Tästä pääset lukemaan PDF muodossa Papin väittelykirjaani: KLIKKAA TÄSTÄ

MYYN ”PAPIN VÄITTELYKIRJAA” 6 monistenippua. Kirjoituksia pappina ja entisenä 50 v ajalta. 263 aihetta, sivua: blogeja, kiistoja, uskoa, puheita. Teol., psykol., filosof. ote. Purtua faktaa, pala Okun srk:n historiaa. Ainutlaatuinen elämys kulissien taa. 1 nippu 5 €. Netissä lisää 427 blogia. Haku ”pappi luostarinen”, sivun alhaalla linkki. Kopioi ilmaiseksi. Soita 0505512490

PAPIN VÄITTELYKIRJA 1972 ALKAEN PAPPINA 1. OSA 57 SIVUA 2. OSA 55 SIVUA 2002 ALKAEN PAPPINA 1. OSA 45 SIVUA 2. OSA 38 SIVUA 2022 ALKAEN ENTISENÄ PAPPINA 1. OSA 34 SIVUA 2. 0SA 34 SIVUA YHTEENSÄ 263 SIVUA JORMA LUOSTARINEN p. 0505512490

LAIVALLA VARISLAHDESTA KUOPIOON Tapasin tänään Okun torilla erään varislahtelaisen: ”Mitä kuuluu, asutko vielä kotonasi?” Siitä tulvi mieleeni muistoja pappina tekemistäni kotikäynneistä Varislahden kylällä. Mummojen matalien majojen ovet repsottivat auki ja ”kulku-ukko-pappi” lausuttiin tervetulleeksi. Kahvi porisi liedellä ja piirakoita ilmestyi pöytään: Ei tarvinnut jännittää, ei esittää mitään, kaikki oli avointa, vilpitöntä ja rehellistä! Mikä hoitava kokemus rasittuneelle kulkijalle! Mökin asukas muisteli markkinamatkoja laivalla Varislahden satamasta Kuopioon. Hän oli siihen aikaan nuori emäntä, kituuttamalla vei lapset aikuiseksi ja matka tilalta tarjosi virkistyshetken. Olen itse ”Kuopiijjosta” kotoisin. Siksi keskustelumme lähti rönsyilemään: Meillä oli yhteinen kokemus tammikuun markkinoista ja kesämarkkinoista 1960-luvulta lähtien. Siihen aikaan olin 10-vuotias nulikka. Kävin ”oppikoulun” poikaporukoissa talvimarkkinoilla, koska koulusta oli ”markkinaloma” ja opettaja kannusti näkemään uusia asioita ja ihmisiä. Varislahden mummo oli siihen aikaan jo 40-vuotias, joten hän katseli ”markkinahumua” aikuisen ja ”maalaisen” näkökulmasta. Juttelimme, että olemme nähneet ehkä toisemme 40 vuotta sitten. Laivamatka oli hänelle joskus uuvuttava mutta tuttujen matkassa hauska. Laivaan ahdettiin lehmiä ja hevosia myytäväksi ja vaihdettavaksi; laivassa oli jo silloin ravintola, ja siksi matkan ”meininki” oli riehakas! Jostakin piti varata ”kortteeripaikka” yöksi. Ainut hotelli lähellä oli Atlas, kivitalo. Torin ympärillä kaikki talot olivat matalia puutaloja, esim. Kuopion teatteri. Siihen aikaan 60-luvulla me ”kaupunkilais-jätkät” teimme selvän jaon ”maalaisiin ja kaupunkilaisiin”. Omasta mielestämme tunsimme maalaisen ”tölläilystä”, kun hän katsoi näyteikkunoita, haisi ”lehmän maidolta” ja pukeutui ”palttooseen”. Suustamme lähti joskus ruma haukkumasana! Mummon kanssa muistelimme markkinatorin ”humua”: sokeaa hanurinsoittajaa, joka veteli saundeja pelistään 30 asteen pakkasessa ”kirjosormikkaissa”; häntä sai auttaa laittamalla pennejä metalliseen lippaaseen maassa; ystävä vartioi, ettei kukaan varasta; ”helppo-heikki” eli Rukkas-Antti mölysi suureen ääneen ja huijasi porukkaa kertomalla ensin roisia vitsejä ja sitten iskemällä pinoon saman käden nahkarukkasia: ”Ja kaikki satasella”! ”Lähtekäähän pojat litomaan, ettei kantapäät kulu!” Mahdoton viinan haju lemusi kaikkialla pakkasessa. Kopina kuului, kun ihmiset paukuttivat ”nahkamonoja” toisiinsa, lämpimikseen. Varislahden mummokin muisti, että täpötäyteen toriin ahtautui usein ”Maija” eli poliisiauto. Setäni Onni oli siihen aikaan tori- ja –putka-poliisina. Hän nuorena konstaapelina oli tuttu ilmestys mustassa manttelissa ja ”koppahatussa”. Hän korjasi talteen juopuneita; hätisteli tappelijoita; valvoi ”mustalaisten” hevoskauppaa; varoitti pikkupoikia taskuvarkaista; kerran hän ratkaisi tapausta, kun linja-auto oli tumpattu keskelle ahdasta toria ja ajokortiton nuorimies yritti löytää vaihdekeppiä peruuttaakseen. Oli siinä savolaista ”vilinää ja vilkettä” Pohjois-Karjalan emännälle ja vahingoniloisille pikkupojille! Tänä päivänä laiva ei vihellä Varislahden satamassa; laiva on lahonnut ajat sitten; mummot ovat lahonneet ”maaksi jälleen”; ei ole kylällä kolmea kyläkauppaa, jossa vaihtaa uutisia; koulu on mennyt ja oppilaat lähteneet ”ympäri maailmaa”; ei ole ”kinkereitä” käydä eikä mahtavia rovasteja ”kansaa säikyttelemässä”. Laivamatka Kuopioon ystäväni kanssa hänen mökissään 30 vuotta sitten elää mielessäni. Sillä reissuilla koin pappina tekeväni jotain merkityksellistä. Jorma Luostarinen

”OOTPA ILKEE IMMEINEN!” Papintyössä kohtasin diakonisilla kotikäynneillä kymmeniä tuhansia ihmisiä, useita moneen kertaan. Muisto-vaikutelmat säilyvät rakkaina koko elämäni ajan. Minun täytyi paljon ottaa huomioon, jotta sellainen yhdessäolo syrjäkylien matalissa majoissa talonväen ehdoilla oli mahdollista. Nyt jälkikäteen, kun kaikki sellainen elämääni rikastava kokemus on lopullisesti ohi, ymmärrän selkeämmin menneen arvoa: Joka kerta oli kysymys ihmisestä, talon iäkkäästä asukkaasta, hänen matkastaan perheen ja suvun kanssa; naapurien asioista, pitäjän asukkaista, papeista, srk:sta, ”maailmanmenosta”, sairauksista, jne. Nyt ymmärrän Ihmiselämän kudelmaa essentialismi-filosofian mukaan, joka juontuu muinaisen Kreikan filosofikouluista 2400 vuotta sitten. Esim. Platon pohti silloin ihmisen ”olemusta”, essentiaa. Tietämättämme, mistä sana olemus tulee, käytämme sitä hieman vastaavalla tavalla. Platonille ihmisen olemus oli samaa kuin ihmisen” idea”. Se sisälsi kaikki ihmiset yhteensä eli oli ihmisyyden ja koko ihmiskunnan vastine ”ideoiden maailmassa”. Ideat olivat ”ideoiden taivaassa” pysyvinä, katoamattomina ja muuttumattomina: tuolin idea, kissan idea jne. Niihin, ”lajinsa mukaan”, sisältyivät vastaavat maanpäälliset oliot, ideoita huonommat kopiot. Ihmiselämä tapahtuu ”aistimaailmassa” eli jokapäiväisessä näkyvässä elämässä, jossa erilaiset ihmiset puuhailevat. Filosofi opetti, jotta varjoja totena pitävät ihmiset näkisivät auringon valossa tavallisuuksista yläkerran ideoihin ja soveltaisivat tietoa tylsässä alakerrassa. Otsikko ”ootpa ilkee immeinen” on keksimäni työssä kiteytynyt summa monista ilmaisuista, joita me päästämme suustamme jollekin, josta emme pidä. Se ihmissuhdetilanne voidaan purkaa essentialismin eli olemusopin avulla. Herjaajalla on mielessään tietämättään ihmisen idea eli käsitys täydellisen hyvästä ihmisestä, johon hän vertaa ilkeetä ihmistä. Hän näkee loukkaamisen kohteensa varjossa, valon sijaan. Hän kokee omassa vajavaisuudessaan, että ihmissuhde-kriisissä totuus on vain siinä, mitä sylki tuo suusta. Jos hän ymmärtäisi, kuten Platon, hän säästäisi lähimmäistään iskulta tajutessaan, että hän itse ihmisenä on yhtä vajavainen kuin hänen riitapukarinsa! Täydellinen ideaali-ihminen ei tallaa täällä maan päällä vaan hän asustaa ideamaailman täydellisten olemusten kanssa! Platonista on sanottu läpi länsimaisen kulttuurihistorian, että hän on vaikuttanut filosofiassa eniten ihmiskunnan historiaan. Esimerkkini näyttää, että Platon elää tänäänkin! Kun ajattelemme ihmisparkaa tämän päivän maailmassa keskitysleireillä, vankiloissa, sodan raunioilla, nuoria puukko selässä, koulukiusattuja, huonosti kohdeltuja vanhuksia, parisuhdekriisejä, tappeluja, sanallisia ja muita ilkeilyjä, jne., kaikki hätä palautuu kysymykseen ihmisen olemuksesta, essentiasta. Siitä puhuvat tarkoittavat arkikielessä lähinnä ”tyyliä” mutta tausta on platoninen. Platonin jälkeen 1700-luvulla käytti saksalainen filosofi Immanuel Kant olemuksesta sanaa das Ding an sich, asia sinänsä, ihminen sinänsä. Vastaavia Platonin ideaa tarkoittavia matkanvarren sanoja ovat filosofiset forma, per se ja universaali. Platonin perustalta on siis pyritty ymmärtämään ihmistä täällä vajavuuksien maailmassa. Ideaalit täydellisyydet eivät ole täällä, mutta Platon opettaa tietä ”alhaalta ylöspäin”, parempaan, ”puhtaampaan”, pois aistien sokaisemasta itsekkäästä julmuudesta ”rakkauden täydelliseen puhtauteen”, kohti eräänlaista jumalaa. UT:n Paavali sai juutalaisen fariseuksen huippu-koulutuksen Platonin opin hapattamassa kulttuurissa. Hänen julistuksensa ”Kristuksesta”, ”täydellisestä ihmisestä ja Jumalasta”, avautuu, kun UT:n lukija ymmärtää sen, mitä Paavali tarkoittaa! Rooman valtakunnan platonilaisessa maailmassa Paavali loukkasi puheellaan ”Jumalan Kristuksesta”, joka oli tullut ”ylhäältä alas ihmiseksi Jeesuksessa”, sen ajan huippuviisaiden ihmiskuvaa ja uskontoa! Se että kreikkalaisten jumalan ”idea ylhäältä” tulisi materian tasolle ” alas”, oli mahdoton yhtälö! Sen Paavali maksoi hengellään v. 64 jKr. Kaikki ”maailman valtiaat” palvoivat keisaria ”taivaallisena herrana ja jumalana” maan päällä. Paavalin saarna oli virallisille valvojille suurin mahdollinen rikos, loukkaus ja ilkeys! Jorma Luostarinen

PÄÄASIA ETTÄ YLISTETÄÄN Pari viikkoa sitten minut kutsuttiin kotikäyntityössäni ystäväksi tulleen ortodoksin hautajaisiin. Ortodoksinen on ”oikein ylistämistä”. Kutsu pysäytti! Koin hautajaiset voimakkaasti. Sain kantaa arkkua. Salissa se oli avoin; katsoin kuollutta ystävää. Mieleen tuli yhteiset hetkemme hänen juhlissaan ja arjessa: tarinoitiin, laulettiin hänen matalassa majassaan. Tunnelma jäi ja pysyy. Mutta kuolema on kokonaan muuta kuin unessa nukkumista! Mieleni täyttyi myös siitä, paljonko itselläni on aikaa; paljonko läheisilläni, ettei vaan mitään sattuisi!? Kaikki on niin katoavaa täällä. Pappi piti hautajaisliturgiaa, jossa käytettiin paljon Raamatun lauseita. Se on valtavan hyvä asia: hyvä siksi, että siten ylistetään oikein, annetaan tekstin puhutella ilman tulkintaa. Onhan pyhä teksti ekumeeninen, yhteinen kaikille kristityille. Hautajaisissa tekstin resitoiminen ja kuorolaulu hoitaa saattajaa. Hänen ajatuksensa saattaa harhailla surussa; yhteisessä soinnissa hän palaa jälleen nyt-hetkeen. Jos katse harhailee salissa eteenpäin, katse törmää ikonostaasiin, tuohuksiin ja pyhien kuviin. Ne ovat siksi, että ne kertovat uskon ja uskovien historiasta; niihin tallentuu eri kansojen ja aikakausien uskon kantamaa iloa ja surun voittamista; ne auttavat nykyajan ihmistä omassa nyt-tilanteessaan liittymään siihen perinteeseen, mikä on koettu aikakaudesta toiseen pelastavaksi. Uskomisen mysteeri tajutaan sielun syvätasolla, jossa Jumalakin kohdataan. Kuultu ja laulettu Raamatun teksti on helppo käsittää, koska se on valittu tilanteeseen sopivaksi. Siitä riittää ylenpalttisesti ravintoa tänne alhaalle ja sielulle sinne korkeuteen, jossa pyhät asiat ovat täydellisiä. Liturgia on rukousta alusta loppuun. Hautajaisliturgiassa pääsana on Kristus. Häntä ”kumarretaan ja kunnioitetaan Jumalana ja ihmisenä”; ”olkaamme vakaat”. Sain jutella papin kanssa. Kerroin, että minäkin kävin ortodoksisessa kirkossa lapsena. Äitini oli juuriltaan Salmin pitäjän ortodoksi. Hänen kauttaan pääsin sisälle jonkin verran siihen perinteeseen. Isän puoleinen sukuni ei kuitenkaan hyväksynyt äitini uskoa. Painostuksen takia äiti yhtenäisti perheen uskon ja välttyi riidoilta. Mutta hänen henkensä säilyi ortodoksisena loppuun asti. Kun olin 20 vuotta sitten saarnoistani vaikeuksissa, ortodoksipappi sanoi: ”Puhu Kristuksesta!” Se pysäytti; asia ”jäi hautumaan”. Koko palvelusaikani olin vasta Kristuksen etsijä. Sana Jeesus tuntui tutummalta käsittää. Oma perinteeni korostaa useammin historian Jeesus-ihmistä, joka on Kristus. Ortodoksit taas ylistäessään ylentävät sydämensä Kristuksessa, korostavat hänen Jumaluuttaan. Liturgiassa toistui myös se, että jokainen ihminen tekee syntiä myös ”tietämättään” suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Eli siis kysymys hyvistä töistä? Luterilaisilla on vamma hyvien töiden tekemisessä. Papin töissä näkyi, että jotenkin kartettiin hyvistä töistä puhumista. Eihän Luther kieltänyt hyviä tekoja, päinvastoin! Hän sanoi, että niillä ei mennä taivaaseen! Kuulummepa mihin kirkkokuntaan tahansa, usko Kristukseen antaa uskovalle potkua auttaa toisia jaksamaan elämäntiellä! Tehkäämme uskollamme oma elämämme merkitykselliseksi, jotta lähimmäisemme voisi kokea kanssamme oman elämänsä merkitykselliseksi! Jorma Luostarinen

KIRKON ASIA JÄÄNTEENÄ? Jäänne tarkoittaa kulttuurissa kaikkia sellaisia ihmisen luomia asioita, ilmiöitä ja rakenteita, joilla on pitkän ajan evoluutio eli kehityskulku varhaisemmista vaiheista nykyisiin, mutta joka on katomassa tai kadonnut. Varhaiset ilmiöt ovat matkallaan muuttuneet moneen kertaan eli ihminen on ne muuttanut. Niinpä esim. kirves oli alunperin kiviteräinen ja oli aika, jolloin vaunun pyörää ei ollut keksitty. Arkitasolla sanat kehitys ja edistys usein samaistetaan johtuen oman aikamme tyylistä ja menneiden aatteiden oletuksista. Mutta esim. Ukrainan ja Gazan sota osoittaa, että ihminen ei ole raakalaisuudessaan päässyt metriäkään eteenpäin siitä, kun hän järsi vihollisen raakaa lihaa luolassa 100000 vuotta sitten! Kun ihminen on ”edistynyt”, hän on mennyt hyvyydessä taaksepäin ja tappamishalussaan eteenpäin. Hyvyyden tavoittelusta on tullut jäänne ja tappamisesta nouseva trendi. Usein hyvän edistäminen ei kohdistu kaikkiin ihmisiin vaan ”meihin”. Jäänne on sitä vahvempi mitä enemmän sen alkuperäinen merkitys muuttuu heikommaksi. Jäänne merkitsee usein asian ja ilmiön katoamista kokonaan, kuten. esim. ihmisen kohdalla häntäluu. Siitä on jäljellä vaan tynkä, jäänne, koska ihminen ei matkallaan ole enää tarvinnut häntää huiskuttamaan kärpäsiä! Sama muutoksen, säilymisen ja katoamisen laki vallitsee kaikkialla luonnossa. Kun tänään ajatellaan kirkko-instituution asiaa esim. Euroopassa ja Suomessa, voidaan nähdä vertaamalla ”mummon aikaan”, että ilmiö on aleneva ja kulkee auttamattomasti jäänteen suuntaan. Varsinkin Brittein Saarilla sen voi lukea tilastoista. Kun kiinnostuu tutkimaan ”itsestään selviä asioita”, löytää sen, että kristinuskolla ja kirkolla/ 30000 tunnustuskunnalla maailmassa on kymmeniä tuhansia vuosia pitkä yhteinen historia ja evoluutio. Palestiinan historialliseen Jeesukseen on täältä Pohjois-Karjalasta 2000 vuotta ja 3200 km. Lännessä kristinuskon katsotaan syntyneen 2000 vuotta sitten, kun Jeesus ja kumppanit elivät ihmiselämää silloisessa Palestiinassa Rooman aikaan. Ei haluta tiedostaa sitä, että elämää on ollut ennen Jeesusta, ja hänen sanomallaan ja Paavalin sanomalla on monen kulttuurin uskonnon tausta. Heidän ihmisyytensä kumpuaa heitä edeltävien ihmisten elämästä ja perinteen siirtämisestä. Meille on opetettu kansakoulussa, että kaikki hyvä alkoi vasta Jeesuksesta. Ja niinhän se alkoikin: Hän persoonana oppeineen, Kristuksena, on Korkein Hyvä kaikille, jotka uskoivat ja uskovat häneen! Mutta Jeesus-ihminen, Paavali, alkukirkko ja ensimmäiset lähetystyöntekijät ponnistivat entisistä kulttuureista ja niiden ilmiöistä. Heidän saarnassaan jotkut entiset ilmiöt muuttuivat jäänteeksi, hävisivät tai ne tulkittiin uudelleen! He liittyivät kulttuuripiirinsä virtoihin, jonka aallot siirtyivät vauhdikkaasti eteenpäin Jeesus-uskossa muodostaen kirkko-instituution: Jotain entistä katosi, entisestä nousi uutta. Siihen aikaan ja lähes 2000 vuotta siitä eteenpäin kristinuskon voittokulku oli nouseva trendi, jäänteen vastakohta. Matkallaan Euroopassa ihmiset muuttivat sitä ”tuhanteen kertaan” saman periaatteen mukaan kuin mitä tahansa kulttuurin ilmiötä. Koskaan ei kukaan ole ottanut sitä syykseen eikä tule ottamaan! Mutta miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat yrittäneet vastustaa kirkon asian vähenemistä ja muuttumista jäänteeksi. Täällä Suomessa ja esim. Pohjois-Karjalan salokylien matalissa majoissa kirkon asian kannatus on vahva: uskosta eletään täysillä; toivotaan ” kaikkien tulevan sisälle muuttumattomaan Jumalan valtakuntaan”. Siinä syvän aidossa inhimillisessä kokemuksessa kirkon asia etenee vielä nousevasti. Sellainen kokemus on vavahduttava näyttö sen puolesta, että ihminen on luonnonolio, joka inhimillisyydessään tarvitsee uskon Jumalaa. Sen sijaan häntäluu saa mennä - jäänteenä. Jorma Luostarinen