KIRKON ASIA JÄÄNTEENÄ? Jäänne tarkoittaa kulttuurissa kaikkia sellaisia ihmisen luomia asioita, ilmiöitä ja rakenteita, joilla on pitkän ajan evoluutio eli kehityskulku varhaisemmista vaiheista nykyisiin, mutta joka on katomassa tai kadonnut. Varhaiset ilmiöt ovat matkallaan muuttuneet moneen kertaan eli ihminen on ne muuttanut. Niinpä esim. kirves oli alunperin kiviteräinen ja oli aika, jolloin vaunun pyörää ei ollut keksitty. Arkitasolla sanat kehitys ja edistys usein samaistetaan johtuen oman aikamme tyylistä ja menneiden aatteiden oletuksista. Mutta esim. Ukrainan ja Gazan sota osoittaa, että ihminen ei ole raakalaisuudessaan päässyt metriäkään eteenpäin siitä, kun hän järsi vihollisen raakaa lihaa luolassa 100000 vuotta sitten! Kun ihminen on ”edistynyt”, hän on mennyt hyvyydessä taaksepäin ja tappamishalussaan eteenpäin. Hyvyyden tavoittelusta on tullut jäänne ja tappamisesta nouseva trendi. Usein hyvän edistäminen ei kohdistu kaikkiin ihmisiin vaan ”meihin”. Jäänne on sitä vahvempi mitä enemmän sen alkuperäinen merkitys muuttuu heikommaksi. Jäänne merkitsee usein asian ja ilmiön katoamista kokonaan, kuten. esim. ihmisen kohdalla häntäluu. Siitä on jäljellä vaan tynkä, jäänne, koska ihminen ei matkallaan ole enää tarvinnut häntää huiskuttamaan kärpäsiä! Sama muutoksen, säilymisen ja katoamisen laki vallitsee kaikkialla luonnossa. Kun tänään ajatellaan kirkko-instituution asiaa esim. Euroopassa ja Suomessa, voidaan nähdä vertaamalla ”mummon aikaan”, että ilmiö on aleneva ja kulkee auttamattomasti jäänteen suuntaan. Varsinkin Brittein Saarilla sen voi lukea tilastoista. Kun kiinnostuu tutkimaan ”itsestään selviä asioita”, löytää sen, että kristinuskolla ja kirkolla/ 30000 tunnustuskunnalla maailmassa on kymmeniä tuhansia vuosia pitkä yhteinen historia ja evoluutio. Palestiinan historialliseen Jeesukseen on täältä Pohjois-Karjalasta 2000 vuotta ja 3200 km. Lännessä kristinuskon katsotaan syntyneen 2000 vuotta sitten, kun Jeesus ja kumppanit elivät ihmiselämää silloisessa Palestiinassa Rooman aikaan. Ei haluta tiedostaa sitä, että elämää on ollut ennen Jeesusta, ja hänen sanomallaan ja Paavalin sanomalla on monen kulttuurin uskonnon tausta. Heidän ihmisyytensä kumpuaa heitä edeltävien ihmisten elämästä ja perinteen siirtämisestä. Meille on opetettu kansakoulussa, että kaikki hyvä alkoi vasta Jeesuksesta. Ja niinhän se alkoikin: Hän persoonana oppeineen, Kristuksena, on Korkein Hyvä kaikille, jotka uskoivat ja uskovat häneen! Mutta Jeesus-ihminen, Paavali, alkukirkko ja ensimmäiset lähetystyöntekijät ponnistivat entisistä kulttuureista ja niiden ilmiöistä. Heidän saarnassaan jotkut entiset ilmiöt muuttuivat jäänteeksi, hävisivät tai ne tulkittiin uudelleen! He liittyivät kulttuuripiirinsä virtoihin, jonka aallot siirtyivät vauhdikkaasti eteenpäin Jeesus-uskossa muodostaen kirkko-instituution: Jotain entistä katosi, entisestä nousi uutta. Siihen aikaan ja lähes 2000 vuotta siitä eteenpäin kristinuskon voittokulku oli nouseva trendi, jäänteen vastakohta. Matkallaan Euroopassa ihmiset muuttivat sitä ”tuhanteen kertaan” saman periaatteen mukaan kuin mitä tahansa kulttuurin ilmiötä. Koskaan ei kukaan ole ottanut sitä syykseen eikä tule ottamaan! Mutta miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat yrittäneet vastustaa kirkon asian vähenemistä ja muuttumista jäänteeksi. Täällä Suomessa ja esim. Pohjois-Karjalan salokylien matalissa majoissa kirkon asian kannatus on vahva: uskosta eletään täysillä; toivotaan ” kaikkien tulevan sisälle muuttumattomaan Jumalan valtakuntaan”. Siinä syvän aidossa inhimillisessä kokemuksessa kirkon asia etenee vielä nousevasti. Sellainen kokemus on vavahduttava näyttö sen puolesta, että ihminen on luonnonolio, joka inhimillisyydessään tarvitsee uskon Jumalaa. Sen sijaan häntäluu saa mennä - jäänteenä. Jorma Luostarinen