Navetan pikkumies, viivy kanssamme. Tähtesi valo valomme. Minne käy tiemme, kenties, kuka kanssamme, kun väreilee lapsuuden joulu? Sinun lapsen kasvoissasi me näemme elämän ja se satuttaa, koskettaa, puhuttelee ja viekö se kunniaan? Navetan mies, ollaan tässä hiljaa. Ei ainaista kiirettä eikä loppumatonta turhaa! Kuulostellaan sykkiviä taivaita, tähtiä, kuuta ja maailman kiertorataa. Mutta ei sieltä löydy mitään ihmislapsen ikävään ja loputtomaan kaipaukseen johonkin pysyvään, Jumalan luo. Katso, äitisi itkee! Miksi? Punertavaan ruskoon Ihmisen Pojan tie, aina se vie.