SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 4. Flaamilaissyntyisen Arnold van Gennepin teos Les rites de passage julkaistiin Ranskassa v. 1909. Sen englanninnos, The Rites of Passage, ilmestyi USA:ssa v. 1960. Käytän käännöstä ja niin tekevät myös siirtymäriittiteoreetikot ja heidän tulkitsijansa. Teorian perusteos sisältää valtavan määrän kirjallisuudesta poimittuja kollektiivisia ja yksilöllisiä siirtymistapahtumia, jotka van Gennep ryhmittelee karkeasti ja epäsystemaattisesti. Itse hän myöntääkin esittäneensä etnografisen ”sketsin” ilmiöiden suuresta joukosta. Metodiset laiminlyöntinsä hän perustelee motiivillaan osoittaa siirtoseremonioille yhteinen lainalaisuus, jota hän pitää ”löytönään”. Teorian pääteesi on siirtoseremonioiden ”universaali schema”, joka tarkoittaa kaavaa, struktuuria ja prosessia. Sen mukaan kirkon aktissa on 3 diakronista vaihetta: separaatio- eli irtaumavaihe separaatioriitteineen, liminaali- eli välivaihe liminaalisine riitteineen ja inkorporaatio- eli liittymävaihe inkorporaatioriitteineen. Kun tarkastelen schemaa empiriassa, joudun täydentämään ja kritisoimaan teoriaa. Käytän apuna seuraavia siirtymäriittiteoreettisia lähteitä: Chapple and Coon, Principles of Anthropology; Solon Kimball, johdantokirjoitus van Gennepin kirjaan; Max Gluckman ( ed. ) Essays on the Ritual on Social Relations, jossa artikkelit: Max Cluckman, Les rites de Passage ; Meyer Fortes, Ritual and Office in The Tribal Society; Daryl Forde, Death and Succession; Victor Turner, The Three Symbols of Passage in the Ndembu Circumcision Ritual. Merkittäviä ovat Turnerin seuraavat teokset: The Forest of Symbols; Dramas, Fields and Metaphors; The Ritual Process. Glaserin ja Straussin teos Status Passage on sovellutuskelpoinen useassa merkityksessä. Siinä statuksen muutosta tarkastellaan konkreettisesti, annetaan esimerkkejä ja etsitään teoriaan uusia käsitteitä. Symbolien ja symbolisten aktien tulkinnassa käytän apuna Mircea Eliaden kahta teosta: Rites and Symbols of Initiation and Myth and Reality. Analysoidessani papin virkaa, statusta ja rooleja hyödynnän uskontososiologi Max Weberin kahta teosta: The Sociology of Religion ja On Charisma and Institution Building. Eliaden valintaa perustelen sillä, että hän mainitsemissani teemoissa tulee lähelle van Gennepiä; Max Weberin sosiologiaa käyttävät myös van Gennepin kommentaattorit. Outokummussa 31.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1174 blogia alla linkki

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 3. JOHDANTO Tässä opinnäytteessä tutkimusongelmana on Suomen luterilaisen kirkon papiksi vihkiminen, jota selitän Arnold van Gennepin siirtymäriittiteorialla. Kirkon ”pyhän toimituksen” tarkastelu sillä on mielekästä, koska teorian luoja itsekin pitää ”ordinaatiotaan” tyypillisenä siirtymäriittinä. Tutkielman nimessä rajaudun tarkoituksellisesti Van Gennepin ajatteluun. Häneltä löytyy riittävästi selittämisen välineitä ja teorian perusperiaatteet. Tutkielman nimi sisältää teesin: Suomen luterilaisen kirkon papiksi vihkiminen on siirtymisprosessi, jossa pappiskandidaatti siirtyy kokelaan statuksesta papin statukseen. Teesin verifioinnissa on ongelma ainakin neljästä syystä: 1. Van Gennep puhuu niukasti, vain parilla sivulla, kristilliseen sivilisaatioon kuuluvasta katolisesta pappisvihkimyksestä, muista pappisvihkimyksistä ja uskonnollisista spesialisteista neljällä sivulla. 2. Hän ei sano luterilaisesta eikä Suomen luterilaisesta vihkimyksestä yhtään sanaa. 3. Kirkossa papiksi vihkimistä ei määritellä statuksen muutostilanteeksi vaan yhdeksi ”pyhäksi toimitukseksi”, joka ymmärretään teologisesti ja toimitetaan kirkkokäsikirjan mukaisesti. 4. Ainut spesifisti tutkimusaihetta käsittelevä kirja, jonka sain käsiini, on Anders Bäckströmin väitöskirja vuodelta 1983. Sen prosessuaalinen ajattelutapa auttoi selkiinnyttämään empiirisen osan kirjoittamista, mutta silloinkin jouduin soveltamaan hänen ruotsalaisilla teologian ylioppilailla saamiaan tuloksia Suomen tilanteeseen. Van Gennepin eittämien ideoiden kannalta Bäckströmin anti on vähäinen; hän ei edes mainitse van Gennepin nimeä eikä käytä hänen käsitteitään. Sen sijaan näkökulma pappisihanteen ja yhteiskunnan riippuvuussuhteisiin on käyttökelpoinen. Tutkielman aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti. Pappina olen itsekin käynyt läpi pappisvihkimysprosessin, joka tapahtui vuonna 1975 samassa kirkossa kuin tutkimallani henkilöllä, Kalle Ilmari Seppäsellä. Papintyön ohella olen harrastanut uskontotiedettä ja se on selkeyttänyt ammatti-identiteettiäni ja työnäkyäni. Keskusteltuani tammikuussa 1987 esitutkimuksestani prof. Juha Pentikäisen ja ass. Leo Väyrysen kanssa päädyin aiheeseeni. Outokummussa 30.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1173 blogia alla linkki

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNORD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 2. Empiirinen osallistuvan havainnoinnin metodi tuottaa mm. seuraavat tutkimustulokset: 1. Pappisvihkimyksessä initiandi inkorporoituu papin virkaan, statukseen ja rooleihin. 2. Hän saa persoonalliseen karismaan perustuvan pappisviran ja byrokraattiseen karismaan perustuvan papinviran kirkkoinstituutiossa. Taustalla ovat liminaaliset/ inkorporoivat opinnot yliopistossa, josta hän siirtyy kirkon liminaalisen ordinaatiokoulutuksen kautta kontaktiin piispan ja tuomiokapitulin kanssa. 4. Kontrolli-, valta, - ja auktoriteettiagenttina piispa ja tuomiokapituli päättää pappiskokelaan soveltuvuudesta. 5. Vihkimys on tyypillinen kutsumusinitiaatio, jossa ”koko kirkko” vastaa ”vokaatiollaan” siihen ”kutsumukseen”, jota initiandi itse kokee. 6. Piispa avustajineen pukee vihittävän virkaan, antaa hänelle uuden statuksen oikeudet, velvollisuudet ja virkavastuun. 7. Inkorporoituminen demonstroidaan symbolisin teoin. 8. Vihittävän asemassa symboloituu hänen papin asemansa.” S. 82 Papin velvollisuus on toimia kirkkolain, asetusten, kirkon tunnustuksen ja järjestysmuodon mukaisesti. Hänen on rangaistuna erottava papinvirasta, mikä merkitsee määräaikaista eroa. Jos hänet erotetaan pappisvirasta, on ero lopullinen. Päätös siitä luetaan hänelle ”tuomiokapitulin edessä, pappeuskirja vaaditaan takaisin ja häntä kielletään suorittamasta mitään papillista toimitusta ja käyttämästä pappispuvun merkkejä.” lakiteksti kuvaa osuvasti niitä yhteiskunnan toimenpiteitä, joita se tekee riisuessaan auktoriteettiasemassa olevan henkilön pois asemastaan. Separaation hetkellä tulee esiin papin statuksen keskeissisältö: Hän menettää virkansa oikeudet, velvollisuudet ja virkavastuun; hän joutuu saman instanssin eteen, joka ”koko kirkon nimissä” antoi hänelle vokaation ja vihkimyksen; tuomio luetaan hänelle tuomiokapitulin kokouksessa; häneltä otetaan pois pappeuskirja, työlupa, eikä hän saa enää asunsa puolesta näyttää papilta. Hän siirtyy sekä spirituaalisesti että sosiaalisesti spesiaalista statuksesta yleiseen statukseen, yleiseen pappeuteen, josta hänet vihkimyksessä erotettiin hierarkiassa ylöspäin. Ryhmäasemakin muuttuu: Hän siirtyy papistosta maallikoihin. Spatiaalinen siirtyminen näkyy siinä, kun entinen pappi tilaa muuttoauton ja muuttaa pappilasta pois. S.82 päättyy. Outokummussa 29.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1172 blogia alla linkki

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 1988 1. Tämän niminen on toisen maisteritutkintoni gradu historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa, jonka sain päätökseen Outokummun kappalaisena oltuani pappina jo 13 vuotta. Uskontotieteen harrastus kiinnosti minua jo papinkoulussa ja työssä alkoi tulla sen verran haasteita, että halusin saattaa laajennetun HUK:n tutkinnon päätökseen korkeammalla tasolla ja päästä tutkimusaiheella paremmin selville, millaisessa työssä oikeastaan olen. Kopioin tähän blogiini valittuja paloja 179 sivun joukosta, jotka saattavat kiinnostaa lukijaa. Aloitan 2 sivun esilehdeltä, tiivistelmästä ja sitten hyppään s:lle 82, jossa kirjoitusvaiheessa tietämättäni profetoin 18 v:n päässä, v. 2006, tapahtuvaa ulosheittoa papin virasta ja pappeudesta. Sen sivun jälkeen etenen sivujärjestyksessä. Koko työ on luettavissa H:ngin yliopisto/ uskontotieteen jaosto ja HELDAN sivut. TIIVISTELMÄ ”Arnold van Gennep esitti sosiologisen siirtymäriittiteoriansa kirjassa Les rites de passage v.1909. Siihen hän kokosi aikansa etnografisesta kirjallisuudesta laajan esimerkkiaineiston, jolla hän pyrki osoittamaan siirtoseremonioille yhteisen tuntomerkin, ”universaalin scheman”, joka tarkoittaa prosessia, kaavaa ja struktuuria. Usein puhutaan peruskaavasta. Papiksi vihkiminen on yksi siirtoseremonia. Siinä yhteisö siirtää yksilön pirinteellisin menoin sosiaalisesta statuksesta toiseen. Schema tarkoittaa, että kirkon akti jakautuu kolmeen diakroniseen jaksoon, separaatioon eli irtautumiseen, liminaalisuuteen eli välivaiheeseen ja inkorporaatioon eli liittymiseen. Jokaisessa vaiheessa on vastaavat siirtymäriitit. Van Gennepin pelkistävää, luonnostelevaa, yleistävää ja jäykän mekaanista käsitystä on syystä kritisoitu. Teoriassa on aukkoja ja suoranaisia virheitä. Ne johtuvat mm. siitä, että hän ei itse testannut hypoteesejaan empiriassa eikä analysoinut ”ordinaatiotaan” suhteessa yhteiskunnan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kytkentöihin, henkilön virkaan, statukseen ja rooleihin. Hänen kommentaattorinsa täydentävät teoriaa. Siirtymäriittiteorian idea on kuitenkin vakiintunut kirjallisuuteen ja sillä erikoiskäsitteineen on mielekästä tutkia Suomen luterilaisen kirkon aktia. Siten kirkon ”pyhään toimitukseen” saadaan uskontotieteellinen näkökulma: Teologiaa opiskellut liminaalinen pappisinitiandi siirtyy asteittaisesti ”pyhään virkaan” ja papilliseen statukseen. Monivuotisessa siirtymisprosessissa näkyvät spatiaalisen aseman, ryhmäaseman, sosiaalisen aseman ja spirituaalisen aseman muutokset, ja matka kuoleman tilasta ylösnousemuksen tilaan. Outokummussa 29.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1171 blogia alla linkki

JEESUS KUOLI JA ELI SAMANAIKAISESTI Avasin papinkoulussa 1970-luvun alussa tenttimäni teoksen Honko-Pentikäinen, kulttuuriantropologia, 1970. Siinä on kappale varhaiskantaisten kulttuurien suhtautumisesta kuolemaan. Lainaan, muokkaan, referoin ja lyhentelen sitä 1. kappaleessani. Katson 2. kappaleessa UT:n Jeesuksen kuolemaa edellisen valossa. Varhaiskantaisten yhteisöjen ajattelutavat tyrmistyttävät tutkijaa. Niissä kuolemaa pidetään pahansuovan ihmisen tai hengen ilkityönä. H. Jamieson kertoo erään heimon käsityksistä. Kuoleman katsotaan aiheutuvan jonkun tekona. Älykkäintäkään alkuasukasta ei saada vakuuttumaan luonnollisista syistä. Brasialainen bakairi-heimo ei hyväksy lausetta ”jokaisen on kuoltava”. Se kuulostaa yhtä järjettömältä kuin ”kaikkien on tultava murhatuksi”. Meillä länsimailla kuolema tarkoittaa elintoimintojen päättymistä. Melanesialaisten kielessä sana toa tarkoittaa tervettä, mate kuollutta. Sairastuneelle pidetään hautajaiset, joihin hän itse ottaa osaa. Hän on mate, jos ei parane. Samoin menetellään vanhusten suhteen, vaikka he olisivat toa. Yhteisölle he ovat mate. Normandy-saarilla lähetyssaarnaaja kauhistui ja esti hautauksen, jossa vainaja hengitti. Omaisten mielestä hän oli mate, koska hänen päänsä ja kurkkunsa oli kuollut. He noudattivat kulttuurin normia. Se mikä meistä tuntuu kauhistuttavan tietämättömältä on vain erilainen käsitys kuolemasta. Kun ajatellaan juutalaisen Jeshuan eli Jeesuksen kuolemaa Golgatan hirressä Rooman maailmanvallan Palestiinan provinssissa 2000 vuotta sitten, tajutaan, että aikamatka meiltä sinne on pitkä, samoin kilometrien määrä. Maailma, kulttuuri ja ihmisten ajattelutapa on muuttunut monta kertaan. Uskontohistorioitsija Arne Runeberg kuvaa kirjassaan Jesu korsfästelse, 1952 niitä uskomuksia, joiden mukaisesti eri kansalaisryhmät UT:ssa käsittivät Golgatan rituaalinäytelmän. On varmaa, että henkilön kuolema, olipa hän viralliselle valvojalle hyvä ihminen tai Jeesuksen kaltainen pahis, kuolema oli tapahtuma, joka puhutteli mutta tulkittiin jokaisen sisäistämän kulttuurimallin mukaisesti: Jokainen näki mitä halusi. UT:n evankeliumien kuvaukset ovat vain kirjoittajien valitsemia vaihtoehtotulkintoja tapahtumista ja merkityksistä! Suomalaisessa UT:n eksegetiikassakin on paljon pyöritelty ja tuhlattu mustetta teoretisoimalla Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. On pitkä liuta arveluja, mitä ylösnousemususkolla teksteissä tarkoitetaan ja millä perusteilla. Minulle tuli sellainen assosiaatio ko. kirjasta UT:iin, että oliko ylösnousseen näkemisissä ja kohtaamisissa taustalla vain erilaiset kuoleman määrittelyt, koska näytelmän katsojat ja toimittajat elivät erilaisista kulttuuriperinteistä. UT:n teksteissä Jeesuksen kuolinkamppailu on niin hämärä ja pelkistetyn kaavamainen kirjoittajien luomus, että 2000 vuotta myöhempi Suomen Ev.-Lut. kirkon tunnustuksen kaavamainen selitys pääsee tuskin arvausta tai valetta pidemmälle! Yllä oleva kulttuuriantropologinen tieto antaa teologeille vielä yhden uuden selitysmallin: Toisten Golgatalla läsnäolevien mielestä Jeesus oli toa ja toisten mielestä mate, siis kumpaakin yhtä aikaa! Kirkon perinteeseen vakiintui myöhemmin pelkkä saarna toa-elämäntilasta. Syntyi suunnattoman suuri kertomus yhdestä äijästä - tyhjän päälle, koska muita ristillä roikkuvia oli tuhansittain eri puolilla valtakuntaa. Outokummussa 26.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1170 blogia alla linkki

Gnostilainen Jeesus 2. Gnostilaisuus pelastavan viisauden oppina kiehtoi hellenismin naisia. Haluttiin uskoa ihmisen jumalalliseen alkuperään ja viisauteen, joka periytyi Kreikasta filosofi Platonin kautta ja myöhemmin uusplatonismin kautta. Korkeampi filosofia sitoutui Platonin perinteeseen. 100-luvulta alkaen apostoliset isät ja kirkkoisät vihasivat gnostilaisuutta. Se määriteltiin ehdottomaksi antibodyksi oikealle kirkolle ja sen oikeaoppiselle Jumalan sanalle. Se asenne näkyy globaalissa kristinuskossa ja maailman 30000 kirkkokunnassa tänäkin päivänä. Kun vahva asenteellinen tietoisuus syntyi kerran ja kulkeutui arvovaltaisten kirkkojen perinteessä, pysyvyys – joskin huomaamatta ja tiedostamattakin – oli taattu. Gnostilaisuus kokoaa laajalti kreikkalaista ajattelua ja on sen yksi ilmenemismuoto, esim. Suomessa: Suomen Gnostilainen Seura. Suomalaisessa kristinuskossa ( kuten vastaavasti muualla ) Ev.-lut. kirkon tulkinta kristinuskosta, Raamatusta ja perinteen opeista koetaan ainutlaatuisen puhtaana, oikeana ja jumallisena totuutena, ainakin perinneuskovaisten keskuudessa ja kirkon työntekijöiden, joiden pitääkseen työpaikkansa on kehuttava kirkkoa ja luriteltava kirkon attaseoiden keksimää tunnustusta mitä erilaisimmin tavoin. Jos Raamattu, Jeesus ja Jumala nähdään pappien ja teologien kirjoittamien kirjojen Sensuroitu 2023 ja Jumalan synty 2035 kautta, on yks ja hailee, mihin ismiin uskotaan tai ollaan uskomatta, koska kaikki uskonnossa, hahmoineen ja pelastuksineen on vain ihmisen keksimää mielikuvitusta. On useita eksegeettejä, jotka arvostavat gnostilaista Jeesusta. joka esiintyy UT:n ulkopuolisissa evankeliumeissa, esim. Tuomaan evankeliumi. Ajatellen kirkon sotajoukkojen ilkeää historiaa vääräoppisia vastaan gnostilaisen Jeesuksen kirkko olisi ehkä tuonut vähemmän kärsimystä maailmaan! Outokummussa 25.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1169 blogia alla linkki

Gnostilainen Jeesus 1. Muokkaan jonkun tekemää 1. kappaletta ja tulkitsen sitä 2. kappaleessa Gnostilaiset kunnioittavat Jeesusta suurena Valon lähettinä, Opettajana ja esikuvana mutta ennen kaikkea Ilmoittajana ja Vapahtajana, joka johdattaa ihmiset löytämään oman gnosiksensa, tietonsa, vapautumaan maailman kahleista ja tulemaan sopivaksi Jumalan valtakuntaan. Gnostilaiset eivät tarvitse mystiikkaa eivätkä tekaistuja ihmetekotarinoita todistamaan Jeesuksen suuruutta. Gnostilaisten mielestä Jeesukseen ei tarvitse liittää uskomuksia jumalallisista ominaisuuksista kuten neitseestä syntymisestä, kuolleista herättämisestä ja ylösnousemuksesta. Gnostilaiset eivät kutsu Jeesusta Jumalan Pojaksi muuten kuin vertauskuvallisesti, sillä kaikki gnosiksen saaneet pitävät itseään taivaallisen Isän lapsina. Kun UT:ssa sanotaan, että Jeesus otettiin ylös taivaaseen ja istuutui Jumalan oikealle puolelle, gnostilaisille se on runokieltä ja vertauskuvaa siitä, että hänen sielunsa täyttyi hyvyydessä ja sen ei tarvinnut syntyä uudelleen ihmiseksi. Se on se autuus, jota gnostilainen tavoittelee saadakseen pysyvän taivaallisen aseman. Valon maailman ylimpien viisaiden henkien joukossa Jeesuksella ei ole Jumalan asemaa. Niinpä he eivät kohdista rukouksiaan Jeesukselle vaan suoraan Jumalalle. Gnostilaiset kritisoivat UT:n kohtia, joissa viitataan VT:n profeettojen ennustuksiin tulevasta Messiaasta. He pitävät niitä politiikkana legitimoimaan Jeesuksen asema Messiaana eli Daavidin sukulaiskuninkaana. Profetioina käytetyt satunnaiset VT:n kohdat ovat monimerkityksisiä. Jeesusta ei tarvitse perustella, koska hän on joka tapauksessa suuri Opettaja, Ilmoittaja ja Vapahtaja. Papinkoulussa 1970-luvun alussa kuulin 1. kerran gnostilaisuudesta eli gnostisismistä eli tietoa, gnoosista, korostavasta aatesuunnasta/ filosofiasta ajanlaskun alussa hellenistisessä Rooman valtakunnassa ja siis myös Palestiinan Jerusalemissa, alkuseurakunnan elinympäristössä. Tiedekunnan opettajat luennoivat asiasta teologian esikäsitteissä ja Raamatun selitysopissa eli eksegetiikassa. Gnoosiksesta ja sen aatteellisista yhteyksistä UT:iin ja lähinnä Paavalin teologiaan käytiin kiivasta väittelyä opiskelijoiden kesken luentojen väliajalla ja Teologian ylioppilaiden asuntolassa nimeltä Konvikti. En muista aatesuunnalla olleen kannattajia ja siitä innostuneita. Sen sijaan vastustajia riitti. Totuus on kuitenkin, että UT:n Paavali kirjoitti teologista Kristustaan gnoosiksen hengessä, gnostilaisilla käsitteillä, joskin varoittaa kristittyjä uskomasta gnoosiksen oppeihin ja etsimästä sen tien kautta pelastusta juutalaisen perinteen ohi. outokummussa 25.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1168 blogia alla linkki