maanantai 9. joulukuuta 2024

TEKSTARI 3 Kirkon Jeesus ei ole juutal. Jeshua. Paavalin Kristus ei ole J. Nasaretil. vaan hellenistinen uusi aadam, täydellinen, taivaallinen, abstrakti, inkarnoitunut Ihmisen idea, ihmisyys. tv. JL
TEKSTARI 2 Okusta Jerusalemiin 3600 km. Jeesus siellä livenä 2000 v sitten, suomalaiset Uralilla. Tarkka on kirkon ja uskovaisten tieto Jeesuksen seikkailuista, jotka ihmiset kirjoittivat nahka- ja kaislalehdille tuolloin? JL

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

PIRJOLLE kirjoittelin 8.12. tämän. Asian selvittäminen on ollut koko elämänaikainen projekti. Nyt alkaa helpottaa, kun kuolema on lähellä. Yksin tänne tullaan, yksin lähdetään. Usko ja jeesuksen tunteminen on pitänyt elämääni yllä. Luostarisilta olen saanut vain hiljaisuutta ja jotain näkökulmia, jotka eivät ole sopineet minulle. Hyvä niin. Huonolta tuntunut kokemus on vienyt parhaiten ajattelua eteenpäin. Seppokin auttoi tyylillään. Kuljen omaa tietäni kuten tähän asti, paljolti yksin - tunnoissani. Samanmielisiä ei ollut kovinkaan. Hyvä näin. Omatunto on melko rauhallinen, vaikka olen pahaa tehnyt: Pappina otin pahuutta vastaan enemmän kuin aiheutin. Vaimo ja perhe olivat koettelemuksissa hyvä tuki, mutta ei ihmisestä ole pelastajaksi, kun kellot soivat. Minun kohdallani on näin: Kun silmäni sammuvat, minä uskon; "auta epäuskoani"; kaikki muu oli ( tavallaan ) tuulen tavoittelua.
TÄHÄN ON TULTU Kun Palestiinan juutalainen Jeshua ( Jeesus ) eli 2000 v sitten, suomalaiset elivät Uralilla. Meidän saarnatuolista siis aikaloikka Raamatun aikaan! Jeesus saarnasi Isää, Paavali Kristusta, joka ei tarkoita Nasaretin äijää. Golgatan Jeesuksen tappoi neuvosto eli synedrium. Se oli maan hallitus, korkein oikeus ja yliopisto. Saarnaapas sitä Suomen valtioneuvoston juhlajumalanpalveluksessa! Raamatun juutalainen Paavali keksi korvausteologian: Koska juutalaiset tappoivat Jeesuksen, heidän Jahve-jumalansa muka siirsi rakkautensa Jerusalemin alkukirkkoon. Paavali petti oman heimonsa! 1500-luvun saksalainen Martti Luther omaksui Paavalin juutalaisvihan ja Hitler uskoi Lutheria. Niin siirtyi antisemitismi luterilaiseen tunnustukseen! Juutalaisen Jeshuan perinne Palestiinassa vääristyi siinä vaiheessa, kun Rooman eli ulkomaiden seurakuntiin syntyi laitosmainen hallinto, pappeineen, opetusvirka ja poliitikko-teologit määräsivät oikean kristinuskon rajat. Oli syntynyt pakanoiden eli ei-juutalaisten kirkko. Jeesus oli ja on edelleen juutalainen. Hän ei perustanut uskontoa. Rooman keisari perusti kristinuskon. Hän kokosi yhteen uuden uskonnon tuhannet ilmentymät Rooman valtakunnan kulttuurien alueilla, yhtenä tekijänä Paavalin lähetystyö. Jumalakeisari 300-luvulta alkaen teki itsestään kirkon ylipapin ja määräsi kirkon opin palvelemaan Rooman politiikkaa. Keisarin sotilaan saappaan jälki näkyy Suomen valtiokirkossa: hallintolaitos virkamiespappeineen, julkisoikeudellinen, joka kerjää kapenevaa leipää valtiolta. Ainut merkki juutalaisuudesta, minkä näen, on VT:n Jumalan nimi Jahve Kuopion tuomikirkon alttaritaulun päällä. Ei ihme, että juutalaiset pysyvät irti kristittyjen opeista: kolminaisuus, neitseestä syntyminen ja ihmisjumalahahmo. Raamatun kirjoittajat eivät tunne! Rooman keisari tarvitsi valtion yhtenäistämiseen yhden jumalan, yhden kirkon, yhden opin, yhden kasteen, joilla hän kirkon päänä tappoi kaavasta poikkeavat harhaoppisina ja valtion vihollisina. Kirkolliskokouksiin keisari valitsi suorikkipiispat, linjasi uskon, suosi kristittyjä, antoi maata, virkoja, suojelua. Kristityt keisarin lemmikkeinä saivat kiusata juutalaisia, joilla ei ollut kansalaisoikeuksia. Juutalaiskristityt, ebionit ja nasareenit, vastustivat kehityksen vääristymää mutta katosivat ymmärrettävistä syistä historian hämärään. 100-luvulta alkaen oikeaoppisen kirkon apostoliset isät ja kirkkoisät pilkkasivat juutalaisia, linjasivat kirkon vuosituhansiksi eteenpäin. Meissä v. 2024 näkyy perinteen tulos. Ei ihme, että Raamatun Jumala selostaa ihmisille uskomista! Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi netti: 1083 blogia nimelläni alalaita linkki

perjantai 6. joulukuuta 2024

TEKSTARI Kirkko uusii virsiä, lisääntyykö usko? Joulun Jeesus Raamatussa on juutal. Jeshua, ei kristitty. Jeesus ei tunne Paavalin Kristusta. Pappi hoitaa virkaa, ihminen jää yksin. Kirkon neuvosto erottaa, painaa pään tyynyyn.

tiistai 3. joulukuuta 2024

TERVEHTIEN 2 Lähetinköhän jo ”Tervehtien1:n” sinnepäin? Nyt tarkennan toivettani olla koolla siihen suuntaan, että aiheena olisi kuolema Raamatun valossa, kolkko fakta. Metsäkirkon naavaisella puupenkilläkään ei tuota ”vihollisista viimeistä” pääse pakoon. Kokemukseni asiasta elämäntien kivikoissa on ollut lapsuudesta alkaen polttava ja liittynyt kysymykseen äidilleni: ”Mikä elämän tarkoitus on, kun me kuolemme ja minulla ei ole mitään tarkoitusta!” Siitä se alkoi ja siitä se jatkui tuhansien vaarojen ja ahdistusten ihmeen ihanassa koulussa – kokemuksellisesti aika yksin. Papinkoulu vei yhtä elämänraitaa eteenpäin, sulki toisia; Uimaharjun pappina V. Hassinen antoi hyviä läksyjä; mansikkamies Heiskanen saa minun suustani ”kaikki synnit anteeksi”; Ukkolan sahan johtaja v.1980 oli sovittelija piirissämme, jossa väistelin Sanan iskuja. Häneltä sain esikuvan. Hän oli sisäistänyt Raamatun ideoita ja pystyi oman sulatusuuninsa ”nisuilla” tulkitsemaan minunkin elämääni. Hän kuunteli ”sisältäpäin” lempeästi. Sen jälkeen, vaikka olin 30 v pappina, minulla ei ollut ihmistä virkamiesten joukossa, joka olisi kiinnostunut ideoistani. Tänään olen siitä vajeesta kiitollinen. Menneeseen on tullut uusi näkökulma. Mieleen tulee Hakaliston Matti. Hän oli joissakiin ”kinkereissä” suosittu pappi ja joissakin kiistelty: ”Anna hyvä papp alakuiän!”. Sillä seurakuntalaisen äänellä Matti yritti rentouttaa väkeä. Kyllä minuakin nauratti, vaikka ”pinna oli kireällä”. Näin minäkin kierrän polttopistettäni, kuolemaa, kuin musta kissa kuumaa puuroa, jonka haju tunkee nenään mutta polttiaisena ”saa hatkat”. Kuulemma virsikirjaa päivitetään: kanttori saa työtä, kustantamo rahaa; kirja kaunis katsella, hyvä pinta, puhdas; suntio vie kirjan alttarille; kirkon penkissä ihmiset laulavat, ilokyynel silmässä, lapsuus mielessä, joulupuu, joulupukki, enkelit, rakas isä, äiti, siskot, veljet. Kaikki on kaunista tunteiden joulussa, joillekin ei arkea kummempaa! Ystävämme ihmisinä, Luojan luomat, Putin, Netanjahu ja Trump ”vain puolustautuvat”, me odottelemme atomia lautaselle. Joka päivä näemme ruudusta, miten ihmiset tappavat ihmisiä; lapset tappavat peleissä ”vihollisen”, jonka puolesta juutalainen Jeesus kuoli paalulla 2000 v sitten synedriumin eli neuvoston, maan hallituksen, korkeimman oikeuden ja yliopiston arvosanoilla: rikollinen, taikuri, hullu, Jumalan pilkkaaja! Lue Raamatusta! Köyhät pitivät Jeesusta Ystävänä, Vapahtajana, Kuninkaana, Jumalana! Se jako näkyy maailman loppuun asti! Totuuden valossa joulun idylli särkyy, haihtuu, mutta minun kuolemani pysyy! Paljon on vielä rahaa ulkoisiin sivuasioihin mutta syntyykö kenessäkään sisäistä sydämen uskoa? Pääseekö kukaan vapautumaan kriiseistä elämäniloon ja Jeesususkon avulla uudestisyntymään hänen nimessään ja liittymään Kristukseen, Uuteen Aadamiin eli Ihmiseen, joka voitti kuoleman?. Jorma Luostarinen 0505512490 jorma.luostarinen@opaasi.fi netissä blogeja ”Outokummun pappi”, alalaita

keskiviikko 27. marraskuuta 2024

TERVEHTIEN Oisko srk:lla mielenkiintoa kutsua minut lähiaikoina vieraaksenne. Haluaisin kertoa, vastailla ja keskustella yleisön edessä oman tieni löytöjen pohjalta sellaisista asioista, jotka ovat vieneet minua syntisenä kuolevaisena ihmisenä uskon ymmärtämisessä ja kokemisessa eteenpäin. Asia tuli lopultakin ajankohtaiseksi, vaikka sillä on koko elämäni tausta, kun serkkuni viikko sitten vaimoineen kuoli ja sairausmittarini näyttää 1 v eteenpäin ”terveenä”. Haluaisin olla hyödyksi toisille ja saada siten merkitystä myös omaan, joskus ”niin matalaan” elämäntuntooni. Haluaisin, että oman pitkällisen elämäntaisteluni hedelmät eivät vain mätänisi mukanani vaan ehkä joku voisi niitä itse pureskeltuaan mieleisekseen uskomisen ihanan vaikealla tiellä, päästä tajuamaan miten hyvä asia Jumalan tunteminen meille on. Tunnelma tilaisuudessa tulisi olemaan avoin: kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä; kaikki Suomen lain mukainen käytös sallittu; kaikki kysymykset ja kokemukset sallittu; ei pakottamista, ei taivuttelua, ei vaatimuksia. Väitellä saa, saa purkautua, itkeä nauraa; toista ei saa löydä Sanalla. JOKAINEN PUHUU OMASTA ASIASTAAN, OMASTA USKOSTAAN, OMASTA SUUSTAAN käyttäen esim. ilmaisuja: MINÄ KOEN NÄIN, MINÄ OLEN AJATELLUT NÄIN, MINUSTA TUNTUU, ONGELMANANI ON SE ETTÄ …, RAAMATUSSA MINUA IHMETYTTÄÄ…; Joku haluaa olla hiljaa, olkoon; joku haluaa puhua paljon mutta jätetään toisille tilaa. Jokainen esiintyy omalla vastuullaan ja tilaisuudesta saa kertoa ulkopuolisille. Näkökulmiani sävyttää paljolti kokemukset kun vielä olin pappi. Keskustelun ainut rajaus on totuus näistä uskon asioista!!! Jumalan nimissä toimivassa srk:ssa ei voi olla salaseuroja eikä pelkääviä työntekijöitä! Pyhä Henki näkyy sen verran kuin rakkaus toteutuu! Ei humalluta hengellisyydestä vaan vasta tutkitaan, ehkä aluksi painottuen VT:iin osana Lähi-Idän kulttuurien uskontohistoriaa. Hyvä asenne tulla mukaan olisi, että asianomainen ei tiedä mitään Raamatusta, ei rajaudu minkään perinnelaitoksen oppeihin eikä ihmisten tekemiin tunnustuksiin tuhansien vuosien saatossa. En ota mitään aineistoa mukaani, en saarnaa enkä luennoi. Ollaan vaan ja ihmetellään elämää. Vasta kyseltäis asioita tekstien, niiden tutkimuksen ja tulkintojen valossa, toivottais toisillemme apua ylhäältä. Oltais hetki ihmisinä, kun kaikki valittavat yksinäisyyttä. Älä odota ihmettä! Pyrittäis siihen suuntaan, että päästäis koko ihmisinä tajuamaan ja kokemaan, ainakin joskus, ennen kuolemaa, jotain siitä rakkaudesta - nyt vielä 2000 v myöhemmin - , jota historiallinen Galilean äijä lahjoitti ”hyvien uskovaisten” ja kelpo kansalaisten kiusaamille ihmis-paroille - maailmassa, jossa hänen oma henkensä Totuuden edessä oli jatkuvasti uhattuna. Huumorilla, kaipa nähdään? Jorma Luostarinen

”JUMALAN SYNTY” -KIRJA JA UT JEESUS-VAINAJAN MUISTOKIRJOITUKSENA Kirjassa henkii radikaali näkemys uskonnosta verrattuna 19...