keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Paavali sanoo: ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa.” Pelastuminen on sitä, että henkilö oppii enemmän tuntemaan itseään ja haluaa käsittää yllykkeiden olevan hänessä itsessään ja vain siinä. Hän haluaa sitä mitä himoitsee ja se on himoitsemisen subjekti. Ihminen itse tekee himonsa ja toteuttaa tai ei sen. Viinan, tanssin ja kapakan pelossaan moralisti etsii apua omaan epäselkeyteensä ja paljastaa omat halunsa. Himo hakee tyydytystä moralismin muodossa ja tulee esiin toisten arvioitavaksi. Nykyajan ihmisissä on täsmälleen sama pyrkimys kuin paratiisin ihmisissä, halu siirtää oma ahdistus itsestä pois. Lankeemuksen jälkeen osapuolet koettivat löytää syntipukin itsensä ulkopuolelta. Jo silloin ihminen alkuihmisessä käsitti synnin Jumalan tahdon vastaisesti. Aatami syytti Eevaa ja Eeva Aatamia: ”En se mie ollu vua vaimo”, ” en mie vaan käärme.” Niinpä tuli kaikille sakot, kun eivät pitäneet itseään syntisinä! Jeesuksen esimerkissä todellinen roisto olikin fariseus, aikansa yhteiskunnan ja kulttuuri hyvä malli-ihminen. Synnin ydin näkyy siinä, että ihminen on sokea itseään kohtaan: itse on liian lähellä, ei nähdä yhtä puuta metsässä! Ihminen kieltää omat kasvun mahdollisuutensa eli pelastumisen parempaan, rakkaudellisempaan. Paremmalla suomella voisi sanoa: Ihminen itse on synti! Siinä on järkeä ja ilosanomaa UT:n mukaan. ”Synti riippuu minussa kiinni”, sanoo syntinen murhaaja apostoli Paavali. Missä ihminen, siellä synti: Ei pääse kukaan itseään ja lajiominaisuuttaan pakoon! Kirkon penkissä istuu syntinen ihminen; hän laulaa kirjasta, hän tulee ehtoolliselle, hän, syntinen ihminen! Raamatun hyvä Jumala ei pidä syntisyydestä, onko se lakien rikkomista vai muuta ilkeyttä? Mutta pidämmekö me itsekään? Syntisyys on ominaisuus joka jäytää meitä, masentaa, kiukuttaa ja tuhoaa meitä ja lähimmäisiämme. UT:ssa ihmiset kertovat sooteeriaasta, pelastumisesta ja synneistä vapautumisesta. Uskon avulla voi vapautua Jeesuksen tuntemisen kautta parempaan elämän tuntoon ja onnellisuuteen. Ajattelu avautuu; ihminen näkee uusia mahdollisuuksia, tajuaa lyhyen elämänsa päivittäisen arvon.
Synnin olemus paljastuu, kun henkilö personoi synnin jonkinlaiseksi pikkupiruksi, johon paha siirretään. Synti ei ole otettavissa eikä jätettävissä, vaan on pysyvä ihmis-ominaisuutemme. Voisi kysyä: Mikä ei lähde nuollen eikä vuollen eikä siivillä sipusten? Ihminen itse aktiivisesti toteuttaa omaa lajiominai- suuttaan olla syntinen. Uskovaisten ihanne on mennyt pahasti pieleen ja jää hedelmättömäksi. Miten paljon he loukkaavat ulkopuolisia puheillaan, saarnoillaan ja asenteillaan! Syntisyys paljastuu sokeudessa itseä kohtaan. Henkilö ei löydä sanoja eikä keinoja päästäkseen johonkin parempaan. Siksikö Jumala tulikin historiaan meidän keskellemme? Moni yrittää siirtää pahaa pois itsestään toisiin ihmisiin ja asioihin. Mutta ei olo vaan helpotu! Ihminen pelkää mitä toivoo. Kokemus osoittaa, että synnin karkottaminen toisten kannettavaksi on toivoton ja loputon uuvuttava tehtävä. Vapautumista itselle ja toiselle ei sillä tiellä löydy. Henkilö löytää itsensä siitä, mistä aloitti. Synti-käsitys nykyisessä muodossa on aito moralismi-uskonnon ilmaus. Se on aivan eri asia kuin kristinusko. Moralismin mukaan synti on samaa kuin tabun ja normin rikkominen, siis todellakin ihmisen ulkopuolinen asia. Rikkominen mittautuu siinä mitä rikotaan. Raamatun henki on muuta. Itse pidän moralismia ”vanhan ihmisen” eli ”vanhan aadamin” uskontona Paavalin kielellä sanottuna. Moralismi liittyy lähinnä lakihenkiseen ajatteluun ja UT:n henki on jotain kokonaan muuta. Moralisti luettelee pitkiä syntilistoja toisten kannettavaksi ja uskoo olevansa niistä vapaa. Ollaksemme totuudellisia tässä asiassa emme siirrä omia vaivojamme toisten kannettavaksi. Jos ihminen on pelastunut edes jonkin verran sisäiseen selkeyteen, hän tietää, miksi ja mihin hän pyrkii. Hän haluaa hallita halujaan ainakin sen verran, ettei niillä vaivaa toisia. Publikaani, epärehellinen tullimies, on siinä mielessä rehellinen, että hän otti itse pallosta kiinni eikä heittänyt sillä toisia: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.”
EI SYNTI VAAN SYNTINEN IHMINEN ”Mutta publikaani seisoi taaempana eikä edes tohtinut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen””. LK 18 Paljon käytetty mutta vähemmän ymmärretty sana synti. Siitä on tullut kuollut fraasi, joka on menettänyt alkuperäisen kuvaavan merkityksensä ja tullut ontoksi sanahelinäksi. Jokainen asiayhteys, jossa sanaa käytetään, jää sekin tarkoitukseltaan epäselväksi. Sanan käyttö tuo tilanteisiin pintatason uskonnollis- moralistista vivahdetta mutta siihenpä se merkitys jää. Sana synti on tunnussana, jolla erotellaan lampaita ja vuohia eri karsinoihin. Synnillä kuvataan sitä, mihin luulottelun mukaan ei itse kuuluta. Synti kuvaakin lausujansa omaa alemmuuden- ja syyllisyydentuntoa, joka vain pintatasolla on tiedostettua. Siitä puhutaan ”vakavana asiana” mutta siihen suhtaudutaan leikkisästi: ” En minä, vaan tuo toinen syntinen!” Synti mainitaan lukuisissa asiayhteyksissä: ”se on syntiä”, ”viina, tanssi, ja kapakka on syntiä”, ”onko se syntiä”, ”voi synti”, ”voi sitäkin syntisraukkaa”, ”syntielämä”, ”jopa meni syntiseen paikkaan”, ”teit synnin”, ”olipa syntinen elokuva”, ”synnin maailma”, ”se elää niin syntisesti, että”. Hyvällä rakkaalla lapsella on monta nimeä! Mitä puhuja tarkoittaa tuolla kielellisellä ilmaisulla? Olisiko se jotain ihmisen ulkopuolella olevaa pahaa, jota vastaan lausuja tuntee tarvetta suojautua? Silloin sanan lausuminen ja siihen takertuminen olisi yksi puolustusmekanismi! Raamatun mukaan synti liittyy erottamattomasti ihmiseen ja kuvaa häntä itseään. ”Olla syntinen” on lausujansa näkökulma itseen ja toisiin. Synti ja syntisyys ei ole henkilön ulkopuolella vaan hänessä itsessään. Voisi sanoa niinkin, että juuri synnin näkeminen itsensä ulkopuolella ”on syntiä”!

tiistai 16. heinäkuuta 2024

Tervehtyminen tapahtui niin mielen kuin toiminnan muutoksenkin tasolla. Se alkoi sisältä Jumalan kohtaamisesta ja säteili koko tomumajaan, kummuten ulospäin ihmisten nähtäville. Sairaan ajattelutapa tervehtyi, sitten koko keho ja lopulta vaivoistaan vapaa olisi halannut koko maailmaa. Ilo tarttuu. Yhden ilo levisi koko kylään ystävien kesken. Kateelliset epäuskoisen alkoivat vihata parannettua ja Jeesusta vielä enemmän. Usko Jeesukseen ja Jeesus jakaa ihmiset kaikkina aikoina. Joskus ihmiset ovat minulle selostaneet pelastumisensa hetkeä. ”Syntielämä jäi pois” ja ”kevein askelin olen seurannut Jeesusta sen jälkeen”. Mitä henkilö sanoo, tarkoittaa? Miten valtavan pintapuolinen käsitys joillakin on!? Onneksi hyvä Jumala on pitkämielinen ja suuri armossa. Pelastumisesta kertominen on hyvä asia. Aina se vie jotakuta eteenpäin. Mutta se saattaa rajata Jumalan työtä ja pitää ihmistä paikallaan, ilman jatkuvaa uskon tarkistamista ja elämän suuntaamista. Uskoon tulossa ei tulla maaliin, päämäärään, vaan uuden alkuun! Että on tullut uskoon, voi tulla kahleeksi, esim. heittää viina pois, joka srk:ssa näyttää olevan ainoa kuolemansynti! Uskoon tulleista haisee hyvin usein itsekehu viinaa enemmän ja useimmin, jolla saa uudet tulokkaat karkoitettua pois. Yhteisössä sokeat taluttavat sokeita. Joskus on kiusallista olla hyvien uskovaisten lähellä. 10 pappis-vuoden aikana näkee jo monenlaista. Itse olen aistinut ahdasmielisyyttä, tunteiden kireyttä, puhumattomuutta, ylenmääräistä todistus-tulvaa ja muiden ihmisten kaikenpuolista aliarvioimista. Minulle tulee kuvottava olo yhteisössä, josta puuttuu rakkauden, rentouden ja uskon ilon henki. En ole itse sen parempi, mutta asian ymmärtäminen omalla kohdalla antaa hyvää järkeä arkiseen kohtaamiseen. Yksityinen ihminen voi kokea pelastuksen makua, kun hän vapautuu omaksi itsekseen, saa yhteyden omiin tunteisiin ja pääsee pois itsevieraantumisesta itsensä kunnioittamiseen ja arvostamiseen ihmisenä, Jumalan luomana. Joka ei tunne itseään, voiko hän tuntea Jeesustakan? Paimenten kedolla ja seimen äärellä ihmiset kokivat iloa. Missä ilo piileksii meidän srk:ssa? Miten se sinne saadaan? Onko kukaan miettinyt? Pelastus UT:n merkityksessä on todella laaja ja syvällinen Jumalan lahja ihmislapselle täällä huteran elämän ja maailman keskellä!
EI FRAASIN PELASTUNUT VAAN TERVE IHMINEN ”Älkää pelätkö,….. teille on tänä päivän syntynyt Vapahtaja…..” LK 2. ”Oletko pelastunut?”, ”milloin tulit uskoon?” ovat hengellisiä fraaseja, joita ihmiset käyttävät usein mutta harvemmin ymmärtävät mitä ne tarkoittavat. Niin käyttää kieltä lapsi. Hän puhuu mutta ei ole selvillä sanomisestaan. Uskonnollinen puhe on leväperäistä, ympäri pyöreää ja toimii omassa kuppikunnassa kahvikupposen äärellä. Siellä ei olekaan tarkoitus ymmärtää vaan olla koolla uskonystävinä. Fraasit ovat tunnussanoja, joilla erotellaan omat ja vieraat, sudet ja lampaat, vilja ja luste. Siten pelastus koskee vain sisäpiiriä. Usko erottaa, kun sen pitäisi yhdistää. Jouluevankeliumin mukaan 1. joulun viettäjät saivat ”suuren ilon”. Alkukielen kreikan Raamatussa sanan Vapahtaja paikalla on Sooteer, joka suomennettuna on vapahtaja, pelastaja, terveeksi tekijä ja eheyttäjä. ”Älkää siis pelätkö enää, on olemassa perusta, että teistä voi tulla vapautuneempia, terveempiä ja ehjempiä ihmisiä.” Eikö olekin iloinen asia uskottavaksi, jouluevankeliumi! Perinteessämme olemme kaventaneet joulun rehevän sanoman pään tiedoksi ja aidan rakentamiseksi ihmisiä vastaan, joista emme pidä. Sooteer on dynaaminen käsite. Se laittaa liikkeelle aivosolut ja jalkamme kiiruhtamaan auttamaan toista ihmistä. Koettuamme pelastuksen kireytemme suupielestä vapautuu, osaamme levätä ja siirrymme mielemme maisemissa ”kuolemasta elämään”. Koska Jeesus on Raamatun Sooteer, hänessä on kaikki se mitä sana tarkoittaa. Hän oli Paavalille ”uusi aadam”, uusi ihminen, uuden ihmisen malli, joka tuli meitä, ”vanhaa aadamia”, vanhaa ihmistä, entistä ihmistä, pelastamaan kaikesta pahasta. Olemme kutsutut toteuttamaan itsessämme tuota uutta ihmistä, uutta ihmiskuvaa. Jeesuksessa toteutui pelastus kaikessa laajuudessaan ja syvyydessään. Siksi hänen läheisyydessään ihmiset tervehtyivät ja saivat menetetyn takaisin. He tulivat terveiksi, pelastuivat demoneista, piruista, belsebulista, saatanasta ja kaikista riivaajista. He pääsivät Jeesuksen vaikutuksesta ja hänen seurassaan suurempaan hyvinvointiin ja elämänmyönteisyyteen. Kun sokea sai näkönsä, hän kiitti Jumalaa; kun rampa pääsi kulkemaan kylätietä, hän kiitti Jumalaa, ja antoi esimerkin uskostaan. .
Itse koin myönteisenä murtautumiseni uskonnollisen kielen pakkopaidasta. Silloin opin sanomaan uskon sisällön uudella tavalla, monilla sanoilla, soveltaen eri tilanteisiin ja ihmisiin. Se eheytti eli pelasti pois kaavamaisesta ajattelusta syvenneltyyn persoonalliseen käsitykseen. Vapauduin suurempaan riippumattomuuteen kirjojen tiedoista ja esim. toisten sönkkäyksestä. Aloin uskoa omaan tulkintaani tutkimuksen ja elämänkokemuksen valossa. Vain siitä, mikä liittyy minuun, voin vastata. En ota vastuuta toisten tulkinnoista. En pyri muuttamaan toisia ihmisiä. He saavat elää ja uskoa omalla tavallaan. Voin vain kertoa heille siitä hyvästä, mitä uskoni kautta olen saanut. Jeesuksen ”metanoeite”, tehkää parannus, tarkoittaa kehotusta mielen muutokseen ja uudistumiseen. Julki-uskovaiset erityisesti tarvitsevat mielensä muutosta persoonalliseen uskoon. Oman ryhmän ja kulttuurin palvonta on köyhää uskoa, josta kannattaa tehdä parannus ja antautua joka aamu uudelleen hyvän Jumalan puhutteluun. Raamatun lauseiden käyttö sellaisenaan ilman laajempaa ymmärrystä ei vie paljoa eteenpäin. Sanat eivät auta hätääntynyttä sielua. Hän kaipaa sanalle sisältöä, lihaa, empatiaa, sympatiaa, yhteistä tunnetta ja kokemusta toisen ihmisen kanssa. Jos lähimmäinen kokee rakkautta, silloin henki on oikea eikä montaa sanaa tarvita lisukkeeksi. Yhteinen tunto Jeesuksen läsnäolosta on taivaan lahja! Kirkosta vieraantuneiden keskuudessa on valtaosa ajattelevia ihmisiä. Mutta milloin he pääsevät ajattelemaan kirkkolaitoksessa? Miten heidän käsityksensä uskosta tulee vastaanotetuksi? Miksi ihmeessä nuo suuret joukot ovat hiljaa. Jos ihmiset eivät saa vapaasti ajatella kirkossa, missä he sitten ajattelevat? Yksinkö vain yksiössään? Uskon saaminen omaan elämään on hyvä asia, koska se on syylliselle, kuolevaiselle ihmiselle hyvä asia uskottavaksi: Jumalan hyvä tahto meidän parhaaksemme.
Papinvalassa lupasin vastata työssäni ”Jumalan ja ihmisten edessä”. Mistä voin vastata? Vain omasta puolestani! Viimeisessä oikeudenkäynnissä me vastaamme kukin omasta uskostamme ja elämästämme. Minun ei tarvitse syytellä Jumalaa, ei toisia ihmisiä eikä itseäni. Jos pysyn siinä minkä olen oppinut uskomaan Jumalan koulussa, voiko kukaan minua tuomita? Siinäpä se. Nähtäväksi jää! ”Pastori piti kauniin puheen.” Mitä se tarkoittaa? Itse koen epäonnistuneen, jos minulle sanotaan noin. Joskus tuntuu siltä, että papille maksetaan siitä, että ei vain vahingossakaan sano mitään! Ei kirkko arvosta sitä, että tutkii tekstin taustaa ja syntymistä käyttöyhteydessään. Ei kirkossa toteudu sola Scriptura -periaate eli yksin Raamattu. Ihmiset vaativat omia tottumuksiaan, ei mitään eksegeettisiä horinoita. Srk-rauha säilyy, kun papit edistävät paikallis-srk:n yleis-uskonnollisuutta, perinnettä, jossa junnataan paikallaan aikakaudesta toiseen. Monille kuulijoille riittää, että he kuulevat tarpeeksi usein sanan Jeesus. Jos mainitsen sen liian harvoin, he kuulevat niin, ettei ”Jeesuksesta puhuttukaan mitään”. Miten aitoa sanamagiaa, kristillistettyä noituutta! Halu kuulla tuttuja uskonnollisia fraaseja paljastaa taas kerran ihmisten epäuskon. Jokaisessa uskonnollisessa kuppikunnassa on oman uskonnollinen kieli, joka antaa sosiaalisen yhteyden tunnun. Tuo tunnelma tulkitaan ”Hengen yhteydeksi”. Jos tunnelmaa ei synny, puhuja katsotaan harhaoppiseksi eli vääräoppiseksi. Jos hänet luetaan omiensa joukkoon, hänelle annetaan anteeksi. Kaikkien hengellisten kokousten tarkoitus on vahvistaa paikallaan pysymistä. Muodollisella tasolla kylläkin puhutaan pelastumisesta eteenpäin mutta se sanotaan niin hämärästi, että kuulija onnistuu jäämään siihen tilaan, mikä hänellä oli kokoukseen tullessaan. Pelastus on pääsemistä aina suurempaan ja enempään totuuteen siitä, mihin uskotaan, Jumalan ja hänen asiansa enentyvää tuntemista. Pahasti menee pieleen ajatus, että jossakin lafkassa koko totuus on läsnä kyseisenä ajankohtana.

”JUMALAN SYNTY” -KIRJA JA UT JEESUS-VAINAJAN MUISTOKIRJOITUKSENA Kirjassa henkii radikaali näkemys uskonnosta verrattuna 19...