USKOA SE ON Olen antaumuksella lukenut nyt 54 vuotta myöhemmin 1970-luvun papinkoulun ensimmäisiä kurssikirjoja: Helmer Ringgren, Israels Religion; Ilmari Soisalon-Soininen, Israelin kansan historia ja Aabrahamista Joosefiin; Arne Runeberg, Jesu korsfästelse i religionshistoriska belysning. Tentit menivät läpi, vaikka nykyhetkestä nähtynä en ihan ymmärtänyt, mitä kirjoissa sanottiin. Olin nuori ja loikkasin tiedekuntaan lapsuuden uskonnollisesta kodista. Uskonto oli vielä 1960-luvulla itsestäänselvyys koulussa, rippikoulussa, kaikkialla minne kirkon ääni kuului ja ihmisten arkikeskusteluissa. Yleishenki esim. Kuopion suunnalla oli uskonnollinen fakta: Ihmiset ”kävivät kirkossa”, kirkollisia juhlapäiviä kunnioitettiin ja ”uskonasioita” pidettiin esillä vastustuksesta huolimatta. Kirkon jäsenmäärä hipoi 90 %:a, joten soraäänet vaimenivat vähemmistöön. Lapsuudesta asti minulla ei mennyt kokemuksessani kovin hyvin koulun pihalla ja muissa sosiaalisissa tilanteissa. Koin halua lähteä papinkouluun elämän ratkaisuna. Vaikeuksien jatkuessa myöhemmin tunsin vahvasti, että pappina saan vastauksia kyselyyni ja ”Jumalan porukoissa” elämäni saa täyttymyksen. 30 vuotta hurahti pappina eri seurakunnissa ja vasta nyt 20 eläkevuoden jälkeen näen selvemmin vanhojen kurssikirjojen sanomaa. Aikoinaan niitä lukiessani tulkitsin uskontoa sisäistämäni mallin mukaan ja toteutin sitä pappina: En päässyt irti itsenäiseen ajatteluun, koska kukaan virkaveli ja srk ei sitä tukenut. Helpommalla pääsi, kun toisti sitä mitä muutkin! Polte parempaan totuuteen jatkui koko viranhoidon ajan siihen suuntaan, että ei pappina oleminen voi olla vaan kaavamaista käyntiä, kaavojen käyttöä ja toimimista toisten tekemien mallien mukaan; pitää olla toimitilaa minullekin, jos kerran kirkko ja sen sanoma on niin ihanan iloista ja pelastavaa! Omalla tavallani aidossa kokemuksessani ”tulin uskoon”, kuten sanotaan. Siinä vaiheessa toiset ”heräsivät” ja vaikeuttivat viranhoitoani: kanteluita tuli, ”mentiin henkilökohtaisuuksiin” ja suostuteltiin lähtemään! Kun minä ”heräsin”, ihmisiltä loppui usko! Vanhat oppikirjat kertovat, että kaikissa eri kulttuurien uskonnoissa on kysymys uskosta. Ihmettelen sitä, miten monta miljoonaa sivua on kirjoitettu turhaan kristillisen kirkon 2000-vuotisessa historiassa! Raamatun uskoon on sekoiltu ”kaiken maailman” muita asioita! Ei ole ymmärretty sitä, että jokainen uskovaisten väittely, kirkon oppi, Raamatun tulkinta, rukous ja saarna ei ole mitään enempää kuin ihmisen uskoa! Kaikki esille tuleva usko eri ilmenemismuodoissaan on kulkenut ihmisaivojen läpi: tunteena, tietona, vaikutelmana, yhteisessä uskomisen hetkessä. Kukaan Israelin juutalainen ei pääse uskomistaan enempää Jahveensa; kristitty ei pääse Jeesukseen kuin psyykessään uskomaan. Juutalaisten jokainen pyhä kirja on ihmisten kirjoittama ja kertoo ihmisten uskosta. Jokainen juutalaisuudesta syntynyt kristillinen UT:n kirja on ihmisten kirjoittama ja kertoo ihmisten uskosta! Raamatun teksteissä ihmiset kertovat ihmisistä, jotka kohtasivat Jumalan uskomalla. Kaikki Jumalalta tuleva ”tässä ja nyt” on sekin vain uskoa, ”uskonasiaa”, jonka pilkkaajatkin käsittävät. Israelin kansan 3200-vuotinen historia näyttää, että uskovilla on ollut selkeä ja rakentava merkitys koko kansan elämässä. Kristinuskossa ympäri maailmaa 30000 uskontokunnassa yksityinen ihminen etsii Jumalaa paljolti yksin. Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi

JUUTALAISUUDESTA KRISTINUSKOON Edessäni on papinkoulun 1. kurssikirja, Raamatun selitysopin eli eksegetiikan Helmer Ringgren, Israels religion, 1965. Oli v 1970 ja sain tentin läpi. Nyt 54 v:a myöhemmin totean, että en ymmärtänyt juutalaisuuden ja oman uskontoni suhteesta mitään. Olin juuttunut kulttuurini uskonoppeihin ainoana ”totuutena ja pelastuksena” ilman kriittistä tarkastelua. Tein papin töitä srk:ssa 30 v:a ja koko ajan valitettiin saarnoista. En voinut kuin hakeutua lähteille, tutkimaan uskoa kirjoista, netistä ja oppimalla kansantason uskoa ”matalissa majoissa” tuhansilla kotikäynneillä virkatehtävien lisäksi. Juutalaisuudesta ja kristinuskosta on kirjoitettu miljoonia sivuja matkan varrella, tässä vain pääpiirteitä. Kristinusko ilmenee tänään tuhansina erilaisina uskontokuntina maailmassa mutta kaikki juontuvat historiallisesti nykyisen Israelin ja lähiympäristön alueille. Uskomme juutalaiset juuret ovat keskeisesti Israelissa 2000 v:a sitten mutta niilläkin on omat juurensa Lähi-Idän ikivanhoissa uskonnoissa ja kulttuureissa. Jeesus-evankeliumi tulkittiin historiallisen Jeesuksen jälkeen 100 v:n aikana Raamatun käsikirjoituksiin. Hellenismin aatteiden moninaisuudessa alkeellinen usko levisi kreikkalaisen ja latinalaisen maailman kulttuureihin oppikiistojen ja keisarin poliittisten päätösten säestyksellä: syntyi kirkkolaitos, virka, oppi ja ”kristillinen elämä”, jota tekstien ja historiallisten olosuhteiden muuttuessa tulkittiin ja sovellettiin yhä uudelleen. Juutalaisuuden peruslause on: ”Kuule Israel, Herra sinun Jumalasi, Herra ( kristillisen teologian Jahve) on yksi.” Se sulkee pois meidän kolminaisuusopin, Jeesuksen jumalallisen neitseestä syntymisen ja messiaanisuuden. Me sanomme Paavalin perinteen mukaan Jeesusta Kristukseksi eli Voidelluksi, mutta juutalaisuudessa Kristus eli Messias on omaa kansaansa varten tuleva Israelin kuningas, maallinen hallitsija, joka ajaa maasta ulos vieraat vallat, rakentaa Jerusalemin temppelin uudelleen ja maailman juutalaiset saapuvat pyhään kaupunkiin kiittämään Israelin Jumalaa, Jahvea. Puhutaan myös eskatologisesta eli lopunajan Messiaasta. Daavidin suurvaltaa vastaava aika palaa ja onnellinen pelastuksen aika tulee Israeliin. Pakanakansat eli ei-juutalaiset, esim. Suomen luterilaiset, ihmettelevät Herran, Israelin Jumalan tekoja! Raamatun Jumalan toiminta maailmassa alkaa luomisesta. Silloin luotiin aadam eli kaikki ihmiset. Mutta Jumala ”valitsi oman kansansa esikoisekseen, ensimmäiseksi, kaikkien kansojen joukosta” ja vaikuttaa sen kautta ”elämän kuninkaana” maailman historiaan ”ikuisesti”. Jumala teki liiton Nooan, Aabrahamin, Mooseksen ja Daavidin kanssa johdattaakseen kansaansa historiassa ”maailman valona pakanoille”, rakastaakseen kansaa, rangaistaakseen sitä ”uppiniskaisuudesta”, ohjatakseen sitä, taistellakseen sen puolesta ja kuoleman kauhujen keskellä armahtaakseen sen ja pelastaakseen jälleen. Israelin kansa on liiton toinen osapuoli ja Jumala on toinen. Liitossa on säännöt: Kun kansa rikkoo sääntöjä ( laki ), sillä on seurauksia. Kun se tekee Jumalan tahdon, se menestyy. Jumala tuomitsee ja siunaa vanhurskaasti, määrää marssitahdin ja Israelin kautta koko maailmassa. Kun me luterilaiset kirkossamme ylpeilemme ”puhtaasta opista”, olemme vain ”sokeita sokeitten taluttajia”: Olemme loputtomasti velkaa Raamatun Jumalan kansalle! Olemme heille kuuluvista pelastavista sanamuodoista ja kokemuksellisista helmistä säveltäneet omat tarinamme itsekkääseen käyttöömme ilman heitä! Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490 Jorma Luostarinen

KATSON KAATIO-SAAREN SUUNTAAN Iän myötä ajatukseni siirtyy 1950-luvun Kuopion Etu-Niiralaan. Asuimme ”Huuhankatu 6:ssa” rivitalon ”nurkissa”. Pihalla oli kaivo ja ”ulkohuussi”. ”Ylätalossa” asui omistaja, jonka pojasta tuli kirurgi. Naapuritontilla asui hevosmies ja hevonen näkyi ikkunasta. Pihan toisella puolella oli ”Osula”-kauppa, jonka bonus-kuitteja keräsin maasta. Kadun toisella puolella oli Jukosen yleinen sauna. Köyhyyden kokeminen viitoitti elämääni. Isällä kalastusliikkeessä oli pieni palkka ja 6-päiväinen työviikko. Äiti ”painoi sarjaa” Tenan tehtaalla ompelijana ”Venäjän kauppaan” Niiralankadulla. Rahan puute oli törmäys, kun jotain piti saada. Äiti oli syntynyt samana päivänä, kun isänsä hukkui Laatokkaan ja isän isä oli kokenut konkurssin taattuaan toisen velan. Siitä jäi sukuun vamma. Se näkyi reaktion muodostus -puolustusmekanismina: Tästä noustaan! ”Henki-reiäksi” tuli tavoite rakentaa ”mökki” Kaatioon ja päästä edes hetkeksi irti ”elämän harmaudesta”. Niinpä haave toteutettiin ”luovimalla”, säästäen, ostaen vanhaa puutavaraa ja kuljettamalla jäitä pitkin kuorma-autolla ”halvemmalla”. Kun ”läksimme kotoa” polkupyörillä, Niiralankadulla oli Turon, Tenan ja Hemmingin vaatetehtaat. Sen ajan uusi ihmetekstiili ”kerni” haisi nenään. Lähellä oli Mustinlampi, jonka vieressä perunamaamme. Ennen rautatiesiltaa oli 2 huoltoasemaa. Isä osti ”pensaa” toiseen peltikanisteriin ja toiseen öljyä. Minä istuin pyörän etutelineessä selkä menosuuntaan. Kädet pidin tangossa, jossa rämisivät kanisterit. Savilahden pohjukassa 5-soratien ja järven välissä oli vanhoja peltoja ja rannassa venelaiturit. Maantieltä kapea hiekkatie lähti Neulaniemeen samasta kohti kuin nykyinen. Heti vasemmalla oli ”matala maja”, jonka pikkupojasta tuli Kuopion teatterin näyttelijä. Matka jatkui asumattomana metsä-taipaleena Neulalahden ”pohjaan”, jossa oli toinen kaupungin köyhien perunamaa ja ”armeijan venelaituri”. Tie päättyi siihen ja jatkui polkuna Terveruukille. Isä laittoi ”fordin puolikkaan” kammella käyntiin ”pensalla” ja jatkoimme matkaa ”petroolilla”. Se oli halvempaa. Eipä tiedetty siihen aikaan Neulamäen nykyisestä Euro-kulttuurista eikä siitä, että Neulalahden pohja oli täynnä sodanjälkeisiä räjähtämättömiä ammuksia. Talvisin pidimme verkkoja siellä. Kesäinen veneemme puksutti ja valkoinen jäähdytysvesi valui Kallaveteen. Vasemmalla Neulalahdella oli leirintäalue, jossa pidettiin ensiapu-kursseja. Laivonsaaren eteläpäässä oli ”taikamökkimme”, jonka kohdalla moottori usein sammui. Matka ”paatilla” oli kuitenkin edistystä siihen verrattuna, kun soudimme tervatulla laholla puuveneellä. Sen pohjasta abloy-lukon avain meni läpi painamalla. Hukanniemi oli matkamme koetus. Edessä oli ”iso selkä”, osa ”Ripattia”. Laineet olivat usein ”hyökypäisiä” ja siksi mentiin suojaan sedän mökille. Nyt jälkikäteen nuo muistot ovat liikuttavia: ”Elämässä päästiin eteenpäin”, ”selvittiin hengissä parempaan elämään”. Omassa lapsen kokemuksessani koin turvallisen venematkan ”luonnon helmassa” läheisteni kanssa asiana, josta oli lyhyt matka Jumala-uskoni syvenemiseen ja sitten papinkouluun! Nykyajan ”luontokato”-, ”ekologia”-,”saastuminen”-sanoja ei ollut vielä keksitty eikä luontoa suojeltu aktiivisesti. Siksi saunan jätevesi valui järveen, saunat olivat jopa veden päällä. Tänään saaremme jatkaa elämää ilman runsaita ”marjamaita”; hennot kasvit, sienet ja eläimet ovat kadonneet; laiturimme on mädäntynyt; sen vieressä ei ui järvitaimen eikä luonnonkuha. Luonnonolijoina meidän pitäisi oppia lapsina näkemään pienissä asioissa koko elämämme kaari. Aikuisen elämä rakentuu tallennettuun kokemukseen matkan varrella ja se siirtyy meissä eteenpäin. Tarinassani ”kurkkasin” elämysmatkaani 65 v:a sitten. maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490 . Jorma Luostarinen

MIHIN TEOLOGIAA TARVITAAN? Kirjoitan aiheesta tyylilläni, koska yksi kokemus saattaa olla merkityksellinen useille. Tarvitsin teologiaa jo pienenä 1960-luvulla, kun elämä ei sujunut mukavasti ja sain helpotusta uskonnollisilta vanhemmiltani. He rohkaisivat uskonnon kielellä ja se auttoi kestämään kiusattua koulun pihalla ja myöhemmin sietämään tilanteita, joihin minulla ei olut eväitä lapsuudesta. Sanasta teologia pääsin selvyyteen vasta lukiossa, kun suvun palvoma serkku opiskeli teologiaa. Hänessä näin esikuvan, jonka tyyliseksi halusin tulla voittaakseni epävarmuuden, ahdistuksen ja kaoottisuuden kokemisen. Minulle oli luonnollista ja loogista lähteä lukemaan teologiaa, varoituksista huolimatta. Minulle ”oli sönkätty” normi-käsityksiä uskonnosta ja ”uskovaisista”, mutta ne eivät sopineet minulle. Halusin itse ottaa selvää polttaviin kysymyksiini: elämän tarkoitus, kärsimys, kuolema. Pääsin teologiseen v. 1970. Muistan sen kokemuksen: ilo täytti sydämeni; Jumala kuuli rukoukseni; pääsen papiksi – joskus toivottavasti. Tänään 19.4.-24 mennyt aika on ”muisto vain”. Edessäni on 3 kurssikirjaa opiskelun alkuajoilta: Helmer Ringgren, Israels religion; Ilmari Soisalon-Soininen, Israelin kansan historia ja Arne Runeberg, Jesu korsfästelse. Niistä syntyy kysymys: Mihin teologiaa tarvitaan? Kun aloitin pappina, huomasin, että rippikoululaiset, kastevieraat, työtoverit, kollegat ja sanankuulijat eivät tarvinneet teologiaa; kun otin virkavapautta ja olin töissä vankilassa, koulussa ja sairaaloissa, eivät ihmiset tarvinneet teologiaa; kun olin 30 vuotta pappina srk:ssa, eivät ihmiset tarvinneet mitään teologiaa eivätkä olleet siitä kiinnostuneita. Ei teologialla ollut mitään käyttöä muuten kuin papin mielessäni. Kirkon koulutuksissa papeille ei käsitelty mitään teologisia ongelmia: Kaikki oli jo valmiiksi ajateltu! Yhteinen teologinen pohdiskelu jäi pois! Vain minulla oli ongelmia. Kun srk savusti minua vuosien varrella saarnoistani ulos, jouduin menemään teologisiin perusteisiin: tutkimaan Raamatun selitysoppia alkukielillä, käyttämään kommentaareja ja hiomaan sanottavaa. Mutta kuinka ollakaan: Lähtö tuli kappalaisen virasta ja papin oikeuksista! Minä rakensin papin työni varmimman päälle ja siitä seurasi tuho! Minä näen niin, että Ev.-lut. kirkko mittaa vain sillä, mikä oletuksen mukaan säilyttää asemat; hidastetaan jäsenkatoa; teologia kuuluu vain yliopistoon; ”Jeesus-oluen” siunaaminen Jumalan nimeen; go-go-tytöt alttarilla, ”ateistipapit” ja papin tubetus-riehunta alttarilla sallitaan, koska ne oletuksen mukaan eivät vaaranna kirkon asemaa. Vanhojen kurssikirjojen valossa paljastuu, että kirkon menestyäkseen kutsumuksessaan on palattava kristinuskon juutalaisen perinteen juurille ja sen teologiaan. Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 kuusjärvi p.0505512490

MENEEKÖ EVANKELIUMI ETEENPÄIN? Olen seurannut lähiaikojen uutisia Ev.-lut. kirkosta: Kylliäinen ”päästi kaikki taivaaseen”; Lapissa ”ateisti-papit” virassa”; ulkomaan go-go-tytöt tanssivat puoli-pukeissaan alttarilla; tatuoitu ”anarkisti-pappi” tubettaa; pappi siunasi kolmiyhteisen Jumalan nimeen piinaviikon ”Jeesus”- oluen, ”Jesus Lizard” 4.5%, myös nimellä ”Musta Jeesus”. Nimi Lizard tulee liskosta, joka juoksee veden päällä. Tänään 14.4.-24 TV:ssä esiintyi virka-pappi, joka riehuu jumalanpalveluksen alttarilla. Palautetta on tullut puolesta ja vastaan, jumalanpilkasta kiitoksiin. Jotkut ovat lähteneet, toiset tulleet, varsinkin nuoriso. Kun ajattelen näitä esimerkkejä, minulle tulee haikea olo. Olin 30 vuotta srk:ssa kappalaisena, ahkeroin viran päälle tuhansia kotikäyntejä, tutkin Raamatun totuutta aina kristinuskon alkuajan juutalaisiin juuriin asti. Toin ilokseni seurakuntalaisten tietoisuuteen sitä valtavaa rikkautta, mikä avautuu uskon pitkästä juoksusta tuhansina vuosina. Ja sitä paitsi: Olihan historian Jeesus juutalainen ja juutalaisten asialla! Kirkon hallinnolle minun saarnani oli ”kirkon tunnustuksen vastainen”, jolloin menetin papin oikeudet. Kun taustastani ajattelen toistenkin pappien kohtaloita, herää kysymys, missä nyt mennään niissä ryhmissä, jotka lailla ja vallalla ohjaavat kirkkolaitosta ja jotka ovat vastuussa ”Jumalan ja ihmisten edessä”, kuten papinvalassa sanotaan. Yllä olevat esimerkit näyttävät sen, että kirkossa ei ole yhteisiä mittapuita sille, miten ”oikean papin” tulee hoitaa virkaa! Kaikkien näkemä loukkauskin on ok, jos se ei oletuksen mukaan horjuta kirkon asemaa valtiossa! Kiinnostus aiheeseeni syntyi, kun luin VT:n teologiaa, teol. tri Raimo Harjulan kirjaa ( 2022 ) Jeesuksesta ”kultti-heeroksena” eli palvonta-sankarina ja 1970-luvun kurssikirjaa, Helmer Ringgren, Israels Religion ( 1965 ). Niiden valossa näen, että nykykirkkoa ohjataan uskomaan kultilliseen Jeesukseen. Koska yllä olevat ilmiöt ovat sallittuja, kirkon ylimmällä johdolla täytyy olla visio Jeesuksesta nyky-kirkossa. Kirkon katsotaan menestyvän parhaiten siten, että Jeesusta esitellään kultillisesti eli palvonnassa: Hän on läsnä jumalanpalveluksessa kun ihmiset ovat koolla; ihmisten laulaessa, rukoillessa, kulkueissa, käydessä ehtoollisella, tekstien luennassa ja tervehdyksissä. Kultti-tapahtuma toistuu aina samalla tavalla ja jo etukäteen jokainen tietää, mitä tulee tapahtumaan seuraavana sunnuntaina. Millekään perinteen opetukselle ja yllättävän uudelle tulkinnalle ei ole sijaa! Luulisi, että Jeesuksen asialle olisi eduksi, jos sanankuulija tietää kristinuskon juutalaisista juurista eli mistä uskomme juontuu! Mutta kirkko ei tarvitse Raamatun selitysoppia ”sotkemaan ihmisten uskoa”, vaikka se olisi uskoa rikastavaa kulttivieraille! Kirkko valitsee perinteensä näivettymisen ja täyttää tyhjän tilan ”tyhjällä”. Ensimmäinen esimieheni sanoikin hyvin: ”Nämä hommat hoitais suntio paremmin!” 1970-luvulla papeiksi pääsivät sellaiset, jotka uskoivat perinteellisesti Raamatun asioihin ja ”ammensivat Jumalan sanasta”. Ts. saarna ja liturginen lukeminen oli aina oikein, kun se perustui VT:n ja UT:n teksteihin ja niiden selitysoppiin. Ylhäällä mainitut esimerkit näyttävät, että kirkon perinteen juutalainen Jeesus ja hänen evankeliuminsa kristillinen muunnos on menetetty! Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490

ISRAELIN SOTA TEKSTIEN VALOSSA En ole juutalainen enkä siksi juurtunut heidän kulttuurinsa uskontoon. En voi nähdä aihettani heidän silmin. Entisenä pappina minua kiinnostaa kysyä, mitkä uskonnollisset motiivit vaikuttavat nyt, kun sota eskaloituu ja valtiot kalistelevat sapeleitaan. Israelilaiset ovat oppineet pyhien kirjoitusten kautta historian tulkintaa 2500 vuotta sukupolvelta toiselle ja jo pienille lapsille on kerrottu heprealaisen Raamatun esimerkkejä Israelin Jumalan johdatuksesta. Juhlissa, arkielämässä, kokoontumisissa, yhteiskunnallisissa ja poliittisissa ratkaisuissa sellainen yhteinen tietoisuus ja ideologia vaikuttaa yhä Israelin maaperällä ja juutalaisuudessa ympäri maailmaa. Heidän uskonnollinen historiansa on heitä yhdistävä ainutlaatuinen tekijä ja osa heidän identiteettiään. Kristillisellä tahollakin, aivan erilaisessa ja moninaisessa kirkon historiassa, on aina opetettu, että Israelin kansan historia on aivan erityislaatuista. Vanhassa Katekismuksessammekin eli vielä ajatus: ”Jumala ylläpitää kaikki”, ”hän johtaa kaikki kansojen kohtaloissa ja yksityisen ihmisen elämässä”. Käytän tausta-apuna papinkoulun kurssikirjaa Helmer Ringgren, Israels Religion, 1965. Tulkitsen tämän päivän Israelin sotaa ”tekstien hengessä”. Juutalaisuudessa Jumala on historian Herra. Hän on voittanut ”alussa” kaikki kaaosvoimat, luonut maailman, elämän, ihmisen, ja vaikuttaa erityisesti valitsemansa kansan vaiheissa ja sen kautta maailman historiaan. Kaikki oleva kuuluu Jumalalle. Millekään 1700-luvulla alkaneelle Lännen deismille ei ole sijaa. Sen mukaan yleis-jumala on olemassa mutta ei vaikuta mihinkään! VT:n tekstien valossa Israelin Jumala toimii aktiivisesti Israelin sodassa katsoen asioita rintaman molemmin puolin, mutta Israelille siunaukseksi ja omalle nimelleen ylistykseksi – pitkässä juoksussa. Hän ei hylkää kansaansa, koska antoi lupauksen kantaisä Abrahamille. Päinvastoin hän lisää kansan määrää; Daavidin valtakunta nousee; vieraat vallat ajetaan ulos ja juutalaiset palaavat Jerusalemiin kaikkialta maailmasta. Iranin ja Gazan ohjukset Israeliin osoittavat sen, että kansa on hylännyt Jumalan käskyt, jotka ”hänen palvelijansa Mooses” välitti; kansa on ollut ”uppiniskainen” oman tahdon seuraaja eikä ole pitänyt Jumalaa korkeimpana. Siksi hän rakkaudessaan lähettää vihollisen Israelin kimppuun, jotta se tekisi parannuksen, katuisi, heräisi ja palaisi Jumalansa tykö: uskomaan, kunnioittamaan ja kiittämään ainoaa auttajaansa. 2700 vuotta sitten Jumala lähetti tuomiona ja rangaistuksena kansansa kimppuun Assurian, sitten Babylonian, ohjaamaan evakkotien kärsimyksen kautta kansaa. Sitten tuli Persian eli nykyisen Iranin kuningas Kyyros. Hän valloitti ensin maan mutta Israelin Jumalan vaikutuksesta pakanakuningas salli juutalaisten palata kotimaahan. Kirjoituksissa häntä ylistetään ”pelastajaksi”, ”suureksi”, ”messiaaksi”, ”sooteeriksi” ja ”vapahtajaksi”, koska hän aloitti tuhotun temppelin uudelleen rakentamisen ja edisti Israelin kansan ja sen Jumalan asiaa. Jumala siis ”pelasti” kansan vihollisen kautta! VT:n Jumala on luomaansa elämään vaikuttava Kuningas alusta loppuun: Kaikki elämä kuuluu hänelle ja on hänen valvonnassaan. Hänen kansansa on hänen ”silmäteränsä”, jolla hän katsoo historian kulkua oikeudenmukaisesti;. hän itse sotii kansansa kanssa kohti sen tulevaisuutta; hän kasvattaa ja ohjaa kansansa historialla muita kansoja ja muut ohjaavat sitä. Kaikella elämällä on paikka ja tarkoitus historian Jumalan vaikutuspiirissä Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi

PYSYYKÖ JÄRJESTYS? Pikkupojan suorittama kouluampuminen Vantaalla käynnisti minussa prosessin ajatella otsikon aihetta henkilöhistoriani valossa tarkoituksessa, että se palvelisi toisia. Tähän ikään mennessä huonoja uutisia ”maailmalta” on kuulunut kauan: Ihmettelen sitä, että järjestys ihmisten yhteiselämässä, eri kulttuureissa ja kansoissa pysyy tämänkin verran! Kaikkialla ihmiset ”tuntevat nahoissaan”, että perinteelliset arvot, asenteet, tottumukset, laitokset, elämän mahdollisuudet ja itsestäänselvyydet ovat järkkyneet ja ne ”asetetaan puntariin”; Suomenkin rajan takana käy uhooja, jonka seuraavaa iskua odotetaan; ”Gazan tauti” saattaa särkeä yht`äkkiä maailman järjestyksen. Tikkurilan pojan maailmassa yleinen ahdistus oli läsnä ja varsinkin kiusaamiskokemus koulussa ”painoi päälle” enemmän kuin saatu rakkaus ja turva. Hänen maailmassaan järjestys ei pysynyt vaan palapelin osat menivät niin sekaisin, ettei niistä tullut ehjää kuvaa näyttää äidille! Kuinka monet kymmenet tuhannet muut olemme kokeneet vastaavaa järjestyksen ja ”järjen menettämistä”, jolloin olemme joutuneet kaaoksen pimeään raivoon kiusaajan edessä, että olisimme voineet hänet tappaa! Sellainen kokemus lapsena ei jää piiloon vaan pursuaa esiin koko elämän ajan ”hyvässä ja pahassa”. Jo vuosikymmeniä sitten lasten lyöminen kriminalisoitiin, koska psykologia osoitti tuhoseuraukset. Monesti olen kuitenkin miettinyt sitä, miten tuhoisa tie on myös ”toinen laita”, välinpitämätön ”vappaa kasvatus”, josta minulle papin työssä seurakuntalaiset saarnasivat ”kaiken syynä”. Kuten ”kuvasta näkyy” minäkin selvittelen vielä tänään lapsuuteni sotkuisia vyyhtejä 1940-luvulta alkaen: Ne vaan tulevat mieleen alkuperäisiä kriisejä vastaavissa tilanteissa nyt 75 vuotta myöhemmin. Järjestys pysyi siihen aikaan ankaralla kurilla: Uskonnolla siunattiin ja peloteltiin lapsia; vanhemmat vahtivat lasten menemisiä; opettajaa, poliisia ja viranomaisia piti kunnioittaa; luunappi, aresti, repiminen ja nimittely piti sietää ”tottelemattomuudesta”. ”EI poika ole paha vaan pojassa on paha” oli lause, jota pidettiin suurena viisautena. Se takasi järjestyksen, uskottiin. Muistan tarkasti pikkupoika-kiusaajani koulun pihalta. Hän pelkäsi isompaansa ja härnäsi loputtomiin, kunnes ”jysäytin”. Sen koin ylivoimaisena tekona, koska minä muka ”en tehnyt kärpäsellekään pahaa” ja kotona minä olin syyllinen puolustaessani itseäni. Kesti 20 vuotta käydä terapiassa ennen kuin psyykessäni sisäistin jotain itseni puolustamisen oikeutuksesta!. Mitä lie Tikkurilan pikkupoika kokenut, kun” täräytti”!? Näen niin, että suomalainen yhteiskunta, viranomaiset, instituutiot, koulu, kirkko, kodit ja tavalliset tallaajat ovat avuttomia yhteisen järjestyksen pitämisessä. Siitä oireena on psykiatrien, psykologien ja terapeuttien tarve päiväkoteihin, kouluihin, laitoksiin ja koteihin. Niistä puuttuu ”hommat hanskassa”- järjestys, jonka turvin ihmiset voisivat elää luottamuksessa, selkeydessä, hyvässä ilmapiirissä, jossa jokaisella on turvallinen paikka yhteisön jäsenenä. Vantaan pikkupoika paljasti meidät: tabumme, luulottelumme, laiminlyöntimme, ”hällä väliä”- ajattelun, vastuuttomuutemme, tyhmyytemme, keinotekoiset instituutiomme ja meidän ”maailman onnellisimman” maan. Näillä näkymin järjestys meissä ja meillä pysyy jatkossa yhä huonommin. Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490