USKOA SE ON Olen antaumuksella lukenut nyt 54 vuotta myöhemmin 1970-luvun papinkoulun ensimmäisiä kurssikirjoja: Helmer Ringgren, Israels Religion; Ilmari Soisalon-Soininen, Israelin kansan historia ja Aabrahamista Joosefiin; Arne Runeberg, Jesu korsfästelse i religionshistoriska belysning. Tentit menivät läpi, vaikka nykyhetkestä nähtynä en ihan ymmärtänyt, mitä kirjoissa sanottiin. Olin nuori ja loikkasin tiedekuntaan lapsuuden uskonnollisesta kodista. Uskonto oli vielä 1960-luvulla itsestäänselvyys koulussa, rippikoulussa, kaikkialla minne kirkon ääni kuului ja ihmisten arkikeskusteluissa. Yleishenki esim. Kuopion suunnalla oli uskonnollinen fakta: Ihmiset ”kävivät kirkossa”, kirkollisia juhlapäiviä kunnioitettiin ja ”uskonasioita” pidettiin esillä vastustuksesta huolimatta. Kirkon jäsenmäärä hipoi 90 %:a, joten soraäänet vaimenivat vähemmistöön. Lapsuudesta asti minulla ei mennyt kokemuksessani kovin hyvin koulun pihalla ja muissa sosiaalisissa tilanteissa. Koin halua lähteä papinkouluun elämän ratkaisuna. Vaikeuksien jatkuessa myöhemmin tunsin vahvasti, että pappina saan vastauksia kyselyyni ja ”Jumalan porukoissa” elämäni saa täyttymyksen. 30 vuotta hurahti pappina eri seurakunnissa ja vasta nyt 20 eläkevuoden jälkeen näen selvemmin vanhojen kurssikirjojen sanomaa. Aikoinaan niitä lukiessani tulkitsin uskontoa sisäistämäni mallin mukaan ja toteutin sitä pappina: En päässyt irti itsenäiseen ajatteluun, koska kukaan virkaveli ja srk ei sitä tukenut. Helpommalla pääsi, kun toisti sitä mitä muutkin! Polte parempaan totuuteen jatkui koko viranhoidon ajan siihen suuntaan, että ei pappina oleminen voi olla vaan kaavamaista käyntiä, kaavojen käyttöä ja toimimista toisten tekemien mallien mukaan; pitää olla toimitilaa minullekin, jos kerran kirkko ja sen sanoma on niin ihanan iloista ja pelastavaa! Omalla tavallani aidossa kokemuksessani ”tulin uskoon”, kuten sanotaan. Siinä vaiheessa toiset ”heräsivät” ja vaikeuttivat viranhoitoani: kanteluita tuli, ”mentiin henkilökohtaisuuksiin” ja suostuteltiin lähtemään! Kun minä ”heräsin”, ihmisiltä loppui usko! Vanhat oppikirjat kertovat, että kaikissa eri kulttuurien uskonnoissa on kysymys uskosta. Ihmettelen sitä, miten monta miljoonaa sivua on kirjoitettu turhaan kristillisen kirkon 2000-vuotisessa historiassa! Raamatun uskoon on sekoiltu ”kaiken maailman” muita asioita! Ei ole ymmärretty sitä, että jokainen uskovaisten väittely, kirkon oppi, Raamatun tulkinta, rukous ja saarna ei ole mitään enempää kuin ihmisen uskoa! Kaikki esille tuleva usko eri ilmenemismuodoissaan on kulkenut ihmisaivojen läpi: tunteena, tietona, vaikutelmana, yhteisessä uskomisen hetkessä. Kukaan Israelin juutalainen ei pääse uskomistaan enempää Jahveensa; kristitty ei pääse Jeesukseen kuin psyykessään uskomaan. Juutalaisten jokainen pyhä kirja on ihmisten kirjoittama ja kertoo ihmisten uskosta. Jokainen juutalaisuudesta syntynyt kristillinen UT:n kirja on ihmisten kirjoittama ja kertoo ihmisten uskosta! Raamatun teksteissä ihmiset kertovat ihmisistä, jotka kohtasivat Jumalan uskomalla. Kaikki Jumalalta tuleva ”tässä ja nyt” on sekin vain uskoa, ”uskonasiaa”, jonka pilkkaajatkin käsittävät. Israelin kansan 3200-vuotinen historia näyttää, että uskovilla on ollut selkeä ja rakentava merkitys koko kansan elämässä. Kristinuskossa ympäri maailmaa 30000 uskontokunnassa yksityinen ihminen etsii Jumalaa paljolti yksin. Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi