NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 21. ONKO PAPIN TYÖSSÄ MITÄÄN ERITYISLAATUISTA? Katsotaanpa papin arkipäivää. Hän kastaa, vihkii, hautaa, toimittaa jumalanpalveluksia ja puhuu. Luetteloa voisi jatkaa metrikaupalla. Joka tapauksessa, ihminen, pappi, tekee työtä ja hänen ympärillään on muita ihmisiä. Papilla on koulutus ja hän on alansa ammattimies. Kasteessa pappi valelee vettä lapsen päähän. On malja, vesi, kummit ja vanhemmat. Avioliittoon vihkimisessä vihkipari solmii julkisen ja yhteiskunnallisen avioliiton papin edessä. Hautajaisissa pappi heittää kolme kertaa maata arkun päälle. Kuolemantapauksesta tulee julkinen ja vainaja voidaan haudata. Jumalanpalveluksessa pappi rukoilee, laulaa ja lukee Raamatun tekstiä. Seuroissa hän juo kahvia ja puhuu sedille ja tädeille. Onko tässä jotain erityistä verrattuna vaikkapa tehdasduunarin tai rakennusmiehen työpäivään? Jos on, niin mitä? Duunari ottaa laudan ja vie sen paikalleen. Hän lajittelee laudat ja lankut. Hän käyttää päätään, käsiään ja jalkojaan. Hän, ihminen, toimii ja tekee työnsä mukaan. Eikö papin laita ole samanlaisen vastaava? Hän tekee ja toimii. Hänellä on työtaitoa ja työvälineitä, kuten tehdasduunarilla liukuhihnalla. Huomaan nyt, että se mikä tekee erilaiseksi papin työn ja yleensäkin srk:n työn on työn perustelu: usko. Vain usko tekee työni järkevän perustelluksi. Ilman uskoa pappina oleminen olisi farssi, satujen ja tyhjän puhumista. Kun uskon, että Jumala on ja hän toimii evankeliumin esillä pitämisen kautta, käsitän työni mielekkääksi. Siinä on järkeä ja perustetta. Työn peruste on Jumalan käsky: Menkää kaikkeen maailmaan! Mutta Jumalan käsky ei vielä riitä. Onko Jumalan käskyn täyttämisestä hyötyä ja apua ihmisille. Palveleeko se? Nähdäkseni on. Siksi olen pappi. Teen mielekästä työtä tietynlaisella, minunlaisella ilolla. Jumalan tahto on ihmistä rakastava tahto. Sen esillä pitäminen on arvokas asia ja palvelee ihmisiä. Papin työssä on siis erityislaatuista tekemisen perustelua uskolla ja uskon seurauksilla sellaiselle ihmiselle, joka uskoo. Periaatteessa työ on kuin mikä tahansa työ. Jokaisella työmuodolla yhteiskunnassa on oma alueensa ja sisältönsä sen mukaan, mitä ihmiset tarvitsevat ja minkä puolesta he ovat valmiit satsaamaan. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1223 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 20. MITÄ SE KUTSUMUS ON? Muutaman kerran vuodessa tapaan ihmisen, joka kysyy, onko se pappina oleminen minulle kutsumus. Tuossa tilanteessa pyydän tarkempaa määrittelyä. Harva kysyjä pystyy sitä tekemään. Silloin minunkin on vaikea vastata. Kokemus osoittaa, että ei kannata paljoa selitellä, kun etukäteen tietään kysyjän motiiveista. Mutta aina vastaan jotain. Selitän, että olen ollut ikäni uskonnollinen ja kasvanut uskonnollisessa kodissa. Kerron, että olen tarvinnut uskoa Jumalaan aivan siitä syystä, että jaksaisin elää. Uskoni on minua auttanut. Kasteessa Jumala kosketti ja kutsui lapsekseen. Saarnojeni taustalla ja sydämessäni on hyvä kokemus uskosta tulevasta avusta. Eräässä piirissä paljastin kerran, miten vaikea minunkin on uskoa joitakin asioita ja elää niitä todeksi elämäni arjessa. Kerroin varovasti joistakin matkan varren ahdistuksistani ja muista vaikeuksistani, joista en ole kuitenkaan vapautunut millään konstilla. Pianpa kuului totuus uskovaisen kristityn suusta: Sinulta kun puuttuu kutsumus! Siinäpä kuulin totuuden törähdyksen! Kerran kerroin eräässä piirissä papin työn ikävistä puolista: epäsäännöllisyydestä, paineista, pitkistä päivistä, lyhyistä lomista ja kokemuksesta olla aina valmis. Toisaalta testasin, miten reagoidaan ja toisaalta halusin tukea srk:lta, joka siinä vaiheessa oli minulle uusi. Niinpä pian mummo tokaisi: Työ meette sinne tiedekuntaan ilman kutsumusta! Tulipa taas oiva isku minua lohduttamaan ja tietäni silottamaan! Olen huomannut sen, että itsestä kannattaa kertoa työtilanteissa harvoille ja valituille. Kestää vuosia olla pappina pienessä srk:ssa, ennen kuin oppii tuntemaan sellaisia ihmisiä, että syntyisi vastavuoroinen suojattu ihmissuhde avautua puolin ja toisin. Hyvä UT:n usko ei sinänsä elä elämäänsä srk:n arjessa ja kokoontumisissa. Ihmisillä on omat motiivinsa tulla papin eteen yhteisiin tilaisuuksiin. Parasta pitää vaari virasta ja suhtautua viileän asiallisesti. Se ei kuitenkaan ole minun aito tieni eikä sovi papin sydämelleni. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1222 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 19. KAIPAAN ITSENÄISYYTTÄ Alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, että olen kuin vossikkakuski, jonka kuka tahansa voi viheltää paikalle. Kaupoissa, kotipihalla ja jopa tiellä ihmiset esittivät, että nyt he tarvitsevat pappia sinne tänne. Koska en tuntenut ihmisiä, en tiennyt tarkemmin, mitä he oikeastaan tarkoittivat ja miten pitäisi suhtautua. Läksin tietenkin, paljolti pelosta, joka lähtöön kuten oikean papin sopii. Kuka tahansa srk:n alueella voi juoksuttaa minua minne tahansa. Minulta puuttuu lain suoja. Lähdettävä on, sanoo kirkkolaki. Onneksi tuosta kaoottisuudesta olen jo jonkin verran vapautunut päästyäni sisään pappi-peliin. Pystyn jo joskus sanomaan ei ja säätelemään työtäni, esim. kertomalla muusta aikataulustani. Selviydynkö tästä päivästä? Millaisia tilanteita tulee eteen, usein yllättävän äkkiä? Khra esimiehenä on oikeutettu jakamaan minulle työtehtäviä srk:n tarpeen ja oman harkintansa mukaan. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta otan hänen käskynsä sellaisenaan vastaan nurkumatta. Työkirjan ja työnjakokirjan välityksellä ja työntekijäkokouksissa yhteisellä käskyn jaolla saan työtehtäviä. Allakka täyttyy etukäteen kuukausia, jopa vuosi eteenpäin. Tilanne ahdistaa varsin usein ja omat menot ja harrastukset jäävät toiselle sijalle. Tuntuu usein, että tekemätöntä työtä on liian tiukalla aikataululla edessä. Apupappina olen alisteisessa asemassa. Olen käskettävä ja riippuvainen toisten työntekijöiden mielipiteistä. Minulla on tehtäväalueita mutta käytännössä se ei toimi selkeästi: Kaikki papit tekevät kaikkia aloja. Nautin, kun koen luovani jotain itsellenikin tärkeää rauhassa ja kiireettä. Enimmäkseen olen akateeminen juoksupoika, joka on velvollinen tottelemaan isäntäänsä tarkasti ja tunnollisesti. Ja srk osaa olla aikamoinen isäntä papille. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1221 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 18. KAIPAAN TYÖAIKALAKIA Papinviran oikeudet eivät ole lähimainkaan seuranneet muuta yhteiskunnallista kehitystä. Papilla on yksi vapaapäivä viikossa ja sekin ehdollinen. Jos srk:n tilanne vaatii, että sovittuna vapaapäivänä papin on oltava paikalla, ei pulina auta. Lisäksi vapaapäivä tarkoittaa samaa kuin 12 tuntia. Ennen vapaapäivää oleva ilta on klo 23.59 työaikaa. Jos joku seurakuntalainen tulee pyytämään palvelusta vapaapäivänä, en voi vedota vapaapäivääni. Jos hän pyytää vaikkapa sairaan ehtoollista, on minun kirkkolain mukaan lähdettävä hänen luokseen, ellen saa jotain muuta pappia menemään puolestani. Siksi pappien pako vapaapäiväksi vaikkapa metsään on ymmärrettävää. Pappi on pappi yöllä, vapaapäivänä, lomalla ja esim. ulkomaanmatkalla. Hän ei ole koskaan yksityishenkilö vaan hänen virkansa seuraa hänen mukanaan olipa hän missä tahansa tai millaisessa kunnossa tahansa. Siksi pappi ei koskaan oikeastaan voikaan päästä irti virastaan, paitsi eroamalla papinvirasta. Viran luonne on siis aika ihmeellinen. En usko, että jotkut papit suotta valittavat virkaa raskaaksi. Kuka jaksaa kokea itsensä jatkuvasti työssä olevaksi koneeksi eikä se olisi kovinkaan terveellistä? Mutta papin on kestettävä. Onko se sitä kutsumusta parhaimmillaan? Papin palkka on sama tehdyistä tai tekemättä jääneistä työtunneista. Osa työstä on pakollista mutta osaan voi käyttää aikaa enemmän tai vähemmän. Valmisteleva työ vie suurimman osan ajasta ja kuitenkaan ei näy missään sen enempää, paitsi oman perheen sisäisissä ihmissuhdehäiriöissä. Pappi on poissa kotoa väärään aikaan. Papintyöhön kuuluu hoitaa laumaa, mutta milloin kirkko vakavasti ryhtyy hoitamaan työntekijöitään? Työnohjaus ei riitä eikä oikeasti vaikuta mihinkään työyhteisössä. Ohjattava palaa aina takaisin entisiin muuttamattomiin olosuhteisiin. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1220 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 17. OPISKELUAJAN IHANUUS ON JO KAUKANA Luin teologiaa mielelläni. Nautin saadessani sellaista tietoa, joka vastasi kysymyksiini. Opiskellessani teol. tiedekunnassa tiesin olevani omalla alalla. Teologia oli minua varten. Opiskeltavat asiat eivät olleet vain minun ulkopuolisia asioita vaan minun asioitani. Kysymys Jumalasta ja elämän tarkoituksesta kiehtoi pienestä pitäen. Läksin etsimään tiedekunnasta vastauksia omaan kyselyyni ja varmasti aika pitkälle löysinkin. Nyt pappina tilanne on toinen. Täälläpä ei olekaan mahdollisuuksia mennä tutkijan kammioon, ei ole kirjoja, ei opettajia ja tarkasti on pidettävä suukin supussa teologiselta tietämiseltä. Joskus tuntuu, ettei pappina saa hengittääkään vapaasti. Srk:n elämä on kankeaa ja sitä rajoittavat perinteet ja vaikuttajayksilöiden ahtaat mielipiteet. On herätysliikkeitä, kaavoja, kirkkolaki, käsikirjat ja tunnustus. On vaikka mitä. On oltava hiljaa ja sanottava vain tuttua ja turvallista, mikä on sanottu jo tuhat kertaa, ja on jo etukäteen selvää, mitä sieltä tulee. Opiskellessa kehotettiin kysymään, nyt kehotetaan vaikenemaan: Vaikene tai lähde täältä. Tenttivastauksiin oli kiva liittää omia kommentteja ja tavallisesti se olikin plussaa. Ankara on ristiriita koulutuksen ja tehtävän työn välillä. Siksi kai tulee puhumattomuutta, mielen synkistymistä ja perusteet työlle tuntuvat katoavan: Mitä se hyödyttää? Tiedekunta ei kouluta valmiiksi. Mutta miksi keskustelu uskon kysymyksistä on niin vaikeaa? Voisimme oppia toisiltamme enemmän kuin kirjoista. Riidan pelkoko vetää suun suppuun? Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1219 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 16. SAARNAAJA TARJOAA VALMISTA Monta saarnaa olen pitänyt mutta yhä etsin vastausta kysymykseen, mitä itse asiassa teen saarnatessani. Asia on vuosien varrella selkiintynyt. Olen istunut tuntikaupalla hiljaa tekstin ja Jumalan edessä. Tekstin sisältö puhuu. Löytyy vastauksia. Luen saarnatekstin käsikirjasta. Katson pyhäpäivän aiheen. Rukoilen Jumalaa, että hän koskettaisi minua tekstin välityksellä. Työskentelen monta päivää. Vähitellen löydän omasta elämästäni ja elämäntilanteestani asioita, joita teksti puhuttelee. Ymmärrän: On Jumala, hän antaa elämän ja ylläpitää sitä, olen katoavainen, on Jeesus. Siitä se alkaa. Jumala on jo. Jeesus on antanut ihmisille anteeksi. Pelastus on jo tapahtunut tosiasia. Tuo merkitsee sitä, että minä pappina oikeastaan vain kerron, mitä on tapahtunut ja siirrän historialliset tapahtumat ja niiden merkitykset nykyaikaan, ihmisten nykytilanteeseen. Saarnaaminen on uskon sisällön erittelyä. Käsitykseni mukaan kukaan ihminen ei voi saarnat itse uskomatta siihen mitä puhuu. Näin saarna on myös saarnaajan oma uskontunnustus. Hän sanoo näin minä uskon mennessään puhumaan Jumalan sanaa. Koska saarnaaja puhuu uskonasiaa, hän puhuu itsensä ulkopuolisesta todellisuudesta. Evankeliumi on pääasia ja usko yksi kokonaisuus. Se on kiteytynyt uskontotuus. Se on valmiina olemassa Raamattuun kirjoitettuna saarnaajasta riippumatta. Ennen kuin saarnani on valmis, käyn ankaria keskusteluja itseni, toisten kirjoittajien ja Jumalan kanssa. Siten yritän tehdä valmiin sanoman itselleni käsitettäväksi ja merkittäväksi. Jos siinä onnistun, voin saarnata toisille. Srk:ssa ei riitä pelkkä valmiin kuuleminen. Ilman jatkuvaa keskustelua totuudesta ei Totuuskaan ilmaise kasvojaan. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1218 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 15. OMALLATUNNOLLA ON MONET KASVOT Omaksitunnoksi kutsun kykyäni, jolla ratkaisen oikeaa ja väärää. Omatunto on hälytin, joka valvoo minua. Se on mielen liikettä. Katekismuksen mukaan omatunto ja Jumala-usko ovat yhteydessä toisiinsa: Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Moni kristitty on huomannut, että hänen omatuntonsa sanoo samaa kuin hänen isänsä ja äitinsä. Huomio syntyy, kun ihminen ei hyväksy omantunnon ääntä. Syntyy ristiriita: Kumpaa mieltä Jumala on? Minunko vai vanhempien? On onnellista, jos ihmisellä on ns. terve ja hyvä omatunto. Sairas omatunto syyttää sellaisesta, mihin ihminen ei ole oikeasti syyllinen. Tilanne on ahdistavan lamauttava. Toisessa tapauksessa omatunto voi vaatia tekemään tahallista pahaa, esim. jostakin uskonnollisesta tai muusta loukkauksesta. Psykopaatti ei itse koe syyllisyyttä mutta hän kylvää ahdistusta ympäristöön. Terve omatunto on kuin luotsi, joka johdattaa laivaa kohti turvallista satamaa ohi karien ja karikoiden. Kehotus tehdä omantunnon mukaan on siis aika kimurantti juttu! Omallatunnolla on monta nimeä: Freud kutsui sitä yliminäksi ja Berne vanhemmaksi. Arkikielessä puhutaan paremmasta minästä. Nimitykset kertovat siitä, että kukaan ei tee omaatuntoaan vaan se muokkaantuu vuorovaikutuksessa ympäristön ihmisten ja kokemusten kanssa. Omatuntu syntyy ja muokkautuu lapsuudesta alkaen elämän matkaa tehtäessä. Isä, äiti ja kasvattajat jne. painavat lapseen lähtemättömän ja lähes muuttumattoman perustan. Omatunto ei ole identtisen sama Jumalan äänen kanssa, vaan omassatunnossa puhuu Jumalan ääni. Aivan hyvä määritelmä. Sairas omatunto, johon ei voi luottaa ja joka ei toimi käytännössä, on ikävän raskas vaikutin ja aiheuttaa kärsimystä itselle ja läheisille. Ahdistus ilmenee aivan arkisen yksinkertaisissa tilanteissa, kun sinnitellään elämän vaatimuksissa. M. Luther kutsuisi sitä ehkä synnin juureksi! Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1217 blogia