tiistai 16. huhtikuuta 2024

ISRAELIN SOTA TEKSTIEN VALOSSA En ole juutalainen enkä siksi juurtunut heidän kulttuurinsa uskontoon. En voi nähdä aihettani heidän silmin. Entisenä pappina minua kiinnostaa kysyä, mitkä uskonnollisset motiivit vaikuttavat nyt, kun sota eskaloituu ja valtiot kalistelevat sapeleitaan. Israelilaiset ovat oppineet pyhien kirjoitusten kautta historian tulkintaa 2500 vuotta sukupolvelta toiselle ja jo pienille lapsille on kerrottu heprealaisen Raamatun esimerkkejä Israelin Jumalan johdatuksesta. Juhlissa, arkielämässä, kokoontumisissa, yhteiskunnallisissa ja poliittisissa ratkaisuissa sellainen yhteinen tietoisuus ja ideologia vaikuttaa yhä Israelin maaperällä ja juutalaisuudessa ympäri maailmaa. Heidän uskonnollinen historiansa on heitä yhdistävä ainutlaatuinen tekijä ja osa heidän identiteettiään. Kristillisellä tahollakin, aivan erilaisessa ja moninaisessa kirkon historiassa, on aina opetettu, että Israelin kansan historia on aivan erityislaatuista. Vanhassa Katekismuksessammekin eli vielä ajatus: ”Jumala ylläpitää kaikki”, ”hän johtaa kaikki kansojen kohtaloissa ja yksityisen ihmisen elämässä”. Käytän tausta-apuna papinkoulun kurssikirjaa Helmer Ringgren, Israels Religion, 1965. Tulkitsen tämän päivän Israelin sotaa ”tekstien hengessä”. Juutalaisuudessa Jumala on historian Herra. Hän on voittanut ”alussa” kaikki kaaosvoimat, luonut maailman, elämän, ihmisen, ja vaikuttaa erityisesti valitsemansa kansan vaiheissa ja sen kautta maailman historiaan. Kaikki oleva kuuluu Jumalalle. Millekään 1700-luvulla alkaneelle Lännen deismille ei ole sijaa. Sen mukaan yleis-jumala on olemassa mutta ei vaikuta mihinkään! VT:n tekstien valossa Israelin Jumala toimii aktiivisesti Israelin sodassa katsoen asioita rintaman molemmin puolin, mutta Israelille siunaukseksi ja omalle nimelleen ylistykseksi – pitkässä juoksussa. Hän ei hylkää kansaansa, koska antoi lupauksen kantaisä Abrahamille. Päinvastoin hän lisää kansan määrää; Daavidin valtakunta nousee; vieraat vallat ajetaan ulos ja juutalaiset palaavat Jerusalemiin kaikkialta maailmasta. Iranin ja Gazan ohjukset Israeliin osoittavat sen, että kansa on hylännyt Jumalan käskyt, jotka ”hänen palvelijansa Mooses” välitti; kansa on ollut ”uppiniskainen” oman tahdon seuraaja eikä ole pitänyt Jumalaa korkeimpana. Siksi hän rakkaudessaan lähettää vihollisen Israelin kimppuun, jotta se tekisi parannuksen, katuisi, heräisi ja palaisi Jumalansa tykö: uskomaan, kunnioittamaan ja kiittämään ainoaa auttajaansa. 2700 vuotta sitten Jumala lähetti tuomiona ja rangaistuksena kansansa kimppuun Assurian, sitten Babylonian, ohjaamaan evakkotien kärsimyksen kautta kansaa. Sitten tuli Persian eli nykyisen Iranin kuningas Kyyros. Hän valloitti ensin maan mutta Israelin Jumalan vaikutuksesta pakanakuningas salli juutalaisten palata kotimaahan. Kirjoituksissa häntä ylistetään ”pelastajaksi”, ”suureksi”, ”messiaaksi”, ”sooteeriksi” ja ”vapahtajaksi”, koska hän aloitti tuhotun temppelin uudelleen rakentamisen ja edisti Israelin kansan ja sen Jumalan asiaa. Jumala siis ”pelasti” kansan vihollisen kautta! VT:n Jumala on luomaansa elämään vaikuttava Kuningas alusta loppuun: Kaikki elämä kuuluu hänelle ja on hänen valvonnassaan. Hänen kansansa on hänen ”silmäteränsä”, jolla hän katsoo historian kulkua oikeudenmukaisesti;. hän itse sotii kansansa kanssa kohti sen tulevaisuutta; hän kasvattaa ja ohjaa kansansa historialla muita kansoja ja muut ohjaavat sitä. Kaikella elämällä on paikka ja tarkoitus historian Jumalan vaikutuspiirissä Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PLATONIN , UT:N JA MUIDEN VALTAKUNNAT Olen lueskellut kreikkalaisen filosofi Platonin (300-luku eKr.) teoksen Politeia suomennos...