VANHA PUUKIRKKO Kasvot huurussa, korvat kuulolla, lähestyin kaupunkia, vanhaa kylää maalla. Ihmiset olivat lähteneet, kaiken jättäneet, talot yksin jääneet. Surulliselta pihakin näytti, kun ennen väki sitä käytti ja tarvitsi ihmisen lailla. Metsä helmeili kultaista kajoa, nyökyttivät latvat ja oksat vahvat. Jossakin kaukana soi. Mitä lie ollut, mistä tullut, mutt ihmeen ihana! Tiesin, ett kylässä vanha puukirkko törröttää. Katsoin etelään, länteen, itään, vaivuin ikävään: Ei näy kirkkoa enää! Söin voileipiä pakkasessa, varjoni viitoitti pohjoiseen ja rukkaseni jäi käteen. Vanha puukirkko oli tässä ennen ihmisiä varten: saapua sinne, käsiä lämmitellen, nuuhkimaan tunkkaista ilmaa, puulattiaa luutimaan……

KYNTTILÄNPÄIVÄ 3.2.1991 Kynttilä alttarilla: lepattaa, väreilee. Sinun valossasi, Herra, näemme valkeuden. Katson kirkkosi holvia, notkistan polvia, vertauskuvan eteen. Tässä olen, ihminen, paljain päin, jäätynein jaloin. Kumarran pääni taivaan rantaan, taivasten taivaisiin, suuriin kysymyksiin ja vielä suurempiin vastauksiin. Herra, kuule huutoni ääni, kun kumarran pääni uudelleen, uusiin kysymyksiin. Kuule huokaukseni valossasi, toivossa, jonka annat, Jeesuksessa Kristuksessa. Katsahda minuun laupeutesi silmillä ja seppeleillä. Olen nääntynyt ja tahdon nähdä valkeutesi kaikessa kirkkaudessa…….

A.J.S. 2.2.1991. Luoja antaa elämän ihmislapselle. Rakkautta tulvillaan vai surua puolillaan? Sen tietää ihminen, ken? Vuorollaan tullaan elämään, kasvamme, kasvetaan. Milloin lähdemme, miten? Tietääkö kukaan ihminen? A.J. oli kanssanne kauan aikaa, mutt nopeasti se meni näin jälkikäteen katsottuna, koettuna, kun ollaan viisaampia. Paljon kestit, paljon jaksoit! Ilona olit ystäville, vieraanvarainen päivillä, surut sait sanoa. Tänään sinua saattelemme, kaipailemme, mutt uskossa uutta näemme, kaukaista taivaan rantaa, joka kimmeltää Jeesuksen rakkaudessa. Isä taivaassa armahtaa tuntojamme, sovittaa syntimme ja näyttää pelastuksen suuntaa. Kulkekaamme sinne päin, rakkaamme suuntaan, Jeesuksen valmistamaan…….

A.J. KJ la 119.1.91 Monet hetket ihminen käy. Hetki yhdessä, kohta poissa, kasvetaan, kasvatetaan. Äiti, olit paras, meille rakas. Kaipaamme sinua niin, siunaamme iankaikkisiin. Luojan antamaa elämä. Mutt elämä muuttuu, ihminen kuluu, haurastuu, tulee vanhaksi vaivaiseksi, jos ei kuole nuorena. Yhtä ja samaa elämän on, ennen ja nykyisin, yhtä ja samaa, Luojan antamaa, lahjaa ottaa vastaan. Kirkkokie tuli Ailille tutuksi, Jeesus pelastukseksi, iankaikkiseksi elämäksi tavallisille ihmisille, jotka yrittävät toisen eteen. Kun kutsutaan, on lähdettävä, käytävä pyhään pöytään, että jaksettaisiin lähtemään. Jeesus, Tie, Totuus, Elämä, Ailin matka eväänä.……..

P.K.H. Oku 18.1.1991 Ihmisen elämä varjo. Syntyy, väistyy, katoaa. Kuka ymmärtää elämää sen enempää? PK kulki äsken kanssamme. Oltiin yhdessä, kunnes niin äkkiä kellot soivat toisella äänellä. Takaisin ei ole paluuta, kun lähdetään, jokainen vuorollaan. Herra, Isä taivaassa, kun saattelemme vaivassa ja vaikea nähdä taivasta. PK alansa ammattimies, kierteli, rakenteli töikseen. Taito lapsuuden kehitti miestä eteenpäin elämässä ja elämän myrskyissä. Ei tietä tietänsä, ihminen, ei etukäteen eikä jälkikäteen, koska arviointia riittää itseltä, toisilta ihmisiltä. Herra, kuule rukouksemme, näe huokauksemme, löytääksemme tarkoituksemme, kun kuljemme kuolemaan…..

Saarna oku 13.1.1991 klo 10 ote Sallikaa lasten tulla Vapahtajan tykö, älkääkä estäkö heidän itkuaan! Sillä lapset ymmärtävät. He ovat esikuvia mahtaville, jotka asiat tyrmäävät ja myyvät. Aamen, isät, äidit, koko kasteväki! Kynttilä palaa kastemaljan kajoon. Ystävä sä lapsien, elämän janoon ja autuuteen. Äiti onnellinen hetken, kun lapsi aloittaa elämän retken hänen toivomalla tavalla. Lapsi pieni suuressa puvussa, varpaat paljaana, suu mutrussa uuvuksissa päivän työstä, ja rasituksen vyöstä. Hän syntyy uudelleen, taivasta varten, uskotaan, mikä ymmärretään. Ei se ole monimutaista, jos vapautuu sanoista ja katsoo sanojen sisästä, raoista. Kummit, videot, vaatteet. Mitkä lie mielessä aatteet?........

Saarna oku 6.1.1991 klo 10 ote Mitkä kivet, mitkä tornit! Katso holvien kaartoa, minun sieluni! Ihana on huoneesi, Herra! Me käymme kirkkoon Hengessä. Aamulla vielä ahdistus, nyt jo vapautus. Se helpottaa, Jumalan sana, kuuleminen. Katsahdin alttarilla taivaan kotiin ja minä näin sen. Mikä ihanuus! Se syleili minua aluksi ja viimeiseen, lopuksi. Mutta sitten se jäähtyi kokemukseni kääntyi. Tuima tuuli puhalsi temppelissä ja ovet paukkuivat entiseen malliin. Jeesus kuuli rukoukseni, kun istuin hiljaa penkissä, ristin käteni ja ajattelin menneitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet matkalla eteenpäin. Silloin Jeesus auttaa, kun lähimmäistään edes yrittää rakastaa. Rakkaus yhdistää kaikkialla taivaan alla……..