KATSON KAATIO-SAAREN SUUNTAAN Iän myötä ajatukseni siirtyy 1950-luvun Kuopion Etu-Niiralaan. Asuimme ”Huuhankatu 6:ssa” rivitalon ”nurkissa”. Pihalla oli kaivo ja ”ulkohuussi”. ”Ylätalossa” asui omistaja, jonka pojasta tuli kirurgi. Naapuritontilla asui hevosmies ja hevonen näkyi ikkunasta. Pihan toisella puolella oli ”Osula”-kauppa, jonka bonus-kuitteja keräsin maasta. Kadun toisella puolella oli Jukosen yleinen sauna. Köyhyyden kokeminen viitoitti elämääni. Isällä kalastusliikkeessä oli pieni palkka ja 6-päiväinen työviikko. Äiti ”painoi sarjaa” Tenan tehtaalla ompelijana ”Venäjän kauppaan” Niiralankadulla. Rahan puute oli törmäys, kun jotain piti saada. Äiti oli syntynyt samana päivänä, kun isänsä hukkui Laatokkaan ja isän isä oli kokenut konkurssin taattuaan toisen velan. Siitä jäi sukuun vamma. Se näkyi reaktion muodostus -puolustusmekanismina: Tästä noustaan! ”Henki-reiäksi” tuli tavoite rakentaa ”mökki” Kaatioon ja päästä edes hetkeksi irti ”elämän harmaudesta”. Niinpä haave toteutettiin ”luovimalla”, säästäen, ostaen vanhaa puutavaraa ja kuljettamalla jäitä pitkin kuorma-autolla ”halvemmalla”. Kun ”läksimme kotoa” polkupyörillä, Niiralankadulla oli Turon, Tenan ja Hemmingin vaatetehtaat. Sen ajan uusi ihmetekstiili ”kerni” haisi nenään. Lähellä oli Mustinlampi, jonka vieressä perunamaamme. Ennen rautatiesiltaa oli 2 huoltoasemaa. Isä osti ”pensaa” toiseen peltikanisteriin ja toiseen öljyä. Minä istuin pyörän etutelineessä selkä menosuuntaan. Kädet pidin tangossa, jossa rämisivät kanisterit. Savilahden pohjukassa 5-soratien ja järven välissä oli vanhoja peltoja ja rannassa venelaiturit. Maantieltä kapea hiekkatie lähti Neulaniemeen samasta kohti kuin nykyinen. Heti vasemmalla oli ”matala maja”, jonka pikkupojasta tuli Kuopion teatterin näyttelijä. Matka jatkui asumattomana metsä-taipaleena Neulalahden ”pohjaan”, jossa oli toinen kaupungin köyhien perunamaa ja ”armeijan venelaituri”. Tie päättyi siihen ja jatkui polkuna Terveruukille. Isä laittoi ”fordin puolikkaan” kammella käyntiin ”pensalla” ja jatkoimme matkaa ”petroolilla”. Se oli halvempaa. Eipä tiedetty siihen aikaan Neulamäen nykyisestä Euro-kulttuurista eikä siitä, että Neulalahden pohja oli täynnä sodanjälkeisiä räjähtämättömiä ammuksia. Talvisin pidimme verkkoja siellä. Kesäinen veneemme puksutti ja valkoinen jäähdytysvesi valui Kallaveteen. Vasemmalla Neulalahdella oli leirintäalue, jossa pidettiin ensiapu-kursseja. Laivonsaaren eteläpäässä oli ”taikamökkimme”, jonka kohdalla moottori usein sammui. Matka ”paatilla” oli kuitenkin edistystä siihen verrattuna, kun soudimme tervatulla laholla puuveneellä. Sen pohjasta abloy-lukon avain meni läpi painamalla. Hukanniemi oli matkamme koetus. Edessä oli ”iso selkä”, osa ”Ripattia”. Laineet olivat usein ”hyökypäisiä” ja siksi mentiin suojaan sedän mökille. Nyt jälkikäteen nuo muistot ovat liikuttavia: ”Elämässä päästiin eteenpäin”, ”selvittiin hengissä parempaan elämään”. Omassa lapsen kokemuksessani koin turvallisen venematkan ”luonnon helmassa” läheisteni kanssa asiana, josta oli lyhyt matka Jumala-uskoni syvenemiseen ja sitten papinkouluun! Nykyajan ”luontokato”-, ”ekologia”-,”saastuminen”-sanoja ei ollut vielä keksitty eikä luontoa suojeltu aktiivisesti. Siksi saunan jätevesi valui järveen, saunat olivat jopa veden päällä. Tänään saaremme jatkaa elämää ilman runsaita ”marjamaita”; hennot kasvit, sienet ja eläimet ovat kadonneet; laiturimme on mädäntynyt; sen vieressä ei ui järvitaimen eikä luonnonkuha. Luonnonolijoina meidän pitäisi oppia lapsina näkemään pienissä asioissa koko elämämme kaari. Aikuisen elämä rakentuu tallennettuun kokemukseen matkan varrella ja se siirtyy meissä eteenpäin. Tarinassani ”kurkkasin” elämysmatkaani 65 v:a sitten. maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490 . Jorma Luostarinen