaa. Entisenä pappina aiheeni kiinnostaa. Opiskeluaikaan tentin oppikirjoja, joissa ”tunne itsesi” oli samaa kuin ”tunne oma jumalallinen alkuperäsi”. Näin ollen ”tunne itsesi” ei tarkoita ylimalkaista itsetuntemusta, vaan tarkentuu määrittelyyn ihmisen ja jumalan suhteesta, jossa tietäminen, ymmärtäminen ja sitä kautta syntyvä valaistuminen tulee pääasiaksi. Millään uskolla ja uskomisella ei ole sen kanssa mitään tekemistä, yksin tiedolla, joka avautuu vihkiytyneille mutta on salattu ulkopuolisille. Nämä perusideat olivat hellenistisessä kulttuurissa keskeisiä arkipäivän ongelmia varsinkin mysteeriuskonnoissa historiallisen Jeesuksen ajan molemmin puolin. Kreikan filosofian aatteet juurtuivat niin syvälle Lähi-Idän kulttuureihin, että ne näkyvät VT:n ja UT:n kirjoissa, varsinkin Paavalin kirjeissä ja Ilm:ssa. Luodessaan teologiaa Paavalin oli pakko puhua sillä kielellä, jota pakanat ymmärsivät. Apostoli sekä varoitti gnoosiksesta eli tiedosta mutta myös kuvasi sillä Kristusta. Jeesususkon levittyä hänen kuolemansa jälkeen Rooman valtakuntaan ja uskon tultua kristilliseksi instituutioksi kirkon opettajien ensimmäinen vihollinen oli taistelu ”harhaoppista” gnoosista vastaan. Se poikkesi kristinuskon pääuomasta. Jeesuksen jälkeisestä perimätiedosta syntyi satoja evankeliumikirjoja mutta niitä kirkon teologit ja kokoukset eivät kelpuuttaneet viralliseen Raamattuun. Pakanoiden ”tunne itsesi” -idea näkyy Raamatussa mutta pääosin jäi sen ulkopuolelle, esim. Tuomaan evankeliumi. Siinä Jeesus on salaisen viisauden, tiedon ja sielun pelastuksen opettaja. Hän on sielun valo maailman pimeydessä ja opastaa salatulla tiedolla pois alhaalta materian kahleista ylöspäin taivaaseen, sielua pois ruumiin vankilasta kohti absoluuttisia ideoita. Tutkijat ovat määritelleet myös välimuodon, ”kristillisen gnoosiksen”. Itse kuvittelen mielenkiinnolla, millainen maailmanhistoria, kirkko, kulttuuri ja arvot olisivat tänään, jos gnostilaisesta kristinuskosta olisi tullut maailmanuskonto. Ajatellaan vaikka sen pääteesiä, jonka mukaan pelastuneiden pitää vihata kaikkea materiaa! Jorma Luostarinen jorma.luostarinen@opaasi.fi netti: outokummun pappi luostarinen, alla linkki, 1106 blogia

USKOMISELLA EN SAAVUTA MITÄÄN 30-vuotisen pappisuran jälkeen nyt eksänä minulla on ”vapaammat kädet” ymmärtää 1970-luvun opiskelun ja sitten työn ongelmia. Siihen aikaan tiedekunnan Raamattu-opetus kumpusi ”yleishengeltään” luterilaisista opeista, joita lapsille ”taottiin päähän” kotona, kansakoulussa ja rippikoulussa. Kirkon tunnustuskirja, Katekismus, toisti teosentristä eli Jumala-keskeistä ymmärtämistapaa. Sen mukaan ”oikea” kristitty uskoo, että Jumala on ollut ja on yhä aktiivinen luomassaan elämässä: ”lähestyy meitä”, ”ilmoittaa itsensä”, ”vetää meitä puoleensa” ja ”erityisesti ilmoittaa itsensä Raamatussa”. Itselläni ei opiskelun alussa ollut uskonkriisiä, koska olin sisäistänyt kirkon opit lapsuudessa. Ongelmat heräsivät v. 1972, kun tiedekuntaan puhalsivat Euroopan tuulet. Uutta Raamatun selitysmallia kutsuttiin historiallis-kriittiseksi eksegetiikaksi. Sen mukaan Raamattua pidetään ihmisten eri aikakausina kirjoittamana kirjallisena tuotteena, jota tutkitaan samoilla menetelmillä kuin mitä tahansa kirjallisuutta: puolueettomasti, ilman ennakkoluuloa, arvovapaasti, ilman kirkkojen tunnustuksia, mennään tekstien syntyaikaan tietyssä paikassa, vertaillaan tekstejä, kirjoittajien tyylejä, tavoitteita ja tarkoituksia, jne.. Tutkijat suhtautuvat kirjoituksiin melko yhdenmukaisesti mutta vastakohtiakin löytyy niinkin keskeisessä asiassa kuin, onko UT:n juutalainen Jeesus 2000 v sitten Rooman valtakunnan Galileassa historiallinen mies vai myyttinen satuolento. On selvää, että syrjäkylien uskovaista mummoa ”tuollaiset viisastelut eivät eksytä oikeasta Jumalan sanasta!” Opiskeluaikaan kysyin saarnaopin professorilta, miten on mahdollista saarnata ihmiskeskeisen saarnan sijaan Jumala-keskeisesti. Minusta se oli ja on mahdotonta. Hän pyöritteli asiaa epämääräisesti. Hänestä tulikin piispa, minusta entinen pappi! 1970-luvun kriittinen Raamatun selitys on läpäissyt kaiken nykykirkon työn. Juuri koskaan ei kuule käytettävän Katekismuksen Jumala-keskeisiä fraaseja Jumalan ilmoituksesta vaan puhutaan ihmiskeskeisesti: Markus ”tulkitsee” Jeesus-perinnettä, naiset ”kokivat” ilmestyksen 1. pääsiäisenä, Paavali ”näki” näkyjä ja hallusinaatiota; UT:n kirjailijat ”loivat” Jeesus-kuvan ja ”laittoivat Jumalan ja Jeesuksen suuhun” sanoja myöhemmän kirkon käyttöön. Siirtymä 1960-luvun Katekismuksesta ”liberaaliteologiaan” on valtava muutos. Sen olen nyt oppinut, että uskonto ja usko on ajallinen asia ja uskomisellani en saavuta mitään. Uskominen on ihmisen sisäinen asia, minunkin iloni. haku:outokummun pappi luostarinen, alla linkki 1105 blogia jorma.luostarinen@opaasi.fi Jorma Luostarinen

ISLAM - ARMOUSKONTO Papinkoulussa 1970-luvulla islamia esiteltiin vähän. Mieleen jäi vain Koraanin Allah, ”armelias Armahtaja”. Helsingin katukuvassa ja mediassa ei näkynyt merkkejä toisesta kulttuurista. Myöhempi internet jokamiehen taskussa mullisti suppean ja puolueellisen väitteen kristinuskon ainutlaatuisuudesta, toi esiin sen riippuvuuden toisista kulttuureista ja mahdollisti tietoverkoissa ymmärtää, mitä islam on juuriltaan, eri aikakausina, eri maissa, eri kulttuureissa, kansan uskona ja tuhansien tutkijoiden kirjoissa. Tänään Suomessa yhtä hyvin mökinmummolla kuin cityrovastilla on mahdollisuus havaita, että syntyjärjestyksensä ja Lähi-Idän syntymäpaikkansa mukaisesti vanhin eli seemiläinen juutalaisuus, sitten seemiläis-hellenistinen pakanoiden kristinusko ja 600-luvun seemiläinen islam ovat juuriltaan yksi sukulaisperinne, perhe, jonka alkukoti on Lähi-Idässä. Netisssä etsitellään uskontojen yhteisiä piirteitä, jopa luodaan teoriaa yhteisestä Jumalasta eri nimillä. Perherauha säilyy kunkin uskonnon ”omien porukoiden” kesken ja tiedon ja tutkimuksen tasolla, kun ollaan erillään toisesta ryhmästä ja suljetaan silmät esim. tämän päivän Gaza-Israel -linjalle. Rauha häiriintyy sodaksi eri leirien kesken, kun osapuolet muistelevat niitä julmuuksia, joita on koettu historiassa toinen toiseltaan. Kun katsotaan ääri-islamistien toimia tänään, on mahdoton tajuta, että oltaisiin yhden Jumalan asialla. Samaa on sanottava juutalaisesta siivestä, joka räpyttelee jo VT:n teksteissä ja matkallaan Egyptistä Kotimaahan tappaa tuhansia velipuoliaan päivässä. Koraanissa toistuu ”armelias Armahtaja”. Hyvän muslimin velvollisuus on alistua Allahin tahtoon, tarkoittaahan sana islam alistumista. Jo kansakoulussa opettaja ”takoi meille lapsille päähän”, että juutalaisuus on lakiuskonto ja kristinusko armouskonto. Sävy kertoi oman uskon paremmuudesta. Kun seurataan kristinuskon etenemistä Rooman valtakunnassa 2000 v sitten aluksi juutalaisena lahkona, sitten irtautuneena omaksi uskonnoksi, huomataan, että jo UT:ssa näkyy juutalaisvihamielinen antisemitismi ja korvausteologia, joka apostolisten isien ja kirkkoisien kautta keisarin mieliksi pesiytyi kristinuskoon pysyvästi. UT:n Paavalin armo-opilla kirkko alkoi rakastaa vain oikeaoppisia pakanoitaan ja keisarille mieleisiä kansalaisia. 1500-luvun saksalainen Martti Luther kehitteli teeseissään koko Eurooppaan pesiytynyttä kristillistä antisemitismiä äärimmilleen. Juutalaiset saivat mustalaisen osan valtiossa ja muslimit kristilliset miekat sapeleita vastaan. 1900-luvun Adolf Hitler pilkkasi aikansa kirkkoa Lutherilla ja näytti, minkä verran Raamatun armo-opilla oli merkitystä reaalimaailmassa. Eräs juutalainen esiintyi äskettäin TV:ssä. Hän kertoi siitä, että heillä on Jumalan laki ohjeena mutta ”eletään armosta”. Kun arvioimme itseämme kristittyinä, ( mitä se tarkoittaneekin? ), niin laki on meilläkin. Miten paljon juuri kristinusko maailman suurimpana uskontona on uskovaisillaan tuonut kärsimystä seemiläisille! Mistä eletään? Armostako? Juutalaisuus on paperilla armouskonto, samoin kristinusko ja islam. Uskontoperhe tarvitsee siis perheterapiaa! Jorma Luostarinen Outokumpu netti: outokummun pappi luostarinen, 1104 blogia, alla linkki

JUMALAN RAKKAUS JA TYLY SEURAKUNTA Olin pappina Outokummussa 25 v ja 16 kertaa syytettynä kirkon oikeudessa luottamusmiesten ja seurakunnan taholta. Samaan hengenvetoon tein saarnat ja vastineet, odotin päätöksiä 1-5 v. On selvää, kun ihmisiä olemme, että ilosanomani värittyi joskus harmaaksi. Mitään myötätuntoa järjestelmä ei suonut! Menneet tunnelmat säilyvät. Kun nyt talouspäällikkö Heikkilä puolustautuu hallinto-oikeudessa saadakseen viran takaisin, haluan omalla kokemuksellani valottaa asiaa. Outokummun Seutu 6.2.-25 jatkotiedotti juttua. Sitä voivat ymmärtää vain sellaiset, jotka itse ovat kokeneet vastaavaa. Kirkon ulkopuolisten on mahdoton tajuta näitä asioita, koska seurakunnassa ongelmia ratkaistaan tavalla, joka ei näy yleisölle ja joihin työtoverien ja sivullisten on mahdoton puuttua. Kirkossa toimitaan byrokraattisen laitosmaisesti kuten kaupan ja teollisuuden firmoissa eikä käsittelyyn tuoda mitään pehmeämpää linjaa eli kristillistä rakkautta. Kriisiin on haettava apu kirkon ulkopuolelta! Siten jokainen on asiassaan yksin. Järjestelmä ei aseta kirkkovaltuuston jäseniä yksilöinä vastuuseen lähimmäisestään vaan syytetylle tokaistaan: ”Kirkkovaltuusto on näin päättänyt!” Ko. lehti kertoi jo aikaisemmin, miten Heikkilää nokittiin pienistäkin itsepuolustus-sanoistaan muiden ollessa viattomia. Tavalliselle seurakuntalaiselle riittää, että hän saa jäsenenä kirkon palvelut, kasteen, vihkimisen, jne. eikä riitelijän tarinoita pidetä uskottavina. Se että Heikkilä valittaa ja vie jutun valtion oikeuteen, kertoo jo sinänsä, että hänen syykseen laitetussa jutussa on mukana muita henkilöitä, jotka vielä nyt ovat piilossa mutta näkyvät ajan myötä. Valitus valtion oikeuteen kirkon asiassa tarkoittaa Heikkilälle käytännössä sitä, että kirkko tarjoaa kyllä tien hakea oikeutta, mutta hänen palatessaan virkaansa kirkkovaltuuston jäsenille ”ei tule mitään kirkon taholta, koska se oli maallinen oikeus eikä kirkon”, joka vapautti syytetyn. Vaikea tie on haastaa syyttäjät oikeuteen. Kirkkovaltuusto ”saa puhtaat paperit” mutta jotkut jäsenet eivät enää asetu vaaliehdokkaiksi. Heikkilä jää kärsimyksestään vaille korvausta ja hänen maineensa tahraantuu joka tapauksessa. Kirkko ei hyvitä mitään, kävi miten kävi, ja Jeesus on tarpeeton tässä asiassa! Kirjoitukseni dilemma: Miten voidaan sovittaa yhteen kirkon keskeisin usko, Jumalan oikeudenmukainen rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa koko maailmalle ja kirkon tyly kohtelu yhtä vastaan? Seurakunnalla ja sen Jeesuksella menee hyvin siihen asti, kun ei tule 1. ongelmaa! Jorma Luostarinen, Outokumpu nettihaku: outokummun pappi luostarinen, 1102 blogia jorma.luostarinen@opaasi.fi