SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 21. Sosiaaliset roolit Papin pääroolit ovat saman julistaja ja sakramenttien jakaja. Evankeliumin julistajana pappi toteuttaa profeetallista karismaansa. Samanaikaisesti hän on byrokraattinen johtaja, kultin hoitaja ja rituaalimestari. Kun pappi on julistaja, seurakuntalaiset ovat passiivisia kuuntelijoita, vastaroolin esittäjiä. Sakramenttien jakajana pappi esiintyy toisessa pääroolissaan. Turnerin mukaan pappi toimittaessaan kastetta ja ehtoollista on ”välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä”. Ehtoollisen jakajana pappi aktuaalistaa Jumalan ja Kristuksen roolit. Hän samaistaa sanansa Raamatun teksteihin, jotka usein on verbalisoitu itsensä Jumalan sanomiksi; myös synninpäästö tapahtuu Jumalan nimissä ja pappi kutsuu Kristuksen suulla ehtoollispöytään. Jumalan roolin aktuaalistamista voidaan tarkastella Mircea Eliaden analyysillä. Sen mukaan seurakunta tiedostamattaan samaistaa pappien toimitukset myyttisen alkuajan tapahtumiin, jotka on kerrottu Raamatun pyhässä historiassa. Seurakuntalaisten mielissä papit ovat ”kuolemattomien inkarnaatioita”, jotka rekapituloivat pyhän historian tapahtumia. ”Kristuksen draama” tapahtui kerran lineaarisessa ajassa ja paikassa, mutta kultin ”liturgian” kehällisessä ajassa se on jatkuvaa nykyisyyttä. Pääroolien alarooleja ovat opettaja, sielunhoitaja, toimitusten hoitaja, diakoni, opettaja, teologi, rippi-isä, terapeutti, palvelija, tukija, ohjaaja, jne. vaihe 1: teologian ylioppilaasta teologian kandidaatiksi Kenttäpäiväkirjassa olen esitellyt pappiskokelas Kalle Seppäsen ja hänen läheisensä, joiden haastattelut vaikuttivat tutkielmaani. He kuvasivat mm. näin tuntojaan ennen vihkimystä: - ”kirkko kutsui minut tähän” - ”ratkaiseva käännekohta” - ”on tapahtunut muutos” - ”menee opinnot päätökseen” - ”taivaan Isä on johdatellut” - ”odotusta että tulee” - ”siirtyminen on” - ”rooli vaihtuu” - ”iso juhlallinen ovi” - ”ammatin vaihdos” - ”ajoi hyvin sisälle” - ”arkisesti astun tuomiokapitulin ovesta” Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1191 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 20. 3. Kirkko mobilisoi papin auktoriteetin. 4. Papin statuksen mandaatti näkyy pappeuskirjassa ja valtakirjassa. 5. Papin status perustuu vihkimykseen. 6. Papin statuksen prestiisi näkyy papin ja seurakuntalaisten ihmissuhteissa ja virkojen hierarkiassa. 7. Papin ja seurakuntalaisen resiprookkinen ja dialektinen suhde näkyy papin tehdessä käytännön työtä. Max Weberin vallan näkökulma 1. Pappi toimii kirkon määrittelemien traditionaalisten ohjeiden mukaan ja hoitaa kiinteää kulttia. 2. Pappi edustaa kirkon ”spesiaalia tietoa” ja ”kiinteää oppia”, joilla hän tulkitsee maallikoiden elämää. 3. Pappi kontrolloi seurakuntalaisten ”arkista toimintaa” esim. sielunhoitotilanteissa. 4. Pappi käyttää maallikoihin ”tuomiovaltaa” opin määrittelyn, jumalanpalvelusten toimittamisten, sielunhoidon, ripin ja sakramenttien jakamisen välityksellä. Papilla on lakisääteinen oikeus suorittaa virkatehtävänsä. Hän saa julkisesti kirkon nimissä hoitaa kirkossa vallitsevia tehtäviä. Oikeudeksi luetaan myös ”kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaaminen” ja ehtoollisen antaminen ”kirkosta eronneelle”. Papin oikeudet työtehtäviin ovat samalla hänen velvollisuuksiaan. Roolit ovat papin sosiaalisen statuksen dynaamisia aspekteja. Yksityiskohtaisesti viran tehtävät määräytyvät srk:n pappien laatiman pappien ”työjakokirjan” mukaisesti. Roolisuoritusten moneuden perusteella voidaan puhua papin roolikasaumasta eli hänen esittämien roolien summasta. Papilla on ollut privilegio, kun häntä on syytetty yleisessä oikeudessa tai poliisi on antanut hänelle sakot liikennerikkomuksesta. Pappi saa käyttää tuomiokapitulin ”määräämää asiamiestä” ollessaan syytettynä yleisessä oikeudessa. Papilla on lakisääteinen oikeus käyttää ”pappispuvun merkkejä”. Piispainkokous määrittelee tarkemmin vaatetuksen eri virkatehtävissä. Toisaalta pappihenkilön persoonallisuutta piilotetaan, toisaalta vaaditaan kaikille määrättyjä yleisnormeja. Sukkien väriäkin määritellään. Kuopion piispa kirjoittaa: ”Haluan kiinnittää huomiota papin pukeutumiseen. …Vaikka pappi käyttää albaa, se ei tarkoita, että alban alla voi olla mitä tahansa. … mustat housut, mustat sukat ja mustat kiillotetut kengät. Asiallista ei ole esim. henkselien näkyminen alban läpi…..” Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1190 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 19. 3. Kandidaatteja vihitään kirkon tarpeen mukaisesti 4. Vihittävältä vaaditaan lukuisia persoonallisia edellytyksiä: ”nuhteettomuutta”, ”jumalaapelkäämistä”, tiettyä ikää ja opiskelua. 5. Kandidaatti hakee vihkimystä tuomiokapitulilta, jolle hän suorittaa ”julkisen tutkinnon” ja ”näytteet”. 6. Virkaura alkaa apulaisen asteesta, johon vihkimyksessä saatava pappeuskirja oikeuttaa. Installaatiossa pappi saa valtakirjan vakinaiseen virkaan. 7. Tuomiokapituli antaa ”koko kirkon nimissä” vokaation pappisvirkaan, määrää ja nimittää papin ensimmäiseen virkapaikkaan. 8. Vihkiminen on julkinen tilaisuus tuomiokirkossa ja sen toimittaa piispa. 9. Papinvirka on legitiimi kirkon virkaan perustuva tehtävä. Teologian ylioppilas siirtyy opiskelussaan, harjoittelussaan ja vihkimyksessä kohti papinvirkaa. Samalla hän siirtyy yhteisen pappeuden statuksesta spesiaaliin statukseen. Siirtymistä voidaan tarkastella eri tasoilla: Tultuaan pappisvirkaan pappi siirtyy siitä edelleen seurakunnan papinvirkaan, jossa hänen saavutusstatuksensa konkretisoituu; ryhmämuutos tapahtuu maallikoista papistoon ja spatiaalisesti hän siirtyy virka-asuntoon, pappilaan. Sosiaalinen status Pappi saa sosiaalisen statuksen initiatorisessa pappisvihkimyksessä. Pappisviran perusteella hänellä on seurakunnassa erityisasema, johon kuuluu teologisesti ilmaistuja spirituaalisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Ne konkretisoituvat papinviran oikeudellisissa, hallinnollisissa ja taloudellisissa oikeuksissa ja velvollisuuksissa. Papin asema on tarkasti strukturoitu, koska se määritellään kirkkolain lakinormeilla. Niillä ilmaistaan papin toiminnan rajat, hänen asemansa statushierarkiassa ja ne vaikuttavat hänen yksilöhierarkiaansa eli ihmissuhteisiinsa seurakunnassa. 1. Yhteiskunnan instituutiona kirkko lisensioi, legitimoi ja antaa papille sosiaalisen aseman. 2. Papin statukseen kuuluu lakisääteinen virkavastuu sanktioineen. ”Käytös- ja virkavirheistä” seurakuntalaisella on oikeus valittaa tuomiokapituliin, joka alemmanasteisena oikeuselimenä on velvollinen tutkimaan valituksen. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1189 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYÄRIITTITEORIAN VALOSSA 18. Virka Papin asema kirkossa määräytyy hän virkansa mukaisesti. Asiakirjoissa sana virka esiintyy mm. seuraavasti: ”papin virka”, ”papinvirka”, ”pappisvirka”, ”saarnavirka”, ”kappalaisen virka”, ”virkamies” ja ”viranhaltija”. Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä papin virka määritellään tarkasti ja siitä todetaan mm. seuraavaa: ”Kirkon olemuksen ja tehtävän” mukaisesti papin virka perustuu kirkon virkaan iure divino eli ”jumalallisen oikeuden” perusteella. Se sisältää tehtävän ”julistaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja”. Virkaa painotetaan niin paljon, että kielellisenä ilmaisuna se saa lähes personoidun vivahteen, ikään kuin virka olisi aktiivisesti läsnä ilman viran hoitajaa. Teologisesti kirkko on ”yksi, pyhä, yleinen (katolinen) ja apostolinen”, ”pyhäin yhteys”, Jumalan kansa”, ”pyhä papisto”, jonka hallussa on kirkon virka. Kaikilla kastetuilla kirkon jäsenillä on ”yleinen eli yhteinen pappeus”. Viran määrittely juontaa juurensa luterilaisen kirkon historiasta, Raamatun tulkinnasta ja Tunnustuskirjoista, joka on normatiivinen opin lähde. Kirkkolaissa papin virassa erotetaan kaksi tehtävää: pappisvirka eli pappeus (ruots. prästämbete) ja papinvirka (prästtjänst). Pappisvirka tarkoittaa sitä ”valtuutusta”, jonka pappiskokelas saa pappisvihkimyksessään. Teologisesti sanotaan, että ”koko kirkko eli yleisen pappeuden edustajat” ”kutsuvat” ja ”erottavat” keskuudestaan henkilön ”kirkon erityisvirkaan”, joka on saarnavirka. Koko kirkon edustajana piispa toimittaa vihkimyksen ja antaa vihittävälle viran ja papin statuksen. Samalla hän saa virkaansa kuuluvat ”oikeudet”, ”velvollisuudet” ja ”virkavastuun”. Käsite pappisvirka on teologinen ja spirituaalinen tehtäväkokonaisuus. Henkilöllä voi olla pappisvirka ilman papinvirkaa, esim. silloin, kun hänet on vihitty papiksi, mutta hän työskentelee päätoimisesti uskonnon opettajana; ts. hän ei tee papin ansiotyötä. Sen sijaan papinvirkaa ei voi olla ilman pappisvirkaa, koska kukaan ei voi tehdä papin työtä ilman pappisvihkimystä. Käsite papinvirka tarkoittaa papin palkkatyötä paikallisseurakunnassa, jossa hän on kirkkoherran, kappalaisen tai ”ylimääräisen” virassa. Käsite papin virka tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä papillista tehtävää. 1. Kirkkoherran ja kappalaisen virat ovat pysyviä julkisoikeudellisessa kirkko-organisaatiossa. 2. Kandidaatit läpäisevät ”kirkon virkaan aikovien teologian ylioppilaiden soveltuvuustutkinnan palauteseminaareineen ja soveltuvuushaastatteluineen”. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1188 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN IIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 17. Esim. kristillisen sivilisaation nykypapilla on lukuisia rooleja, jotka kuuluvat hänen statukseensa. Berndt Gustafssonin mukaan pappi saa initiaatiossa seuraavat roolit: ”sosiaalityöntekijä”, ”rukoilija”, ”eukaristian mies”, ”saarnaaja”, ”opettaja”, ”rippi-isä” ja ”sakramenttien jakaja”. Luettelo osoittaa, että pappi siirtyy initiaatiossa lähinnä spirituaalisiin tehtäviin ja hän erikoistuu rooleihin, jotka kytkevät hänet uskonnollisena johtajana yhteiskunnan palvelukseen. Tarkasteltaessa papin initiaatiota yleismaailmallisesti havaitaan huomattava sisällön ja muodon vaihtelu. Initiaatio on aina osa kulttuuria ja ilmentää yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ehtoja. Statuksen muutoksen problematiikkaa kuvaa seuraava kertomus tanganjikalaisen kiranga-papin intiaatiosta: Hän ottaa käteensä pyhän keihään, ponnahtaa pystyyn papin edessä, taivuttaa keihästä kaikin voimin ja tuijottaa pappia; …..Sitten hänestä yhteisön kaavoittamalla tavalla tulee uskonnollinen spesialisti. Yhteisön antama kutsu, kelpuutus, motiivi ja toimintatapa havaitaan myös Suomen luterilaisen kirkon initiaatiossa. Papiksi vihkiminen ja papin asema kirkon asiakirjoissa Kirkossa papiksi vihkiminen tulkitaan suhteessa ”kirkon tunnustukseen”, perinteeseen, ”organisaatioon”, ja ”julkis-oikeudelliseen” asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Ilmaisut kuvaavat kirkon ”identiteettiä” hallinnon eri tasoilla. Dokumenteissa siirtymäriittiteorian sanastoa esiintyy niukasti, käsite siirtymäriitti yhden ainoan kerran. Papiksi vihkimiselle on tyypillistä mm. seuraava: 1. Se on kirkon perinteessä muotoutunut strukturoitu siirtoseremonia, ”pyhä toimitus”, jossa pappiskandidaatti siirretään ”pyhään virkaan”. 2. Se tulkitaan kirkon omista lähtökohdista teologisella sanastolla sopusoinnussa tunnustuksen ja dogman kanssa. 3. Sillä on pragmaattinen merkitys, jota toteutettaessa kirkko kutsuu uusia työntekijöitä lähetys-, palvelu- ja julistustyöhön. 4. Se on kodifioitu kirkkolakiin, joten aktissa saatavilla oikeuksilla ja velvollisuuksilla on oikeudellinen perusta. 5. Sen taustavalmisteluista ja toteuttamisesta vastaa hiippakunnan piispa yhdessä tuomiokapitulin kanssa. Outokummussa 6.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1187 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 16. Silloin uskonnolliset spesialistit siirretään joko tilapäisesti tai pysyvästi pyhän alueelle; he edustavat pyhiä asioita, he saavat katsoa pyhiä esineitä, pitää niitä hallussaan ja käyttää maagis-uskonnollisesti. Vastavuoroisesti sosiaalinen yhteisö kohdistaa heihin heidän pyhää statustaan vastaavia rooliodotuksia ja määrittelee heidät pyhä-kategorian mukaan. Siirtyessään muita intensiivisemmin ja ainutkertaisesti pyhän alueelle uskonnollisten johtajien on myös muita intensiivisemmin kuoltava initiaatiota edeltävälle ajalle. Asteittainen kuoleminen on samalla asteittaista ylösnousemista uuteen statukseen. Papin initiaatio merkitsee, että henkilö on matkalla kohti uutta statusta ja hän loittonee maallikoiden ryhmästä liittyäkseen spesialisteihin. Initiaatiomenot ovat siis erottamistoimenpiteitä positiivisessa merkityksessä. ”Erottamisen” yhteyden ”pyhään” tekee myös Victor Turner. Van Gennep mainitsee, että uskonnolliset spesialistit itsekin korostavat erityisasemaansa, esim. papit käyttävät ”erityiskielenään” ”liturgista kieltä” ja asunaan papin pukua. Laajasti ymmärrettynä spesiaali kieli on liminaalinen ominaisuus ja sillä perusteelle papit olisivatkin jatkuvassa liminaalitilassa. Chapple ja Coon mainitsevat sosiaalisessa interaktioteoriassaan, että papin asemassa keskeistä on hänen ja seurakuntalaisten välinen vuorovaikutus. Papin tehtävä on toimia seurakuntalaisten puolesta, palauttaa uskonnollisen yhteisön ”tasapainotila” ja ehkäistä ”häiriötiloja”. Papeilla on ”neuroottisia tai psykoottisia tendenssejä”, jotka auttavat heitä kestämään muita enemmän psyykkistä stressiä, olemaan mukana toistuvissa kriisitilanteissa ja manipuloimaan kriisiä yhteisön hyväksi. Tähän sovellettuna initiaatiossa ennakoidaan papin terapeuttista roolia, johon yhteisö hänet kutsuu ja kelpuuttaa. Chapplen ja Coonin mainintaan kannattaa suhtautua kriittisesti. Heidän ”uskonnollisten johtajiensa” typologia on epätarkka, koska he puhuvat ”papista” ja ”samaanista” osittain identtisesti. Se, mitä Chapple ja Coon sanovat papeista, sopii lähinnä samaaneihin, joilta initiaatiossa suorastaan vaaditaan tietynlaista mentaalista ”herkkyyttä”, ”poikkeavuutta” ja ”tasapainottomuutta”. Sen sijaan siinä interaktioteorian kehittäjät ovat oikeassa, että pappi on seurakunnan palvelija vaativassa tehtävässä. Van Gennepin ja Chapplen ja Coonin esittämät analyysit osoittautuvat puutteellisiksi, kun tarkastellaan modernien teollisuusmaiden pappeja. Outokummussa 5.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1186 blogia

SUOMEN LUTERILAISEN KIRKON PAPIKSI VIHKIMINEN ARNOLD VAN GENNEPIN SIIRTYMÄRIITTITEORIAN VALOSSA 15. Usein kokelas itsekin osoittaa halukkuuttaan, mutta yhteisö ratkaisee, kenestä tulee sen uskonnollinen johtaja. Victor Turner mainitsee, että roomalaiskatolisen kirkon pääkin, paavi, joutuu kokelasvaiheessaan alistumaan kirkkokuntansa tutkittavaksi. Hänet alennetaan ensin, hänen asemansa ”käännetään nurinpäin”, kunnes hänestä tulee ”heikko”, ”nöyryytetty” servus servorum Dei” eli Jumalan orjien orja. Vasta vihkimyksessään hän kohoaa arvostettuun statukseen. Brahmiini tulee papiksi syntymänsä perusteella. Vihkimysaktissa hänen pyhän alueelle siirtymisensä vahvistetaan, häntä opetetaan toimimaan statuksensa mukaisesti ja käyttämään pyhiä kirjoituksia traditionaalisesti. Preliminaalisessa vaiheessa hän aloittaa opiskelusuhteen opettajaan, sitten seuraa liminaalinen noviisikausi ja lopulta postliminaalinen inkorporaatio papin virkaan. Ortodoksisesta papiksi vihkimisestä van Gennep ei sano mitään. Tyrolin roomalaiskatolisesta vihkimyksestä hän mainitsee seuraavaa: Initiaatio ”on systematisoitu” ja keskeisin vaihe on ”papin tonsuuri”; aktilla ja sen symboleilla osoitetaan separaatio edelliseen statukseen ja inkorporaatio uuteen; pappi liittyy seurakuntaansa niin läheisesti, että hän solmii sen kanssa rituaalisen avioliiton; syntyneen yhteyden merkiksi pappi aterioi seurakuntalaisten kanssa, ”lauletaan häälauluja” ja ”ammutaan ilotulitusraketteja”. Sabianilaisessa papin initiaatiossa on tyypillistä toistuvat kasteriitit. Kastaminen tapahtuu aina kun yksilö tulee papiksi tai hän kohoaa pappeuden asteissa. Siirtymisprosessin 1. vaihe on noviisiaika, johon pääsevät vain pappien pojat. Noviisit opiskelevat ja käyvät läpi tulikokeita. Heistä tulee ensin diakoneja ja jos seurakunta kelpuuttaa heidät papin virkaan, heidät vihitään papeiksi. Ennan sitä seuraa uusi liminaalinen vaihe eristysmajassa, almujen anto ja kokelaalle pidetään rituaaliset hautajaiset. Siten demonstroidaan kuoleminen edelliselle statukselle ja ylösnouseminen uuteen. Van Gennep painottaa initiaatioiden yhteydessä spirituaalista aseman muutosta ja siirtymistä kuoleman tilasta ylösnousemuksen tilaan. Viran, statuksen ja roolien sosiologinen analyysi jää lähes täysin sivuun. Painotuksen taustalla lienee hänen hypoteesinsä pyhän ja profaanin kategorisoinnista, joka aktuaalistuu initiaatiomenoissa. Outokummussa 5.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1185 blogia