maanantai 10. kesäkuuta 2024

Herra, kuule rukoukseni, J.M.S. 2.11.1990 KJ klo 15 lohduta minua ahdistuksen päivänä! Ole kanssani yksinäisenä hetkenä, itkuni aikana! Nuoren miehen ajatuksen ken tietää? Nuorukaista ken ymmärtää? Elämä avara eessä, mutt tie voi peittyä lumeen, käydä mahdollisuus umpeen. Ei löydy tietä eteenpäin eikä mistään hyödy. Toinen toistaan tarvitsee, vaikka teemme yksinäiset retket, vietämme surun ajat ja iloiset hetket. Toinen näistä voi vain kertoa, yrittää kuvata mutt jokainen lopulta jää yksin yksiöönsä ihmettelemään. Herra, kuule rukoukseni, älä peitä kasvojasi vaan auta minua ymmärtämään, kestämään uuteen päivään! Mitä elämä on? Siinäpä arvoitus joka lähtöön, huonoon, hyvään perintöön. Mutt uskon kautta kohtaamme kestävää, jotain enempää, pyhempää, inhimillisempää……
H.M.H. 27.10.1990 klo 9.30 Ihminen kasvaa, kukoistaa, ennemmin tai myöhemmin lakastuu. Jälkikäteen käsitämme, ett kaikki oli määrättyä, ajastettua ajan janaan käärittyä. Mutt elämän aikaan se jää paljolti salaan. Herra, kuule huutoni ääni, älä ole vaiti, äläkä peitä kasvojasi! H.H. eli pitkän elämänkaaren: Kuljettiin yhdessä puoli vuosisataa, oltiin hyvää pataa, avoimesti, salaa, kunnes kaikki muuttui vähittäin, erittäin ja yhtäkkiä ravistellen, puistellen elämän akanoita pois. Kasvettiin ja kasvatettiin, ilman kasvattamista. Siinä he varttuivat tehtäväänsä kodin suojassa, omaan elämäänsä. …. Jumalan kämmenellä on äitinne lähellä. Häntä tarvittiin, sinua tarvitaan jatkamaan elämään rataa ja rakentamaan rakkauden ikiaikaista majaa…..
K.I.S. 20.10.1990 klo 14 Ihmisen elämä taistelua, sanotaan. Mitä sitten onni, rakkaus? Monet meillä vaiheet. Nyt hänen vuoro, huomenna minun, ylihuomenna sinun. Ei meillä täällä pysyvää sijaa, sielu halajaa. Elämä usein jaksamista, entiseen malliin jatkamista, aina samaa rataa. Mene ja tiedä? Kuka jaksaa jatkaa? Kuka jaksaa tehdä matkaa ihmisen osassa? Herra, kuule minun huutoni, tulkoon ääneni eteesi. Älä peitä kasvojasi, kun minulla on ahdistus. Voimme olla toiselle seuralainen, ystävä, saattaja, paljon muuta, paljon enemmän, vielä vähemmän! Kaikki se ja paljo muu ohi on häneltä, lähtenyt ja meidän taistomme ja rauhamme jatkuu, toistaiseksi……….
Päiväkerho JP 17.10.90 Nyt olemme kirkossa, talossa päällä risti. Näetkö sen? Mitä se tarkoittaa? Laulamme Jeesuksesta, rakkaudesta, taivaan Isän vastauksesta, pelastuksesta, armosta, meitä varten. Alttari on salimme pöytä, pitää liinan päällä, värin mukaan kutsuu meitä mukaan. Montako kynttilää alttarilla? On pyhäpäivän mukaan juhlaan ja arkeen. Missäs ovat soittimet, kirkon urut ja soittajan polkimet, joilla hän polkee pilleihin ilmaa ja laulaa joskus hiljaa, joskus kuin myrskytuuli? Soittaja soittaa selkäsi takana, ohjaa pappia kirjan mukaan, sinua taivaan valtakuntaan, jonne sinut, uskon mukaan, liitettiin kasteessa, vedessä, Hengessä.
Isät hiljaa nurkassa, äidit pienokaisissa. Yhdessä me olemme täällä onnellisia, Herra! Kokoa kansasi pelastuksen vuorelle, siunaukseksi alttarille! Niin silmämme näkevät jälleen autuutesi ilon, voittosi seppeleen. Aamen, sanoi rautainen enkeli ja syöksyi turmion mereen. Oi, Herra, me kumarramme päämme polviin; anna meille ikuinen armosi. Autuaita ovat lapset, sillä he eivät vielä käsitä! Autuaita isät, jotka pitävät pehmein sormin! Autuaita äidit rakkaudessa, heidät ravitaan! Autuaita olette te, kun Isänne taivaassa armahtaa teidät. Amen, kiitos Herra armostasi; kiitos perinnöstä, joka valmistettiin eilen, huomiseen tähän huoneeseen. Kaukaa Hussein sanoo Jeesukselle päivää. Me arvasimme sen, muotomme mustuu.
Sinun eteesi saavun, Jumala. Annan elämäni, tuon muistoni ja kauniin talletan sydämeeni. Armosta osani sain minäkin, rakkaudesta tulin elämään ja viimein lähden näin. Muistan mennyttä aikaa, kudon sen vaipaksi kirjaimin, viimeiseksi suojaksi. Saattajat: Ei vielä! Luojan elämään ihminen kuuluu. Paljon näemme, paljon koemme. Osa ihmisen, ken tietää: kellä tuska, kellä suru, useat jaksavat eteenpäin. Rakkaus auttaa kestämään, kun läheinen viedään. Kuljen siis elämän tietä vaikka yksin, aikaa ei muuttaa saa. Hän ei palaa, ei koskaan, ei milloinkaan ja minä katson kelloni määrään ja käyn siihen tyytymään pakkoni edessä.
HAUTAUSMAA Katsoin mustaa kiveä. Se oli varustettu, kaunistettu, kullattu ja kirjailtu minun nimellä. Kasvoni näkyivät marmorissa kuin kuvastimessa ja suruni huuhteli kiven. Kukkaset pehmensivät kylmää kiveä ja lintuset lauloivat liveä jokaiselle, joka halusi ymmärtää, keskittyä elämään. Halleluja, Herra, suuri on maailmasi pienelle ihmiselle maan päällä. - hengittää rakkauttasi - huoata sen puoleen - pehmentää kulkuaan - löytää tarkoitusta - kohdata jotain pysyvää. Herra, kuule huokaukseni, sinä armollinen Jumala. Vastaa minulle, kun huudan. Ole minulle vuorilinna paeta ja päästä kaikesta pahasta. Ole turvani vanhalla iällä, kun jalkani eivät kanna ja vaivun voimalla, väellä.

NATURALISTINEN RAAMATUN SELITYS Netistä löytyi kuvaus kriittisen eksegeesin naturalismista. Muokkaan, selkeytän, lyhennän ja arvioin. Natur...