SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 19. 3. Kandidaatteja vihitään kirkon tarpeen mukaisesti 4. Vihittävältä vaaditaan lukuisia persoonallisia edellytyksiä: ”nuhteettomuutta”, ”jumalaapelkäämistä”, tiettyä ikää ja opiskelua. 5. Kandidaatti hakee vihkimystä tuomiokapitulilta, jolle hän suorittaa ”julkisen tutkinnon” ja ”näytteet”. 6. Virkaura alkaa apulaisen asteesta, johon vihkimyksessä saatava pappeuskirja oikeuttaa. Installaatiossa pappi saa valtakirjan vakinaiseen virkaan. 7. Tuomiokapituli antaa ”koko kirkon nimissä” vokaation pappisvirkaan, määrää ja nimittää papin ensimmäiseen virkapaikkaan. 8. Vihkiminen on julkinen tilaisuus tuomiokirkossa ja sen toimittaa piispa. 9. Papinvirka on legitiimi kirkon virkaan perustuva tehtävä. Teologian ylioppilas siirtyy opiskelussaan, harjoittelussaan ja vihkimyksessä kohti papinvirkaa. Samalla hän siirtyy yhteisen pappeuden statuksesta spesiaaliin statukseen. Siirtymistä voidaan tarkastella eri tasoilla: Tultuaan pappisvirkaan pappi siirtyy siitä edelleen seurakunnan papinvirkaan, jossa hänen saavutusstatuksensa konkretisoituu; ryhmämuutos tapahtuu maallikoista papistoon ja spatiaalisesti hän siirtyy virka-asuntoon, pappilaan. Sosiaalinen status Pappi saa sosiaalisen statuksen initiatorisessa pappisvihkimyksessä. Pappisviran perusteella hänellä on seurakunnassa erityisasema, johon kuuluu teologisesti ilmaistuja spirituaalisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Ne konkretisoituvat papinviran oikeudellisissa, hallinnollisissa ja taloudellisissa oikeuksissa ja velvollisuuksissa. Papin asema on tarkasti strukturoitu, koska se määritellään kirkkolain lakinormeilla. Niillä ilmaistaan papin toiminnan rajat, hänen asemansa statushierarkiassa ja ne vaikuttavat hänen yksilöhierarkiaansa eli ihmissuhteisiinsa seurakunnassa. 1. Yhteiskunnan instituutiona kirkko lisensioi, legitimoi ja antaa papille sosiaalisen aseman. 2. Papin statukseen kuuluu lakisääteinen virkavastuu sanktioineen. ”Käytös- ja virkavirheistä” seurakuntalaisella on oikeus valittaa tuomiokapituliin, joka alemmanasteisena oikeuselimenä on velvollinen tutkimaan valituksen. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1189 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 18. Virka Papin asema kirkossa määräytyy hän virkansa mukaisesti. Asiakirjoissa sana virka esiintyy mm. seuraavasti: ”papin virka”, ”papinvirka”, ”pappisvirka”, ”saarnavirka”, ”kappalaisen virka”, ”virkamies” ja ”viranhaltija”. Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä papin virka määritellään tarkasti ja siitä todetaan mm. seuraavaa: ”Kirkon olemuksen ja tehtävän” mukaisesti papin virka perustuu kirkon virkaan iure divino eli ”jumalallisen oikeuden” perusteella. Se sisältää tehtävän ”julistaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja”. Virkaa painotetaan niin paljon, että kielellisenä ilmaisuna se saa lähes personoidun vivahteen, ikään kuin virka olisi aktiivisesti läsnä ilman viran hoitajaa. Teologisesti kirkko on ”yksi, pyhä, yleinen (katolinen) ja apostolinen”, ”pyhäin yhteys”, Jumalan kansa”, ”pyhä papisto”, jonka hallussa on kirkon virka. Kaikilla kastetuilla kirkon jäsenillä on ”yleinen eli yhteinen pappeus”. Viran määrittely juontaa juurensa luterilaisen kirkon historiasta, Raamatun tulkinnasta ja Tunnustuskirjoista, joka on normatiivinen opin lähde. Kirkkolaissa papin virassa erotetaan kaksi tehtävää: pappisvirka eli pappeus (ruots. prästämbete) ja papinvirka (prästtjänst). Pappisvirka tarkoittaa sitä ”valtuutusta”, jonka pappiskokelas saa pappisvihkimyksessään. Teologisesti sanotaan, että ”koko kirkko eli yleisen pappeuden edustajat” ”kutsuvat” ja ”erottavat” keskuudestaan henkilön ”kirkon erityisvirkaan”, joka on saarnavirka. Koko kirkon edustajana piispa toimittaa vihkimyksen ja antaa vihittävälle viran ja papin statuksen. Samalla hän saa virkaansa kuuluvat ”oikeudet”, ”velvollisuudet” ja ”virkavastuun”. Käsite pappisvirka on teologinen ja spirituaalinen tehtäväkokonaisuus. Henkilöllä voi olla pappisvirka ilman papinvirkaa, esim. silloin, kun hänet on vihitty papiksi, mutta hän työskentelee päätoimisesti uskonnon opettajana; ts. hän ei tee papin ansiotyötä. Sen sijaan papinvirkaa ei voi olla ilman pappisvirkaa, koska kukaan ei voi tehdä papin työtä ilman pappisvihkimystä. Käsite papinvirka tarkoittaa papin palkkatyötä paikallisseurakunnassa, jossa hän on kirkkoherran, kappalaisen tai ”ylimääräisen” virassa. Käsite papin virka tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä papillista tehtävää. 1. Kirkkoherran ja kappalaisen virat ovat pysyviä julkisoikeudellisessa kirkko-organisaatiossa. 2. Kandidaatit läpäisevät ”kirkon virkaan aikovien teologian ylioppilaiden soveltuvuustutkinnan palauteseminaareineen ja soveltuvuushaastatteluineen”. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1188 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN IIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 17. Esim. kristillisen sivilisaation nykypapilla on lukuisia rooleja, jotka kuuluvat hänen statukseensa. Berndt Gustafssonin mukaan pappi saa initiaatiossa seuraavat roolit: ”sosiaalityöntekijä”, ”rukoilija”, ”eukaristian mies”, ”saarnaaja”, ”opettaja”, ”rippi-isä” ja ”sakramenttien jakaja”. Luettelo osoittaa, että pappi siirtyy initiaatiossa lähinnä spirituaalisiin tehtäviin ja hän erikoistuu rooleihin, jotka kytkevät hänet uskonnollisena johtajana yhteiskunnan palvelukseen. Tarkasteltaessa papin initiaatiota yleismaailmallisesti havaitaan huomattava sisällön ja muodon vaihtelu. Initiaatio on aina osa kulttuuria ja ilmentää yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ehtoja. Statuksen muutoksen problematiikkaa kuvaa seuraava kertomus tanganjikalaisen kiranga-papin intiaatiosta: Hän ottaa käteensä pyhän keihään, ponnahtaa pystyyn papin edessä, taivuttaa keihästä kaikin voimin ja tuijottaa pappia; …..Sitten hänestä yhteisön kaavoittamalla tavalla tulee uskonnollinen spesialisti. Yhteisön antama kutsu, kelpuutus, motiivi ja toimintatapa havaitaan myös Suomen luterilaisen kirkon initiaatiossa. Papiksi vihkiminen ja papin asema kirkon asiakirjoissa Kirkossa papiksi vihkiminen tulkitaan suhteessa ”kirkon tunnustukseen”, perinteeseen, ”organisaatioon”, ja ”julkis-oikeudelliseen” asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Ilmaisut kuvaavat kirkon ”identiteettiä” hallinnon eri tasoilla. Dokumenteissa siirtymäriittiteorian sanastoa esiintyy niukasti, käsite siirtymäriitti yhden ainoan kerran. Papiksi vihkimiselle on tyypillistä mm. seuraava: 1. Se on kirkon perinteessä muotoutunut strukturoitu siirtoseremonia, ”pyhä toimitus”, jossa pappiskandidaatti siirretään ”pyhään virkaan”. 2. Se tulkitaan kirkon omista lähtökohdista teologisella sanastolla sopusoinnussa tunnustuksen ja dogman kanssa. 3. Sillä on pragmaattinen merkitys, jota toteutettaessa kirkko kutsuu uusia työntekijöitä lähetys-, palvelu- ja julistustyöhön. 4. Se on kodifioitu kirkkolakiin, joten aktissa saatavilla oikeuksilla ja velvollisuuksilla on oikeudellinen perusta. 5. Sen taustavalmisteluista ja toteuttamisesta vastaa hiippakunnan piispa yhdessä tuomiokapitulin kanssa. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1187 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 16. Silloin uskonnolliset spesialistit siirretään joko tilapäisesti tai pysyvästi pyhän alueelle; he edustavat pyhiä asioita, he saavat katsoa pyhiä esineitä, pitää niitä hallussaan ja käyttää maagis-uskonnollisesti. Vastavuoroisesti sosiaalinen yhteisö kohdistaa heihin heidän pyhää statustaan vastaavia rooliodotuksia ja määrittelee heidät pyhä-kategorian mukaan. Siirtyessään muita intensiivisemmin ja ainutkertaisesti pyhän alueelle uskonnollisten johtajien on myös muita intensiivisemmin kuoltava initiaatiota edeltävälle ajalle. Asteittainen kuoleminen on samalla asteittaista ylösnousemista uuteen statukseen. Papin initiaatio merkitsee, että henkilö on matkalla kohti uutta statusta ja hän loittonee maallikoiden ryhmästä liittyäkseen spesialisteihin. Initiaatiomenot ovat siis erottamistoimenpiteitä positiivisessa merkityksessä. ”Erottamisen” yhteyden ”pyhään” tekee myös Victor Turner. Van Gennep mainitsee, että uskonnolliset spesialistit itsekin korostavat erityisasemaansa, esim. papit käyttävät ”erityiskielenään” ”liturgista kieltä” ja asunaan papin pukua. Laajasti ymmärrettynä spesiaali kieli on liminaalinen ominaisuus ja sillä perusteelle papit olisivatkin jatkuvassa liminaalitilassa. Chapple ja Coon mainitsevat sosiaalisessa interaktioteoriassaan, että papin asemassa keskeistä on hänen ja seurakuntalaisten välinen vuorovaikutus. Papin tehtävä on toimia seurakuntalaisten puolesta, palauttaa uskonnollisen yhteisön ”tasapainotila” ja ehkäistä ”häiriötiloja”. Papeilla on ”neuroottisia tai psykoottisia tendenssejä”, jotka auttavat heitä kestämään muita enemmän psyykkistä stressiä, olemaan mukana toistuvissa kriisitilanteissa ja manipuloimaan kriisiä yhteisön hyväksi. Tähän sovellettuna initiaatiossa ennakoidaan papin terapeuttista roolia, johon yhteisö hänet kutsuu ja kelpuuttaa. Chapplen ja Coonin mainintaan kannattaa suhtautua kriittisesti. Heidän ”uskonnollisten johtajiensa” typologia on epätarkka, koska he puhuvat ”papista” ja ”samaanista” osittain identtisesti. Se, mitä Chapple ja Coon sanovat papeista, sopii lähinnä samaaneihin, joilta initiaatiossa suorastaan vaaditaan tietynlaista mentaalista ”herkkyyttä”, ”poikkeavuutta” ja ”tasapainottomuutta”. Sen sijaan siinä interaktioteorian kehittäjät ovat oikeassa, että pappi on seurakunnan palvelija vaativassa tehtävässä. Van Gennepin ja Chapplen ja Coonin esittämät analyysit osoittautuvat puutteellisiksi, kun tarkastellaan modernien teollisuusmaiden pappeja. Outokummussa 5.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1186 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 15. Usein kokelas itsekin osoittaa halukkuuttaan, mutta yhteisö ratkaisee, kenestä tulee sen uskonnollinen johtaja. Victor Turner mainitsee, että roomalaiskatolisen kirkon pääkin, paavi, joutuu kokelasvaiheessaan alistumaan kirkkokuntansa tutkittavaksi. Hänet alennetaan ensin, hänen asemansa ”käännetään nurinpäin”, kunnes hänestä tulee ”heikko”, ”nöyryytetty” servus servorum Dei” eli Jumalan orjien orja. Vasta vihkimyksessään hän kohoaa arvostettuun statukseen. Brahmiini tulee papiksi syntymänsä perusteella. Vihkimysaktissa hänen pyhän alueelle siirtymisensä vahvistetaan, häntä opetetaan toimimaan statuksensa mukaisesti ja käyttämään pyhiä kirjoituksia traditionaalisesti. Preliminaalisessa vaiheessa hän aloittaa opiskelusuhteen opettajaan, sitten seuraa liminaalinen noviisikausi ja lopulta postliminaalinen inkorporaatio papin virkaan. Ortodoksisesta papiksi vihkimisestä van Gennep ei sano mitään. Tyrolin roomalaiskatolisesta vihkimyksestä hän mainitsee seuraavaa: Initiaatio ”on systematisoitu” ja keskeisin vaihe on ”papin tonsuuri”; aktilla ja sen symboleilla osoitetaan separaatio edelliseen statukseen ja inkorporaatio uuteen; pappi liittyy seurakuntaansa niin läheisesti, että hän solmii sen kanssa rituaalisen avioliiton; syntyneen yhteyden merkiksi pappi aterioi seurakuntalaisten kanssa, ”lauletaan häälauluja” ja ”ammutaan ilotulitusraketteja”. Sabianilaisessa papin initiaatiossa on tyypillistä toistuvat kasteriitit. Kastaminen tapahtuu aina kun yksilö tulee papiksi tai hän kohoaa pappeuden asteissa. Siirtymisprosessin 1. vaihe on noviisiaika, johon pääsevät vain pappien pojat. Noviisit opiskelevat ja käyvät läpi tulikokeita. Heistä tulee ensin diakoneja ja jos seurakunta kelpuuttaa heidät papin virkaan, heidät vihitään papeiksi. Ennan sitä seuraa uusi liminaalinen vaihe eristysmajassa, almujen anto ja kokelaalle pidetään rituaaliset hautajaiset. Siten demonstroidaan kuoleminen edelliselle statukselle ja ylösnouseminen uuteen. Van Gennep painottaa initiaatioiden yhteydessä spirituaalista aseman muutosta ja siirtymistä kuoleman tilasta ylösnousemuksen tilaan. Viran, statuksen ja roolien sosiologinen analyysi jää lähes täysin sivuun. Painotuksen taustalla lienee hänen hypoteesinsä pyhän ja profaanin kategorisoinnista, joka aktuaalistuu initiaatiomenoissa. Outokummussa 5.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1185 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 14. Van Gennep käyttää käsitettä uskonnollinen spesialisti vain muutaman kerran. Hän mainitsee seuraavat: papit, joista hindujen brahmiinit; roomalaiskatolilaiset, ortodoksiset ja subbalaiset eli sabianilaiset papit; ”uralilais-altaisen samaanin ja karibien samaanin; australialaisen ”maagikon” ja Tanganjikan barundien ”pappi-maagikko-noidan”. Papin initiaatiossa henkilö okkupoi uskonnollisen spesialistin statuksen ja tehtävät. Siten hän erikoistuu uskonnollisen johtajan rooleihin. Van Gennep ei määrittele, mitä hän kullakin spesialistin ryhmällä tarkoittaa. Luettelo on suppea otettaessa huomioon, että hän lupaa esittää universaalin teorian. Brahmiini-pappien valintaan lienee vaikuttanut heidän erityispiirteensä: Yksilö syntyy papin statukseen ja hänet vihitään tehtävään vasta jälkikäteen. Luettelon kaikki uskonnolliset spesialistit kuuluvat ensin maallikoihin, joista heidät initiaation välityksellä siirretään pyhään statukseen. Honko-Pentikäinen mainitsee 3 initiaatioryhmää: ”ikäryhmä”-, ”seura”- ja ”kutsumusinitiaatio. Papiksi vihkiminen kuuluu jälkimmäiseen: ”Kutsumusinitiaatio koskee vain yhtä yksilöä ja merkitsee jonkin korkean, esim. poliittisen tai uskonnollisen statuksen saavuttamista – papiksi vihkimys, kuninkaan, päällikön virkaan asettaminen, samaanin initiaatio.” Kysymys kutsumuksesta ( lat. vocatio, engl. vocation, calling ) tulee yhteisölle ajankohtaiseksi, kun se valikoi uskonnollisen spesialistin. Papin statukseen ei tulla sattumanvaraisesti vaan noudattamalla kollektiivisia sääntöjä. Kutsumuksesta vakuuttuminen kuuluu papin tulikokeisiin, mutta se näkyy myös ikäryhmäinitiaatioissa. Kokeista selviytymisellään yksilö todistaa kutsumuksensa spirituaaliseen asemaan. Heimopäällikön kutsumuksen testaamista on tarkastellut mm. Victor Turner. Meyer Fortesin analyysista voidaan päätellä, että papin kutsumus viittaa varsinkin siihen yhteiskuntaan, joka legitimoi, lisensioi ja antaa hänelle viran, statuksen ja roolit. Papin kutsumus on olla dialektisessa ja resiprookkisessa suhteessa seurakuntaan; hän ottaa vastaan sen hallussa olevan viran ja sitoutuu hoitamaan sitä adekvaatisti. Saman asian hieman eri sanoin sanovat Chapple ja Coon sosiaalisessa interaktioteoriassaan. Kutsumusinitiaatiolle on tyypillistä, että yhteiskunta edustajansa välityksellä kutsuu henkilön virkaan. Outokummussa 5.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1184 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 13. Kuoleman ja ylösnousemuksen teema sisältää paradoksin: Yksilö kuolee ja irrottautuu yhteisöstään, mutta se selitetään, että hän elää uutta elämää ja liittyy esi-isänä uudelleen yhteisöönsä. Paradoksaalista on myös se, että yksilön fyysinen kuolema on liikkumattomuuden tila, jossa hän pysyy paikallaan, mutta se tulkitaan matkalle lähtemiseksi. Vastaavia kuvauksia on myös Victor Turnerilla. Van Gennepin aihe liittyy hänen ihmiskuvaansa. Hän mainitsee oman kulttuuritaustansa mukaisesti, että syntymä ja kuolema ovat ihmiseksistenssin kaksi ääripäätä. Hän tarkoittanee, että ajallisuuden tajuaminen on ihmiselle universaali kriisi, josta hän pyrkii vapautumaan. Kirjansa viimeisessä luvussa hän esittänee 3 erilaista vapautumisyritystä, jotka näkyvät kolmenlaisina siirtymäriitteinä: 1. ”Siirtymäriittien loputtomassa sarjassa” ihminen käy läpi toisiaan seuraavan siirtymisten sarjan kuolemasta ylösnousemukseen, kuollakseen ja ylösnoustakseen jälleen. 2. Siirtymäriittien äärellisessä sarjassa ratkaistaan vain yksi ongelma, matka eksistenttisestä syntymästä kuolemaan. 3. Siirtymäriiteissä esitetään taivaankappaleiden ja luonnon siirtymävaiheita ja niistä tehdään johtopäätöksiä ihmiseksistenssiin. Jos Van Gennepille peruskriisi on kuolema-ongelma, silloin voidaan tulkita, että siirtoseremoniat ovat reaktion muodostusta kuolema-ahdistusta vastaan. Ideaa on mahdollista soveltaa Suomen luterilaisen kirkon papiksi vihkimiseen. Kuoleman ja ylösnousemuksen teema saadaan siinäkin esiin sekä asiakirjojen kieliasusta että vihkimystavasta. Papin initiaatio Van Gennep käsittelee papiksi vihkimistä laajimmin luvussa ”initiaatoriitit”. Käsite initiaatio tarkoittaa ”aloitusta”, ”harjoitusta” ja ”instruktion saamista”. Initioitava siis aloittaa jotain uutta, harjoittelee sitä varten ja opiskelee. Kirjallisuudessa hänestä käytetään nimityksiä kokelas, kandidaatti, noviisi, initiandi ja neofyytti. Outokummussa 5.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1183 blogia