KOULUAMPUMISEN UHRIT Tikkurilan tapaus aiheutti ”haloon” ”Suomen rauhassa”: Media haastatteli; poliisi piirsi pahuuden nousukäyrää; rehtori kommentoi; mummo kyseli ”miksi, miksi?”; eduskunta hiljentyi; pääministeri herkistyi. Todetaan: ”Tehty mi tehty”, entä jatko? 1980-luvulla kokeiltiin kouluneuvostoja, joissa oli opettajien lisäksi luotto-oppilaita välittäjinä koulun pihalta ylöspäin; kiusaamisen jatkuessa syntyi ”kiva koulu”-ideologia. Se näytti aluksi lupaavalta mutta vuosiin siitä ei ole kuulunut mitään ”täällä maailman onnellisimmassa maassa”. Tikkurilan tapaus koskettaa minua sikäli, että olin papin koulutuksella siellä uskonnon lehtorina 50 vuotta sitten. Otin 3 v:a virkavapautta jatko-opintoja varten katsoakseni, onko kutsumukseni olla pappi srk:ssa vai ”ussan maikka” koulussa. Noina vuosina olin töissä myös ”vipparina” Hesperiassa ja ”Nokalla” vanginvartijana. Halusin nähdä miten laitoksissa menee ja hyödyntää kokemusta myöhemmin. Kouluni oli juuri siirtynyt oppikoulusta peruskouluun. Olin 1. ”ussan maikka” 16 luokalle, 640 oppilaalle, joka luokassa 40 lasta. Opettajan kateederilla näin, miten 12-16 -vuotiaat) voivat: Istuuduttuani tuolilleni sain vetää nastoja ahteristani; ritsalla ammuttiin otsaan; kannettiin muovikasseilla muista luokista roskat minun luokkani pulpetteihin; lattialaatat poljettiin poikki tunnin aikana; väistelin kohti heitettyjä ”paperitolloja” ja kuuntelin loukkaavia solvauksia. Yhdessä luokassa oli taivaallisen ”hyvä henki”, parempi kuin ”omassani”, jonka valvoja olin. Hyvä kokemus antoi voimaa jaksamiseen: Sain tuen 40 oppilaalta, ettei ”vika ollutkaan minussa”. Nyt 50 vuotta myöhemmin nuo kokemukset näen näkömuistillani kuin eilisen päivän. Koululaiset opettivat ymmärtämään elämää. Olin sen jälkeen 30 v:a srk:n pappina ja sovelsin läksyjäni. Matkallani opin, että kutsumukseni ei ole koulu, vaan srk. Kokemukseni perusteella asetun lapsiampujan vierelle itkemään hänen kanssaan, koska ”hyvät ihmiset” jatkavat kiusaamista hänen kokemuksessaan. Jotta 12-vuotias murhaa toisen ihmisen, hänellä täytyy olla hänen lapsen psyykessään painava syy! Minä näen hänet uhrina, joka ei syntynyt murhaajaksi, vaan onnettomien toistuvien tapahtumasarjojen kautta, kohdusta alkaen, päiväkodista ja kotioloista alkaen, päätyi tekoon. Hänkin ehkä on vain yksi viaton virtuaalipelin sotilas, joka tappaa joka päivä 100 ihmistä! Hän ”oli saanut tarpeekseen” ja ”näytti”. Sitä en tiedä, oliko tapettu lapsi pääkiusaaja, joku sivullinen vai joku kiusaajaporukan jäsen. Toinen vaihtoehto olisi ollut ampua itsensä. !980-luvun Suomessa tutkittiin laajasti itsemurhia, myös Joensuussa. Yliopistossa luennoitiin, että itsemurha on aina ”180 astetta”: Itsemurhaajan pistooli-käsivarsi kääntyy ensin kohti kiusaajaa, sitten itseä! Lapsen psyykessä on silloin sota: elää vai lopettaa kärsimys! Pidän tappajaa ja tapettua uhreina. Toiset ihmiset ovat suhtautuneet ampujaan siten, että lapsen kokemuksessa he ovat edesauttaneet prosessia: Jotain ”meni pieleen”. Järkytyksestä seurasi uutta järkytystä. Meidän selviytymisemme perustuu lapsuuden kokemuksiin! Kuinka moni meistä on mielessään tappanut? Me tulemme taustastamme, ohjaudumme uhriksi. Kristinuskon pääoppi on Uhrin tulkintaa: Uhri pelastaa?! On työlästä muuttaa ja muuttua, ”hyväksi ei milloinkaan”. Entiset oppilaani ovat tänään ukkeja ja mummoja. Ei kai tuo lapsi-parka ole jonkun lapsenlapsi! Joka tapauksessa koulussa 50 vuotta sitten oli kymmeniä lapsia, joiden käsistä ja suusta uhosi tuleva tuho! Vankilassa viruu ”kovaksi keitettyjä” uhreja, Hesperiassa täysin ”riistettyjä”! Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490