PYSYYKÖ JÄRJESTYS? Pikkupojan suorittama kouluampuminen Vantaalla käynnisti minussa prosessin ajatella otsikon aihetta henkilöhistoriani valossa tarkoituksessa, että se palvelisi toisia. Tähän ikään mennessä huonoja uutisia ”maailmalta” on kuulunut kauan: Ihmettelen sitä, että järjestys ihmisten yhteiselämässä, eri kulttuureissa ja kansoissa pysyy tämänkin verran! Kaikkialla ihmiset ”tuntevat nahoissaan”, että perinteelliset arvot, asenteet, tottumukset, laitokset, elämän mahdollisuudet ja itsestäänselvyydet ovat järkkyneet ja ne ”asetetaan puntariin”; Suomenkin rajan takana käy uhooja, jonka seuraavaa iskua odotetaan; ”Gazan tauti” saattaa särkeä yht`äkkiä maailman järjestyksen. Tikkurilan pojan maailmassa yleinen ahdistus oli läsnä ja varsinkin kiusaamiskokemus koulussa ”painoi päälle” enemmän kuin saatu rakkaus ja turva. Hänen maailmassaan järjestys ei pysynyt vaan palapelin osat menivät niin sekaisin, ettei niistä tullut ehjää kuvaa näyttää äidille! Kuinka monet kymmenet tuhannet muut olemme kokeneet vastaavaa järjestyksen ja ”järjen menettämistä”, jolloin olemme joutuneet kaaoksen pimeään raivoon kiusaajan edessä, että olisimme voineet hänet tappaa! Sellainen kokemus lapsena ei jää piiloon vaan pursuaa esiin koko elämän ajan ”hyvässä ja pahassa”. Jo vuosikymmeniä sitten lasten lyöminen kriminalisoitiin, koska psykologia osoitti tuhoseuraukset. Monesti olen kuitenkin miettinyt sitä, miten tuhoisa tie on myös ”toinen laita”, välinpitämätön ”vappaa kasvatus”, josta minulle papin työssä seurakuntalaiset saarnasivat ”kaiken syynä”. Kuten ”kuvasta näkyy” minäkin selvittelen vielä tänään lapsuuteni sotkuisia vyyhtejä 1940-luvulta alkaen: Ne vaan tulevat mieleen alkuperäisiä kriisejä vastaavissa tilanteissa nyt 75 vuotta myöhemmin. Järjestys pysyi siihen aikaan ankaralla kurilla: Uskonnolla siunattiin ja peloteltiin lapsia; vanhemmat vahtivat lasten menemisiä; opettajaa, poliisia ja viranomaisia piti kunnioittaa; luunappi, aresti, repiminen ja nimittely piti sietää ”tottelemattomuudesta”. ”EI poika ole paha vaan pojassa on paha” oli lause, jota pidettiin suurena viisautena. Se takasi järjestyksen, uskottiin. Muistan tarkasti pikkupoika-kiusaajani koulun pihalta. Hän pelkäsi isompaansa ja härnäsi loputtomiin, kunnes ”jysäytin”. Sen koin ylivoimaisena tekona, koska minä muka ”en tehnyt kärpäsellekään pahaa” ja kotona minä olin syyllinen puolustaessani itseäni. Kesti 20 vuotta käydä terapiassa ennen kuin psyykessäni sisäistin jotain itseni puolustamisen oikeutuksesta!. Mitä lie Tikkurilan pikkupoika kokenut, kun” täräytti”!? Näen niin, että suomalainen yhteiskunta, viranomaiset, instituutiot, koulu, kirkko, kodit ja tavalliset tallaajat ovat avuttomia yhteisen järjestyksen pitämisessä. Siitä oireena on psykiatrien, psykologien ja terapeuttien tarve päiväkoteihin, kouluihin, laitoksiin ja koteihin. Niistä puuttuu ”hommat hanskassa”- järjestys, jonka turvin ihmiset voisivat elää luottamuksessa, selkeydessä, hyvässä ilmapiirissä, jossa jokaisella on turvallinen paikka yhteisön jäsenenä. Vantaan pikkupoika paljasti meidät: tabumme, luulottelumme, laiminlyöntimme, ”hällä väliä”- ajattelun, vastuuttomuutemme, tyhmyytemme, keinotekoiset instituutiomme ja meidän ”maailman onnellisimman” maan. Näillä näkymin järjestys meissä ja meillä pysyy jatkossa yhä huonommin. Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490