ISRAELIN SOTA TEKSTIEN VALOSSA En ole juutalainen enkä siksi juurtunut heidän kulttuurinsa uskontoon. En voi nähdä aihettani heidän silmin. Entisenä pappina minua kiinnostaa kysyä, mitkä uskonnollisset motiivit vaikuttavat nyt, kun sota eskaloituu ja valtiot kalistelevat sapeleitaan. Israelilaiset ovat oppineet pyhien kirjoitusten kautta historian tulkintaa 2500 vuotta sukupolvelta toiselle ja jo pienille lapsille on kerrottu heprealaisen Raamatun esimerkkejä Israelin Jumalan johdatuksesta. Juhlissa, arkielämässä, kokoontumisissa, yhteiskunnallisissa ja poliittisissa ratkaisuissa sellainen yhteinen tietoisuus ja ideologia vaikuttaa yhä Israelin maaperällä ja juutalaisuudessa ympäri maailmaa. Heidän uskonnollinen historiansa on heitä yhdistävä ainutlaatuinen tekijä ja osa heidän identiteettiään. Kristillisellä tahollakin, aivan erilaisessa ja moninaisessa kirkon historiassa, on aina opetettu, että Israelin kansan historia on aivan erityislaatuista. Vanhassa Katekismuksessammekin eli vielä ajatus: ”Jumala ylläpitää kaikki”, ”hän johtaa kaikki kansojen kohtaloissa ja yksityisen ihmisen elämässä”. Käytän tausta-apuna papinkoulun kurssikirjaa Helmer Ringgren, Israels Religion, 1965. Tulkitsen tämän päivän Israelin sotaa ”tekstien hengessä”. Juutalaisuudessa Jumala on historian Herra. Hän on voittanut ”alussa” kaikki kaaosvoimat, luonut maailman, elämän, ihmisen, ja vaikuttaa erityisesti valitsemansa kansan vaiheissa ja sen kautta maailman historiaan. Kaikki oleva kuuluu Jumalalle. Millekään 1700-luvulla alkaneelle Lännen deismille ei ole sijaa. Sen mukaan yleis-jumala on olemassa mutta ei vaikuta mihinkään! VT:n tekstien valossa Israelin Jumala toimii aktiivisesti Israelin sodassa katsoen asioita rintaman molemmin puolin, mutta Israelille siunaukseksi ja omalle nimelleen ylistykseksi – pitkässä juoksussa. Hän ei hylkää kansaansa, koska antoi lupauksen kantaisä Abrahamille. Päinvastoin hän lisää kansan määrää; Daavidin valtakunta nousee; vieraat vallat ajetaan ulos ja juutalaiset palaavat Jerusalemiin kaikkialta maailmasta. Iranin ja Gazan ohjukset Israeliin osoittavat sen, että kansa on hylännyt Jumalan käskyt, jotka ”hänen palvelijansa Mooses” välitti; kansa on ollut ”uppiniskainen” oman tahdon seuraaja eikä ole pitänyt Jumalaa korkeimpana. Siksi hän rakkaudessaan lähettää vihollisen Israelin kimppuun, jotta se tekisi parannuksen, katuisi, heräisi ja palaisi Jumalansa tykö: uskomaan, kunnioittamaan ja kiittämään ainoaa auttajaansa. 2700 vuotta sitten Jumala lähetti tuomiona ja rangaistuksena kansansa kimppuun Assurian, sitten Babylonian, ohjaamaan evakkotien kärsimyksen kautta kansaa. Sitten tuli Persian eli nykyisen Iranin kuningas Kyyros. Hän valloitti ensin maan mutta Israelin Jumalan vaikutuksesta pakanakuningas salli juutalaisten palata kotimaahan. Kirjoituksissa häntä ylistetään ”pelastajaksi”, ”suureksi”, ”messiaaksi”, ”sooteeriksi” ja ”vapahtajaksi”, koska hän aloitti tuhotun temppelin uudelleen rakentamisen ja edisti Israelin kansan ja sen Jumalan asiaa. Jumala siis ”pelasti” kansan vihollisen kautta! VT:n Jumala on luomaansa elämään vaikuttava Kuningas alusta loppuun: Kaikki elämä kuuluu hänelle ja on hänen valvonnassaan. Hänen kansansa on hänen ”silmäteränsä”, jolla hän katsoo historian kulkua oikeudenmukaisesti;. hän itse sotii kansansa kanssa kohti sen tulevaisuutta; hän kasvattaa ja ohjaa kansansa historialla muita kansoja ja muut ohjaavat sitä. Kaikella elämällä on paikka ja tarkoitus historian Jumalan vaikutuspiirissä Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi

PYSYYKÖ JÄRJESTYS? Pikkupojan suorittama kouluampuminen Vantaalla käynnisti minussa prosessin ajatella otsikon aihetta henkilöhistoriani valossa tarkoituksessa, että se palvelisi toisia. Tähän ikään mennessä huonoja uutisia ”maailmalta” on kuulunut kauan: Ihmettelen sitä, että järjestys ihmisten yhteiselämässä, eri kulttuureissa ja kansoissa pysyy tämänkin verran! Kaikkialla ihmiset ”tuntevat nahoissaan”, että perinteelliset arvot, asenteet, tottumukset, laitokset, elämän mahdollisuudet ja itsestäänselvyydet ovat järkkyneet ja ne ”asetetaan puntariin”; Suomenkin rajan takana käy uhooja, jonka seuraavaa iskua odotetaan; ”Gazan tauti” saattaa särkeä yht`äkkiä maailman järjestyksen. Tikkurilan pojan maailmassa yleinen ahdistus oli läsnä ja varsinkin kiusaamiskokemus koulussa ”painoi päälle” enemmän kuin saatu rakkaus ja turva. Hänen maailmassaan järjestys ei pysynyt vaan palapelin osat menivät niin sekaisin, ettei niistä tullut ehjää kuvaa näyttää äidille! Kuinka monet kymmenet tuhannet muut olemme kokeneet vastaavaa järjestyksen ja ”järjen menettämistä”, jolloin olemme joutuneet kaaoksen pimeään raivoon kiusaajan edessä, että olisimme voineet hänet tappaa! Sellainen kokemus lapsena ei jää piiloon vaan pursuaa esiin koko elämän ajan ”hyvässä ja pahassa”. Jo vuosikymmeniä sitten lasten lyöminen kriminalisoitiin, koska psykologia osoitti tuhoseuraukset. Monesti olen kuitenkin miettinyt sitä, miten tuhoisa tie on myös ”toinen laita”, välinpitämätön ”vappaa kasvatus”, josta minulle papin työssä seurakuntalaiset saarnasivat ”kaiken syynä”. Kuten ”kuvasta näkyy” minäkin selvittelen vielä tänään lapsuuteni sotkuisia vyyhtejä 1940-luvulta alkaen: Ne vaan tulevat mieleen alkuperäisiä kriisejä vastaavissa tilanteissa nyt 75 vuotta myöhemmin. Järjestys pysyi siihen aikaan ankaralla kurilla: Uskonnolla siunattiin ja peloteltiin lapsia; vanhemmat vahtivat lasten menemisiä; opettajaa, poliisia ja viranomaisia piti kunnioittaa; luunappi, aresti, repiminen ja nimittely piti sietää ”tottelemattomuudesta”. ”EI poika ole paha vaan pojassa on paha” oli lause, jota pidettiin suurena viisautena. Se takasi järjestyksen, uskottiin. Muistan tarkasti pikkupoika-kiusaajani koulun pihalta. Hän pelkäsi isompaansa ja härnäsi loputtomiin, kunnes ”jysäytin”. Sen koin ylivoimaisena tekona, koska minä muka ”en tehnyt kärpäsellekään pahaa” ja kotona minä olin syyllinen puolustaessani itseäni. Kesti 20 vuotta käydä terapiassa ennen kuin psyykessäni sisäistin jotain itseni puolustamisen oikeutuksesta!. Mitä lie Tikkurilan pikkupoika kokenut, kun” täräytti”!? Näen niin, että suomalainen yhteiskunta, viranomaiset, instituutiot, koulu, kirkko, kodit ja tavalliset tallaajat ovat avuttomia yhteisen järjestyksen pitämisessä. Siitä oireena on psykiatrien, psykologien ja terapeuttien tarve päiväkoteihin, kouluihin, laitoksiin ja koteihin. Niistä puuttuu ”hommat hanskassa”- järjestys, jonka turvin ihmiset voisivat elää luottamuksessa, selkeydessä, hyvässä ilmapiirissä, jossa jokaisella on turvallinen paikka yhteisön jäsenenä. Vantaan pikkupoika paljasti meidät: tabumme, luulottelumme, laiminlyöntimme, ”hällä väliä”- ajattelun, vastuuttomuutemme, tyhmyytemme, keinotekoiset instituutiomme ja meidän ”maailman onnellisimman” maan. Näillä näkymin järjestys meissä ja meillä pysyy jatkossa yhä huonommin. Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490

KOULUAMPUMISEN UHRIT Tikkurilan tapaus aiheutti ”haloon” ”Suomen rauhassa”: Media haastatteli; poliisi piirsi pahuuden nousukäyrää; rehtori kommentoi; mummo kyseli ”miksi, miksi?”; eduskunta hiljentyi; pääministeri herkistyi. Todetaan: ”Tehty mi tehty”, entä jatko? 1980-luvulla kokeiltiin kouluneuvostoja, joissa oli opettajien lisäksi luotto-oppilaita välittäjinä koulun pihalta ylöspäin; kiusaamisen jatkuessa syntyi ”kiva koulu”-ideologia. Se näytti aluksi lupaavalta mutta vuosiin siitä ei ole kuulunut mitään ”täällä maailman onnellisimmassa maassa”. Tikkurilan tapaus koskettaa minua sikäli, että olin papin koulutuksella siellä uskonnon lehtorina 50 vuotta sitten. Otin 3 v:a virkavapautta jatko-opintoja varten katsoakseni, onko kutsumukseni olla pappi srk:ssa vai ”ussan maikka” koulussa. Noina vuosina olin töissä myös ”vipparina” Hesperiassa ja ”Nokalla” vanginvartijana. Halusin nähdä miten laitoksissa menee ja hyödyntää kokemusta myöhemmin. Kouluni oli juuri siirtynyt oppikoulusta peruskouluun. Olin 1. ”ussan maikka” 16 luokalle, 640 oppilaalle, joka luokassa 40 lasta. Opettajan kateederilla näin, miten 12-16 -vuotiaat) voivat: Istuuduttuani tuolilleni sain vetää nastoja ahteristani; ritsalla ammuttiin otsaan; kannettiin muovikasseilla muista luokista roskat minun luokkani pulpetteihin; lattialaatat poljettiin poikki tunnin aikana; väistelin kohti heitettyjä ”paperitolloja” ja kuuntelin loukkaavia solvauksia. Yhdessä luokassa oli taivaallisen ”hyvä henki”, parempi kuin ”omassani”, jonka valvoja olin. Hyvä kokemus antoi voimaa jaksamiseen: Sain tuen 40 oppilaalta, ettei ”vika ollutkaan minussa”. Nyt 50 vuotta myöhemmin nuo kokemukset näen näkömuistillani kuin eilisen päivän. Koululaiset opettivat ymmärtämään elämää. Olin sen jälkeen 30 v:a srk:n pappina ja sovelsin läksyjäni. Matkallani opin, että kutsumukseni ei ole koulu, vaan srk. Kokemukseni perusteella asetun lapsiampujan vierelle itkemään hänen kanssaan, koska ”hyvät ihmiset” jatkavat kiusaamista hänen kokemuksessaan. Jotta 12-vuotias murhaa toisen ihmisen, hänellä täytyy olla hänen lapsen psyykessään painava syy! Minä näen hänet uhrina, joka ei syntynyt murhaajaksi, vaan onnettomien toistuvien tapahtumasarjojen kautta, kohdusta alkaen, päiväkodista ja kotioloista alkaen, päätyi tekoon. Hänkin ehkä on vain yksi viaton virtuaalipelin sotilas, joka tappaa joka päivä 100 ihmistä! Hän ”oli saanut tarpeekseen” ja ”näytti”. Sitä en tiedä, oliko tapettu lapsi pääkiusaaja, joku sivullinen vai joku kiusaajaporukan jäsen. Toinen vaihtoehto olisi ollut ampua itsensä. !980-luvun Suomessa tutkittiin laajasti itsemurhia, myös Joensuussa. Yliopistossa luennoitiin, että itsemurha on aina ”180 astetta”: Itsemurhaajan pistooli-käsivarsi kääntyy ensin kohti kiusaajaa, sitten itseä! Lapsen psyykessä on silloin sota: elää vai lopettaa kärsimys! Pidän tappajaa ja tapettua uhreina. Toiset ihmiset ovat suhtautuneet ampujaan siten, että lapsen kokemuksessa he ovat edesauttaneet prosessia: Jotain ”meni pieleen”. Järkytyksestä seurasi uutta järkytystä. Meidän selviytymisemme perustuu lapsuuden kokemuksiin! Kuinka moni meistä on mielessään tappanut? Me tulemme taustastamme, ohjaudumme uhriksi. Kristinuskon pääoppi on Uhrin tulkintaa: Uhri pelastaa?! On työlästä muuttaa ja muuttua, ”hyväksi ei milloinkaan”. Entiset oppilaani ovat tänään ukkeja ja mummoja. Ei kai tuo lapsi-parka ole jonkun lapsenlapsi! Joka tapauksessa koulussa 50 vuotta sitten oli kymmeniä lapsia, joiden käsistä ja suusta uhosi tuleva tuho! Vankilassa viruu ”kovaksi keitettyjä” uhreja, Hesperiassa täysin ”riistettyjä”! Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490

Kari Kauppinen Outokummun Seutu 14.12.2023 Palataanpa vielä itsenäisyyspäivän teemaan. Kuusjärveläinen Jorma Luostarinen lähetti toimitukseen isänsä jatkosodassa kirjoittaman runon, joka on aiemmin julkaistu lehdessä yli 80 vuotta sitten. – Tämä runo on isäni kirjoittama kranaattien räiskeessä tykistön korsussa vuonna 1942 Petroskoissa Venäjällä. Matkaa Outokummusta tuolle paikalle oli noin 250 kilometriä. – Silloin oli jatkosota ja isäni oli 20-vuotias. Luostarisen isän kirjoitus julkaistiin Viikonloppu-nimisessä lehdessä tuona samana vuonna ja kirjoittaja palkittiin. – Minä sain runon säilytettäväksi 50 vuotta sitten ja paperissa näkyy ajan patina. Muistan sen hetken Kuopiossa, kun minulle annettiin tuo runolappu. Olin silloin samanikäinen kuin isäni, papinkoulua käyvä nuorukainen, täynnä elämänvoimaa, innokkuutta opiskeluun ja valmis haastamaan uskovaiset ja papit kädenvääntöön teologisista hienouksista. – Tuntemukseni liikkuivat silloin äärimmäisen erilaisissa olosuhteissa verrattuna isääni. Enpä arvannut runon saadessani, että tulisin miettimään 50 vuotta myöhemmin nyt kirjoittamiani asioita! Se on pitempi aika kuin isäni koko elämä! – Kun kuuntelen ja katselen sanomia sodista tänä päivänä, mieleeni tulee tuo runo. Miten samanlaista henkeä siinä onkaan kuin mitä tänään itsenäisyyspäivänä koetaan suomalaisissa kodeissa ja ihmisten sydämissä?! – Jatkosodan aikaan rajan tällä puolen oli turva, kuten tänään, koska nuoret pojat olivat henkensä uhalla turvaamassa maata. Isänmaallinen henki oli korkealla yhteisessä ahdingossa, kotia ja läheisiä tarvittiin, koska ne oltiin menettämässä. – Aivan samanlainen sydämen syke on tunnistettavissa tänään täällä Suomessa ja päivä päivältä se tunne voimistuu ja huolestuttaa: Nyt on vielä näin, mutta maailman kuvia katsoessa ei tiedä, kuka on seuraava. – Isäni muisto herkisti minut tutkimaan mennyttä aikaa, yhteisiä asioita, avautumaan tunnoilleni, ja hyödyntämään isäni perintöä. Monin tavoin tulee kiitollinen mieli matkani jatkuessa elämäntiellä. Nyt näen enemmän, mistä tulen.

Tkm. Aatto Luostarisen kirjoittama runo. 7.12.2023 Viikko Pohjois-karjala- lehti Itsenäisyyspäivänä Tämä runo on isäni kirjoittama kranaattien räiskeessä tykistön korsussa vuonna 1942 Petroskoissa Venäjällä, 250 km itään Outokummusta. Silloin oli jatkosota ja isäni oli 20-vuotias. Kirjoitus julkaistiin Viikonloppu-nimisessä lehdessä samana vuonna ja kirjoittaja palkittiin. Minä sain runon säilytettäväksi 50 vuotta sitten ja paperissa näkyy ajan patina. Muistan sen hetken Kuopiossa, kun minulle annettiin tuo runolappu. Olin silloin samanikäinen kuin isäni, papinkoulua käyvä nuorukainen, täynnä elämänvoimaa, innokkuutta opiskeluun ja valmis haastamaan uskovaiset ja papit kädenvääntöön teologisista hienouksista. Tuntemukseni liikkuivat silloin äärimmäisen erilaisisssa olosuhteissa verrattuna isääni. Enpä arvannut runon saadessani, että tulisin miettimään 50 vuotta myöhemmin nyt kirjoittamiani asioita! Se on pitempi aika kuin isäni koko elämä! Kun kuuntelen ja katselen sanomia sodista tänä päivänä, mieleeni tulee tuo runo: Miten samanlaista henkeä siinä onkaan kuin mitä tänään itsenäisyyspäivänä koetaan suomalaisissa kodeissa ja ihmisten sydämissä! Jatkosodan aikaan rajan tälläpuolen oli turva kuten tänään, koska nuoret pojat olivat henkensä uhalla turvaamassa maata. Isänmaallinen henki oli korkealla yhteisessä ahdingossa, kotia ja läheisiä tarvittiin, koska ne oltiin menettämässä. Aivan samanlainen sydämen syke on tunnistettavissa tänään täällä Suomessa ja päivä päivältä se tunne voimistuu ja huolestuttaa: Nyt on vielä näin mutta maailman kuvia katsoessa ei tiedä kuka on seuraava. Isäni muisto herkisti minut tutkimaan mennyttä aikaa, yhteisiä asioita, avautumaan tunnoilleni, ja hyödyntämään isäni perintöä. Monin tavoin tulee kiitollinen mieli matkani jatkuessa elämäntiellä. Jorma Luostarinen

JOUKO`S 2 OLD BEDS LEFT ON THE ATTIC FOR 20 YEARS GET A GLORIOS REBIRTH IN OUR GARAGE Phase one: 1. Screwing the 4 peaces together to get one bed set. 2. Making a new wooden base ( the darker one of two on the photo 1) below the mattress for the other bed. 3. Washing both beds of 20 years dust by a painter`s special liquid. 4. Making the beds dry by keeping them in the heating room of the house for 2 ours. The broken paint areas are seen here and there 1 Phase two: 1. Lifting the bed set on the working table to help work. 2. Sawing two similar peaces of floor laminate ( the dark brown peace in front of the upright plate behind). 3. Putting the laminate peaces on the both sides of the former one that was broken. 3. Fixing the laminate peaces by three screws. It takes 3, 5 ours untill this. So the preparatory work before the painting takes about one half of the total time. 2 Phase three: 1. Preparing an adekvate mixture of the paint called Futura White. 2. Painting the beds once at first. 3. The second painting after 24 ours. Untill now it takes 7, 5 hours. You see the splended result! 3 JL 25112011

Labeling theory ( teoria sosiaalisesta nimittelystä ). ( The text from the net, numbers added by JL ) Labeling theory is closely related to interactionist and social construction theories. Labeling theory was developed by sociologists during the 1960's. Howard Saul Becker's book entitled Outsiders was extremely influential in the development of this theory and its rise to popularity. Labeling theory holds that deviance is not inherent to an act, but instead focuses on the tendency of 1 majorities to negatively label minorities or those seen as deviant from standard cultural norms. The theory is concerned with how the self-identity and behavior of individuals may be determined or influenced by the terms used to describe or 2 classify them, and is associated with the concept of a self-fulfilling prophecy and stereotyping. The theory was prominent during the 1960s and 1970s, and some modified versions of the theory have developed and are still currently popular. Unwanted descriptors or categorizations including terms related to deviance,disability or a diagnosis of mental illness may be rejected on the basis that they are merely "labels", often with attempts to adopt a more constructive language in its place. Theoretical basis Labeling theory had its origins in Suicide, a book by French sociologist Émile Durkheim. He found that crime is not so much a violation of a penal code as it is an act that outrages society. He was the first to suggest that deviant labeling satisfies that function and satisfies 3 society's need to control the behavior. As a contributor to American Pragmatism and later a member of the Chicago School, George Herbert Mead posited that the self is socially constructed and reconstructed through the interactions which each person has with the community. The labeling theory suggests that people obtain labels from how 4 others view their tendencies or behaviors. Each individual 5 is aware of how they are judged by others because he or she has attempted many different roles and functions in social interactions and has been able to gauge the reactions of those present. This theoretically builds a subjective conception of the 6 self, but as others intrude into the reality of that individual's life, this represents objective data which may require a re-evaluation of that conception depending on the authoritativeness of the others' judgment. Family and friends may judge differently from random strangers. More socially representative individuals such as police officers or judges may be able to make more globally 7 respected judgments. If deviance is a failure to conform to the rules observed by most of the group, the reaction of the group is to label the person as having offended against their social or moral norms of behavior. This is the 8 power of the group: to designate breaches of their rules as deviant and to treat the person differently depending on the seriousness of the breach. The more differential the treatment, the more the individual's 9 self-image is affected. Labeling theory concerns itself mostly not with the normal roles that define our lives, but with those very special roles that society provides for deviant behavior, called deviant roles, stigmatic roles, or 10 social stigma. A social role is a set of expectations we have about a behavior. Social roles are necessary for the organization and functioning of any society or group. We expect the postman, for example, to adhere to certain fixed rules about how he does his job. "Deviance" for a sociologist does not mean morally wrong, but rather behavior that is condemned by society. Deviant behavior can include both criminal and non-criminal activities. .......................... LET`S DISCUSS PERSONALLY MODIFIED ITEMS BELOW; FOCUSE ON THE CHOSEN POINTS. A B C 1. Labeling theory: The surrounding actively gives anyone negative labels ( nimilappu) saying what he/ she is? 2. Our community classifies us by different labels and roles which exist ready-made for suitable persons. 3. We are actively controlled by society and put into its divisions ( osasto ). 4. Stigmas ( polttomerkki ) given to us show how other people think about their own behavior. 5. Is it possible to get rid ( vapautua ) of any bad stigma given to anyone? ("islamistic", "nerdy", "whore","criminal", "mad" )? 6. So, in everybody`s negative self there are a lot of other people`s negative selves, too? 7. What are the results if a child gets lots of negative stigmas into his/her mind? 8. Everybody as a little child is a potential victim ( uhri) before his/ her primary group`s power/ violance! 9. The first question of fate is: How well does the child internalize (sisäistää) any bad roles given to him/her? 9. A. The second question of fate is: Does anyone begin to perform ( esittää ) bad roles the group offers to him/ her? 10. Do we behave tooth and nail so that we are not labeled with ugly stigmas on us?