K.I.S. 20.10.1990 klo 14 Ihmisen elämä taistelua, sanotaan. Mitä sitten onni, rakkaus? Monet meillä vaiheet. Nyt hänen vuoro, huomenna minun, ylihuomenna sinun. Ei meillä täällä pysyvää sijaa, sielu halajaa. Elämä usein jaksamista, entiseen malliin jatkamista, aina samaa rataa. Mene ja tiedä? Kuka jaksaa jatkaa? Kuka jaksaa tehdä matkaa ihmisen osassa? Herra, kuule minun huutoni, tulkoon ääneni eteesi. Älä peitä kasvojasi, kun minulla on ahdistus. Voimme olla toiselle seuralainen, ystävä, saattaja, paljon muuta, paljon enemmän, vielä vähemmän! Kaikki se ja paljo muu ohi on häneltä, lähtenyt ja meidän taistomme ja rauhamme jatkuu, toistaiseksi……….

Päiväkerho JP 17.10.90 Nyt olemme kirkossa, talossa päällä risti. Näetkö sen? Mitä se tarkoittaa? Laulamme Jeesuksesta, rakkaudesta, taivaan Isän vastauksesta, pelastuksesta, armosta, meitä varten. Alttari on salimme pöytä, pitää liinan päällä, värin mukaan kutsuu meitä mukaan. Montako kynttilää alttarilla? On pyhäpäivän mukaan juhlaan ja arkeen. Missäs ovat soittimet, kirkon urut ja soittajan polkimet, joilla hän polkee pilleihin ilmaa ja laulaa joskus hiljaa, joskus kuin myrskytuuli? Soittaja soittaa selkäsi takana, ohjaa pappia kirjan mukaan, sinua taivaan valtakuntaan, jonne sinut, uskon mukaan, liitettiin kasteessa, vedessä, Hengessä.

Isät hiljaa nurkassa, äidit pienokaisissa. Yhdessä me olemme täällä onnellisia, Herra! Kokoa kansasi pelastuksen vuorelle, siunaukseksi alttarille! Niin silmämme näkevät jälleen autuutesi ilon, voittosi seppeleen. Aamen, sanoi rautainen enkeli ja syöksyi turmion mereen. Oi, Herra, me kumarramme päämme polviin; anna meille ikuinen armosi. Autuaita ovat lapset, sillä he eivät vielä käsitä! Autuaita isät, jotka pitävät pehmein sormin! Autuaita äidit rakkaudessa, heidät ravitaan! Autuaita olette te, kun Isänne taivaassa armahtaa teidät. Amen, kiitos Herra armostasi; kiitos perinnöstä, joka valmistettiin eilen, huomiseen tähän huoneeseen. Kaukaa Hussein sanoo Jeesukselle päivää. Me arvasimme sen, muotomme mustuu.

Sinun eteesi saavun, Jumala. Annan elämäni, tuon muistoni ja kauniin talletan sydämeeni. Armosta osani sain minäkin, rakkaudesta tulin elämään ja viimein lähden näin. Muistan mennyttä aikaa, kudon sen vaipaksi kirjaimin, viimeiseksi suojaksi. Saattajat: Ei vielä! Luojan elämään ihminen kuuluu. Paljon näemme, paljon koemme. Osa ihmisen, ken tietää: kellä tuska, kellä suru, useat jaksavat eteenpäin. Rakkaus auttaa kestämään, kun läheinen viedään. Kuljen siis elämän tietä vaikka yksin, aikaa ei muuttaa saa. Hän ei palaa, ei koskaan, ei milloinkaan ja minä katson kelloni määrään ja käyn siihen tyytymään pakkoni edessä.

HAUTAUSMAA Katsoin mustaa kiveä. Se oli varustettu, kaunistettu, kullattu ja kirjailtu minun nimellä. Kasvoni näkyivät marmorissa kuin kuvastimessa ja suruni huuhteli kiven. Kukkaset pehmensivät kylmää kiveä ja lintuset lauloivat liveä jokaiselle, joka halusi ymmärtää, keskittyä elämään. Halleluja, Herra, suuri on maailmasi pienelle ihmiselle maan päällä. - hengittää rakkauttasi - huoata sen puoleen - pehmentää kulkuaan - löytää tarkoitusta - kohdata jotain pysyvää. Herra, kuule huokaukseni, sinä armollinen Jumala. Vastaa minulle, kun huudan. Ole minulle vuorilinna paeta ja päästä kaikesta pahasta. Ole turvani vanhalla iällä, kun jalkani eivät kanna ja vaivun voimalla, väellä.

TULIN VANHAKSI, ote 11.10.90 Kuljen elämäntietä eteen. Kello raksuttaa aikaa: tasaisesti, hiljaisesti, muistuttaen. Se on minun kelloni sielussani, minun aikani, ja minä kumarran. Aika rientää, ystävä. Me liikumme ajassa, huokaamme ajassa ja aika jää, kun minusta ei mitään. Kehen turvaat? Ketä kumarrat, kun aika täyttyy ja mennyt filminä näyttyy ja edessä ei ole mitään? Kysymys on elämästäni, kaipuustani, pettymyksestä, turhuudesta ja tarpeellisuudesta. Ihminen on, onnellinen, toivoton, kyllin vanha kuolemaan, meistä jokainen.

Päivän avaus 5.10.90 Maa raukkain rajojen on maani minun. Sen viljaa syön, perunaa, sen kukkuloita katson. Sinne jään, sinne palaan, missä hautani lie. Tänään Luojani puutarhassa. Viljelen ja varjelen sinisiä rantoja, joita koristavat muovipurkit. Sytytän niillä nuotion ja puren sinilevää. Olen onnellinen tässä lähellä ja kiitän Herraa. Aamen, sanon Isälle taivaassa. Ja sieluni sykähtää suruun. Taas meni kesä kuni elämä. Olin hetken onnellinen auringossa, välttelin varjoja. Luojani puhui vuorella sanoilla pelastavilla. Kaukana usvat nousivat, karpalot kypsyivät. Yöllä Jumala vastasi minulle pimeässä, kunnes näin kirkkauden. Taivas oli auennut tielleni, ei minua vastaan, vaan puolesta ainoastaan. Saddam Hussein sanoi Jeesukselle päivää. Minulla tunne: ikävää.