YÖ 8.1.80 Yö hetkensä antaa, katsoo taivaan rantaa. Pilvet mustat se luo, varjot varjoille tuo. Mustaa kaikkialla, taivaalla, taivaan alla. Hetki äärettömyydessä, retki äärellisessä. Yö tenhonsa tuo, hiljaisuutensa luo, tuoden ihmisen mieleen ja kaipaukseen. Siinä seisot yön lapsi. Tuletko viisaammaksi? Kun Luoja sinut loi, hän sinulle toi. Sinä teet kysymykset, ihmettelet. Ylhäältä tulevat vastaukset. Mutt ilta ja yö, meidän tehtävä työ ja palattava jälleen. Yö on armoton, talttumaton. Me kertaamme jälleen, entisen uudelleen.

ELÄMÄLLE 8.1.1980 Kaikuna kiirii hetket elämän. varjoina tiet ihmisten. Elän antaa hetken, päivän laskutapa ihmisten. Elämä antaa, ottaa. Ihminen hautaa, ihmistä tuodaan. Ehdoilla elämän tapahtuu. Se sattuu. Olet lahja vai tuska elämä? Kelle siis kiitos? Kelle hetkeni lahja? Kelle suruni? Kelle ylistykseni? Osa ihmisen elää lailla ihmisen. Kysellen, kaarrellen ja palaten yhteen. Teemme tuttavuutta, entistä muistaen, osana tulevaisuutta. Eloon elo minut loi. Onnen portille toi. Mutta suljit rautaisen portin, heitit pois ässäkortin. Siihen jäin ikävään itkemään, kysymään. Neuvoton neuvottomille, tyhmä tyhmemmille.

KAIPAUS 8.1.80 Haavekuvat painavat, rintaani tuntuvat. Ne tulevat ja menevät. Jotkin jäävät. Katson kaukaisuuden mereen, teen sinne tien eteen. Kukkani kylvän, istutan, juuren vedellä kastutan. Kasvakoon kukka ja puu! Kasvakoon: Mennyt unohtuu. Joutaa mennä ja jättää, kohta kevättä. Tulkoon tuleva, tulkoon! Tuokoon onnea ja autuutta! Kun mennyttä muistelen, vain taistelen. Tulevan eessä kohoan, kun hiemankin ponnistelen. Näkyy punaista, mustaa. Mitä se ennustaa? Parempi tietoa vailla tiellä samoilla. Jos turman tuo, ei mahda mitään. Mutta jos tietäisin, tämänkin menettäisin. Ei jäisi mitään, ei nyt, ei ikänään.

KODIN MUISTO 8.1.1980 En tiedä tarkalleen, mikä kodin muisto on. Sanon sen arkaillen, tutkaillen. Kysymys vastaamaton. Mutt sisällä sen elän, rääkin ihmeellisen. Irti siitä tahtoisin, ei väkisin. Mä matkaa teen. Joskus heittää toivottomuuteen, joskus laitaan toiseen. Kodin anti ristiriitaa toi, itseni vaivaksi paljolti loi. Pohjaa hämärtää, tien peittää, on näin, ei toisinpäin. Mitä tahansa kompassi näyttää, minua peljättää. Ei luottoa elämään, ei kannata mikään, ei tänään, huomisen päivään! En ole jotain, vain pelkkää jotain. Mutt mitä kestää tunto tää? Kovaako elämää vai pehmeää? Sitä en tiedä, antaa ajan viedä.

KUOLEMA 8.1.1980 Olen tuttu kanssasi, veli ja sisaresi. Käsikädessä käymme, vuosia kuljemme.. Mutt sinua en näe minä. Minut näet sinä. Sinä veli olet ihmisen, tuttu jokaisen. Moni pelkää sinua, kun asiat huolena. Sinä näet kaiken ja naurat. Tietosi salaat. Hetkellä tuntemattomalla kuin salama taivaalla sinä isket ja raahaat pois saaliin. Sinä elottomaksi teet, jäydät jäsenet armottomasti. Mitä me voimme tehdä: rukoilla, itkeä, nauraa hetkellä, kun toinen lähtee, viedään ja jäämme yksin. Vastaa hyvä, hyvä veli, paha sisar! Niin meillä on edes jotain.

IHMISVILINÄSSÄ 8.1.1980 Kiire, kiire ihmisellä. Se näkyy. Jollakin tapa astella pitkillä. Hän ryhdistäytyy ja painuu ihmisten sekaan. Tuolla kaupan edessä vartoo pieni koira. Se turvassa on pimeässä, ei tarvitse purra, kun ei hädässä. Nuori tyttö loikkaa yli tien. Ajattelee hän poikaa toisella puolen. Kulmassa tässä hyvä on katsella menoa liikenteen. Kun itse on liikkumaton, maailma on liikkeessä. Sitä se on. Autot tuututtaa ja pöristää. Se paljolti suututtaa ja törmistää. Bensaa ne polttaa, ilmaa myrkyttää ja jotkut yrittävät parempaa oppia tyrkyttää. Vanha nainen kulmassa täydessä pulmassa.

Krusifiksi ikkunalaudalla Valkoinen pieni patsas pöydällä. Seisoo ikkunalaudalla puuristissä kiinni. Se on siihen naulattu, kangistettu. On ristin alla lauta. Siinä se seisoo ikkunalaudalla. Sitä ajattelen ohimennen, merkitystä. Mitä se sanoo minulle? Sen merkitystä selitän, toisille opetan, mutt arvoitus myös minulle. Hänkö kuollut vuoksi mun? Ihmeellistä tarinaa, ajan patinaa tarinoitten natinaa. Sovittiko hän syntini oikeasti, ei vain tarinallisesti? Sen uskon min ymmärrän. Luotan ja uskon siihen. Ei usko tuo vaarallinen, ei haitallinen. Ken sitä tarvitsee, elämäänsä ravitsee.