T.M. 22.12.90 Maasta ihminen. Luoja antaa hengen. Taivasta varten olemme, elämä arvokas. Muista minun sieluni katsoa Luojan maailmaa, sen kauneutta, kesää talvea, kaikkea ihmeellistä. T.M. äsken kanssamme. Vähästä se on kiinni ja vähiin jää, mitä meistä jää, kun kellot soivat ja surun sanomat. Miehen tien ken ymmärtää? Jeesus, syntisen Vapahtaja, katso meihin eläviin, katso kuoleviin ja niihin, jotka matkalla, kuten me, pyhiin, ikuisiin. Niin jaksamme, jaksamme ymmärtää, jaksamme kuolla, kun kaikki kohdaltamme päättyy, pois kääntyy. Lisää meille uskoa lisää, apua elämään, kuolemaan, kun vaivumme tuonelaan…….

Saimi-ystävä poissa. Muistan sinut minäkin. Tapasimme monta kertaa elon tiellä, kaupassa, torilla, siellä täällä. Kiitos yhteisitä tarinoista, hetkistä, porinoista. Tänne ihminen syntyy, sanomme: Luojan maailmaan. Mutt monella on kaipaus suuri, kun alkaa itkumuuri - johonkin parempaan, kestävämpään elämään. Sellainen ihminen! Saimi-äiti kesti pitkän elämän. Elämä jatkuu meissä, saattajissa, isissä ja äideissä ja pienimmässä evävässä – aikansa, kunnes kerta kaikkiaan se loppuu. Sielu, oletko valmis? Ymmärsitkö elämän juonen? Elämä tuo kuoleman puolen, vaikka sanot: Ei! Pelastus kestää vain Jeesuksen puolen”…….

R.M. 18.12.90 Elämää ken ymmärtää, löytää tarkoituksen? Miehen tien ken kulkee, hiljaiseksi jää. Vaivako vai murhe lohtunamme on? Tuskako vai rakkaus tiemme viitoittaa? R.M. lähimmäisemme. Heitä tarvitaan, jotta käymme jaksamaan. Toinen toistaan auttaa voi, toista ikävöi: kuka äitiä, kuka isää, lastaan mennyttä. Osa ihmisen, olla poikkiteloin elämään valittaa joka päivä. Luoja antaa, ottaa omansa, taivaaseen kantaa uskossa, ei missään ainoassa vaan Jumalan rakkaudessa. Oppikirjat sikseen: ideaan! Ymmärtämään kirjoitusten tarkoitusta, syvempää sanomaa ja elämään sovittaa. Sille tielle saattelemme R.M. ihmisen, hautaan peittelemme luokse Jeesuksen.

E.M. Kj. kko 15.12.90 Elämä täällä tuskaako on, vai vaivaa? Sielu kamppailee, yrittää. Kuka jaksaa, kuka ei? Mennyt ei palaa koskaan. Maaksi tulemme – jokainen. Rakkaus säilyy, pienet onnelliset hetket, kun kaikki muu menee. Rakkaus pysyy. E.M. oli yksi meistä. Luoja antaa, ottaa – elämän. Ken sen ymmärtää, voisi kertoa meillekin. Jeesus syntisen Vapahtaja. Jouluna pelastus syntyy, edessä on, ja varsinkin jos toivoton. Mieli hamuaa. Kaikki on maksettu edessä Herran, moneen suuntaan tulkitaan, mutta ei siitä selvää saa, kun kellot soivat, kannetaan ja saatetaan maahan mustaan. Pelasta Pelastajaja!

Navetan pikkumies, viivy kanssamme. Tähtesi valo valomme. Minne käy tiemme, kenties, kuka kanssamme, kun väreilee lapsuuden joulu? Sinun lapsen kasvoissasi me näemme elämän ja se satuttaa, koskettaa, puhuttelee ja viekö se kunniaan? Navetan mies, ollaan tässä hiljaa. Ei ainaista kiirettä eikä loppumatonta turhaa! Kuulostellaan sykkiviä taivaita, tähtiä, kuuta ja maailman kiertorataa. Mutta ei sieltä löydy mitään ihmislapsen ikävään ja loputtomaan kaipaukseen johonkin pysyvään, Jumalan luo. Katso, äitisi itkee! Miksi? Punertavaan ruskoon Ihmisen Pojan tie, aina se vie.

NAVETAN JEESUS Jooseppi kestikievarin ovea koputtelee. Mikä örinä, mikä melske, ja yksikin mies miten hoipertelee! Voi kauheaa, sanoo Ruben Stiller. Vaimon kohtu avautuu, lapsi sieltä vapautuu tähän maailmaan, joka ihmiselle on ollut ja on yhteinen satoja tuhansia vuosia tiedemiesten laskuun. Turhaan ei Jeesus rääkäise aasien kaukalolla! Ei, haukottelevat sarvipäät ja sinäkin sen näät. Ja suurissa saleissa tanssitaan. Varovasti avaan navetan oven: Mikä lemu ja haisu! Missä olet Vapahtaja; en minä näe mitään ja vaivun ihan ikävään ilman sinua! Tunkiolta aloitat pelastustyösi, avaat vyösi ja puet meidät kunnialla ja kirkkaudella. Oi, lapsi, anna meidän elää hetki sinun kanssa, tulithan Vapahtajaksi alhaalta nostaen meidät matalalta.

Oku 4.11.1990 21. K.j.s Kuninkaan virkamies hikoilee Jeesuksen luo. Poika itkee, sairastaa. Huoli mykistää isän. Hän avautuu auttajalle. Miten paljon vaivaa ja kurjuutta täällä, Herra. Eikö joskus voisi olla toisin? Jeesuksen luona lapsi paranee, toipuu, elämä enenee jälleen. Mielensä nousee, ylenee ja kiittävät Jumalaa. Mene, sinun poikasi elää! Elämään kutsuttu, elämän saa! Seis tankit ja aseet itkumuurilla! Nyt on tullut pelastuksen päivä! Istumme kirkossa hiljaa. Täällä ei maailma pauhaa, löydämme rauhaa, ja avaudumme sille, mitä sielumme kaipaa ja ikävöi. Täällä sitä voi kokea, ei samaa hokea vaan pelastavaa reitti kokeilla ja jäädä siihen lepäämään, rauhoittumaan, kukin tavallaan, ylevämpää kokemaan.