E.K. 23.2.91 Lähdit äkkiä ystävä luotamme pois. Emme olleet valmiit, kun puhelin soi. Jäi puoliso yksin mökkiin, lapset maailmalla orpoina matkaamaan. Paljon puhuimme, paljon jäi puhumatta! Herra, Jumala, taivaassa, anna voimaa kestää, asioita ymmärtää ja saada parempaa rauhaa. Kiitos Herra isästä, äidistä, lapsuuden kesästä, jota voimme muistella, onnen hetkiä toistella, saada voimaa lisää. Uskomme: Jeesus synnit anteeksi antaa, kotiin kantaa ja maailman, meidät, sovittaa. Se on suurta jokaiselle, jota jokin painaa ja ymmärtää, että toisena päivänä hän, hän, juuri hän, on vainaa……

Paaston aika 2. su Oku 24.2.1991 Simon, katsot syntistä naista himoiten. Ymmärrätkö? Tiedät osoitteen, katsot poveen langeta loveen? Missä mielesi, mieletön mies!? Katso, miten nainen rakastaa! Opi, Simon! Katso miten vuodattaa kyyneleen tähtesi, vuoksi kaltaistesi. Sinäkö pelastat kadonneen? Sinä heität 1. kiven? Istu ja pala, Simon. Pysähdy Herrasi eteen. Sinä pahansuopa ihminen, täynnä vääryyttä kalakaupoissasi, ja uskosi kiivailuissa. Joka rakastaa, omistaa aarteen, paljon myös saa. Kelle Simon, suot anteeksiantamuksen? Itsellesikö ja kaltaisillesi vain? Mene pyhään pöytään itkemään, anteeksisaamaan. Sille ei ole vertaa, voit anteeksiantaa 70 kertaa.

VANHA PUUKIRKKO Kasvot huurussa, korvat kuulolla, lähestyin kaupunkia, vanhaa kylää maalla. Ihmiset olivat lähteneet, kaiken jättäneet, talot yksin jääneet. Surulliselta pihakin näytti, kun ennen väki sitä käytti ja tarvitsi ihmisen lailla. Metsä helmeili kultaista kajoa, nyökyttivät latvat ja oksat vahvat. Jossakin kaukana soi. Mitä lie ollut, mistä tullut, mutt ihmeen ihana! Tiesin, ett kylässä vanha puukirkko törröttää. Katsoin etelään, länteen, itään, vaivuin ikävään: Ei näy kirkkoa enää! Söin voileipiä pakkasessa, varjoni viitoitti pohjoiseen ja rukkaseni jäi käteen. Vanha puukirkko oli tässä ennen ihmisiä varten: saapua sinne, käsiä lämmitellen, nuuhkimaan tunkkaista ilmaa, puulattiaa luutimaan……

KYNTTILÄNPÄIVÄ 3.2.1991 Kynttilä alttarilla: lepattaa, väreilee. Sinun valossasi, Herra, näemme valkeuden. Katson kirkkosi holvia, notkistan polvia, vertauskuvan eteen. Tässä olen, ihminen, paljain päin, jäätynein jaloin. Kumarran pääni taivaan rantaan, taivasten taivaisiin, suuriin kysymyksiin ja vielä suurempiin vastauksiin. Herra, kuule huutoni ääni, kun kumarran pääni uudelleen, uusiin kysymyksiin. Kuule huokaukseni valossasi, toivossa, jonka annat, Jeesuksessa Kristuksessa. Katsahda minuun laupeutesi silmillä ja seppeleillä. Olen nääntynyt ja tahdon nähdä valkeutesi kaikessa kirkkaudessa…….

A.J.S. 2.2.1991. Luoja antaa elämän ihmislapselle. Rakkautta tulvillaan vai surua puolillaan? Sen tietää ihminen, ken? Vuorollaan tullaan elämään, kasvamme, kasvetaan. Milloin lähdemme, miten? Tietääkö kukaan ihminen? A.J. oli kanssanne kauan aikaa, mutt nopeasti se meni näin jälkikäteen katsottuna, koettuna, kun ollaan viisaampia. Paljon kestit, paljon jaksoit! Ilona olit ystäville, vieraanvarainen päivillä, surut sait sanoa. Tänään sinua saattelemme, kaipailemme, mutt uskossa uutta näemme, kaukaista taivaan rantaa, joka kimmeltää Jeesuksen rakkaudessa. Isä taivaassa armahtaa tuntojamme, sovittaa syntimme ja näyttää pelastuksen suuntaa. Kulkekaamme sinne päin, rakkaamme suuntaan, Jeesuksen valmistamaan…….

A.J. KJ la 119.1.91 Monet hetket ihminen käy. Hetki yhdessä, kohta poissa, kasvetaan, kasvatetaan. Äiti, olit paras, meille rakas. Kaipaamme sinua niin, siunaamme iankaikkisiin. Luojan antamaa elämä. Mutt elämä muuttuu, ihminen kuluu, haurastuu, tulee vanhaksi vaivaiseksi, jos ei kuole nuorena. Yhtä ja samaa elämän on, ennen ja nykyisin, yhtä ja samaa, Luojan antamaa, lahjaa ottaa vastaan. Kirkkokie tuli Ailille tutuksi, Jeesus pelastukseksi, iankaikkiseksi elämäksi tavallisille ihmisille, jotka yrittävät toisen eteen. Kun kutsutaan, on lähdettävä, käytävä pyhään pöytään, että jaksettaisiin lähtemään. Jeesus, Tie, Totuus, Elämä, Ailin matka eväänä.……..

P.K.H. Oku 18.1.1991 Ihmisen elämä varjo. Syntyy, väistyy, katoaa. Kuka ymmärtää elämää sen enempää? PK kulki äsken kanssamme. Oltiin yhdessä, kunnes niin äkkiä kellot soivat toisella äänellä. Takaisin ei ole paluuta, kun lähdetään, jokainen vuorollaan. Herra, Isä taivaassa, kun saattelemme vaivassa ja vaikea nähdä taivasta. PK alansa ammattimies, kierteli, rakenteli töikseen. Taito lapsuuden kehitti miestä eteenpäin elämässä ja elämän myrskyissä. Ei tietä tietänsä, ihminen, ei etukäteen eikä jälkikäteen, koska arviointia riittää itseltä, toisilta ihmisiltä. Herra, kuule rukouksemme, näe huokauksemme, löytääksemme tarkoituksemme, kun kuljemme kuolemaan…..