KIRKON EPÄUSKOISET 2 -80-luku Olen suuresti pettynyt toimenkuvaani, joka estää minua kertomasta vakaumuksestani. Papin työ muotoutuu sellaiseksi, että minun on sekä ylitettävä että alitettava itseni. Kirkossa virka käy persoonallisuuden edellä. Enemmän tai vähemmän olen kokenut joutuneeni ristiriitaan uskonnollisen yhteisön perinteellisen ajattelutavan kanssa. Koettu paine on tullut lähinnä aktiiviseurakuntalaisten, ns. uskovaisten taholta. Minun on aivan mahdoton samaistua heidän kristityn ihanteeseensa. Antoisimmat ja vapauttavimmat yhdessäolohetket olen kokenut niiden kanssa, jotka valittavat jäämistään kirkon ulkopuolelle. Lopullisen sysäyksen kirjan kirjoittamiselle antoivat minusta tehdyt 2 kantelua viime vuonna. Haluan liittää ne johdantoon, jotta lukija ensin ne luettuaan voisi helpommin ymmärtää kirjoitustani. En erittele kanteluita vaan pidän niitä dokumentteina esittämilleni asioille. Ihmiset itse todistavat niissä epäuskostaan, jota kirkossa väärin kutsutaan uskomiseksi. Kanteluaines on yleistettävissä koko kirkon kuvaan.

KIRKON EPÄUSKOISET 1 1980-luku Tämä kirja on pitkän kehityksen tulos. Kirjoitin ensimmäisen version jo 2 vuotta sitten mutta silloin se jäi sellaisenaan mappiin. Pappisvuosien varrella olen kokenut työni vaihtelevia hetkiä. Työ on ollut antoisaa herättäen mietteitä mutta joskus tilanteet tuntuvat niin vaikeilta, että työ alkaa tosissaan väsyttää. Sitä srk:n ihmiset eivät ymmärrä. Kuinka usein olenkaan etsinyt tasapainoa unelmieni ja todellisuuden väliltä. Seurakuntatyö on todella arkista. Minulla on kyselevä ja pohdiskeleva asenne ihmiseen, elämän ilmiöihin ja tietämiseen, ja se vaikuttaa keskeisesti työtapaani. Mielelläni osallistun lehtien palstoilla käytäviin keskusteluihin, kirjoittelen itselleni pöytälaatikkoon ja haluan ymmärtää aikakauden ihmistä. Mitään lopullisia totuuksia minun on vaikea nähdä, puhumattakaan tyrkyttää toisille. Haluan opiskella jatkuvasti, osallistua kursseihin ja seminaareihin.

POIKKEAVAN JEESUKSEN VALOSSA Olen vuoden ajan kirjoittanut uudelleen puheita ajalta, jolloin olin pappi, ja supistanut ne 1000 tarinaksi. Huomaan, miten hyvä srk minulla on ollut: Sain olla töissä vuosikymmenet, tavata tuhansia ihmisiä ja toteuttaa kutsumustani. Srk auttoi minua monin tavoin läpikäymään omaa uskomiseni kamppailua. Kiitos kaikille srk:n ihmisille, varsinkin vastustajille! UT:n kirjoitusten juutalaisesta Jeesus Nasaretilaisesta ajanlaskun alussa Rooman valtakunnan Palestiinassa on kirjoitettu matkan varrella miljoonia kirjoja. Myöhemmän kirkon Raamatun selityksissä Jeesuksesta on luotu ”sata kuvaa”, joilla on haluttu palata alkutilanteeseen. Jokainen nyky-ihminen voi Raamatusta lukea suoraan, että Jeesuksesta kirjoitetaan yhteisönsä poikkeus-ihmisenä: Hän oli rakennusmies mutta hänet nähtiin myöhemmässä perinteessä koko maailman Vapahtajana. Kristillisen kulttuurin alueilla Jeesus on pääosin positiivisesti poikkeava. Siitä kertoo jo kirkko-talo keskellä kylää, julkinen, yhteiskunnan ylläpitämä. Stalin, Mussolini, Franco ja Hitler olivat omana aikanaan miljoonien hurraa-huutojen idoleita, vaikka tappoivat miljoonia ihmisiä! Sodan raunioilla heitä, vapahtajia, pidettiin rikollisina, heitä rangaistiin uhristaan, ja uskolleen kuuliaisesta johtajasta tuli kapinallinen ihmisyyttä vastaan. Stalin jne. olivat aluksi positiivisesti poikkeavia, myöhemmin negatiivisia murhaajia! Nyt 100 v myöhemmin Saksassa ja Länsimailla etsitään taas uutta vapahtajaa, poikkeus-ihmistä, joka pelastaisi kansakunnan tappamalla poikkeavat seemiläiset kansat ja” väärärotuiset”. Putin toimii tällä hetkellä vapahtajana ”pyhän äiti-Venäjän” hyväksi. Minkä arvon saa myöhemmin? Kristillisen kirkon alueilla Jeesuksen tie kulkee päinvastaiseen suuntaan. Hirsipuuhun naulattu Jeesus sai elämänsä lopussa nimekseen rikollinen, kapinoitsija, pilkkaaja, kirottu. Häntä kohdeltiin negatiivisesti poikkeavana yksilönä. Se oli yhteiskunnan normaali-ihmisten arvio. Apostoli Paavali, koko UT ja alkukirkon perinne kertoo siitä, että Golgatan jälkeen yhteiskunnan alhaalla olevat Jeesuksen ystävät kokivat, että ”Herra elää, hän on ylösnoussut kuolleista”. Hän olikin uhri rangaistuksen sijaan; hän oli Isän kuuliainen Poika, ei kapinallinen; hän ei ollut rikollinen vaan jumal-ihminen, Logos, Ihmisen Poika, jne., koko maailman Vapahtaja. Usko jakoi ja jakaa ihmiset kaikkina aikoina! Jeesuksen positiivinen poikkeavuus toisille ja negatiivinen toisille näkyy srk:n työssä tänä päivänä varsin vähän: Ei siedetä kaavasta lipsumista! Kuitenkin eteenpäin pääseminen edellyttää, että jotain entisestä särkyy. Nyt on näennäisesti tyyntä, mutta harvalle sanankuulijalle syntyy vaikutelma, että Herra elää oikeasti ja uskovat hänen kanssaan. Kun olosuhteemme muuttuvat huonommaksi, kirkko ehkä palkkaa duunareina, jotka uskovat Jeesukseen ja poikkeavat massasta hänen kanssaan. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi 0505512490

KIRKON EPÄUSKOISET 6. 28.2.85 Kirjoittamisen ote on dynaaminen. Katson ilmiöiden nykytilaa ja etsin alkuperäisempää suuntaa. Haluan arvostaa koulutustani, tietojani ja kaikkea, minkä voin käsittää. Käytän tietojani ja tahallani sanon asiat muulla kuin perinteellisillä uskonnollisilla fraaseilla. Haluan sanoa Raamatun asiaa enkä sanoja. Kerron siitä hyvästä, minkä itse olen saanut. Viittaan hieman ajankohtaiseen historiallis-kriittiseen Raamatun tutkimisen herättämään keskusteluun. Itse en allekirjoita minkään henkilön tai koulukunnan oppeja sellaisenaan vaan haluan olla avoin uusille kysymyksille. Professori Heikki Räisäsen nimellä käytävän keskustelun näen siitä näkökulmasta, että keskustelussa on kysymys aivan muusta kuin henkilö Räisäsen sanomista asioista. Jokainen pappis-mies tietää nimittäin pääpiirteissään ne teologisen tutkimuksen tulokset, joita Räisänen on esittänyt. Keskustelu osoittaa, että taas on tullut kirkon kairos eli tässä ja nyt- hetki, jolloin ikuiset totuudet on pakko sanoa uusilla sanoilla. Jorma Luostarinen 28.2.1985

KIRKON EPÄUSKOISET 5 28.2.85 Minusta UT:n sanoma on sitä, että se hyvä, sooteeriaa ja pistis, mikä Jeesuksessa toteutui, voi toteutua meissäkin. Jumalaan uskominen on sitä toteutumista, sisäistä eteenpäin menoa. Tällä hetkellä kirkon korkein auktoriteetti on srk:n perinne mutta sen pitäisi UT:n mukaan olla meissä itsessämme toteutuvaa sooteeriaa:ta ja pististä. Sooteeriaa eli pelastus tarkoittaa vapautumista, tervehtymistä ja eheytymistä, ja pistis eli uskominen varmuuden, lujuuden ja luottamuksen toteutumista. Lievitän tahallani sanottavaani. Koetan tarkastella rauhallisesti monikerroksisia ja monien vuosien kokemuksia. En konkretisoi ihmisiä enkä heidän ryhmiään. Joissakin kohdin puhun viitteenomaisesti. Haluan kertoa srk:n ihmisten, uskovaisten asenteista ja etsiä uusia toteutumisia Raamatusta. Tulos osoittaa, että nykyisessä uskovaisella ymmärretään aivan muuta kuin mistä alun perin oli kysymys. Kirja jakautuu 13 lukuun ja ne yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Seuraava luku liittyy aina edelliseen ja tarkoituksenani oli asettaa luvut loogiseen järjestykseen: Katson asioita ensin lapsen silmin kasvaakseni aikuiseksi, yksilön silmin nähdäkseni yhetisöni, yhteisön silmin havaitakseni kulttuurin ja maailman, epäuskoisen silmin päästäkseni uskoon ja elävän ihmisen silmin oppiakseni kuolemaan. Haluan olla koko ajan pappi ja säilyttää sekä persoonallisen että viran näkökulman.

KIRKON EPÄUSKOISET 4 80-luku Entinen pappi sanoikin suuren viisauden: ”Kun ei vua kettään loukkais!” Täyttääksemme pappis-ihanteen meidän on puhuttava, toimittava ja elettävä aivan sen mukaan, mitä ihmiset odottavat. Ihannepappi ei saa auttaa kuulijoita kyselemään, pohtimaan ja ajattelemaan omilla aivoillaan. Pappien ammattikunta palvelee ensisijaisesti kulttuurin ihmiskuvaa ja vasta sitten kirkon. Tänään tiedän, miksi papit eivät sano saarnoissa mitään: He suojautuvat kanteluilta. Minulle nämä havainnot ja kokemukset on niin merkittäviä, että olisi sääli, jos laajemmat piirit jäisivät näistä osattomiksi. Siksi kirjoitan. Koen nykyisen pappis-ihanteen itselleni vieraaksi. Minulle on tärkeää etsiä ihmisen kuvaa Raamatusta ja sen kaksi kreikankielistä käsitettä, UT:n sooteeriaa eli pelastus, ja pistis eli usko, ovat avainsanoja.

KIRKON EPÄUSKOISET 3 80-luku Kanteluprosessin läpikäyminen tuntui ahdistavalta. Tulevaisuus pappina alkoi huolestuttaa. Tänäkin päivänä minulla on se käsitys, että en ole tehnyt muuta kuin hoitanut papin työni oman työnäkyni mukaan. Ja kuitenkin minulla on 5 vuoden ajan merkintä nimikirjassa ”sopimattomien sekoittamisesta saarnoihin” ja käytös tyydyttävässä. Oli yllättävää, että kanteluiden tekijät ja kirkkoneuvosto toimittivat asiansa niin salassa, että minä sain tietää hankkeesta vasta sitten, kun tuomiokapitulin valkoinen kirjekuori tipahti postiluukusta. Sekä kantelijat että KN halusivat puhua koko Outokummun srk:n puolesta. Ei minulla ole täällä mitään ketään vastaan. Kanteluprosessi sai minut pohtimaan pappina olemista. Kuka tahansa millä perusteilla tahansa saa esittää vaatimuksiaan hallintovirastolle. Kirkkolain henki on sellainen, kantelutilanteessa pappi tulee aina häviämään. Valittajilla sen sijaan ei ole pienintäkään riskiä kirkon taholta. Heidän todellisia motiivejaan kukaan ei edes kysy.