NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 17. OPISKELUAJAN IHANUUS ON JO KAUKANA Luin teologiaa mielelläni. Nautin saadessani sellaista tietoa, joka vastasi kysymyksiini. Opiskellessani teol. tiedekunnassa tiesin olevani omalla alalla. Teologia oli minua varten. Opiskeltavat asiat eivät olleet vain minun ulkopuolisia asioita vaan minun asioitani. Kysymys Jumalasta ja elämän tarkoituksesta kiehtoi pienestä pitäen. Läksin etsimään tiedekunnasta vastauksia omaan kyselyyni ja varmasti aika pitkälle löysinkin. Nyt pappina tilanne on toinen. Täälläpä ei olekaan mahdollisuuksia mennä tutkijan kammioon, ei ole kirjoja, ei opettajia ja tarkasti on pidettävä suukin supussa teologiselta tietämiseltä. Joskus tuntuu, ettei pappina saa hengittääkään vapaasti. Srk:n elämä on kankeaa ja sitä rajoittavat perinteet ja vaikuttajayksilöiden ahtaat mielipiteet. On herätysliikkeitä, kaavoja, kirkkolaki, käsikirjat ja tunnustus. On vaikka mitä. On oltava hiljaa ja sanottava vain tuttua ja turvallista, mikä on sanottu jo tuhat kertaa, ja on jo etukäteen selvää, mitä sieltä tulee. Opiskellessa kehotettiin kysymään, nyt kehotetaan vaikenemaan: Vaikene tai lähde täältä. Tenttivastauksiin oli kiva liittää omia kommentteja ja tavallisesti se olikin plussaa. Ankara on ristiriita koulutuksen ja tehtävän työn välillä. Siksi kai tulee puhumattomuutta, mielen synkistymistä ja perusteet työlle tuntuvat katoavan: Mitä se hyödyttää? Tiedekunta ei kouluta valmiiksi. Mutta miksi keskustelu uskon kysymyksistä on niin vaikeaa? Voisimme oppia toisiltamme enemmän kuin kirjoista. Riidan pelkoko vetää suun suppuun? Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1219 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 16. SAARNAAJA TARJOAA VALMISTA Monta saarnaa olen pitänyt mutta yhä etsin vastausta kysymykseen, mitä itse asiassa teen saarnatessani. Asia on vuosien varrella selkiintynyt. Olen istunut tuntikaupalla hiljaa tekstin ja Jumalan edessä. Tekstin sisältö puhuu. Löytyy vastauksia. Luen saarnatekstin käsikirjasta. Katson pyhäpäivän aiheen. Rukoilen Jumalaa, että hän koskettaisi minua tekstin välityksellä. Työskentelen monta päivää. Vähitellen löydän omasta elämästäni ja elämäntilanteestani asioita, joita teksti puhuttelee. Ymmärrän: On Jumala, hän antaa elämän ja ylläpitää sitä, olen katoavainen, on Jeesus. Siitä se alkaa. Jumala on jo. Jeesus on antanut ihmisille anteeksi. Pelastus on jo tapahtunut tosiasia. Tuo merkitsee sitä, että minä pappina oikeastaan vain kerron, mitä on tapahtunut ja siirrän historialliset tapahtumat ja niiden merkitykset nykyaikaan, ihmisten nykytilanteeseen. Saarnaaminen on uskon sisällön erittelyä. Käsitykseni mukaan kukaan ihminen ei voi saarnat itse uskomatta siihen mitä puhuu. Näin saarna on myös saarnaajan oma uskontunnustus. Hän sanoo näin minä uskon mennessään puhumaan Jumalan sanaa. Koska saarnaaja puhuu uskonasiaa, hän puhuu itsensä ulkopuolisesta todellisuudesta. Evankeliumi on pääasia ja usko yksi kokonaisuus. Se on kiteytynyt uskontotuus. Se on valmiina olemassa Raamattuun kirjoitettuna saarnaajasta riippumatta. Ennen kuin saarnani on valmis, käyn ankaria keskusteluja itseni, toisten kirjoittajien ja Jumalan kanssa. Siten yritän tehdä valmiin sanoman itselleni käsitettäväksi ja merkittäväksi. Jos siinä onnistun, voin saarnata toisille. Srk:ssa ei riitä pelkkä valmiin kuuleminen. Ilman jatkuvaa keskustelua totuudesta ei Totuuskaan ilmaise kasvojaan. Outokummussa 20.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1218 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 15. OMALLATUNNOLLA ON MONET KASVOT Omaksitunnoksi kutsun kykyäni, jolla ratkaisen oikeaa ja väärää. Omatunto on hälytin, joka valvoo minua. Se on mielen liikettä. Katekismuksen mukaan omatunto ja Jumala-usko ovat yhteydessä toisiinsa: Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Moni kristitty on huomannut, että hänen omatuntonsa sanoo samaa kuin hänen isänsä ja äitinsä. Huomio syntyy, kun ihminen ei hyväksy omantunnon ääntä. Syntyy ristiriita: Kumpaa mieltä Jumala on? Minunko vai vanhempien? On onnellista, jos ihmisellä on ns. terve ja hyvä omatunto. Sairas omatunto syyttää sellaisesta, mihin ihminen ei ole oikeasti syyllinen. Tilanne on ahdistavan lamauttava. Toisessa tapauksessa omatunto voi vaatia tekemään tahallista pahaa, esim. jostakin uskonnollisesta tai muusta loukkauksesta. Psykopaatti ei itse koe syyllisyyttä mutta hän kylvää ahdistusta ympäristöön. Terve omatunto on kuin luotsi, joka johdattaa laivaa kohti turvallista satamaa ohi karien ja karikoiden. Kehotus tehdä omantunnon mukaan on siis aika kimurantti juttu! Omallatunnolla on monta nimeä: Freud kutsui sitä yliminäksi ja Berne vanhemmaksi. Arkikielessä puhutaan paremmasta minästä. Nimitykset kertovat siitä, että kukaan ei tee omaatuntoaan vaan se muokkaantuu vuorovaikutuksessa ympäristön ihmisten ja kokemusten kanssa. Omatuntu syntyy ja muokkautuu lapsuudesta alkaen elämän matkaa tehtäessä. Isä, äiti ja kasvattajat jne. painavat lapseen lähtemättömän ja lähes muuttumattoman perustan. Omatunto ei ole identtisen sama Jumalan äänen kanssa, vaan omassatunnossa puhuu Jumalan ääni. Aivan hyvä määritelmä. Sairas omatunto, johon ei voi luottaa ja joka ei toimi käytännössä, on ikävän raskas vaikutin ja aiheuttaa kärsimystä itselle ja läheisille. Ahdistus ilmenee aivan arkisen yksinkertaisissa tilanteissa, kun sinnitellään elämän vaatimuksissa. M. Luther kutsuisi sitä ehkä synnin juureksi! Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1217 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 14. USKOVAISEN TAVALLINEN MORALISMI Luin moralismista ja moralistista pari hyvää määritelmää. Moralisti on henkilö, jolla on perusteet piruilla toisille hyvällä omallatunnolla. Moralismia on se, että on kateellinen toiselle siitä, että toinen uskaltaa tehdä sellaista, mitä itse ei uskalla tehdä. Srk:n työtilanteissa nämä määritelmät osoittautuvat paikkansa pitäviksi. Kuinka monesti kuulenkaan sanottavan itselleni ei saa, pappi ei saa tehdä, kristitty ei saa, sinun pitää, se on syntiä. Siinä kaikki! Joinakin hetkinä olen sitä mieltä, että usko onkin identtinen etiikan ja moralismin kanssa. Silloin olen tavannut liian monta moralistia. Ehkä heidän näkemyksensä ja tuputuksensa on tyrmännyt minut. Mitä hyötyä, apua ja pelastusta olisi uskonnosta, joka olisi pelkkiä käskyjä, kieltoja, tuomioita ja varoituksia? Kristinusko paperilla ja käytännössä ovat 2 aivan eri asiaa. Käytännön tavallinen ilmiö on juuri se, että uskovaisen nimellä kulkeva ihminen on julma toisille, nokkii toisen virheitä, hakkaa Raamatulla päähän ja taivuttelee toisia noudattamaan omia ohjeitaan – Jumalan nimissä. Jeesuksen oppi ja suhtautuminen ihmisiin oli paljolti päinvastainen. Ajatus armosta pelastumisesta on uskomme keskeinen sanoma, mutta miten se on ujunut kansaan ja miten siitä oikeasti eletään? Mistä inhottava uskovaisuuden tuntomerkki, moralismi, on sitten tullut ihmisten arkiseen kohtaamiseen, varsinkin eriuskoisten kesken? Ihminen, joka elää armosta, ei voi olla armoton toiselle. Ymmärrän niin, että parasta on tehdä tiliä omista synneistään, olla tarkka itsestään ja säästää suun sanoja ja asenteita toisia kohtaan. Minne meitä vievät syvälliset syntiluettelot toisten synneistä? Ei minnekään hyvään ja rakentavaan ihmisten, ryhmien ja seurakuntien välillä. Raamatun Jeesus on perinteellisesti tulkittu armon tuojaksi kaikkia varten. Sen ajatuksen pitäisi olla a niin kuin alku ja o niin kuin loppu siellä, missä ihmiset kohtaavat. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1216 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 13. LUOMISUSKON JA KEHITYSOPIN VÄLILLÄ EI OLE RISTIRIITAA Mielipiteet jakaantuvat kahtia: toiset ovat luomisuskon kannalla kehitysoppia vastaan ja toiset kehitysopin puolesta. Käsittääkseni lähempänä totuutta on näkemys, jonka mukaan luomisusko ja kehitysoppi yhdessä sanovat ihmiselle jotain tärkeää. Molemmat, tosin eri näkökulmista, vastaavat siihen, mikä on ihmisen paikka ja tehtävä luonnon osana. Raamatun mukaan ihminen on Jumalan luoma olento hänen luomassaan maailmassa. Se on uskontotuus. Kehitysopin mukaan ihminen on oliolajina jatkuvan muutoksen ja kehityksen tulos. Se on tieteen totuus. Nämä totuudet täydentävät toisiaan mutta eivät välttämättä ole vastakkaisia ja toisensa poissulkevia elämää tulkittaessa. Luomisuskon näkökulmasta Jumala pysyy jatkuvasti Jumalana ja ihminen ihmisenä mielipiteistä riippumatta. Ihminen ei voi tiedollaan horjuttaa Jumalaa. Kehitysoppi on luodun ihmisen löytämää tietoa luodussa maailmassa. Se tieto on syntynyt ihmisen ehdoilla ja tietämisen halusta. Usko Jumalaan avautuu vain uskosta käsin ja tieteen tieto vain tietämisestä käsin. Uskominen on oma pelinsä ja tietäminen omansa. Kummallakin ihmisen toiminnalla on sääntönsä, joilla toimia. En halveksi kehitysopin pyrkimystä totuuteen vaan kunnioitan ja arvostan sitä. Tietämisen tieto ei ole kristitylle millään lailla vaarallinen asia vaan juuri kristittynä olen velvollinen näkemään elämän mahdollisimman totuudellisesti. Jos tieto vie meitä totuuteen päin, niin OK. Jotakin on vialla käsityksessä, että tieto veisi uskon pois. Sääli uskovaista, joka pelkää tietoa, joka voi viedä häntä ja koko ihmiskuntaa eteenpäin. Yksi Jumalan hyvä lahja onkin se, että ihminen on kykenevä tutkimaan asioita ja ratkaisemaan ongelmia suppeammin ja laajemmin maailmassa. Luojaansa luottava ihminen voi rohkeasti jatkaa ponnisteluja kohti totuutta uskoen, että hän kaikessa vaivassakin toteuttaa hyvän Jumalan hyvää suunnitelmaa. Tietämisen synnyttämät ongelmat todistavat ihmisen epäonnistumisesta eikä Jumalan. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1215 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 12. YMMÄRRÄTKÖ SEN MIHIN USKOT? Usein kuulen sanontoja milloin tulit uskoon, minä otin Jeesuksen vastaan. Silloin kysyn, mitä tarkoitat? Vaadin selitystä. Jos asianomainen osaa sanoa nuo fraasit omin sanoin, hän käsittää sen, mihin hän uskoo. Harvoin käy niin onnellisesti. Moni puhuja käyttää sokeasti uskon fraaseja. Hän puhuu ja puhuu, mutta mitä kuulijat voivat kaanaankielestä ymmärtää? Saarnaamisen yksi suurimmista ongelmista onkin se, että uskonnollinen käsitteistö on irti ihmisten reaalielämästä, arkisesta pakertamisesta. Siksi uskonnon arvostelijat tekevätkin oikeutetun kaksijaon uskonasioihin ja tosiasioihin. Pelkkien Raamatun lauseiden sanatarkka toistaminen ja aikoinaan hyvien ilmausten toistaminen ei poista kyseistä ongelmaa. Ihmiset elävät 1980-lukua ja juuri sitä. Terve suunta olisi se, että jokainen puhuja yrittäisi kääntää Raamatun sanoman nykyajan ihmisen kielelle ja tehdä siten uskon rikkauden merkitykselliseksi. Mitä kannattaa hokea sellaista, miltä puuttuu merkitys ja sovellus reaalielämään! Onko kirkolla jokin erityinen sanoma vai onko julistus siveysoppia? Onko kirkon julistus ja työ perusteltua ja uskottavaa? Visaisia kysymyksiä! Olen kokenut julistuksen usein pelkkänä käskyjen ja kieltojen antamisena. Siihen ei tarvita jumalallisia perusteluja. Itse pyrin puhumaan uskottavalla tavalla normaalikielellä. Uskon sen, mitä sanon. Olen elänyt puheeni todeksi uskossani enkä puhu toiselle sellaista, mihin en itsekään usko. Jumala on jollakin tavalla minun Jumalani minulle ja toiselle hänen Jumalansa. Omasta uskostani vain voin vastata. Käytännössä ajatustapani ei toimi ongelmitta, varsinkaan mestari-uskovaisten keskuudessa. Joudun pappina itse selittelemään ja seinää vasten! Uskossa oleminen on ainakin minulle jatkuvaa kyselyä ja toivoa päästä asiassa eteenpäin ja ehkäpä auttaa toista eteenpäin hänen uskossaan. Uskominen ei ole minulle mikään saavutettu tila ja päämäärä sinänsä. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1214 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 11. MIKSI USKOVAISET RIITELEVÄT? Erään kirjan mukaan maailmassa on yli 7000 kristillistä kirkkoa ja yhdyskuntaa. Periaatteessa kaikki suunnat katsovat olevansa sitä ainutta oikeata väkeä. Ehkäpä kaikki sittenkin uskovat yhteen ja samaan Jumalaan. Mutta miksi sitten vallitsee valtava hajaannus, joka on juuri päinvastoin kuin Jeesus opetti omiaan? Tähän tilanteeseen on olemassa mitä useampia selityksiä. Itse lähtisin etsimään selitystä ihmisen arkielämästä, johon uskonnollinen elämys, se miltä tuntuu, on yhteydessä. Elämän varrella kasvaessaan ihmislapsi oppii myös uskontonsa. Isä ja äiti ovat tavallisesti lähimmät vaikuttajat lapselle. Heidän välityksellään lapseen tarttuu ja sisäistyy käsitys Jumalasta, Jeesuksesta, armosta ja vaikkapa Jumalan rakkaudesta. Uskonnolliset käsitteet eivät ole ihmiselle vain äännettyjä ja kirjoitettuja kuolleita sanoja, vaan ne sykähdyttävät hänen sieluaan jollakin tavalla. Sana Jumala voi herättää jossakin ihmisessä rakkauden tunteita, jossakin toisessa pelon tunteita, jne.. Lapsi oppii kokemaan Jumalan aina jonkinlaisena Jumalana, samoin Jumalan tahdon. Kun hän kuulee uskonnollisia sanoja, vaikkapa synti ja parannus, hän välttämättömyyden pakosta sovittaa nuo sanat ja niiden merkitykset itseensä ja tekee niistä omat johtopäätökset, kenties toimintamallin koko loppuelämään. Kuten muutkin käsitykset ja asenteet elämästä ja siveellisistä arvoista, pyrkivät uskonnollisetkin mielipiteet vakiintumaan ja kiinteytymään ihmisen sielunelämässä. Myöhemmin hän ei pääse siitä kokonaan irti, millaisesta Jumalasta vanhemmat ovat todistaneet esimerkillään ja opetuksellaan. Uskonnollinen riitely kertoo siitä, että toisessa leirissä ihmiset kokevat asiat eri tavoin kuin toisessa. Samanmieliset, joilla on samanmielisiä kokemuksia, tulevat paremmin toimeen keskenään varsinkin uskonnollisessa yhteisössä, jossa pelataan paljolti tunteilla. Kun vaikutelmat laukeavat päälle ja sisäistyvät, niitä on mahdoton muuttaa perustaltaan. Siksi on helpompi käyttää torjuntaa ulkoryhmäläisiä kohtaan ja säilyttää hengen tasapaino itselle tärkeissä asioissa oman ryhmän sisällä. Outokumpu 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1213 blogia